Sisäkissa?

Mietin tässä ottaisinko itselleni sisäkissan opiskeluiden lähtiessä käyntiin, ettei tule niin yksinäistä. Vai siirränkö hankintani myöhemmäksi, kun pääsen takaisin maalle asumaan. Silloinhan kisu(t) saisivat ravata sisällä ja ulkona mielin määrin.

Mitä mieltä olette sisäkissoista? Kärsivätkö ne, vaikka pidettäisiin muuten hyvin?
61803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itselläni on kaksi sisäkissaa, molemmat otettu pentuina. Toinen ei suostu menemään pihalle lainkaan arkuutensa vuoksi, toinen taas kulkee lenkillä kuin koira. Kissa ei kaipaa ulkona oloa, jos et sitä siihen totuta. Ulkokissaa on lähes mahdotonta saada totutettua sisäkissaksi. Kissa kaipaa toimintaa ja seuraa siinä missä koirakin, joten aikaa sinun tarvitsee sille varata.

Äänestä

Meillä kisut ovat aika sopeutuvaisia. Eli pärjäävät niin sisäkisuina kuin puoli-ulkokisuina. Kämppäsi koosta riippuen, hanki mieluiten kaksi kissaa, pääset itsekkin helpommalla, ja kisuilla on seuraa pitkinä opiskelupäivinäsi varsinkin jos olet hankkimassa pentua. Eri asia sitten, jos päätätkin tehdä hyvän teon ja ottaa vaikka aikuisen kissan, joka haluaa(tai on tottunut) olemaan yksin :)

Äänestä

voi olla aivan yhtä onnellinen kuin ulkokattikin. Kaikki riippuu omasta viitseliäisyydestäsi kuinka paljon olet valmis askartelemaan virikkeitä ja tekemistä kissoillesi ja antamaan aikaasi niille. Pieneenkin asuntoon pystyy tekemään hyviä virikkeitä mm. laittamalla eri korkuisia tasoja ja kiipeilypaikkoja.

Äänestä

Minulla on kaksi vuoden vanhaa sisäkissaa, joista joudun luopumaan uuden asunnon vuoksi. Kissat ovat tottuneet olemaan kahdestaan ja pitämään seuraa toisilleen. Kissat eivät pyri pihalle. Nämä siskokset ovat TODELLA hellyyden kipeitä, rakastavat silittelyä ja kaipaavat kovasti uutta rakastavaa kotia!!! :) Nelli on kasvoista kinuskin värinen. Rakastaa silittelyä ja viihtyy sylissä vaikka koko päivän. Ronja on harmaa. Itsenäinen kissa, joka viihtyy myös yksin. Hieman ujo.
Mukana saisi: 2 kissan vessaa, 2 ruokakuppia, kantokoppa.
Ota yhteyttä, jos kaipaat persoonallisia ja sisäsiistejä kissoja!
0503533820/Anne, Seinäjoki

Äänestä

hei! meillä on 2 kissaa,toinen on sisäkissa,ja toinen saa olla ulkona.sisäkissa,nimeltä Nemo,ei
saa olla ulkona koska se on aikaisemmin pissannut naapureidemme pienelle kivitielle,joka on niiden pihalla,joten heidän piti vaihtaa kivet
koko käytävästä pois.Tietysti äitiä hävetti,joten
enää Nemo ei saa olla ulkona.kun on aikaa kulunut niin Nemo vaan maukuu,ja maukuu,ja kulkeen ikkunalautoja pitkin toivossa päästä ulos.mielestäni pitäisi ottaa ulkokissa jos asuu maalla,tai ei missään kaupungin lähellä.niinkuin
meidän sisäkissa on kateellinen ulkokissalle,kun
se aina päästetään pois!se on vastaukseni.

Äänestä

Sisäkissa on ok ratkaisu niin maalla kuin kaupungissakin. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että kissakin tarvitsee omanlaisensa hoidon ja olot. Mainitsen tämän siksi, että tietyt asiat voivat olla yllätys jopa sellaiselle ihmiselle, jolla ennestään on ollut kissoja ulkokissoina.

Sisäkissuus onnistuu mainiosti kunhan kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin jo kissaa valitessa (miel. sisäkissan pentu, oikein ikäisenä luovutettu), kun sitten olosuhteidenkin miettimisessä. (raapimiskohteet, kiipeilykohteet, kukkien sijoitus yms..)

Pienellä miettimisellä kodista saa kissallekin turvallisen ja myöskin sellaisen, ettei ihmisenkään hermot veny liikaa koriste-esineiden tipahdellessa ja kukkien harventuessa vaarallisesti. ;)

Jos kissa joutuu olemaan paljon yksin suosittelisin alunalkaenkin ottamaan kaksi kissaa vaikkapa samasta pentueesta. Näin säästyy ihmistenkin hermot riekkuvan kisun kanssa, kun kissan ei tarvitse kohdistaa luontaista pentuvaiheen painimishaluaan ihmisten jalkoihin ja muihin epäsopiviin kohteisiin. 2 kissaa ei juurikaan tule kalliimmaksi ruuan osalta, kunhan vähän miettii mitä ostaa ja mistä. Hiekka kulutkin pysyvät kohtuudessa, kun ostaa laatua. :) Eläinlääkärikäynneistä saa yleensä 2 kissan kohdalla alennusta, vaikka tietysti sairastapauksiin on ikävä kyllä varauduttava kummankin kohdalla erikseen. Seuran kannalta 2 kissaa olisi kuitenkin se paras vaihtoehto.

Sisäkissan pitämisessä on sekin hyvä puoli, että siinä tutustuu paljon paremmin kissamaisuuksiin kuin ulkokissan kohdalla. Se ystävyys suhde on jotain aivan omaa luokkaansa. Villinä ja vapaana juokseva kissa tuskin sinua koskaan niin lähelle omaa itseään noin kuvainnollisestikaan päästää kuin sinuun tottunut sisäkissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Quieto kirjoitti:

Mietin tässä ottaisinko itselleni sisäkissan opiskeluiden lähtiessä käyntiin, ettei tule niin yksinäistä. Vai siirränkö hankintani myöhemmäksi, kun pääsen takaisin maalle asumaan. Silloinhan kisu(t) saisivat ravata sisällä ja ulkona mielin määrin.

Mitä mieltä olette sisäkissoista? Kärsivätkö ne, vaikka pidettäisiin muuten hyvin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu