Kadonneet ja kuolleet tiedemiehet

Yhdysvaltain hallinto tutkii parhaillaan salaisten projektien ja maan ydinaseiden kanssa työskennelleiden tutkijoiden mysteerisiä katoamis- ja kuolemantapauksia, vahvistaa presidentti Donald Trump.

Kyseisiä kummallisia tapauksia on sattunut alle kahdessa vuodessa jo kymmenen, kertoo brittimedia Daily Mail. Kadonneiden ja kuolleiden joukossa on ihmisiä, joilla oli pääsy avaruuslentoja, ydinteknologiaa ja kehittyneitä puolustusjärjestelmiä koskeviin salaisiin tietoihin.

Kolmea kadonnutta yhdistää se, että he lähtivät jalan kotoaan ilman avaimiaan, lompakoitaan ja puhelimiaan. Casiaksen tapauksessa hänen puhelimensa oli myös palautettu tehdasasetuksiin.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/65fdfa1c-e026-4995-8e78-66d6ee6cc08b

55

850

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kuinkahan monta noilla aloilla työskennelleitä tieteentekijöitä/tutkijoita Yhdysvalloissa on kokonaisuudessaan vielä elossa/"katoamattomia"?
      Veikkaan - kymmeniätuhansia.

    • Anonyymi00002

      Itsemurhia nuo kolme tapausta luultavimmin.

      • On harvinaista että korkeasti koulutetut tutkijat ja tiedemiehet tekisivät itsemurhan vieläpä katoamalla ja jättämällä kaiken kesken.

        Yleensä itsemurhan tekijä haluaa jättää teollaan viestin, jäädä näkösälle ja antaa omaisille rauhan asian suhteen. Katoaminen olisi kosto läheisiä kohtaan ja törkeä temppu.

        USA:ssa ei hävetä hakea psykiatrista apua ja siellä käydään muutenkin "kallonkutistajalla" ja sitä pidetään hyvänä asiana joka ei leimaa ihmistä, kuten Suomessa on ajateltu perinteisesti.

        Perinteisin keino tuossa aseiden maassa on 9mm Burana tai reseptilääkkeiden yliannostus, mutta näkösälle jäädään.

        AI: "Itsemurha katoamalla (jossa henkilö katoaa jäljettömiin ja oletetaan kuolleen, mutta ruumista ei löydetä) ei ole yleinen tapa päättää elämänsä.
        Tässä keskeiset huomiot aiheesta:

        Harvinaisuus: Valtaosa itsemurhista tehdään menetelmillä, jotka johtavat välittömään kuolemaan ja ruumiin löytymiseen. Katoamistapaukset, jotka paljastuvat itsemurhiksi, ovat poikkeuksellisia"

      • Anonyymi00004
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        On harvinaista että korkeasti koulutetut tutkijat ja tiedemiehet tekisivät itsemurhan vieläpä katoamalla ja jättämällä kaiken kesken.

        Avaimet jätetty kotiin ja kännykät. Miksi? Tekevät ne korkeasti koultetutkin itsemurhia ja katoamistemppuja. Taustalla jotain pahoja ongelmia ja(tai parantumaton sairaus.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Avaimet jätetty kotiin ja kännykät. Miksi? Tekevät ne korkeasti koultetutkin itsemurhia ja katoamistemppuja. Taustalla jotain pahoja ongelmia ja(tai parantumaton sairaus.

        Tuo avainten ja kännykän kotiin jättäminen on viesti sukulaisllle myös.

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Tuo avainten ja kännykän kotiin jättäminen on viesti sukulaisllle myös.

        Vastuulliset ihmiset jättävät aina jonkin vietin sukulaisilleen, jos päätyvät itsemurhaan. Ei sen aina kirjallinen viesti tarvitse olla.

      • Anonyymi00009
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        On harvinaista että korkeasti koulutetut tutkijat ja tiedemiehet tekisivät itsemurhan vieläpä katoamalla ja jättämällä kaiken kesken.

        Yleensä itsemurhan tekijä haluaa jättää teollaan viestin, jäädä näkösälle ja antaa omaisille rauhan asian suhteen. Katoaminen olisi kosto läheisiä kohtaan ja törkeä temppu.

        USA:ssa ei hävetä hakea psykiatrista apua ja siellä käydään muutenkin "kallonkutistajalla" ja sitä pidetään hyvänä asiana joka ei leimaa ihmistä, kuten Suomessa on ajateltu perinteisesti.

        Perinteisin keino tuossa aseiden maassa on 9mm Burana tai reseptilääkkeiden yliannostus, mutta näkösälle jäädään.

        AI: "Itsemurha katoamalla (jossa henkilö katoaa jäljettömiin ja oletetaan kuolleen, mutta ruumista ei löydetä) ei ole yleinen tapa päättää elämänsä.
        Tässä keskeiset huomiot aiheesta:

        Harvinaisuus: Valtaosa itsemurhista tehdään menetelmillä, jotka johtavat välittömään kuolemaan ja ruumiin löytymiseen. Katoamistapaukset, jotka paljastuvat itsemurhiksi, ovat poikkeuksellisia"

        "On harvinaista että korkeasti koulutetut tutkijat ja tiedemiehet tekisivät itsemurhan vieläpä katoamalla ja jättämällä kaiken kesken."

        Mistä päättelet niin, että "korkeasti koulutetut tutkijat ja tiedemiehet" olisivat jollain tavalla poikkeuksellisen immuuneja mielenterveyden häiriöille, kuten vaikkapa masennukselle, ahdistukselle, psykoosille sekä alkoholismille, huumeongelmille, velkaongelmille jne., jotka kaikki voivat vaikuttaa ihmisen itsetuhoisuuteen?

      • Anonyymi00009 kirjoitti:

        En minä päättele mitään, vaan se on tilastollisesti harvinaista tehdä itsemurha katoamisella.
        Uskoisin myäs että fiksut ja koulutetut tekee muutenkin vähemmän typeriä tekoja koska he ymmärtävät myös sen että apua on mahdollista saada.

      • Anonyymi00010

        Olivatko nämä kolme kadonnutta perheellisiä? Avaimia ja kännykkää ei varmaankaan jätetä kotiin vahingossa.

      • Anonyymi00012
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        En minä päättele mitään, vaan se on tilastollisesti harvinaista tehdä itsemurha katoamisella.
        Uskoisin myäs että fiksut ja koulutetut tekee muutenkin vähemmän typeriä tekoja koska he ymmärtävät myös sen että apua on mahdollista saada.

        "Uskoisin myäs että fiksut ja koulutetut tekee muutenkin vähemmän typeriä tekoja"

        "Uskoisin"
        Tuo on sentään jonkinlainen selitys väitteellesi.

        Kansallissosialistisen Saksan hallinnossa oli huomattava määrä tohtorin arvon hankkineita, muttei se haitannut millään tavalla heitä tekemästä typeriä tekoja.

      • Anonyymi00017
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        On harvinaista että korkeasti koulutetut tutkijat ja tiedemiehet tekisivät itsemurhan vieläpä katoamalla ja jättämällä kaiken kesken.

        Yleensä itsemurhan tekijä haluaa jättää teollaan viestin, jäädä näkösälle ja antaa omaisille rauhan asian suhteen. Katoaminen olisi kosto läheisiä kohtaan ja törkeä temppu.

        USA:ssa ei hävetä hakea psykiatrista apua ja siellä käydään muutenkin "kallonkutistajalla" ja sitä pidetään hyvänä asiana joka ei leimaa ihmistä, kuten Suomessa on ajateltu perinteisesti.

        Perinteisin keino tuossa aseiden maassa on 9mm Burana tai reseptilääkkeiden yliannostus, mutta näkösälle jäädään.

        AI: "Itsemurha katoamalla (jossa henkilö katoaa jäljettömiin ja oletetaan kuolleen, mutta ruumista ei löydetä) ei ole yleinen tapa päättää elämänsä.
        Tässä keskeiset huomiot aiheesta:

        Harvinaisuus: Valtaosa itsemurhista tehdään menetelmillä, jotka johtavat välittömään kuolemaan ja ruumiin löytymiseen. Katoamistapaukset, jotka paljastuvat itsemurhiksi, ovat poikkeuksellisia"

        Venäläinen teollisuusvakoilu on oikea vastaus.

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Tuo avainten ja kännykän kotiin jättäminen on viesti sukulaisllle myös.

        Juu että venäläiset veivät

    • Anonyymi00003

      Yhdysvallat tutkii - Putistan järjestää.

    • Anonyymi00007
      • Anonyymi00011

        Ensimmäiset katosivat noin pari vuotta sitten ymmärtääkseni joten he tuskin liittyvät nykyiseen ufoasiakirjojen paljasteluun

    • Anonyymi00008

      Kun ainoa mitä omistaa on vasara, niin aivan kaikki maailmassa näyttää nauloilta.

    • Anonyymi00013

      Vain yhdellä kadonneista oli yhteys ufoihin siten, että oli Disclosuressa jollain tavalla mukana. Muut työskentelivät tieteen parissa. LA:n vuoristossa kadonnut 60-vuotias nainen oli kehittänyt jonkin hyvin kestävän metalliyhdisteen. Kolme kadonneista jätti avaimet ja/tai kännykän ja ainakin joku lompakonkin kotiin. Ufoihin siis tuskin liitytvät nämä katomaiset. Voidaan speluloida, että saattaa olla siitäkin kyse, että asioista perillä olevat alkavat tehdä itsemurhia kun tietävät mitä on tulossa.

      • Anonyymi00015

        Tämä kadonnut nainen oli patikoimassa kahden ystävänsä kanssa ja oli kadonnut äkillisesti. Hattu löydetiin myöhemmin rotkosta. Suunniteltu itsemurha siis tuskin oli ainakaan kyseessä.

      • Anonyymi00026

        Nyt kuoli itsemurhan kautta David Wilcock, joka on hyvin tunnettu ufo-piireissä ja on kirjoittanut lukuisia kirjoja. Hänen biographerinsa Wyn Free kuoli kerrotusti pari päivää aiemmin.

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Nyt kuoli itsemurhan kautta David Wilcock, joka on hyvin tunnettu ufo-piireissä ja on kirjoittanut lukuisia kirjoja. Hänen biographerinsa Wyn Free kuoli kerrotusti pari päivää aiemmin.

        Tässä Wilcockin tapauksessakin on kytkentä huipputeknologiaan siten, että hän toimi myös johtajana edistynyttä teknologiaa kehittävässä yhtiössä("director of advanced technology" of Stavatti Aerospace by 2023). Elämäkerran kirjoittaja Wyn Free kuoli 18.4.26 ja Wilcock 20.4.26. Jokin yhteys todennäköinen näiden kuolemien välillä.

    • Anonyymi00014

      En ymmärrä, että miten nämä uutiset menee. Miten en ole tätäkään huomannut!

    • Anonyymi00016

      Viittaa venäläiseen tai kiinalaiseen vakoiluun ja kidnappauksiin.

    • Anonyymi00020

      Varsin asenteellisia kommentteja, mutta kuten Koukku totesi niin tilastollisesti katoaminen on erittäin harvinaista itsemurhissa. Kysykää vaikka tekoälyltä tai katsokaa tilastoista. Omien johtopäätösten tekemiselle jää vähän vain painoarvoa kun tilastot sanoo toista ja nämä kaikki tutki salaisi projekteja.

      • Anonyymi00021

        Onhan niitä itsemurha-katoamistapauksia ollut ja erityisesti luonnonpuistoja suositaan. Tuon 60-vuotiaan tiedenaisenkin kohdalla ehkä mahdollista. Edellä vajaan kymmenen metrin päässä kävellyt katsoi taakseen ja kadonnut hymyili ja pian kun oli katsonut uudelleen niin tämä oli kadonnut. Laajoista etsinnöistä huolimatta vain hattu löytyi rotkosta. Äänetön sieppaaminen lienee lähes mahdotonta. Omaehtoinen katoaminen todennäköinen.

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Tilastojen mukaan edelleen erittäin harvinaista ja siksi se ei voi olla todennköinen.
        Tilastot eivät perustu siihen miltä yksittäisestä ihmisestä tuntuu, vaan ne perustuu tositapahtumiin. USA:ssa on yksi sukeltajaseurue, jotka etsii auton kanssa kadonneita vesistöistä. He ovat löytäneet jotakin 40 kadonnutta vuosikymmenienkin jälkeen.
        Vain yhtä niistä tapauksista epäillään itsemurhaksi. Kyseessä oli mielenterveysongelmista kärsinyt nuorukainen.

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Tämä on se etsintäporukka. Tekevät työnsä vapaaehtoisesti ja ilmaiseksi, saaden ansionsa sitten videoimalla nämä etsinnät. Näköjään jo 81 ratkaistua tapausta.
        https://www.youtube.com/watch?v=MOarqY2r8DQ&list=PL1678paJlDXMX-RgVlVnouei6CZ4sRENI

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Tilastojen mukaan edelleen erittäin harvinaista ja siksi se ei voi olla todennköinen.
        Tilastot eivät perustu siihen miltä yksittäisestä ihmisestä tuntuu, vaan ne perustuu tositapahtumiin. USA:ssa on yksi sukeltajaseurue, jotka etsii auton kanssa kadonneita vesistöistä. He ovat löytäneet jotakin 40 kadonnutta vuosikymmenienkin jälkeen.
        Vain yhtä niistä tapauksista epäillään itsemurhaksi. Kyseessä oli mielenterveysongelmista kärsinyt nuorukainen.

        Noh, mikä sitten olisi todennäköisintä kun vaihtoehtoja ei ole montaa? Onnettomuus ei ole mahdollinen, kun ei siitä kohtaa kuulemma voi pudota vahingossa, mistä katosi. Sieppaus äänettömästi ei onnistuisi, eikä oikein olisi järkeäkään toteuttaa sitä siellä missä katosi kun oli kumppaneitakin matkassa. Villielänkään ei liene mahdollinen kun Puumat harvoin käyvät ihmisen kimppuun ja ei sekään äänettömästi onnistuisi. Hattu siis kuitenkin löytyi rotkosta. Heittänyt ehkä hattunsa sinne ja suunnannut toisaalle katoamaan. Katoamispaikka siis tutkittiin tarkasti, eivätkä koiratkaan saaneet vainua.

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Näitä tapauksia on uutisen mukaan kymmenen, ei yksi.

      • Anonyymi00027

        Mielenterveys- ja huumeongelmat, taloudelliset ongelmat, fyysinen terveys reistaa, avioero tulossa ja puoliso vaatii huiman rahasumman ja mitä näitä huolia nyt ihmisillä onkaan.
        Ai niin, mutta ufothan pesevät nuo kaikki . .

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Näitä tapauksia on uutisen mukaan kymmenen, ei yksi.

        Ihmisiä katoaa, niin Yhdysvalloissa, Suomessa kuin muissakin maissa.
        Osaa heistä ei löydetä koskaan.
        Oliko tämä sinulle aivan uusi tieto?

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Ihmisiä katoaa, niin Yhdysvalloissa, Suomessa kuin muissakin maissa.
        Osaa heistä ei löydetä koskaan.
        Oliko tämä sinulle aivan uusi tieto?

        Niin. onhan se paljon selvempää kun pudotaan ikkunasta päällensä tonttiin.
        Siinähän ei mitään epäilyttävää ole, suorastaan luonnollista.

        McCaslandista kiinnostus asiaa kohtaan alkoi. Vyyhti kasvaa kuin lumipallo, vanhoja tapauksia ties kuinka missä ei ole osattu epäillä mitään rikokseen viittaavaa.

        En ihmettele esim. tuota Ning Li tapauksen esiin kaivamista.
        Kyseinen henkilö tutki painovoimaa ja suprajohtavuutta.
        Vaikka kuoli Alzheimerin tautiin, niin miten epäilyttävältä alkaa nyt näyttämään suojatiellä hänen yliajo.
        Tuolla menehtyneiden joukossa oli eräs joka tutki infrapunaa, infrapunan ja suprajohtavuuden voi myös yhdistää.
        Syy kuolleen nimen esille tuloon voi yllättää.
        Amy Eskridge vihjasi, että ihminen annetaan palaa kotiinsa asiaa sen enempää tutkimatta.

        https://www.stara.fi/2026/04/22/yhdysvalloissa-lukuisia-huippututkijoita-on-kuollut-tai-kadonnut/?utm_source=suomi24.fi&utm_medium=recommendation_widget

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Kaikenlaista voi yhdistää, mutta se ei tarkoita yhdistämisen todella olevan paikallaan. John Mack kuoli yliajossa ja oli kirjoittanut kiistanlaisen tutkimuksen nk. sieppauksista, joten hänet voitaisiin periaatteessa lätkäistä listan jatkoksi, vaikka yhteys on korkeintaan hatara.

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Kaikenlaista voi yhdistää, mutta se ei tarkoita yhdistämisen todella olevan paikallaan. John Mack kuoli yliajossa ja oli kirjoittanut kiistanlaisen tutkimuksen nk. sieppauksista, joten hänet voitaisiin periaatteessa lätkäistä listan jatkoksi, vaikka yhteys on korkeintaan hatara.

        Ja muuten vain kuukausia ennen Mackin yliajoa, kylmäfuusiosta kirjoittanut tutkija ja journalisti Eugene Mallove murhattiin ampumalla. Näyttää todella laajalta salaliittolta, kunnes vilkaiset sittemmin julkaistuja yksityiskohtia, joissa ei ole oikeasti mitään mainittavaa yhteyttä.

    • Anonyymi00030
      • Mutta kyseessä ei näissä tapauksissa on random- rivikansalaisista, vaan salaisten projektien parissa työskennelleitä huippunimiä.

        Tuota voi verrata luonnollisuudessaan suoraan siihen että samassa salaisen huipputeknologian yrityksessä työskentelevä kymmenen hengen muodostama korkein johto katoaa tai kuolee vuoden sisällä.

        Siinä on silloin joko käsittämättömän huono tuuri / karma, tai sitten salaliitto jolloin tapahtumat ovat olleet tarkoituksellisia. Occamin partaveitsi ei toimi tässä tapauksessa, sillä luonnollisinja helpoin selitys ei ole tässä todennäköisin.

        Argumentointivirhe: "Kaksi vääryyttä tuottaa yhden oikeuden on ajatus, että vääryys voi oikeuttaa toisen vääryyden. Sitä käytetään esimerkiksi oikeutuksena vääryydelle, jos muutkin tekevät samoin"

        Eli tässä tapauksessa on argumentointivirhe sanoa että "katoaahan niitä muitakin", koska nyt ei ole kyseessä randomeista muista.

      • Anonyymi00033
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Mutta kyseessä ei näissä tapauksissa on random- rivikansalaisista, vaan salaisten projektien parissa työskennelleitä huippunimiä.

        Tuota voi verrata luonnollisuudessaan suoraan siihen että samassa salaisen huipputeknologian yrityksessä työskentelevä kymmenen hengen muodostama korkein johto katoaa tai kuolee vuoden sisällä.

        Siinä on silloin joko käsittämättömän huono tuuri / karma, tai sitten salaliitto jolloin tapahtumat ovat olleet tarkoituksellisia. Occamin partaveitsi ei toimi tässä tapauksessa, sillä luonnollisinja helpoin selitys ei ole tässä todennäköisin.

        Argumentointivirhe: "Kaksi vääryyttä tuottaa yhden oikeuden on ajatus, että vääryys voi oikeuttaa toisen vääryyden. Sitä käytetään esimerkiksi oikeutuksena vääryydelle, jos muutkin tekevät samoin"

        Eli tässä tapauksessa on argumentointivirhe sanoa että "katoaahan niitä muitakin", koska nyt ei ole kyseessä randomeista muista.

        Kuinka monta "salaisissa projekteissa" työskennellyttä/työskentelevää tieteentekijää tai niistä muuten tietävää ihmistä Yhdysvalloissa on?
        Paljon.
        Ihmisiä muitten ihmisten lailla, ongelmineenkin, joita tuonne ylemmäs olen pariinkin kertaan kirjannut?

        > "Mielenterveys- ja huumeongelmat, taloudelliset ongelmat, fyysinen terveys reistaa, avioero tulossa ja puoliso vaatii huiman rahasumman ja mitä näitä huolia nyt ihmisillä onkaan."

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Nämä olivat kärkikastia ja samojen projektien parissa. Jos pitäisi todennäköisyyksiä laskea niin luonnollinen sattuma voisi olla aika heikoilla.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Nämä olivat kärkikastia ja samojen projektien parissa. Jos pitäisi todennäköisyyksiä laskea niin luonnollinen sattuma voisi olla aika heikoilla.

        Miten sinulla on tietoa siitä, ketkä ovat Yhdysvaltain kaikkien salaisten tutkimusprojektien "kärkikastia"?

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Miten sinulla on tietoa siitä, ketkä ovat Yhdysvaltain kaikkien salaisten tutkimusprojektien "kärkikastia"?

        Uutinen:

        "Kadonneiden ja kuolleiden joukossa on ihmisiä, joilla oli pääsy avaruuslentoja, ydinteknologiaa ja kehittyneitä puolustusjärjestelmiä koskeviin salaisiin tietoihin"

        Reza oli juuri ennen katoamistaan noussut johtotehtäviin Nasan omistamassa Jet Propulsion -laboratoriossa.
        Kolme muuta tapausta

        Myös kolme muuta katoamistapausta sattuivat viime vuonna lähellä Rezan katoamista.

        Ensin toukokuussa 78-vuotias Anthony Chavez hävisi kodistaan ja reilu kuukausi sen jälkeen katosi 53-vuotias Melissa Casias.

        Heitä molempia yhdistää Los Alamosin kansallinen laboratorio, jossa molemmat olivat työskennelleet. Paikka on yksi Yhdysvaltojen tärkeimmistä ydintutkimuskeskuksista ja se on tunnettu etenkin ydinaseen kehittämiseen johtaneesta Manhattan-projektista.

        Nasan tieteilijät Michael David Hicks, 59, ja Frank Maiwald, 61 menehtyivät tuntemattomista syistä noin vuoden välein. Molemmat olivat työskennelleet Jet Propulsion -laboratoriossa eli samassa laitoksessa, jossa Reza toimi johtotehtävissä.

        Myös kodissaan ammuttu Grillmair työskenteli Jet Propulsion -laboratoriossa. Hän oli käyttänyt vuosikymmeniä Nasan tukemien suurten avaruusprojektien parissa.

        Maiwald taas oli keskittynyt sellaisten laitteiden kehittämiseen, joilla pyritään havaitsemaan mahdollista Maan ulkopuolista elämää.

      • Anonyymi00039
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Michael Hicksin kuolemansyy ei ole tuntematon ja sen on ilmoitettu liittyneen sydämen toiminnan ongelmiin.
        Grillmairin murha ei myöskään ole avonainen tapaus ja tekijä Freddie Snyder on otettu kiinni.
        Maiwaldin täsmällisen kuolinsyyn julkistaminen taas on ilmeisesti pidätetty hänen perheensä toimesta.

      • Anonyymi00040
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Nämä olivat kärkikastia ja samojen projektien parissa. Jos pitäisi todennäköisyyksiä laskea niin luonnollinen sattuma voisi olla aika heikoilla.

        Käytännössä kaikki näistä tapauksista ovat sattuneet ympäristöissä, joissa sijaitsevat suurimmat liittovaltion laitokset ja joissa on satojen tuhansien henkilöstö.

        Suunnilleen sama kuin sanoisi, että kuolleen kalan löytäminen vedestä on luonnotonta.

      • Anonyymi00042
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Käytännössä kaikki näistä tapauksista ovat sattuneet ympäristöissä, joissa sijaitsevat suurimmat liittovaltion laitokset ja joissa on satojen tuhansien henkilöstö.

        Suunnilleen sama kuin sanoisi, että kuolleen kalan löytäminen vedestä on luonnotonta.

        Samaa minäkin olen yrittänyt korostaa, vaan kun "salaliitto" on paljon kuumottavampi asia.

      • Anonyymi00042 kirjoitti:

        Samaa minäkin olen yrittänyt korostaa, vaan kun "salaliitto" on paljon kuumottavampi asia.

        Se että ymmärtää salaliiton mahdollisuuden, vaatii matemaattisia lahjoja ja asioiden yhtäläisyydet, eikä kumoa mahdollisuutta heittelemällä hatusta isoja lukuja pöytään.

        Otsikko: "Kattava selvitys on löytänyt useita yhteyksiä kuolleiden ja kadonneiden tieteilijöiden välillä"

        Yhtäläisyyksiä:

        "Kadonneen tieteilijän Monica Jacinto Rezan tapaus.
        McCaslandin johtajuuden aikana AFRL myönsi rahoituksen Rezan tutkimukselle, joka koski avaruusraketeissa käytettävää metallia. Reza oli juuri ennen katoamistaan noussut johtotehtäviin Nasan omistamassa Jet Propulsion -laboratoriossa.
        Myös kolme muuta katoamistapausta sattuivat viime vuonna lähellä Rezan katoamista"

        Ensin toukokuussa 78-vuotias Anthony Chavez hävisi kodistaan ja reilu kuukausi sen jälkeen katosi 53-vuotias Melissa Casias.

        "Nasan tieteilijät Michael David Hicks, 59, ja Frank Maiwald, 61 menehtyivät tuntemattomista syistä noin vuoden välein. Molemmat olivat työskennelleet Jet Propulsion -laboratoriossa eli samassa laitoksessa, jossa Reza toimi johtotehtävissä"

        "Myös kodissaan ammuttu Grillmair työskenteli Jet Propulsion -laboratoriossa. Hän oli käyttänyt vuosikymmeniä Nasan tukemien suurten avaruusprojektien parissa"

        "Katoamisten lisäksi myös viisi tutkijaa on kuollut viimeisen kolmen vuoden aikana. Kaksi heistä, ydinfyysikko Nuno Loureiro ja astrofyysikko Carl Grillmair ammuttiin kuoliaiksi kodeissaan"

        Anteeksi tyhmyyteni, mutta miten näiden laitosten henkilökunnan määrä poistaa nämä yhtäläisyydet ja mitä syytä kellään tuntemattomalla on ampua ydinfyysikkoja ja astrofyysikkoja?

        Nämä kymmenen kuollutta tai kadonnutta henkilöä tunsivat toisensa yhtä lukuunottamatta ja olivat keskenään töissä tekemisissä niin henkilökunnan määrä ei ole relevanttia siitä syystä.

        Jet Propulsios labissa työskentelee noi 4500 henkilöä ja on selvääkin selvempää että vain pikkiriikkinen osa, ehkä 50 henkilöä työskentelee kaikkein salaisimmissa projekteissa.

        Oma veikkaukseni on että on pelätty tietovuotoa ja eliminoitu heikoimmat lenkit. Omituisen hiljaa on näistä asioista myös takavuosien syväkurkut? Kyllä se poijaat ja tytöt on niin että vaientamisen aikakautta elellään tuollakin.

      • Anonyymi00043

        Kuten jo sanottiin, Michael Hicksin kuolemansyy ei ole tuntematon. Hän kärsi sydänongelmista ja oli pahasti ylipainoinen.
        Grillmairin murha ei myöskään ole avonainen tapaus ja tekijä Freddie Snyder, jolla on muitakin rikoksia takana, on otettu kiinni.
        Maiwaldin täsmällisen kuolinsyyn julkistaminen taas on ilmeisesti pidätetty hänen perheensä toimesta. Ei ole mitään syytä epäillä mitään juonia sen suhteen.
        Loureiro puolestaan kuoli yhtenä Brownin yliopistolla riehuneen joukkoampuja Claudio Valenten uhreista ja oli hänen tuttunsa.

        Grillmairin ja Loureiron murhien välillä muuten on yhteys, joka on enemmän kuin sattumaa. USA:ssa on aivan älyttömän paljon aseita siviilien käsissä, minkä vuoksi ampumiset ja joukkoampumiset ovat tavallisia. Pelkästään tänä vuonna joukkoampumisia oli maaliskuun loppuun mennessä ollut melkein sata kpl.

        https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_mass_shootings_in_the_United_States_in_2026

      • Anonyymi00044
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Näitä katoamisia ja epäselviä kuolemia on vain niin paljon että kannattaa kysyä itseltään, että milloin tämä kaava lakkaa olemasta pelkkää sattumaa.

        Tuostakin tapauksesta saataisiin ainekset elokuvaan, jossa antigravitaation keksijä jatkaisi elämäänsä jonain toisena henkilönä. Se entinen henkilöllisyys palaisi Teslan jäännöksiin.

        https://economictimes.indiatimes.com/news/international/us/missing-scientists-unanswered-questions-how-joshua-leblancs-death-fits-a-disturbing-pattern/articleshow/130470310.cms?from=mdr

        Boyd Bushman kertoi ennen kuolemaansa että 39 henkilöä oli kuollut ufon takaisinmallinnuksessa, 19 oli kuollut yhdessä kokeessa. Joten kuinka mahtaa olla heidänkään kuolemat ja katoamiset selitelty.

        Jos nyt joku on vielä sitä mieltä että vieraasta älystä ei ole tietoakaan, niin voin sanoa hänelle että kyllä on.

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        Alkuaine 115 pitää koota "sauvaksi" äärimmäisellä tarkkuudella kertoi Bob Lazar tai se muuttuu epävakaaksi. Siinä on muutama tutkija mennyt sen kanssa.

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        Näitä katoamisia ja epäselviä kuolemia on vain niin paljon että kannattaa kysyä itseltään, että milloin tämä kaava lakkaa olemasta pelkkää sattumaa.

        Tuostakin tapauksesta saataisiin ainekset elokuvaan, jossa antigravitaation keksijä jatkaisi elämäänsä jonain toisena henkilönä. Se entinen henkilöllisyys palaisi Teslan jäännöksiin.

        https://economictimes.indiatimes.com/news/international/us/missing-scientists-unanswered-questions-how-joshua-leblancs-death-fits-a-disturbing-pattern/articleshow/130470310.cms?from=mdr

        Boyd Bushman kertoi ennen kuolemaansa että 39 henkilöä oli kuollut ufon takaisinmallinnuksessa, 19 oli kuollut yhdessä kokeessa. Joten kuinka mahtaa olla heidänkään kuolemat ja katoamiset selitelty.

        Jos nyt joku on vielä sitä mieltä että vieraasta älystä ei ole tietoakaan, niin voin sanoa hänelle että kyllä on.

        Miksi tunget sitä Boyd Bushmania joka paikkaan? Melkeinpä kaikki hänestä muistettava on se typerä alieninukke, jota hän ilmeisesti luuli oikeaksi alieniksi ja se lelu ei ainakaan ole ottanut yhtään henkilöä hengiltä, sanoisin melko suurella varmuudella.

      • Anonyymi00049
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Miksi tunget sitä Boyd Bushmania joka paikkaan? Melkeinpä kaikki hänestä muistettava on se typerä alieninukke, jota hän ilmeisesti luuli oikeaksi alieniksi ja se lelu ei ainakaan ole ottanut yhtään henkilöä hengiltä, sanoisin melko suurella varmuudella.

        Jokainen voi tarkistaa, että onko Bushmannia tungettu joka paikkaan.
        Ketjun otsikossa mainitaan kuolleet tiedemiehet, sellainen Bushman on.
        Itse tuot jonkun nuken esille. Kerro miten se liittyy Bushmanniin ja todista se.

        Voit aloittaa vaikka siitä miksi "nukesta" otetut kuvat eroavat toisistaan.
        Voit lukea myös kommenteista mitä muut ajattelevat.

        https://www.reddit.com/r/StrangeEarth/comments/181zolc/boyd_bushman_lockheed_martin_engineer_deathbed/

        Bushman tuo videolla muitakin ufoihin liittyviä seikkoja esiin kuin tuon olennon.
        Henkilökohtaisesti minun oli vaikeinta uskoa sitä kun hän kertoi kuinka ufon palasesta saatiin 12 ampeerin virta ja sillä pyöritettiin labraa 6 kk raskaalla kuormalla.
        Minun piti mennä aina John Hutchisoniin asti ennen kuin sain tukea tuolle kertomukselle.
        Häntä jos ketään pidetään myös vaikeasti uskottavana. Mutta John kertoi asian niin että oivalsin mitä hän ajoi takaa. Nyt pidän mahdollisena tuon ufonpalasen tuottamaa virtaa.

      • Anonyymi00050
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Olet työntänyt Bushmanin mukaan ainakin tusinaan keskusteluun ja jos pelkkä kuoleminen olisi kriteerinä, tähän ketjuun mahtuisi jokainen tutkija ikinä.

        Ja miksikö se kuva näyttää erilaiselta? Siksi, koska se on vanhasta vuosikymmenien takaisesta videosta nostettu matalan resoluution kuvakaappaus alkujaankin huonolaatuisesta kuvasta. Tässä on hieman parempilaatuinen suurennos toisesta Bushmanin esittelemästä alieninuken kuvasta. Joko näyttää tutulta?
        https://www.reddit.com/r/aliens/comments/xhisiv/boyd_bushmans_alien_source_image/

        Ja jos sinun pitää nojata tuen saamiseksi Hutchisoniin, joka itsekin lopulta myönsi väärentäneen videoita niin kutsutuista kokeiluistaan, se kohta menee jo vahvaksi tueksi sinun juttasi vastaan.

    • Anonyymi00036

      Olisivatko menneen Iraniin? Iran tarvitsee osaamista juuri heiltä. Mielenkiintoinen asia.

    • Anonyymi00041

      Kiinassa ollut myös samankaltaisia outoja kuolemia ja katoamisia epätavallisen paljon.

      • MH 370 katoaminen.

        Teoria kiinalaisesta patentista:

        Patenttiväite: Teorian mukaan neljä päivää lennon MH370 katoamisen jälkeen (12. maaliskuuta 2014) yhdysvaltalaiselle puolustusyhtiö Freescale Semiconductorille myönnettiin patentti.

        Omistussuhteet: Väitetään, että jos joku patentin haltijoista olisi kuollut ennen patentin myöntämistä, omistusoikeus olisi siirtynyt muille. Teorian mukaan muut neljä haltijaa olivat kiinalaisia työntekijöitä, jotka olivat kadonneella lennolla. Jos he olisivat kuolleet, patentti olisi siirtynyt kokonaan Freescalelle.

        Salaliittoteoria: Teorian mukaan koneen katoaminen olisi lavastettu, jotta patentti saataisiin yhtiön haltuun"

        -Tositapahtumia patenttiin liittyen oli monet asiat. Se että todellakin patentinhaltijat ja insinöörit katosivat koneen mukana. Toinen asia oli että patentti liittyi vakoiluun liittyvään siruun. Kolmas oli se että asiasta ei enää kuultu sen jälkeen.

        Jos arvailla pitäisi, niin tämä teoria on lähinnä totuutta että USA:n jokin instanssi halusi tuon vakoiluun liittyvän sirun vain itselleen.

      • Anonyymi00045
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        MH 370 katoaminen.

        KWACK-KWACK KWACK-KWACK !

      • Anonyymi00047
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        KWACK-KWACK KWACK-KWACK !

        Ankan älyllä varustettu henkilö oppinut puhumaan? Jehova vai lesse?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sebastian Tynkkynen (pers.) ei vastusta raiskauksia

      "Sebastian Tynkkynen oli ainoa 14 suomalaismepistä, joka vastusti uutta suostumuksen puuttumiseen perustuvaa raiskauslak
      Maailman menoa
      130
      4646
    2. Purra jäi kiinni valehtelusta, Heinäluoma ei

      Ja heti alkoi Purra joukkoineen maalittamaan Heinäluomaa. Niin toimii äärioikeistoa edustava putinistipersulauma, jonka
      Maailman menoa
      70
      3422
    3. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      16
      1472
    4. Oot kaunis

      Oot kaunis nainen.
      Ikävä
      93
      1248
    5. Alkuperäinen kristillinen kaste on uskoville annettava upotuskaste

      Kreikan sana BAPTIZO merkitsee upottamista. Alkuseurakunta kastoi upottamalla Apostolien tekojen kirjan mukaan: Ap.t 2
      Kaste
      552
      959
    6. Kuka murhasi Anneli Auerin miehen?

      Tapaus edelleenkin selvittämättä.
      Maailman menoa
      177
      912
    7. Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purraa jatkamaan valtiovarainministerinä!

      Ja jollei valtiovarainministerinä, niin sitten pääministerinä. Purra on nostanut Suomen talouden nyt komeaan kasvuun Ma
      Maailman menoa
      88
      866
    8. Pitäisikö naisen haluta "puolisomies"?

      Toivottavasti saan nyt tämän idean purettua hyvin sanoiksi? Mutta tuossa eräässä aloituksessa tuli vastaan tälläinen tek
      Sinkut
      156
      855
    9. Saisikin sinut

      Saisikin sinut nainen rakastajattareksi.
      Ikävä
      59
      825
    10. Miksi piti uhota naapuri Venäjälle ja tehdä itsestä heidän vihollinen?

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f0eee963-3605-47e6-9989-a21347ce7757 "Jos sota syttyy Suomessa, näin tapahtumat vois
      Maailman menoa
      197
      792
    Aihe