Mika Lahtosen kirja: Kohutuimmat rikokset. Kertoo monta suomalaista henkirikosta yksityiskohtaisesti minuutin tarkuudella.
KOHUTUIMMAT RIKOSET
Kesälukemista harrastava
324496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kerro lissää, kovenee!
Ja sä sit uskot niihin kertomuksiin?
Onko Kyllikin murha mukana näissä kertomuksissa?
Nyt kun on ilmaantunut uusi todistaja joka on nähnyt kolme miestä, isä ja kaksi hänen poikaansa maanantaina 18/5-53 tutkivan tien reunaa mahdollisten jälkien hävittämiseen.
Tämä oli juuri sillä kohdalla mistä Kyllikki löydettiin lokakuussa suohaudasta 300 metriä metsään.
Tämä murhajuttu on selviämässä!!!
Murhaajan omaiset ja lähisuku tietää totuuden.
Kuka murtuu ensin??
Tietääkö kukaan tämän kohutuimmat rikokset toimittaneen taustoista.
Onko herra kiusannut omaisiaan ja minkälainen on ollut hänen menneisyytensä?
Minähän se tosiaan murrun ihan ensimmäisenä.
Tulee itku.
Eikö tämä piina lopu koskaan.
Ja kyse on tosiaan asiattomasta keskustelusta, haahuilusta ja muusta omituisesta, joka ei taatusti ratkaise minkäänlaista rikosta, mutta osoittaa melkoista huonoa makua.
Mitä Adolf höpisee?
Minkä vuoksi sinun pitää puhjeta itkuun ja murtua?
Tiedätkö jotakin Kyllikin murhasta?
Kerro tietosi, se antaa rauhan sielullesi.
Herra on laupias niitä kohtaan jotka tunnustavat syntinsä!!
Lahtosella on täysin puhdas menneisyys. Päätoimittajaksi ei edes pääse, jos on elämässään töpännyt (siis pahasti). Hän on kova kaveri yrittämään ja halutessaan tekee sen minkä tahtoo. Olen seurannut hänen uransa kehitystä eikä siitä voi muuta sanoa kuin: LOISTAVAA!!!
Terv. Uskollinen lukija
Mitä se on tehnyt,kun sillä on niin loistava ura.
Nyt en ymmärrä.Siis SE-lehden toimittajana ja loistava ura.
Jos toimii TV,taikka radiotoimittajana,niin eikö se olekkaan mitään?
Mistä on kysymys?
Vai aliarvioit Mika Lahtosen uraa. Olen lukenut hänen kirjansa. Mies on tietääkseni julkkisuransa lisäksi tavannut tämän maailman vaikutusvaltaisimpia johtajia, kuten isä Bushin (silloin joskus Yhdysvaltain presidentti).
Hän on kirjoittanut varmaan kymmeniin eri lehtiin, ollut radiotoimittajanakin (jos sitä arvostat enemmän).
Ainakin seuraaviin lehtiin tämä "pahamaineinen paparazzi" on töitä tehnyt: Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Hymy, Anna, Turun Sanomat, Seura ja nyt siis porskuttelee Alibin päätoimittajana.
Ja jos vähättelet esimerkiksi iltapäivälehtiä, Hymyä tai Alibia, niin lehtiä ne ovat siinä missä muutkin - SUURILEVIKKISIÄ lehtiä, joita kansa lukee. Urpo Lahtinen sanoi aikoinaan, ettei kateellisten marmatuksesta kannata välittää. Kun lehtikeisari kustansi Jallua ja Kallea, siitä oli glamour kaukana. Silti mies nousi lähes palvotun asemaan - rahoineen.
Tiedän Lahtosen menestyksestä senkin, että mies on hoitanut taloutensa paremmin kuin keskiverto-toimittajat. Luulen, että juuri siksi hän niin kiistelty persoona onkin. Mutta minä toivotan menestyvälle Mika Lahtoselle paljon onnea jatkossa!
Olen kiitollinen, että olen joskus saanut hänet tavata työasioiden merkeissä. Ammattitaitoinen ja luja kaveri!
Susa
Kuules "Susa". Kovin olet läheisesti häneen tutustunut,kun noin hyvin kertatapaamisellasi tiedät asioita.
Tulee luettelostasi mieleen,että siinäpä on mies,joka on tavannut Dingon.
Helppoa sitä on ollut Lahtosen uraa seurata, kun miehen tekemisistä on tehty tv-dokumenttikin. Katsoin sen Kettupäivillä. Mikä lie kateus sinulla nyt päällä, kun itse olet jäänyt vähemmälle kuin mersulla ajava päätoimittaja.
Kun olit kettupäivillä,niin minkälaisia juomia siellä tarjoiltiin.Nimittäin muistelen,että tätä TV-ohjelmaa ei koskaan lähetetty.
Tästä kaverista on turha puhua positiivisesti.
Jos halutaan keskustella,niin pelkäämpä,että se olisi Lahtoselle erittäin vahingollista,mutta jos haluaa,niin siitä vaan.
Turhaan purat omaa pahaa oloasi yhtään keneenkään. Lahtosen dokumentti esitettiin Kettupäivillä, piste! Mikä sinä olet sanomaan hänestä yhtään mitään, kun et miestä edes tunne? Taidat olla kateellinen juoppo toimittaja, joka kulkee työmatkansa polkupyörällä. Lahtonen se mennä jolkottelee viissatasella ässämersulla! Revi siitä, hölmö!
Lahtonen on loistotyyppi! Mikä tätä vähemmistöä oikein riivaa. Lahtonen on tehnyt maahan Suomen myyvimmät julkkisjutut! Jutut, joita te hölmöt parjaajat luette joka ikinen päivä.
Lahtonen rules!!!
auto on rahoitusyhtiön.Minun polkupyöräni on oma.Revi siitä.
Olen seuraillut herran touhuja jonkin aikaa. Kuinka voi olla mahdollista, että mersu ei olekkaan hänen omansa? Onko kaikki kuitenkin ihan hyvin hänen elämässään?
Onpa aikamoinen tyyppi,jos on kertoillut jonkun rakastavan jotakuta.On kyllä kova kaveri.
Hoitaa työnsä mallikkaasti. Taitaa miehen osakeomistus olla enemmän kuin muutaman mersun hinta. Ihan vaan kateellisille, jotka kadehtivat miehen menestystä ja hyvinvointia! Mikalla on järki päässä, hoitaa ihmissuhteensa mallikkaasti ja on työssään täynnä intohimoa!
Lahtosella on kaksi tuliterää mersua, jotka ovat hänen firmansa autoja. Lisäksi omissa nimissä on urheilumersu. Sen verran teidän pölhöjen kateus alkoi kiinnostaa, että otin selvää. Joten ajelkaa te polkupyörillä, HEH HEH HEH HEH HEHOTI HEHOTI HEH!
Eiköhän niitä mersuja pitäisi olla ainakin viisi,ennen,kuin olisi kunnon ihminen.
Kuules nyt ML kun vastailet näihin viesteihin,niin ota huomioon,että ei sellainen vielä pysty ihmissuhteita hoitelemaan,millä ei ole kuin kolme mersua.
Hei kateellinen!
Ottiko noin päähän Mikan menestys? Mikäs se sinä olet sanomaan mitään hänen mersuistaan ja varsinkaan IHMISSUHDETAIDOISTAAN! Miehellä on laaja ystäväpiiri, toisin kuin sinulla!
Terveisin, ystävä
mutta kun tiedän kaverin menneisyyden,niin en oikein ymmärrä,että vain mersut ovat elämän arvoja. Jos joku kuvittelee,että mitä useampi mersu,sitä parempi tyyppi,niin onpa ajatuksia.
Ihmissuhteista tulen paljastamaan vähän tuoreemmassa viestissäni tuonnempana.Aivan käsittämättömiä juttuja kuuluu.
Niin... kumpikohan mahtaa näitä pahis-viestejä lähetellä, JT vai AL? No, annanpa tästä vinkin Mikalle, niin saapi vaikka tehdä rikosilmoituksen ja asia tutkitaan. Eihän tuo Mika ole koskaan esitellyt mersujaan. Aikoinaan minulle kertoi, että oli jopa piilotellut autoaan etteivät kateelliset Yhtyneissä näe! Mikä sinäkin kuvittelet olevasi, kun uhkailet levittäväsi yksityiselämään liittyviä tietoja! Jäitpä kiinni!
Mikan parjaaja...
Miksi et uskalla ottaa suoraan häneen yhteyttä ja purkaa pahaa oloasi hänelle? Etkö kenties uskalla, luuseri!
Mika on käsittääkseni kirjoittamassa menneisyydestään kirjaa. Samalla käsittelee varmaan vähän kateellisia työtovereitakin...
Onko se toimittaja oikeesti niin paha,kuin siitä kerrotaan?
Onko totta, että se ei ole ollut armeijassa?
ei ole ollut armeijassa tai kävi olemassa siellä kolme päivää mutta kun eivät saaneet aamulla ylös niin laittoivat siviiliin. Eikä tässä ole suinkaan kaikki..kaikkea ei viitsi edes kirjoittaa tänne ettei nouse syytteitä
Rauhallinen Mika on jopa SE-ampuja,ettäs tiedätte.
Entisenä Alibin lukijana olisi mukava kuulla lisää tietoja kaverista. Lopetin Alibin ostamisen,kun kuulin,minkälainen porukka sitä tekee.
Eiks se Lahtonen ole nykyisin Alibissa, eikä kirjota enää SE-lehteen?
Kuka on Mika Lahtonen.En ole koskaan kuullutkaan.Onko se joku kirjailija.Mitä muuta se on tehnyt.
Autolla ajaessa kuulin sivukorvalla, että oikeudessa olisi tapahtumassa joku yllätyskäänne. Radiouutisissa sanottiin, että Alibi-lehti olisi löytänyt uuden todistajan Gustafssonia vastaan. Jos kuulin oikein, niin lehti ilmestyy huomenna tai ylihuomenna. Tietääkö kukaan tästä yllätyskäänteestä mitään?