Valehtelu

Poliisi haki minut aiheettomasti kotoa asemalle
kuulusteluihin. Minulle ei ilmoitettu mistä minua
syytetään. Koska pelin henki oli: Tunnusta niin
pääset kaapista, niin tunnustin olemattoman itse
keksityn rikoksen.
Nyt sain haasteen käräjille, perusteluna oma tun-
nustukseni.
Käräjillä ajattelin kuitenkin kertoa totuuden;
valehtelin poliisille. Raukeaako syyte vai tuomi-
taanko minut olemattomasta rikoksesta?
Mitään todisteita syyttäjällä ei luonnollisesti
ole koska "tunnustamaani" rikosta ei ole koskaan
tapahtunut.

Mitä hyötyä muuten poliisille tällaisesta väkisin
leipomisesta on?

Tapahtui pienellä maalaispaikkakunnalla.
81341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Syyttäjällä on velvollisuus näyttää syyte toteen. Toisaalta oikeudella on ns. vapaa todiste-harkinta; eli syyksilukeminen voi nojautua kaikkeen asiassa esitettyyn näyttöön. Yleensä esitutkinnassa lausuttuun (tunnustuksesi) vedotaan silloin, kun syytetyn kertomus oikeudessa on muuttunut siitä, mitä se oli esitutkinnassa. Oikeus harkitsee itse, minkä painoarvon se antaa tunnustuksellesi. Lähtökohtaisesti tunnustus ei automaattisesti tarkoita sitä, että syyte on näytetty toteen. Jos syyttäjällä ei ole muuta näyttöä asiassa kuin lausuntosi esitutkinnassa, jonka sitten oikeudessa kiistät, on langettava tuomio epätodennäköinen.

Mutta kuten sanottua, tuomioistuimella on tässä harkintavaltaa.

Äänestä

Mielestäni kiristämällä saatu tunnustus ei ole minkään arvoinen. Se on suomettumisen eräs muoto. Hulluille on oltava mieliksi. Kerro käräjillä totuus.

Poliiseille voi hyöty olla sitä, että kaunistelevat näin rikosten selvitysprosenttia.

Äänestä

haluaisin tähän toistaa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 4. §:n

Jos asianosainen peruttaa tunnustuksen, tutkikoon oikeus, asianosaisen peruutuksen syyksi esittämien perusteiden ja muiden asianhaarain nojalla, mikä vaikutus tunnustuksella todisteena on oleva.

Äänestä
  • OK 17:4 ei koske rikosasioita eikä syytettyä.

    Äänestä

  • g-mies kirjoitti:

    OK 17:4 ei koske rikosasioita eikä syytettyä.

    kyllä se kuitenkin koskee; nimittäin OK 17:4 toinen (2) momentti määrittää, että ...

    Jollei asia ole sellanen, "kuin 1 momentissa on sanottu" (siis sovinto, joka rikosjutussa ei ole mahdollinen), "tutkikoon oikeus, mikä vaikutus asianosaisen tunnustuksella todisteena on oleva."

    Esitutkinnassa tehty tunnustus siis tutkitaan ja otetaan prosessissa huomioon. Istuessani itse tuomarinpöydän takana aikoinaan, vain harvoin oikeudessa tapahtunut kiistäminen sen jälkeen kun rikos oli ensin esitutkinnassa myönnetty johti syytteen hylkäämiseen, ja tällöinkin syytetyllä tuli olla vahvat eväät kiistämisensä perusteeksi. Usein tunnustuksen ohella syyttäjällä on esittää myös muuta näyttöä.

    Äänestä

  • Aarno Negru-Vode kirjoitti:

    Tarkoitin juuri 1 momenttia, jota itsekin siteerasit.

    Esitutkinnassa tehty tunnustus ei sido, jos sen myöhemmin kiistää. Toki kuten Max M totesi se voidaan ottaa huomioon osana näyttöä. Näinhän syytetyn käyttäytymisestä aina voidaan tehdä päätelmiä, poislukien vaikeneminen, joka periaatteessa ei käy näytöksi (tästäkin on poikkeuksia).

    Eikö tässä nyt poliisi ole kiristänyt tunnustuksen? Joten syytetyn pitää tehdä poliisista rikosilmoitus viimeistään käräjäoikeuden istunnossa, mieluummin nyt heti!

    Oikeudessakin on sitten parempi vedota tuohon kiristämällä saatuun tunnustukseen kun on sen saattanut tutkittavaksi.

    Äänestä

Jos oikeudessa syyttäjä ei pysty edes osoittamaan tunnustamaasi rikosta tapahtuneen, mistä Sinut tuomittaisiin? Tietysti painostamalla ja kiristämällä saatu tunnustus olemattomasta rikoksesta pitää kiistää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kiistäjä kirjoitti:

Poliisi haki minut aiheettomasti kotoa asemalle
kuulusteluihin. Minulle ei ilmoitettu mistä minua
syytetään. Koska pelin henki oli: Tunnusta niin
pääset kaapista, niin tunnustin olemattoman itse
keksityn rikoksen.
Nyt sain haasteen käräjille, perusteluna oma tun-
nustukseni.
Käräjillä ajattelin kuitenkin kertoa totuuden;
valehtelin poliisille. Raukeaako syyte vai tuomi-
taanko minut olemattomasta rikoksesta?
Mitään todisteita syyttäjällä ei luonnollisesti
ole koska "tunnustamaani" rikosta ei ole koskaan
tapahtunut.

Mitä hyötyä muuten poliisille tällaisesta väkisin
leipomisesta on?

Tapahtui pienellä maalaispaikkakunnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu