Hiiva korvassa

Anonyymi-ap

Hei. Tosiaan asiana Hiiva. Koirani oikea korva on ahtaampi ja sinne kerääntyy hiivaa niin että koira puistelee päätään ja roikottaa oikeaa puolta päästä. Tätä on ollut jo pidempään on/off tyyliin. On vaihdeltu ruokia. Edellistä lammas riisi ruokaa söi noin pari kuukautta, alkuun näytti että korva parani. Mutta sitten se taas jatkui. Päätin sitten vaihtaa ruuan uudelleen. En ole huomannut mitään tiettyä mikä aiheuttaa. Tuntuu että kaikki aiheuttaa. Voiko kyse kuitenkin olla tulehduksesta jonka voisi hoitaa lääkkeellä? Ettei se ruokavalio olisikaan se ongelma? Olemme jo kerran käyneet korvien syvä puhdistuksessa ja hetken oli asiat hyvin. Puhdistan myös korvia päivittäin. Pyrin myös etten anna mitään ns. Ylimääräistä. Herkkuna syö omia nappuloitaan. Epätoivoisena päätin etten tuijota enää ruokien ainesosaluetteloa vaan menen testaamalla eteenpäin. Alan kuitenkin olla jo epätoivoinen asian suhteen.

3

221

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Tarkkaa kirjaa kaikesta annetusta ja vahingossa saadustakaan pitää pitää jo siitä asti, kun oireet alkavat. Meillä yhdellä koiralla möhnäsi toinen korva vain kanasta, sitten olikin jo koko siipikarja syynä pari vuotta myöhemmin, kun söi paljon kalkkunaa ankkapitoisen kuivaruoan lisukkeena, päälle sai vielä kananmunaa, korva oli mömmöinen koko ajan. Ruokavalio itsessään ei saa olla liian hiilihydraattipitoinen, mutta jos kana tai jokin muu proteiini ei sovi, jossain vaiheessa saattaa ankat, kalkkunat ja kananrasvatkin tulla kanalle herkistyneelle/allergisoituneelle esteeksi. Ja kana tässä vain esimerkki, myös aloituksessa toivottavasti vaihdeltu osaavasti ruokia antamatta herkkuja liian usein pitkän eliminaation aikana (tämä usein on se allergioita ylläpitävä tekijä), ja pari kuukautta on vähän aikaa hoitaa sairauksia, jotka voisivat parantua mahdollisesti tiukalla eliminaatiodieetillä parissa kuukaudessa.

    • Anonyymi00002

      Allergian auheittajana oli vehnö ja soija. ja herneet. Jos joku vieras sattui antamaan, kielloista huolimatta, keksinmurun, niin jo olo korva kipeänä. Ruisleipää soi, ja näkkäriä, mutta varmistin, että ainesluettelossa ei ollut vehnää tai vehnägluteenia tippaakaan. Ruuan valmistin pääaisassa itse keittämällä jauhelihaa, ohraryyniö ja kauraryyniä puuroksi. Lisäksi raakaa Kennelrehun pötköistä. Hevosenliha saattaa olla hyvä vaihtoehto sika-nautan allergokolle.

    • Anonyymi00003

      1. Tarttuvat taudit (bakteerit, virukset)

      Koiran jätökset levittävät ympäristöön erilaisia tarttuvia tauteja, jotka sairastuttavat muita koiria. Jopa niin vakavasti, että se vaatii pahimmillaan koiran hengen. Koiran ulosteet saattavat sisältää erilaisia viruksia ja bakteereita, jopa multiresistenttejä bakteereita, jotka leviävät maasta ulosteiden mukana muihin koiriin. Monissa taudeissa koira voi olla myös oireeton kantaja, eli se ei välttämättä itse ole sairaan oloinen. Siksi et voi koskaan tietää, onko oma koirasi taudin levittäjä.

      Koirat kävelevät usein samoja hajuvanoja pitkin, mitä muutkin koirat ovat kulkeneet. Siinä haistelun lomassa koira ei välttämättä huomaa matkan varrelle asetettua miinaa, johon se huomaamattaan astuu. Tassuun siirtyy erilaisia taudinaiheuttajia. Koira kävelee kotiin. Samoilla tassuilla koira kävelee pitkin kodin lattioita. Koira makaa pedillään ja syö luuta, johon siirtyy näitä taudinaiheuttajia ja sitä kautta suuhun ja koiran elimistöön. Tai koira nuolee lenkistä rasittuneita tassujaan, josta taudinaiheuttajat päätyvät suoraan koiran elimistöön. Vastustuskyky joko toimii hyvin ja torjuu taudin, mutta pahimmassa tapauksessa ei. Seurauksena on suolisto-oireet. Normaalilla, perusterveellä koiralla saattaa esiintyä pientä vatsan löysyyttä, mutta osalle koirista tartunnasta seuraa yleensä paha ripuli. Koira oksentelee, ripuloi ja pahimmillaan nestehukan aiheuttamana tai suoliston rasituksen johdosta joutuu eläinlääkärille hoidettavaksi. Ja yleensä tämä tapahtuu viikonloppuna tai arkipyhinä, jolloin eläinlääkärireissu ei ole mikään pikkukeikka kukkarolle. Pennuilla ja vanhoilla koirilla vastustuskyky on heikompi kuin normaalilla perusterveellä aikuisella koiralla. Huonomman vastustuskyvyn omaavat yksilöt saattavat sairastua todella vakavasti. Mm. parvovirusripuli, jota vastaan rokotetaan, on pennuille hengenvaarallinen, koska pieni pentu ei ole saanut vielä suojaa ko. taudinaiheuttajaa vastaan. Miten näiltä taudeilta vältytään parhaiten, on keräämällä koiran kakat pussiin ja viemällä ne sekajätteeseen.
      Tyypillisimpiä taudinaiheuttajia:

      Parvovirus (CPV-2) Yksi maailman yleisimmistä koirien tartuntataudeista
      Koiran koronavirus (CCoV1)
      Koiran adenovirus (CAV-1)

      2. Zoonoosit

      Melkoinen sanahirviö, eikä ole kyse mistään kivasta eläintarhasta. Zoonoosi on sairaus tai infektio, joka voi luonnollisissa oloissa siirtyä ihmiseen toisesta selkärankaisesta tai toisinpäin. Eli monet koirien kakkojen mukana kulkeutuvista taudeista voivat tarttua myös ihmisiin.

      Palataan aiempaan tilanteeseen, jossa koira on astunut lenkillä huomaamatta miinaan, kävelee kotiin ja tassuttelee pitkin lattioita. Näillä samoilla lattioilla kävelet myös sinä ja perheenjäsenesi. Ehkä pienet lapset tai vauva, joka konttaa pitkin lattioita. Nämä mikroskooppisen pienet taudinaiheuttajat siirtyvät käsiin erinäisten reittien kautta ja jossain vaiheessa otollisella hetkellä suuhun ja elimistöön. Voi olla, että olet itse astunut miinaan. Tai perheenjäsenesi. Pieni lapsi, joka ei vielä osaa varoa ulkona tienpielissä tai pahimmillaan keskellä tietä olevaa miinaa, astuu siihen. Menette leikkimään hiekkalaatikolle lapsen kanssa. Samoilla koiran kakkaisilla kengillä. Lapsi pistää hiekkaa suuhun juuri siitä kohtaa, johon on hetki sitten astunut. Ulosteissa olleet mikroskooppisen pienet taudin aiheuttajat ovat juuri päätyneet pienen lapsen elimistöön. Miten ulosteiden kautta leviäviltä zoonooseilta vältytään parhaiten, on keräämällä koiran kakat pussiin ja viemällä ne sekajätteeseen.
      Tyypillisimpiä zoonooseja:

      Moniresistentit bakteerit (mm. ESBL)
      Salmonella
      Kambylobakteerit
      Yersinia
      Klostridit

      3. Loiset

      Sisäloiset ovat vihuliainen vaiva ja puutteellisesti hoidetun koiran jätöksistä sisäloiset välittyvät helposti toisiin koiriin, mutta myös ihmisiin, erityisesti lapsiin. Sisäloiset aiheuttavat ihmisellä erilaisia oireita, joista tyypillisimmät on vatsaoireet, mutta pahimmillaan ne voi aiheuttaa kuumeilua, keuhkotulehdusta, maksan suurenemista ja aivokuumetta. Suolinkaistoukat voivat vaeltaa silmään ja sokeuttaa. Haluatko kokeilla? Tuskin. Koirilla sisäloistartunta aiheuttaa liudan erilaisia oireita, ennen kuin tartunta huomataan kuukausien tai vuosien päästä ja jos tartunnasta ei olla tiedetty, on koiran ulosteissa päässyt loisia jatkamaan kiertokulkua. Suomessakin viime vuosina yleistynyt loistartunta Giardia on erittäin ikävä seuralainen, jos sellaisen suolistoon saa. Giardia on ruuansulatuskanavassa elävä loinen, joka on usein aikuisella koiralla oireeton, mutta voi aiheuttaa suolistokanavassa tulehdusreaktion, joka johtaa ruuansulatuksen ja imeytymisen häiriöihin ja vaurioihin suolistossa.
      Tyypillisimpiä loisia

      Suolinkainen
      Giardia
      Cryptosporidium
      Heisimadot
      Hakamato

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1802
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      871
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      96
      604
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      515
    Aihe