Tällä viikolla on näytetty televisiossa välikysymyskeskustelu ja eduskunnan kyselytunti.
Vihervasemmisto näytti menneen aivan paniikkiin, kun hallituksen edustaja luonnehti köyhyyskeskustelussa kahta kuvitteellista henkiöä: toinen henkilö lähtee aamulla pienitoimeentuloiseen työhön ja toinen jatkaa uniaan sos-tuilla eläen.
Sain se käsityksen, että tämä unien jatkaminen oli vihervasemmistolle liikaa, koska monessa heidän puheenvuorossaan siihen närkästyneenä viitattiin.Minusta tuo unien jatkaminen aamulla 6-7 aikaan on aivan luonnollista, kun siihen kerran on edellytykst. Ymmärsin tuon vasemmiston jankuttavan tuohtumisen tarkoittavan sitä, että ei tuilla elävä työtön enää tuohon aikaan nuku, vaan tekee tai kokee jotain rasittavaa - ilmeisesti työtäkin raskaampaa.
Hallituspiireistä taas kuului, että vasemmiston piireistä on aikaisemmin lausuttu, ettei pienituloiseen työhön kannata mennä, vaan sos-tuen pitää riittää normaaliin elämiseen.
Hallitus on taas sitä mieltä pientoimeentulo on ja sen on oltava aina parempi kuin sos-tuilla eläminen.
Mene ja tiedä mikä on sitten parempi näinä ankeina aikoina.
"Siemenperunoitakaan ei ole viisasta syödä".
Tv:ssä näytetty keskustelu eduskunnasta 15 - 16. 4.
15
167
Vastaukset
- Anonyymi00001
Vienti ulkomaille on saatava vetämään.
Ei tällä pitkälle pötkitä, että "pesemme toistemme paitoja" ja kierrätämme samaa rahaa täällä kotimaassa. Hyvinvointi edellyttää lisää rahaa ja sitä saamme, kun ulkomaille viedystä tavarasta ja palveluista saamme tuloja.
Pääomapiirit vain riskeeraamaan ja satsaamaan kotimaan investointeihin. Sitä ennen on tietysti selvitettävä markkinarakoja ulkomailta - rahaa on siihenkin löydyttävä.- Anonyymi00007
Juuri niin, yritykset on ainoita jotka maata pitävät pystyssä, varsinkin vientiyritykset.
- Anonyymi00002
Jari Sarasvuo on oikeassa, tyhmyys on lisääntynyt, ihmiset katsoo kaikenkarvaisia hömppäohjelmia, ottavat kaiken mitä lööpeissä lukee totena ja sitten levittävät sitä nettipalstoille hössöttäen ja paasaten, eduskunnassakin samaa huutelua toisten puheen päälle, tällä palstalla älytöntä hallituksen mollaamista joka ikinen päivä jo vuosia. Tyhmyys valtaa mieliä, se näkyy selvästi.
- Anonyymi00003
Työtä ei ole. Lähes 400000:tta ihmistä v*tuttaa hallitus, kun ei ole
työpaikkaa minne lähtisi, kun naapuri lähtee.- Anonyymi00004
Takuulla vihervasemmisto tulee ensi vuonna ja pelastaa työpaikat....?
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Takuulla vihervasemmisto tulee ensi vuonna ja pelastaa työpaikat....?
Onko Vihreät luvanneet ? Vihreät on korkeakouluissa luuhaavia
varakkaiten perheiden lapsia. Ei ne nyt vasemmistolaisia ole. - Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Onko Vihreät luvanneet ? Vihreät on korkeakouluissa luuhaavia
varakkaiten perheiden lapsia. Ei ne nyt vasemmistolaisia ole.Ainakin palstalla mellastavat demari-satraapit uskovat kiven kovaan, et SDP pelastaa Suomen.
- Anonyymi00008
Vihervasemmistolla ei ole mitään keinoja työttämyyden vähentämiseen, eivät ole mitään oikeasti kunnollista esittäneet, kun on kysytty.
- Anonyymi00009
SDPn kannatus on kupla, se puhkeaa viimeistään äänestyspäivänä.
- Anonyymi00010
Antti Lindtman on samanlainen kuin oli Antti Rinne, eli väärä ihminen johtamaan puoluetta. SDP lähti väärälle tielle, kun vaihtoivat Jutta Urpilaisen kaikkien yllätykseksi Rinteeseen, siitä lähtien on puolue ollut enemmän tai vähemmän kateissa.
- Anonyymi00011
ÄLKÄÄ TUHLATKO aikaa näihin typeriin juttuihin. Merkityksettömiä.
- Anonyymi00012
"Vienti ulkomaille on saatava vetämään."
Sitähän tämä persujen työmiehenä toiminut, nyt jo eläkkeellä oleva, työmies Matti Putkonen myös korosti.
Eilen televisiossa esiintynyt EK:n Minna Helle puhui samasta asiasta. Yritysten on yritettävä, vaikka olisi riskialtista.- Anonyymi00013
Jos saamme seuraavaksi vihervasemmistohallituksen, miten se kannustaa yrityksiä yrittämään?
- Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Jos saamme seuraavaksi vihervasemmistohallituksen, miten se kannustaa yrityksiä yrittämään?
Ei mitenkään - päinvastoin lyö kapuloita yrittämisen rattaisiin.
Köyhyys pois Suomesta - yrittäjien varoista vaan jaetaan köyhille, saman mittapuun mukaan olipa köyhyyden syy vaikka laiskuus, koska todellisuudessa laiskoja ei ole, kaikki pyrkivät yhteiseen hyvään. - Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Ei mitenkään - päinvastoin lyö kapuloita yrittämisen rattaisiin.
Köyhyys pois Suomesta - yrittäjien varoista vaan jaetaan köyhille, saman mittapuun mukaan olipa köyhyyden syy vaikka laiskuus, koska todellisuudessa laiskoja ei ole, kaikki pyrkivät yhteiseen hyvään.Tähän kehtoon minäkin tuudittaudun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1804690Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k233608Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392542Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1572227Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet331388- 721250
Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711132Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751131En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391043- 53973