Joo.. en tiedä oikeestaa, et miks kirjotan tänne.. mutta kirjotan nyt kuitenki.
Elikkäs, mut on adoptoitu Suomeen Intiasta 5kk. ikäisenä, oon nyt 17 vuotias nuori miehenalku. Mut halusin vaa kertoo, et mulle on sattunu mitä parhain tuuri, mul on ihana perhe, mä rakastan mun äitii ja isii niin paljo, mul on ihanat isovanhemmat ja paljon kavereita, mä menestyn koulussaki hyvin.
Joskus ylä-asteen terveydenhoitaja alkoi inttämään mulle siintä, että mun pitäis selvittää mun biologiset vanhemmat, eikä uskonu mua, ku yritin sanoo etten tunne siihe tarvetta, koska mun oikeat vanhemmat on täällä, vanhemmat joita mä rakastan, enkä ikinä vaihtais tai jättäis ! Ja aikansa jankattuaan mä suutuin ja lähdin pois, kesken terveystarkastuksen, koska mä en mielelläni edes ajattele asiaa liikaa, ettei se rupea vaivaamaan, sillä mun biologisesta isästä ei ole mitään tietoa ja äidistä tiedän sen, että hän oli iältään n.13-17 vuotias.
Eli mun olis aivan mahdotonta edes selvittää keitä biologiset vanhempani ovat. Mut haluun vaa kertoo, et jos adoptoi lapsen, ni se voi tehdä antaa lapselle mahdollisuuden elää ja oman perheen, ihana perheen, niinku mulle kävi !
Ei mulla muuta.. Hyviä kesän jatkoja vaan !
Elikkäs, mut on adoptoitu Suomeen Intiasta 5kk. ikäisenä, oon nyt 17 vuotias nuori miehenalku. Mut halusin vaa kertoo, et mulle on sattunu mitä parhain tuuri, mul on ihana perhe, mä rakastan mun äitii ja isii niin paljo, mul on ihanat isovanhemmat ja paljon kavereita, mä menestyn koulussaki hyvin.
Joskus ylä-asteen terveydenhoitaja alkoi inttämään mulle siintä, että mun pitäis selvittää mun biologiset vanhemmat, eikä uskonu mua, ku yritin sanoo etten tunne siihe tarvetta, koska mun oikeat vanhemmat on täällä, vanhemmat joita mä rakastan, enkä ikinä vaihtais tai jättäis ! Ja aikansa jankattuaan mä suutuin ja lähdin pois, kesken terveystarkastuksen, koska mä en mielelläni edes ajattele asiaa liikaa, ettei se rupea vaivaamaan, sillä mun biologisesta isästä ei ole mitään tietoa ja äidistä tiedän sen, että hän oli iältään n.13-17 vuotias.
Eli mun olis aivan mahdotonta edes selvittää keitä biologiset vanhempani ovat. Mut haluun vaa kertoo, et jos adoptoi lapsen, ni se voi tehdä antaa lapselle mahdollisuuden elää ja oman perheen, ihana perheen, niinku mulle kävi !
Ei mulla muuta.. Hyviä kesän jatkoja vaan !
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei! Patistiko terveydenhoitaja todellakin Sinua etsimään biologisia vanhempiasi..? Olisi voinut keskustella vanhempiesi kanssa ensin kyllä. Olet aika fiksu tyyppi ilmeisesti, kun marssit ulos hänen huoneestaan. Tarkoitan, että asiat voi toki selvittää, mutta ei niistä liikaa numeroa tarttis tehdä. Oli kiva lukea muuten näkemyksiässi, jatka vaaan. Minulla on pieni tyttö, joka on adoptoitu Thaimaasta.On tavattoman ihmeellinen pimu, ja siksi siksi tämän kirjoituksesi luin.
Jos ihan tosissasi tuon kirjoitit, niin on hieno homma että olet kokenut adoptoimisen oikeana asiana.
Terveydenhoitajan tehtävänä ei omasta mielestäni ole määrätä sinua selvittämään biologista taustaasi. Se on mielestäni vain sinun asiasi, jos joskus siihen tunnet tarvetta. Mutta se tapaus onkin jo historiaa.
Olisi todella mielenkiintoista kuulla kaikenlaisia kokemuksiasi ja ajatuksiasi adoptoinnista muutenkin, varsinkin meitä, jotka olemme adoptoineet tai harkitsemme sitä, adoptoitujen lasten ajatukset ovat tuiki tärkeitä. Niistä saa usein vahvistusta ja uskoa omaan "projektiinsa" ja lisäksi niillä voi jopa ehkäistä ennakkoluuloja ja ruusuisia unelmia.
Koska olet jo kuitenkin siinä iässä, että osaat heijastella tuntemuksiasi useammalta eri kantilta, pyytäisin sinua kertomaan lisää tunteistasti tänne.
Kiitos!!
Joo, kyllä, terveydenhoitaja intti asiasta niin kauan, et mul meni hermot. Se on mun asia ja mä en enää ollu siinnä vaiheessa niin nuori, ettenkö olisi itse sen kaltaisia asioita miettiny. Ollaan äidin ja isän kanssa joskus puhuttu asiasta, mut oon vaan todennu, että "mun vanhemmat on ihan tässä lähellä, eikä mun tarvii tietää mitään muuta". Pienenä tietysti ihmettelin, et miks väri ei oo sama ku äidillä ja isällä, mut ne kerto mulle jo alusta saakka mun syntymä alkuperän.
Sit ku olin n.6 vuotta, adoptoitii viel yksi lapsi, käytiin sit itse hakemassa hänet. Sain pikkusiskon. Aluks en tullu toimeen yhtään hänen kanssa, koska olin tottunut olemaan kaiken huomion keskipiste, mut nyt onneks on asiat muuttunu ja ehkä järkeäkin siitä on toivottavasti lisää tullut.
Mut tavallinen teini mä oon, on ollu joskus riitoja siintä, et monelta pitää olla kotona, alkoholin käytöstä ja tupakoinnista, mut yks sääntö, mikä on pitäny aina, on ollu, et "ihan missä kunnossa vaan, täytyy voida tulla kotiin" Enkä mä koskaan pelännyt tulla kotiin siksi, jos olin humalassa, tai tehnyt muita tuhmuuksia. Mut ei mun vanhemmat onneksi oletakkaan, että mun pitäisi olla jonkinlainen "mallilapsonen" koska ovat mut adoptoineet, vaan ihan tavallinen nuori, joka kokeilee rajojaan ja vanhempien rajoja.
Nyt on onneksi jo selvät pelisäännöt sovittu ja niistä minä pidän osaltani kiinni, samoin mun vanhemmat.
Pidetään me myös yhteyttä muihin perheisiin, joissa on saman ikäisiä adoptoituja lapsia, osa heistä on mulle tosi hyviä kavereitakin, vaikka asutaankin eri puolilla Suomea. Vaikka nähdäänkin ehkä vaan muutaman kerran vuodessa, mut on ainakin jotain mikä yhdistää.
Jos on jotai mitä haluutte kysyä tai kommentoida, ni mielellään kiitos ! :)
Terve, hauska kuulla kommenttejasi. Olen itse ajatellut välillä huolissani, miten tyttäremme suhtautuu juuri tähän seikkaan, että iho on vähän ruskeampi kuin meillä muilla.. Nimittäin kysyi äskettäin, että miksi mun ihosta tuli ruskea. Vastasin, että olet syntynyt tuollaiseksi muita kauniimmaksi. Rehellisyys maan perii eli jatkossakin kerromme, mikä on hänen taustansa. Mutta on kiva likka, ja persoonallisuutta ja tahtoa on kahdelle ihmiselle. Eli olemme oikein onnellisia lapsestamme,ja kaikesta päätellen Sinunkin vanhempasi.
Minkä järjestön kautta ootte lapsenne adoptoinnu ? Ja missä päin te asutte, jos mä saan kysyä ?
Ja mun täytyy todeta, että mä olen erittäin onnellinen mun vanhemmista, mä en parempaa voisi toivoa. Tottakai joskus vuosi tai pari sitten, oli pahimmat tappelut murrosikä kun oli huipussaan, mutta, nyt onneks on pahin tästä iästä ohi. Tottakai vieläkin on erimielisyyksiä, mutta ei samanlaisia. Useinmiten pienetkin asiat kehitin riidaksi minä, tempperamenttinen luonne kun on.
Välillä olenkin sanonut että, jos mulla itselläni olisi samanlainen lapsi, mitä mä itse olen ollut, olisin jo varmaan köyttänyt kiinni tolppaan ja jättänyt siihen yms. sillä mä en aina sillon ollut mikään helppo murrosikäinen, en tarkota, että se vielä olisi ohi, mutta paljon mä oon rauhottunu ja tiedän, että vanhempien kiellot ja neuvot olivat aiheellisia ja niille he pyrkivät kertomaan, että musta välitetään !
Jos sul on jotain kysyttävää, mihin mä ehkä toivottavasti osaisin vastata, ni kysy ihmeessä, myös muutkin voi kysyä ! :)
Moro, juu asumme pääkaupunkiseudulla. ja hyvä ilmeisesti että asumeme, koska ympärillä on niin paljon kaikenlaisia ihmisiä, että meidän sakkimme ei erotu... Tosin oma kuva peilissä järkyttää entistä enemmän mitä armottomammin ikää tulee lisää. Minusta näyttää, että tyttäremme suurin pulma ei todellakaan ole "mustatukkaisuus" vaan jonkinlainen epävarmuus, joka on kovasti korostunut nyt kun päiväkotiryhmä on vaihtunut. Tuntuu kuin jokin perusvarmuus omasta olemisesta puuttuisi. Kotona on kuin pieni piru, mutta vieraiden tullessa menee nykyään lukkoon. Mutta hei: tämä voi ihan hyvin olla ikä- ja luonnekysymys eikä "trauma". Vakoilen välillä liiankin herkästi "lapsuuden traumojen" jäänteitä...
Moi!Mulla itsellä on lähipiiristä vähän samantapainen juttu,kun terveydenhoitaja oli kummitytöltäni kysynyt viidennen luokan terveystarkastuksessa,että "tapaatko biologista isääsi"?Tyttö oli ollut aivan kummissaan mistä terveydenhoitaja puhuu ja oli kysynyt vanhemmiltaan kotiin päästyään.Tyttö ei ole koskaan nähnyt biologista isäänsä,äidin uusi mies adoptoi tytön tämän ollessa 5 vuotias ja silloin tytölle kyllä asiasta kerrottiin,mutta ei enää muistanut.Tämä mies joka tytön adoptoi on ollut isä tytölle jo siitä asti kun tämä oli 1 vuotias.Olin kummitätinä todella ihmeissäni miten asia kuuluu jollekkin terveydenhoitajalle,eihän hän tiedä mikä tilanne perheessä on ja esim.mitä lapselle on kerrottu ja koska yms.Tapauksesta seurasi,että tyttö alkoi kutsua isäänsä etunimellä eikä enää isäksi ja tytön ystävä oli sanonut ettei perheen muut lapset ole tämän sisaruksia vaan sisarpuolia!
kasvaa valheessa?Kuulee sitten vasta vahingossa,tai aikuisena etteivät hänen pitämänsä vanhemmat olekaan vanhempia,miten lapsi silloin voisi enää luottaa mihinkään?
Tapauksessa josta tuossa aiemmin kerroin,ei ollut kysymys siitä etteikö lapselle oltu kerrottu,hän ei vain enää edes muistanut asiaa,Mielestäni vieraan ihmisen tehtävä ei ole ottaa asiaa puheeksi,sillä voi tehdä suurtakin tuhoa jonkun elämässä.Ei edes terveydenhoitajan työnkuvaan kuulu alkaa moisia kyseleen,jos lapsi itse ei ole ottanut asiaa esille.