Kultaisen Taljan tutkimuksia?

*Valistunut*

Joitain vuosia takaperin astrologian osalta tuli "negatiivinen" tutkimus, joka siis -yllätys, yllätys- osoitti, että se "ei voi toimia". Tutkimuksen tekijä? Itse "ikuisten skeptikkojen" kruunaamaton kuningas, Roger Culver (Ikuisen skeptisismin ihmeistä lisää Culverin ja Iannan kirjassa "Gemini Syndrome").

Tutkimus, jolla Culver meitä "tieteeseen sivistymätömiä taviksia" sivisti oli keskittynyt aurinkomerkkien vaikutukseen ulkonäössä. Culver tutki sellaisia ominaisuuksia kuin kaljuuntuminen ja totesi tutkimuksen päätteeksi suuressa viisaudessaan: "Ei vaikutusta, ei toimi, tapaus suljettu"...

Kultaisen Taljan palkinto myönnetään vuosittain kaikkein älyttömimmille tieteellisille tutkimuksille ja onkin ikävää, että Culverin oheinen tutkimus ei mennyt palkinnon myöntäjän tietoon.

Tuossa vaiheessa kun Culver teki tutkimustaan, Gauquelin oli jo saanut tilastonsa astrologisten tekijöiden vaikutuksesta valmiiksi. Tiedot olivat Culverin käytettävissä, joten on todella hankala kuvitella miten hän päätyi noin älyttömään lähestymistapaan, silllä tuo laaja tilastoaineisto ei tukenut tutkimuksen tavoitteita. Vähän sama, kuin joku tekisi tutkimuksen, jonka perusväittämä on: Kuudennesta kerroksesta hyppääminen ei merkittävästi vahingoita ihmistä. :D

Toinen takavuosien tutkimus, joka päätyi niinikään "negistulokseen" oli Shawn Carlsonin tutkimus. Hän antoi CPI nimisen tutkimuslomakkeen opiskelijoiden täytettäväksi ja näistä laadittiin psykologiset profiilit. Astrologeille lähetettiin profiilit kolmen ryhminä ja heidän piti erottaa tietyn opiskelijan profiili joukosta. Kun astrologit pärjäsivät sattuman tasoisesti, Carlson totesi: "Ei toimi". Tutkimus julkaistiin Naturessa.

Tutkimusta tarkemmin tarkasteltaessa vikoja alkaa ilmaantua. Täytettävä kysely -CPI- sattuu olemaan ammattimaisten (!) psykologien käyttöön tarkoitettu työväline. CPI:n kehittäjä suosittelee lisäksi, että testin käyttäjät ovat perehtyneet siihen nimenomaisesti.

Carlson tietenkin sattuu olemaan ammattimainen näennäistutkimusten järjestäjä. Osa astrologeista lähti pois kesken testin tajutessaan tulevansa huijatuksi. Carlson ei antanut heille tietoa opiskelijoiden sukupuolesta, vaikka testin menestyksellinen käyttäminen edellyttääkin tuota tietoa. Tämä sai useimmat astrologeista haistamaan palaneen käryä.

Sivumennen mainiten: Testiin osallistuneet opiskelijatkaan eivät kaksisesti tunnistaneet itseään laadituista profiileista.

Jospa siis löisimme Shawn Carlsonin niskaan myös Kultaisen Taljan. Näyttää ansainneen sen... :D

16

624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en ole koskaan oikein perehtynyt noihin skeptikkoihin...pitäisi varmaan jahka kiireiltäni kerkeän..

    • nebulatus

      Kultainen Talja,skepet,Culver,Gauquelin...hmmm... ihan kuin olisimme kuulleet näistä ennenkin. Talja mikä talja, mutta..

      Onko tiedossa että kukaan vaikkapa Nobel-palkinnon saaneista varmasti ansioituneista henkilöistä olisi julkisesti ilmoittanut harrastavansa,olevansa kiinnostunut,tukevansa tai mitenkään muuten suhtautuvansa myönteisesti astrologiaan. Ovatko kaikki sadat palkinnot menneet skepeille. Salaliittokko? :(

      • *Valistunut*

        Muistaakseni 186 nobelinsaajaa allekirjoitti julistuksen "Objections to astrology". Joukossa esimerkiksi Konrad Lorenz, Francis Crick ja Richard Berendzen.

        Tuosta saanee hyvän kuvan.

        Taannoin Berentzen oli tv:ssä jonkinlaisessa "keskustelussa" erään naispuolisen astrologin kanssa. Tuosta keskustelu olisi mukava saada nauhoitettua, kun Berendzen sanoi "100 prosenttista huijausta (=hokum) yms". Astrologi ei pärjännyt kovin hyvin, kun oli epäilemättä "vihkiytymätön" tyypilliseen CSICOP:n taktiikkaan tuollaisissa keskusteluissa so oikea sekoitus pelottelua ja valetiedettä.

        No, eihän kokiskaan niin suosittua ole siksi, että sen ainesosat olisivat harvinaisia vaan siksi, että ovat oikeassa suhteessa. Järjestäytyneet skepet ovat ymmärtäneet (!!) saman.

      • nebulatus
        *Valistunut* kirjoitti:

        Totta töriset kokiksen kohdalla. Astrologiaa kuvaa myös hyvin se ajatus, että jos laitat korvapuusteja paistumaan uuniin et voi odottaa saavasi sämpylöitä, vai mitä ?

        Tästät on siis vedettävä se johtopäätös, että kun ihmisen sivistystaso, lahjakkuus ja osaaminen sekä ymmärrys lisääntyvät niin kiinnostus astrologiaan laskee, mistä nobelistit ovat ääriesimerkki.

      • *Valistunut*
        nebulatus kirjoitti:

        "Tästät on siis vedettävä se johtopäätös, että kun ihmisen sivistystaso, lahjakkuus ja osaaminen sekä ymmärrys lisääntyvät niin kiinnostus astrologiaan laskee, mistä nobelistit ovat ääriesimerkki."

        Eikös "Nebulatus" tule "sumua tarkoittavasta sanasta? Tässä näkyykin olevan kunnon sumutus käynnissä. :D

        Tuossa ohessa hänen pätkässään on kaksi irrationalistin tunnusmerkkiä. Ensinnäkin todisteiden puutteen käyttäminen todisteena ja toiseksi sen tosiseikan ohittaminen, että asioihin on monia syitä.

        Pelkäänpä pahoin, että Nebulatuksen väite ei ole erityisen omaperäinen ja ON moneen kertaan osoitettu vähintään kyseenalaiseksi. Eräs astrologian kriitikoista sanoi, että astrologiaa harrastavat vain "puolisivistyneet ja idiootit". Melkoinen väite, sillä noihin "puolisivistyneisiin ja idiootteihin kuuluu mm. DaVinci, Kepler, Goethe ja Platon. Nykyastrologeista usealla on korkea koulutus. Esimerkiksi Liz Greene on psykologian tohtori ja Maarit Laurento kasvatustieteen.

        Käytännössä oheisesta linkistä saa kuvan syistä, joiden vuoksi tiedemiehet eivät mielellään harjoita "ufoaiheita" kuten astrologia:

        http://www.tricksterbook.com/ArticlesOnline/CSICOPoverview.htm

        Sivulla 43 käy ilmi, että skeptikot käyttävät mielellään naurunalaiseksi tekemistä "kerettiläisten" tiedemiesten kohdalla.

        Marin Gardner (skeptikko ja eräs CSICOP:n perustajista) mm. selittää lehtien toimittajille ja kustantajille, mikä on hyväksyttävää tiedettä. Hän mm. puolusti Scientific American -lehden päätöstä olla antamatta Forrest Mimsille (lehden elektroniikkakirjoittaja) kolumnistin paikkaa. Miksi? Koska Mims oli evankelinen kreationisti.

        Mimsin työ ei liittynyt mitenkään kreationismiin. Kyseessä olikin syrjintä filosofisen suuntautumisen vuoksi.

        Ray Hymanista ja hänen jakamistaan peitellyistä uhkauksista olen kirjoittanut seuraavassa:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=4500000000000541&posting=22000000008668997

        "Minulla ei ole riitaa yhdenkään tiedemiehen kanssa, joka haluaa tutkia väitetyn ihmeidentekijän (psychic) väitteitä... sellaisten ihmisten halukkuus riskeerata maineensa ja kohdata nauretuksi tuleminen on luultavasti parasta tieteelle..."

        Paljon todellisempi syy, miksi nobelistit eivät juuri harjoita astrologiaa lieneekin leimautuneeksi tulemisen pelko. Jos he ryhtyisivät harjoittamaan astrologiaa, se todennäköisesti skeptikoiden laajan vaikutusvallan huomioonottaen sulkisi heiltä useimmat ovet tiedemaailmassa (Vrt Mims).

        Nobelin palkinto tietenkin ironisella tavalla kuvaa nykytieteen saavutuksia. Palkinnon perusti ruotsalainen Alfred Nobel -dynamiitin keksijä. Hän ilmeisesti sai niin pahan morkkiksen keksinnöstään, että perusti tieteen ja rauhan hyväksi tehdyistä töistä myönnettävän palkinnon. Palkinnon, jota onkin osuvasti kuvattu "pelastusrenkaaksi, joka heitetään rantaan ehtineelle uimarille".

        Nykytiede jatkaakin ansiokkaasti Nobelin linjalla. Sotien runtelema ja saasteen täyttämä maailmamme, jossa iso osa ihmisistä näkee nälkää on mainío esimerkki tieteen saavutuksista. "Nobelistit ääriesimerkkinä"... :D

        Ehdokkaiden asettamisessa on joskus hieman kummallisuuksia. Rauhanpalkinnon saajiksi ehdotettiin mm. George W. Bushia ja Tony Blairia näiden hyökättyä 2003 Irakiin.

        Nobelin tiedepalkinto ei auttanut mitenkään Linus Paulingia, kun Amerikan Syöpäyhdistys torjui (kerta toisensa jälkeen) hänen rahoitushakemuksensa, kun hän olisi riittävän laajalti tutkinut C-vitamiinin vaikutuksia syövän hoidossa. Se ei myöskään estänyt Syöpäinstituuttia jättämättä huomiotta hänen ohjeitaan tutkimuksen järjestämisessä. Tutkimuksen, jossa Syöpäinstituutti torpedoi Paulingin tutkimuksen tavoitteet typerän amatöörimäisesti.

        Linus Pauling oli yksi "Objections to Astrologyn" allekirjoittajista.

        "jos laitat korvapuusteja paistumaan uuniin et voi odottaa saavasi sämpylöitä, vai mitä ? "

        Haluaisinpa nähdä tutkimuksen, josta Nebulatus on tuon huomattavan lahjakkaan päätelmänsä saanut tehtyä... :D

        Vertaa, *Valistuneen* omaan neronleimaukseen:

        "No, eihän kokiskaan niin suosittua ole siksi, että sen ainesosat olisivat harvinaisia vaan siksi, että ovat oikeassa suhteessa. Järjestäytyneet skepet ovat ymmärtäneet (!!) saman."

        (?????)

      • nebulatus kirjoitti:

        Olet aivan oikeassa. *Valistuneen* päätelmät vaikuttavat lahjakkailta. :)

      • *Valistunut*
        nebulatus kirjoitti:

        "jos laitat korvapuusteja paistumaan uuniin et voi odottaa saavasi sämpylöitä, vai mitä ? "

        Haluaisinpa nähdä tutkimuksen, josta Nebulatus on tuon huomattavan lahjakkaan päätelmänsä saanut tehtyä... :D

        Vertaa, *Valistuneen* omaan neronleimaukseen:

        "No, eihän kokiskaan niin suosittua ole siksi, että sen ainesosat olisivat harvinaisia vaan siksi, että ovat oikeassa suhteessa. Järjestäytyneet skepet ovat ymmärtäneet (!!) saman."

        (?????)

        Kerrankin olen hieman hämmentynyt kun skepe kuvaa päätelmiäni "lahjakkaiksi". Heiltä kun yleensä kuulee enemmän sellaista, että olen "paranoidi" (minkä siis otan tietenkin kohteliaisuutena). Tuosta "paranoian" väittämistyylistä lisää tässä linkissä (kohta 6):

        http://amasci.com/pathsk2.txt

        Itse asiassa on mielenkiintoista jatkaa hieman tohtori (Hmm... näitä "alhaisen koulutustason" astrologeja riittää...) Caroline Caseyn selviytymisestä Richard Berendzenin kanssa tapahtuneessa "keskustelussa" taannoisessa "Nightlinessa" .

        Berendzen siis on nobelisti ja yksi 186:sta astrologian vastaisen julistuksen allekirjoittajasta. Caseyn eduksi on sanottava, että ainakin hän piti itsensä rauhallisena tuon tyypillisen CSICOP:n ristikuulustelun aikana. Kuulustelun, joka oli (kuten tavallista) sekoitus pelottelua ja valetiedettä.

        Ikävintä kuitenkin oli, että Casey ei vastannut Berendzenin feikkitieteeseen oikealla tieteellä (Berendzen ehtimiseen hoki "100% humpuukia", "testattu ja testattu, täydellisiä valheita jne). Pelkästään tutustuminen huolella Gauquelinin tilastoihin lähettäisi tuon tason vastustajan etsimään kiireesti suojaa.

        No, Casey ei ottanut tilanteesta kaikkea irti eivätkä muutkaan astrologit jotka osallistuivat Reaganin tapausta seuranneisiin tv-ohjelmiin. Useimmissa astrologit laitettiin skeptikkojen kanssa vastatusten ja skepet selittivät vanhoja kestämättömiä argumenttejaan (häviävän pieni gravitaatiovoima, Carlsonin tutkimus... houhouhou :D jne). Aina kun näytti siltä, että astrologit olivat liian vahvoilla, ohjelmat palautettiin kiireesti "viihteen" tasolle. Astrologit olivat epäsuotuisassa asemassa sikäli, että showohjelmien isännät halusivat mieluiten nähdä heidät "alasammuttuina". Yleisö ei halunnut tosin.

        Samoihin aikoihin toimittaja David Chandler oli yksi niistä, jotka halusivat todella tehdä läksynsä "astrologiakysymyksessä". Hänen artikkelinsa on ainoa, jossa Gauquelin mainitaan ja jossa siteerataan tohrori (Mistä näitä "alhaisen koulutustason" astrologeja oikein tulee...? :D )Geoffrey Deania. Ikävä kyllä Chandler ei tiedonkeruussaan mennyt SI:tä ja "Astronomical society of the pacificin" Andrew Fraknoita pidemmälle. Siten Chandler toistaa (hyvässä uskossa)tyrmättyä Belgian Parakomiten väitettä "ratkaisevista (fatal) vioista" Gauquelinin tutkimuksissa ja hän esittää Fraknoin lausunnon:

        "Cosmobiologialla (Gauquelinin alkuperäinen nimi Mars efektille) on tarkalleen ottaen yksi harjoittaja ja yksi uskoja. Tämä on Gauquelin itse"

        Kylläpäs olikin lahjakasta päättelyä... :D Jos tuo ei aivan herjauksesta käynyt lainsäädännön mukaan niin se joka tapauksessa kasvattaa Fraknoin nenää useamman sentin.

        Chandler joka tapauksessa päätyy summaamaan (Tästä pääsemme Nebulatuksen väitteiden ydinkohtaan)SI ja Fraknoi lähteinään:

        "Astrologialla ei ole tieteellisiä faneja"

        Kommentteja? Jos Chandler olisi kirjoittanut "Vähän tieteellisiä faneja" niin sitä kirjoitusta voisi sanoa tarkaksi. Tämä on kuitenkin hiusten halkomista.

        Nebulatus ottaa tämän "tieteellisen kannatuksen puutteen" esille ilmiselvästi tehdäkseen astrologiasta epäuskottavaa. Tämä käytännössä tapahtuisi siten, että ihmiset sekoittavat käsitteen "Ei tieteellisiä faneja" käsitteeseen "Ei tieteellistä perustaa". Kaksi väitettä, jotka eivät ole lainkaan sama asia. Tämän takia "tieteellisten fanien" tarkka lukumäärä on hiusten halkomista.

    • His story

      Gauquelin teki tutkimuksensa ja julkaisi tuloksensa yli 20 vuotta sitten. Mitä sen jälkeen on tapahtunut

      -Miten tutkimusta on jatkettu
      -Mitä uutta on saatu selville
      -Miten tuloksia on hyödynnetty
      -Miten niitä on varmennettu riippumattomilla jatkotutkimuksilla
      jne.

      Koska kyse on alan klassikosta niin olisi todella kinnostavaa tietää asiantuntijoilta miten asia on edennyt. Häneen kuitenkin viitataan niin paljon.

      • *Valistunut*

        Aha! Taas yksi "tiedonpyyntö". Voisin ainakin yhtä kohtaa kommentoida:

        "Miten niitä on varmennettu riippumattomilla jatkotutkimuksilla"

        Dennis Rawlinsin kirjoittamasta "sTARBABYstä" käy ilmi, että tulokset Gauquelinin tutkimuksista olivat ansiokkaita, koska (Ennen kuin Kurtz pääsi niitä väärentämään) niistä kävi ilmi planeettojen vaikutusten sattumaa suurempi teho Gauquelinin sektoreissa.

        Rawlinsin kirjoitus on todistettu moneen kertaan oikeaksi ja CSICOP on tehnyt parhaansa peitelläkseen totuuden siitä. Kirjoituksen arvon ovat varmistaneet lukuisat riippumattomat tiedemiehet, myös osa CSICOP:n jäsenistä ja ex-jäsenistä, kuten edesmennyt Richard Kammann.

        Gauquelinin aineisto on hyvin laaja ja CSICOP on kääntänyt joka kiven sen merkityksen kumoamiseksi -tuloksetta. Aineistoa ei ole kukaan pystynyt kiistämään. Siinä ilmenneet löydökset ovat ilmenneet (Belgian parakomitean -aika ennen KZA:ta- väitteistä huolimatta) muutenkin kuin kansallisella tasolla.

        Percy Seymour käytti omissa tutkimuksissaan (joista olen kirjoittanut aiemmin kaksikin kertaa) Gauquelinin tilastoaineistoa.

      • newborn

        No näitä on jo kyllä jauhettu, jättäkää jo ne Gauquelinit ja hänen aineistonsa sekä starbabyt yms. rauhassa pölyttymään. Nehän ovat kaikki 70-luvun juttuja, ei sieltä enää mitään uutta voida löytää, samaa vanhaa jaarittelua ja jänkkäämistä, ketä kiinnostaa.
        Mitä uutta on löydetty 2000-lvulla, miten on menty eteenpäin. Tämä kiinnostaisi varmasti kaikkia sata kertaa enemmän. Sitä voi käyttää paljon paremmin modernin keskustelun pohjana, jos joku vain tietäisi jotain siitä.

      • harmonical
        *Valistunut* kirjoitti:

        Aha! Taas yksi "tiedonpyyntö". Voisin ainakin yhtä kohtaa kommentoida:

        "Miten niitä on varmennettu riippumattomilla jatkotutkimuksilla"

        Dennis Rawlinsin kirjoittamasta "sTARBABYstä" käy ilmi, että tulokset Gauquelinin tutkimuksista olivat ansiokkaita, koska (Ennen kuin Kurtz pääsi niitä väärentämään) niistä kävi ilmi planeettojen vaikutusten sattumaa suurempi teho Gauquelinin sektoreissa.

        Rawlinsin kirjoitus on todistettu moneen kertaan oikeaksi ja CSICOP on tehnyt parhaansa peitelläkseen totuuden siitä. Kirjoituksen arvon ovat varmistaneet lukuisat riippumattomat tiedemiehet, myös osa CSICOP:n jäsenistä ja ex-jäsenistä, kuten edesmennyt Richard Kammann.

        Gauquelinin aineisto on hyvin laaja ja CSICOP on kääntänyt joka kiven sen merkityksen kumoamiseksi -tuloksetta. Aineistoa ei ole kukaan pystynyt kiistämään. Siinä ilmenneet löydökset ovat ilmenneet (Belgian parakomitean -aika ennen KZA:ta- väitteistä huolimatta) muutenkin kuin kansallisella tasolla.

        Percy Seymour käytti omissa tutkimuksissaan (joista olen kirjoittanut aiemmin kaksikin kertaa) Gauquelinin tilastoaineistoa.

        Rawlinsin ansiot kirjoittajana on aikasten heikot.Mies istui 2 kertaa linnassa väärennöksisitä 70 ja 80 luvulla.Koko starbaby on myös pelkkä väärennös,kyllä sen on tunnustanut vaikkapa RAA (Royal Academy of Astrology)

      • *Valistunut*
        harmonical kirjoitti:

        "Rawlinsin ansiot kirjoittajana on aikasten heikot"

        Voi olla, että hän ei aivan esimerkiksi Tolstoin tai Hemingwayn tasolle yllä kirjallisessa ilmaisussaan, mutta päätelköön kukin hänen tyylistään itse lukemalla sTARBABY:n.

        http://cura.free.fr/xv/14starbb.html

        "Koko starbaby on myös pelkkä väärennös,kyllä sen on tunnustanut vaikkapa RAA (Royal Academy of Astrology) "

        Kyllähän jotkut tuota väittävät, mutta se ei tee siitä totta.

        Tämä sTARBABY (Kuten linkistä näkyy) julkaistiin lokakuussa 1981 Fate -lehdessä. Fate (hieman "pelottavasta" nimestä huolimatta) julkaisee varsin hyviä paranormaaleja asioita koskevia artikkeleita. Toisin kuin Sceptical Inquirer (Lyh. SI; miten olisi esim. "Specialized Inquisitor" nimeksi... :D )se ei epäröi paljastaa huijareita omissa riveissään, myöntää virheitään eikä sillä ole tiukkaa puoluelinjaa.

        Kirjoituksen sävy sTARBABY:ssä on aika lailla ekstremistinen, mutta sen totuudellisuuden ovat useat riippumattomat lähteet varmistaneet. Näihin kuuluu CSICOP:n jäseniä ja ex-jäseniä. Esimerkiksi Richard Kammann oli aluksi vakuuttunut Rawlinsin olevan väärässä, että hän ei (kuten väitti) voinut olla ainoa oikea mies joukossa, johon kuului huomattavia julkisia henkilöitä.

        Seitsemän kuukauden tarkan tutkimustyön jälkeen Kammann päätteli, että Rawlins oli oikeassa joka suhteessa eikä hän voinut syyttää tätä edes liioittelussa. Kammann lähti kuvottuneena CSICOP:sta ja lä´hetti raporttinsa Marcello Truzzille Zetetic Scolariin.

        Ironista, että Truzzi itse oli lähtenyt joitain vuosia aiemmin CSICOP:sta kun hänelle oli selvinnyt, että komitea ei ollut kiinnostunut tieteellisestä tutkimuksesta vaan pelkästään debunkkauksesta. Truzzi perusti Zetetic Scolarin juuri tuon tutkimusvajeen paikkaamiseksi.

        Ote Kammannin raportista (Oma suomennos):

        "CSICOP on saanut itsensä kiinni (trapped), aste peruuttamattomalta asteelta, anti-Rawlinsilaiseen propagandakampanjaan, todisteiden tukahduttamiseen (suppression) ja suojautumiseen (stonewalling" muilta kriitikoilta."

        Truzzi laittoi tiedehistorioitsija Patrick Curryn tutkimaan koko tarinan ja Curryn päätelmät olivat samansuuntaisia:

        "Heidän (KZA; Oma huomautus)työnsä voi nyt parhaiten toimia esimerkkinä siitä, miten tuollaista tutkimusta ei tehdä. Ottaen huomioon lukuisat sisäiset (Rawlins) ja ulkoiset(Gauquelin) varoitukset jotka tukahdutettiin ja jätettiin huomiotta on jopa vaikea hyväksyä protesteja 'hyvästä uskosta' ja 'naiiviudesta' (Abell)"

        Ei siis aivan imartele KZA:ta tuo oheinen. Entä Rawlins ja Gauquelin?

        "Rawlins ja Gauquelin ovat itse asiassa ainoat kaksi päätekijää jotka selviävät tieteellinen uskottavuus tallella"

        Voiko tuon enää selvemmin sanoa.

        Curryn raportti julkaistiin Zetetic Scholar #9:ssä 1982.

      • *Valistunut*

        Kysymyksestä lisää:

        "-Miten tutkimusta on jatkettu"
        "Miten niitä on varmennettu riippumattomilla jatkotutkimuksilla "

        Kaikki todisteet Gauquelinin aineistosta viittaavat tuon aineiston vahvistamiseen eikä todisteita sen kumoamiseen ole tuotu esille. Tieteessä tämä on yleensä kriteeri sille, että aihe todetaan todeksi, kunnes tai ellei sitä osoiteta vääräksi.

        Miten yllättävää lieneekin, kukaan CSICOP:n piirissä ei kiirehtinyt osoittamaan vääräksi Mars efektiä (Ja Kuu, Jupiter ja Saturnus -efektiä, jos tarkkoja ollaan). Astrologian pinttyneille vastustajille (Valtaosa Edistyksen Kirkon seurakuntaa) oli vain yksi keino todistaa vääräksi Mars efekti. Tämä oli sen osoittaminen, että (huolimatta kaikesta päinvastaiseen viittaavasta ilmeisestä todistusaineistosta) jokin havaitsematon elementti valintaprosessissa aiheutti sen, että Gauquelin sai esille nuo efektit vaikka niitä ei olisi ollutkaan

        Lopullinen tutkimus jäikin (Ei-CSICOP-laiselle) Tohtori Suitbert Ertelille Göttingenin yliopiston psykologian laitokselta.

        Ertel tutki Gauquelinin aineistoa ja etsi "Akilleen kantapäätä". Hän aloitti KZA:n ainoasta validista vastalauseesta Gauquelinin aineistolle so "Gauquelinin valintamenettely ei ollut yhtäläinen yhdestä tutkimuksesta toiseen.

        Jos Gauquelinin valintamenettelyssä todettaisiin jokin painottuma valinnassa se saattaisi kumota tai saattaa ainakin vakavasti epäilyksen alaiseksi hänen 30 vuotisen työnsä. Toisaalta jos painottumaa ei löytyisi, niin olisi hyvin vaikeaa teeskennellä että seuraavia Gauquelinin väittämiä ei olisi varmistettu:

        1. Mestariurheilijat ovat usein syntyneet useimin kuin tavalliset ihmiset Marsin ollessa sektoreissa 1 ja 4.
        2.Mitä huomattavampi urheilija, sitä todennäköisemmin hän olisi syntynyt Marsin ollessa noissa sektoreissa.

        Väitteen yksi tutkimiseksi Ertel kävi läpi G:n aineiston saadakseen selville oliko huippu-urheilijoita jätetty pois otoksista muusta syystä kuin siksi, että syntymäaikaa ei saisi selville. Hän ei löytänyt epäilyttäviä poisjättöjä.

        Kohdan 2 selville saaminen oli monimutkaisempaa. Lopulta Ertel sai kerta kaikkiaan ratkaistua tuon painotuskysymyksen. G oli sisällyttänyt näytteisiinsä lähes kaikki urheilijat ylemmillä kolmella tasolla. Valintaa siitä, kuka otetaan mukaan ja kuka jätetään pois oli tehty vain kahdella alimmalla tasolla. Nämä valinnat eivät kuitenkaan olleet (Kuten KZA väitti) sen mukaan tehtyjä, että G olisi muka tiennyt Marsin sijainnin etukäteen noilla kartoilla.

        G oli melko hyvä tenniksen pelaaja, joten Ertel totesi, että vaikka G:n valintamenettely olikin hieman subjektiivisempi kuin Ertelin oma, niin hän oli melko varmasti tarkempi valitsemaan alemman tason urheilijoita huomattavuuden mukaan joiden taso paperilla oli kutakuinkin sama (Ikuinen käytännön ongelma tilastoissa tuo "paperi-ilmiö").

        Kuitenkin oleellinen löytö oli se, että kun Ertel lisäsi G:n aineistoon tämän POISJÄTTÄMÄT urheilijat, Mars efekti oli yhä varsin selvästi esillä.

        Vastustajat väittivät, että kun 16,7% tavallisista ihmisistä oli syntynyt Mars noissa sektoreissa, niin 24% urheilijoille "ei todistanut mitään"? Melko pateettinen yritys paristakin syystä: Ensinnäkin tieteen piirissä tuo ei ole mikään varteenotettava argumentti ja toiseksi kun Mars efektiä tarkastellaan huippu-urheilijoiden korkeimmalla tasolla, niin siellä 35% näytti efektin. Tulos jolle todella ei voi viitata kintaalla.

        Miten CSICOP:ssa suhtauduttiin tähän? Monet jäsenet olivat olleet vakuuttuneita siitä, että (epätodennäköinen)painotus olisi ollut olemassa . Useat myönsivät Ertelin tutkimuksen ilmeisen järkevyyden ja (lisääntyvässä määrin vaativasti) pyysivät Sceptical Inquireria (=SI)julkaisemaan tutkimuksen ja keskustelemaan siitä.

        SI kieltäytyi väittäen, että "Lukijakunta on väsynyt lukemaan Gauquelinista" (Vaikka "lukijakunta" vaati tutkimusta lehteen)ja siksi, että Ertelin tutkimuksen tekninen kieli ei tulisi ymmärretyksi. Jälkimmäinen väite on erityisen mielenkiintoinen, koska SI listaa virallisiksi tukijoikseen monet amerikan tunnetuimmista tiedemiehistä, filosofeista ja akateemikoista, joiden kyllä luulisi pystyvän lukemaan tuollaisia "teknisyyksiä". Heiltä evättiin yksinkertaisesti tilaisuus lukea tutkimus ja vetää itse päätelmänsä siitä.

        Mielenkiintoisuus jatkuu, sillä Ertelin tutkimuksen hylkäämisen jälkeen SI julkaisi pitkän kaksiosaisen artikkelin tohtori Geoffrey Deanilta. Siinä selostettiin astrologeille tehtyjä sokkoennustuskokeita ja henkilöanalyysejä ja kuinka ollakaan niiden tulokset olivat negatiivisia. Vaikuttaa siltä, että SI:llä oli jonkinlainen painottuma valintaperusteissaan kun se julkaisi Deania Ertelin tilalla.

        Ertelin tutkimus "Grading the eminence" on julkaistu Journal of Scientific Exploration lehdessä (#3).

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5347
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      42
      3561
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      58
      2932
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      37
      2145
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1916
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1696
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1402
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1376
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1205
    Aihe