Toyotan takaisinkutsut takkuilevat

Anonyymi-ap

https://suomenkuvalehti.fi/politiikka-ja-talous/toyotan-ongelmat-japanissa-uskotaan-salaliittoon-suomessa-takaisinkutsut-takkuilevat/

Toyotan ongelmat: Japanissa uskotaan salaliittoon, Suomessa takaisinkutsut takkuilevat

Vaikka Toyotaa on kohdannut vastoinkäyminen toisensa jälkeen, japanilaiset jaksavat yhä puolustaa maailman suurinta autovalmistajaa.

Tokiolainen ravintolatyöntekijä Hiroyuki Komiya on sitä mieltä, että amerikkalaiset ovat taas menneet äärimmäisyyksiin. ”Yhdysvaltalaiset pilkkaavat Toyotaa, jotta saisivat paremmat markkinamahdollisuudet omille automerkeilleen.”

Komiya ei ole yksin epäilystensä kanssa. Monella muullakin japanilaisella on vankka usko salaliittoteoriaan, jonka on tarkoitus painaa Toyotan nimi lopullisesti lokaan.

Ajatus saattaa tuntua kaukaa haetulta – varsinkin miljoonien amerikkalaisten Toyota-kuskien mielestä. Muun muassa Honda, Sony ja Toyota ovat eräitä maan luotetuimmista brändeistä.

Suomessakin uutisoidut Toyota-autojen kaasu- ja jarrupoljinviat on mielletty Yhdysvalloissa lähinnä virheeksi, joka koskee muutamaa autoa suuressa joukossa.

Japanissa media ei sen sijaan ole päässyt ongelmia pahemmin puimaan. Maassa ei ole myöskään järjestetty autojen takaisinkutsuja potentiaalisten valmistusvirheiden löytämiseksi.

Jarru- ja kaasupoljinvikoja
Suomessa Prius-hybridiautoja on tarkoitus kutsua tarkastuksiin epäillyn jarrupoljinvian vuoksi ensi viikosta lähtien.

Kaasupoljinvikoja epäillään löytyvän 2000-luvun puolenvälin jälkeen tehdyistä AYGO-, iQ-, Yaris-, Auris-, Corolla-, Verso-, Avensis- ja RAV4 -malleista.

Aikaisemmin takaisinkutsujärjestelmä on toiminut Suomessa melko kehnosti. Tarkastushankkeita on kyllä laitettu alulle, mutta suuri osa on jäänyt vuosien varrella kesken. Osasyy piilee autoilijoissa, jotka eivät noudata takaisinkutsupyyntöä.

Toisaalta syytä löytyy myös autonvalmistajista, jotka haluavat hoitaa viat hiljaisesti. Joskus takaisinkutsua vaativia vikoja korjaillaan huoltokäyntien yhteydessä niin, ettei autoilija välttämättä edes tiedä asiasta.

Ensi viikolla suomalaisille Toyota-kuskeille pitäisi kuitenkin alkaa saapua kutsuja korjaamolle. Tarkastuksen tarvitsee noin 36 000 autoa.

13

237

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kiitos tojo

    • Anonyymi00002

      Kestää

    • Anonyymi00003

      Viimeistään heinäkuussa lukemat ovat hirveät.

    • Anonyymi00004

      Totta

    • Anonyymi00005

      Toyotaa kutsutaan kaukoidän vilunki-waageniksi

    • Anonyymi00006

      Joko VAGenien kaasupolkimet on vaihdettu? Niitä viallisia vaihdettiin oli Suomesskain satoja. Kun omaa Superbia vein pajalle pohjaan jääneen kaasupoliimen vuoksi niin sanoivat että voi mennä pitkään. hallissa oli poljinta odottamassa viisi samaan aikaan.

      Seuraavana talvena meni uudelleen mutta sillä kertaa ei onneksi jäänyt kaasu täysille vaan melkein tyhjäkäynnille.

    • Anonyymi00007

      Onnkeis on TOYOTA niin johonkin vielä voin luottaa. Ajanyt vuosi kymmeniä vain toyatilla ja eipä ole japsista syytä lähteä pois kun ympäröivää auto kuntaa katsoo. Japsi on paras ihmiselle joka käy vain tavallisessa työssä normi palkalla. Onnistuu euroopan lomat huoletta. Edelleen peräänkuulutan audi mersu bmw vilkkujen vikoja kun näyttää olevan rikki järjestään.

    • Anonyymi00008

      Ohhoh tojo hävisi

    • Anonyymi00009

      Nii on

    • Anonyymi00010

      On vain hyvää sanottavaa toyotasta, toimii , toimii ja aina vain toimii.

    • Anonyymi00011

      Äreä

    • Anonyymi00012

      Takaisinkutsuista yleensä.

      Huomannut aiemmin muiden merkkien kohdalla ilmiön, että takaisinkutsuja uutisoidaan niin, että ne eivät koske Suomea. Mutta kun on tutkinut asiaa tarkemmin, niin ovat kuitenkin koskeneet myös Suomea.

      Tässä viimeisin esimerkki:
      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/cd203340-ff8f-4328-8463-0897e01df250

      Niinhän tässäkin aiemmin uutisoitiin toisin. Nyt taisi autonvalmistaja lähestyä virallisia polkuja kun ääni muuttui kellossa.

    • Anonyymi00013

      Tämä on ikävää asiakkaan kannalta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe