Sosiaaliturva tuhoaa kaikki, myös ukrainalaiset
Suomen väestötilaston mukaan viime vuoden lopussa ukrainan kielisiä 20-59-vuotiaita miehiä oli 12.600. Miksi he eivät ole puolustamassa Ukrainaa joko armeijassa tai kotirintamalla muissa tehtävissä?
Ukrainan väkiluku on laskenut 44 miljoonasta (ennen sotaa) 35 miljoonaan (vuoden 2024 lopussa). Antaako tämä osviittaa siitä, mitä tapahtuisi, jos Venäjä hyökkäisi Suomeen. Tosin voi miettiä sitä, mitkä maat ottaisivat suomalaiset rintamakarkurit elätettäviksi.
Suomi elättää sosiaaliturvalla nämä ukrainalaiset miehet. Toki osa on töissä. Työttömien ukrainalaisten määrä on noussut 13.000:lla. Tilastoa siitä kuinka moni ei ole hakeutunut lainkaan työvoimaan en löytänyt.
Tänne he jäävät
Tilapäinen suojelu päättyy talvella ensi vuonna. Jos sota jatkuu, valtio pidentää heidän oleskeluoikeuttaan. Jos sota on loppunut, vain 6 % ukrainalaisista on kertonut palaavansa kotimaahans (sisäministeriön selvitys). Suomen liian hyvä sosiaaliturva saa heidät jäämään tänne. Pakkopalautuksia Ukrainaan tuskin tullaan näkemään.
Jos hassusti käy, suomalaiset ovat jälleenrakentamassa Ukrainaa ja ukrainalaiset elävät työtä tekemättä Suomessa.
Ennen vuotta 2022 ukrainalaiset tulivat töihin Suomeen. He tekivät maatiloilla pitkiä päiviä ja palasivat kotimaahansa palkkarahoilla, joilla elivät kotimaassaan lopun vuotta. Vuoden 2021 lopussa oli kirjoilla 7278 ukrainalaista, joista 52 % oli miespuolisia. Kolme neljäsosaa (77 %) heistä oli 20-59-vuotiaita.
Ennen sotaa työperäisen oleskeluluvan sai 3700 ukrainalaista sekä jatkoluvan 1700. Viime vuonna vain 89 ukrainalaista tuli Suomeen töihin. Jatkolupien saaneiden määrä oli sama kuin neljä vuotta aiemmin. Muutos näkyy etenkin mansikkapelloilla. Ennen siellä oli paljon ukrainalaisia, jotka tulivat kotimaastaan. Nyt heitä ei juurikaan näy, vaikka ovat Suomessa. Sosiaaliturva takaa paremman elämän, mitä heillä oli kotimaassaan työtä tekemäll
Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022 muutti kaiken. Sen jälkeen Suomeen on tullut 94.000 ukrainalaista, joista myönteisen tilapäisen suojelun päätöksen sai 88.000. Viime vuoden lopussa ukrainan kielisiä oli Suomesa 46.700. Viimeisten tietojen mukaan heitä olisi 49.300. Erotus johtunee venäjän kielisistä ukrainalaisista.
Missä he ovat?
Onko joka toinen ukrainalainen suojelun saanut poistunut Suomesta? Väestötilastoon lasketaan ulkomaalaiset, jotka ovat saaneet kuntapaikan. Sitä voi hakea kun on asunut Suomessa vuoden. Viimeisen vuoden aikana Suomeen on tullut 12.100 ukrainalaista hakemaan suojelua. Luvut yhteen laskien 29.000 ukrainalaista olisi palannut kotiinsa tai muuttanut toiseen EU-maahan tai muualle. Tilastointi on vaikeaa, koska tuhannet ukrainalaiset käyvät kotimaassaan, asuvat siellä lyhyitä tai pitkiä aikoja ja palaavat Suomeen sosiaaliturvaan.
Tänne jäävät etenkin eläkeikäiset tulijat, koska takuueläke houkuttaa. Se on kaksi kertaa suurempi kuin keskipalkka Ukrainassa. Kolmen vuoden asuminen Suomessa antaa ukrainalsille takuueläkkeen 65 vuotta täytettyään. Vuonna 2023 Suomessa asui 600 60-64-vuotiasta. Nyt heistä suurin osa on takuueläkkeellä.
Poislähteneet ovat juuri sellaisia, joista Suomi hyötyisi, jos täällä heille olisi töitä. Tänne jäävät he, jotka katsovat, että sosiaaliturvalla elää Suomessa paremmin kuin työtä tekemällä Ukrainassa tai muualla.
Sota aikaan saa aina korruption lisääntymisen. Suomi on antanut rahallista ja aineellista apua Ukrainaan sodan aikana yli 4 miljardia euroa. Samaan aikaan luksusautojen määrä on lisääntynyt. Viime vuonna Ukrainaan tuotiin 12.000 luksusautoa eli sama määrä kuin 2022-24 yhteensä. Niistä Rolls-Royceja oli 26.
Sosiaaliturva
28
289
Vastaukset
- Anonyymi00001
Samallatavalla täällä elää tuhansia venäläisiä. Myös, Kokkolassa.
- Anonyymi00002
Jos hassusti käy niin hassu on varmasti ressu.
- Anonyymi00003
Sinä vastaan minä tapelkaamme kansalaiset keskenämme
- Anonyymi00004
Suomi, kaikkien sosiaalitoimistojen sosiaalitoimisto? Tietoviisaat selvittäkää mitä Ukrainalaiset saavat muissa maissa ja koska suomi on kaikkia muita maita köyhempi niin tuet sen mukaan ja tämä sa****n takuueläke lopetettava heti. Voiko tyhmempää olla kuin tämä maalaisliiton Vanhanen takuueläkkeineen. Eihän suoimalaisetkaan saa?
- Anonyymi00005
Ja 5 miljoonaa suomalaista ovat vastuussa 44 miljoonasta ukrainalaisesta + kaikista muista maahan (sosiaali)turvaan tulleista? Ja meistä viidestä miljoonasta moniko elättää verotuloillaan näitä tulijoita?
Lisää velkaantumallakos näitä kustannetaan?
Rahaa valuu ulos maasta, kun sitä lähetetään lähtömaihin.- Anonyymi00008
Suomalaisia voidaan jättää oman onnensa varaan selviytymään ilman tuloja, kun karensseja jaetaan mistä syystä tahansa.
- Anonyymi00006
Tottakai maailmalla tiedetään, että pohjoisessa on Hölmölä, joka haluaa olla koko maailman sosiaalitoimisto oman maan väestöstä välittämättä. Jos joku ei sattuisi tietämään mihin kannattaa mennä, niin ihmissalakuljettajat ja muut organisaatiot sekä järjestöt tarjoavat valmismatkoja ja ohjeistusta sopivaan kohteeseen missä voit elellä loppuelämäsi taloudellisesti turvattuna. Kukapa ei olisi valmis maksamaan tällaisesta lottovoitosta sopivan summan järjestäjälle.
- Anonyymi00007
Suomi hyväksyy ulkomaalaiset sotapakolaiset, jotka muuten joutusivat rintamalla.
Kohtelu pitäisi olla sama, kuten suomalaisiakin koh tekisivät, jos sota syttyisi eli määräsivät rintamalle.
Tuskinpa moni tätä maata enää haluaa puolustaa, kun rauhan aikana vaan riistetään veroilla ja maksuilla, joita ei edes käytetä oman maan kansalaisten hyvinvointiin, vaan rahoitetaan sopimusta ja sotavehkeisiin.
Äskettäin Suomi osti yli 500 miljoonalla panssarinyrkkejä ja ei ollut rahasta pulaa.
Ne rahat kerätään nyt suomalaisilta sairaista ja vanhuksilta. - Anonyymi00009
Ei ne mitään panssarinyrkkejä olleet, vaan Etelä-Korea dumbbasi Suomeen vanhentuneet Telatykkinsä, koska haluavat itselleen Ukrainan Sodan opetusten pohjalta modernimpaa tykistöä joissa automatioota ja nykyään tärkeää nopeutta on kasvatettu, jotta voidaan tehdä nopea tuli-isku ja paeta.
- Anonyymi00010
Kelassa ne on asioimassa tukiluukulla. Halukkuus maataloustöihin loppui samantien kun sai ns turvapaikan Suomesta.
- Anonyymi00011
Sossutuilla elää mukavasti eikä tarvitse tehdä mitään. Saa olla vain. Se on hyvää elämää se.
- Anonyymi00012
No miksei persut oo sitte hoitanu asiaa kuntoon,??
- Anonyymi00013
Ei ole mitenkään poissuljettua, että suuret määrät suomalaisia joutuu pakenemaan toisaalle ja tarvitsee apua sikäläiseltä yhteiskunnalta pitkältikin.
- Anonyymi00014
Miksi suuri lukumäärä suomalaisia joutuisi pakenemaan, pelkäätkö että Yhdysvaltalaiset sotilaat aloittavat samanlaisen lapsien ja naisten joukkoraiskaamisen täälläkin mitä vaikkapa Etelä-Vietnamissa tai Japanissa?
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Miksi suuri lukumäärä suomalaisia joutuisi pakenemaan, pelkäätkö että Yhdysvaltalaiset sotilaat aloittavat samanlaisen lapsien ja naisten joukkoraiskaamisen täälläkin mitä vaikkapa Etelä-Vietnamissa tai Japanissa?
Mikään ei ole niin sanotusti betoniin valettua. Viisi vuotta sitten emme olisi voineet uskoa että nykytilanne voisi olla tällainen, toki olemme pitkälti tottuneet vallitsevaan tilanteeseen.
- Anonyymi00016
Anonyymi00014 kirjoitti:
Miksi suuri lukumäärä suomalaisia joutuisi pakenemaan, pelkäätkö että Yhdysvaltalaiset sotilaat aloittavat samanlaisen lapsien ja naisten joukkoraiskaamisen täälläkin mitä vaikkapa Etelä-Vietnamissa tai Japanissa?
Yhdysvaltalaiset eivät mitenkään kiveen hakatusti tule meitä venäjän hyökkäystä vastaan puolustamaan. Voi olla että korkeintaan sieltä suunnasta pyritään taivuttelemaan epäedulliseen rauhansopimukseen tai ei edes sitäkään, koska ulkomaisiin konflikteihin sekaantuminen ärsyttää kansaa.
- Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Yhdysvaltalaiset eivät mitenkään kiveen hakatusti tule meitä venäjän hyökkäystä vastaan puolustamaan. Voi olla että korkeintaan sieltä suunnasta pyritään taivuttelemaan epäedulliseen rauhansopimukseen tai ei edes sitäkään, koska ulkomaisiin konflikteihin sekaantuminen ärsyttää kansaa.
Nykyhallintonsa ei myöskään liiemmin ole Euroopan eikä Naton ystävä.
- Anonyymi00018
Edelleen osaako kukaan teistä kertoa yhtään loogista syytä mikä motivaatio Venäjällä olisi hyökätä Suomeen riippumatta olemmeko Natossa vai ei. Tuo että hyökkäsi Stalin Toisessa Maailmansodassa ei ole järkevä vastaus, silloin strateginen tilanne maailmassa oli täysin eri ja samoin asetekniikka. Nykyinen asetekniikka, sekä Euroopan strateginen tilanne on täysin erilainen, jolloin sen ajan strategiset perusteet eivät ole valideja.
Edelleen maat eivät vain hyökkää huvikseen toiseen maahan, vaan kyseessä on kustannus/hyöty arvio, ei Venäjällä ole koko Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ollut mitään strategista syytä hyökätä Suomeen. Siksihän Venäjä ei ole koskaan asettanut samanlaista punaista viivaa Suomen Natojäsenyydelle jonka se asetti Ukrainalle. Ukrainan tapauksessa strategiset syyt hyökkäykselle ovat ilmeiset (huomaa tämä ei edelleenkään ole oikeutus sille, yhtälailla löydän strategiset syyt usealle epäoikeutetulle hyökkäykselle ja sodalle, tai vaikkapa orjakaupalle).
Huvittavaa että Suomessa Venäjää vastaan on käytetty samanlaista propagandaa mitä Yhdysvallat ja Etelä-Korea toteuttanut vaikkapa Pohjois-Koreaa vastaan, eli annetaan kuva irrationaalisesta toiminnasta, jonka toimintaa ei ohjaa mikään logiikka. Tällätavoin ei jouduta sitten vastaamaan kysymykseen edes mikä mahdollinen motiivi tuollaiselle hyökkäykselle on, koska mitään järkisyytä ei ole. Totuus on toki erilainen, suurvallat on armottomia ja ajavat omaa etuja ihmishengistä välittämättä, mutta kyllä niiden toiminnassa aina strategia ja logiikka on. - Anonyymi00019
Paras esimerkki on ehkäpä historian tunnetuin ns. ”Hullumies” eli Hitler. Hänestähän on hyvin voimakas mielikuva raivokkaana, irrationaalisena toimijana joka vaan suuruudenhulluudessa hyökkää satunnaisesti joka suuntaa. Tämä on kuitenkin täysin väärä kuva, Hitlerin ja hänen upseeriensa keskusteluista löytyy paljon pöytäkirjoja, joita on julkaistu kirjana. Todellisuudessa Hitler ei ollut mikään impulsiivinen toimija, vaan mietti aina sotastrategiaa ja usein ns. Laajemmin kuin hänen omat kenraalinsa, jotka näkivät kaiken usein operatiivisesti, mutta Hitlerin päätöksiin vaikutti paljon sotatalous ja politiikka, eli näkökulma oli laajempi. Tämä toki ei tarkoita että Hitler olisi tehnyt pelkästään hyviä tai optimaalisia päätöksiä strategisesti, mutta nimenomaan logiikka päätöksissä ei ollut irrationaalinen vaan pohjasi kokonaisstrategiaa, toisin kuin mielikuva hänestä on.
Tuo hullumiehen kuva on lähinnä Saksalaisten kenraalien sodanjälkeisistä muistelmista.
Tämä ei tietenkään ole hänen rasistiselle tuhoamispolitiikalle tai sotapolitiikalle puolustus, se on vastenmielistä ja tuomittavaa. Hyvä kuitenkin muistaa että tuossakaan syy ei ollut siinä että Hitler oli vaan suuruudenhullu ja sekopäinen rasisti (toki oli tuotakin), mutta pointti siinä että se miksi sota sai kannatusta ja miksi rasistinen politiikka sai kannatusta, linkittyy siihen että Saksalla oli valtavat antipatiat ja katkeruudet naapurimaidensa kanssa ja myös Neuvostoliittoa vastaan oli laaja kannatus ns. Antikommunistiselle “ristiretkelle” Samoin myös koko Eurooppa oikeastaan siihen aikaan oli antisemitismin riivaava, mikä on syy paitsi siihen miksi Hitlerin poltiikkka Saksassa sai niin paljon kannatusta, mutta myöskin miksi monesta Euroopan maasta oli helppo löytää vapaaehtoisia tekemään murhatyötä ja ilmiantamaan juutalaisia.
Pointti tässä on, että suuriin valtioihin ei yleensä pääse johtamaan tai pysy kauaan vallassa mitkään irrationaaliset ns. Kliinisesti hullut ihmiset, vaan yleensä kyseessä enemmän vahvan strategisen suunnitelmallisuuden omaavat, jotka tietyllä tavaa vahvasti psykopaatti kategorian toimijoita moraaliltaan, mutta toisaalta hyvin strategisia. Tätä koulukuntaa Putinkin on, hän kyllä on erittäin strateginen ajattelussaan, eikä toimi impulsiivisesti.- Anonyymi00020
Putin hyin strategisena ajattelijana ei kykene etenemään Ukrainassa juuri ollenkaan ja maansa talous, joka surkeassa jamassa, nojaa fossilisten vientiin.
- Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Putin hyin strategisena ajattelijana ei kykene etenemään Ukrainassa juuri ollenkaan ja maansa talous, joka surkeassa jamassa, nojaa fossilisten vientiin.
Tuo vastauksesi ei linkity taaskaan juuri mihinkään kirjoittamaani. En missään kohdin väittänyt että Putin olisi mikään maailmanhistorian paras strategi, tai edes hyvä strategisessa ajattelussa suhteessa muihin vastaaviin johtajiin. Sanoin vain että hän tekee päätökset strategisen ajattelun pohjalta, kuten aina suurvaltajohtajat tapaavat tehdä.
Lisäksi antamani esimerkki henkilöstä, jota ajatellaan irrationaaliseksi toimijaksi, mutta joka silti oli hyvin strateginen ajattelija oli kirjaimellisesti Hitler, joka hävisi sotansa. Itseasiassa jopa maailman parhaina pidettyjen strategikkojen ura usein päättynyt totaaliseen tappioon, esimerkkinä Napoleon jonka voittoprosentti käydyissä taistelussa on aivan huikea, ottaen huomioon vihollisen laadun ja taisteluiden lukumäärän (80%-90% laskutavasta riippuen)
Hauskaa sinänsä että joku suomalainen tai Eurooppalainen kertoo Venäjän talouden olevan surkeassa tilassa, kun maalla vähemmän valtionvelkaa kuin Yhdellekään EU-maalla noin 16% BKT:sta, kun Suomella se on jo jotain lähemmäs 90% ja EU:n keskiarvo yli 80% ja vähiten velkaisella EU-maallakin velka on yli 20% BKT:sta. Euroopassa ei kyllä oikein varaa hevostella muiden maiden talouden tilanteella. - Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Tuo vastauksesi ei linkity taaskaan juuri mihinkään kirjoittamaani. En missään kohdin väittänyt että Putin olisi mikään maailmanhistorian paras strategi, tai edes hyvä strategisessa ajattelussa suhteessa muihin vastaaviin johtajiin. Sanoin vain että hän tekee päätökset strategisen ajattelun pohjalta, kuten aina suurvaltajohtajat tapaavat tehdä.
Lisäksi antamani esimerkki henkilöstä, jota ajatellaan irrationaaliseksi toimijaksi, mutta joka silti oli hyvin strateginen ajattelija oli kirjaimellisesti Hitler, joka hävisi sotansa. Itseasiassa jopa maailman parhaina pidettyjen strategikkojen ura usein päättynyt totaaliseen tappioon, esimerkkinä Napoleon jonka voittoprosentti käydyissä taistelussa on aivan huikea, ottaen huomioon vihollisen laadun ja taisteluiden lukumäärän (80%-90% laskutavasta riippuen)
Hauskaa sinänsä että joku suomalainen tai Eurooppalainen kertoo Venäjän talouden olevan surkeassa tilassa, kun maalla vähemmän valtionvelkaa kuin Yhdellekään EU-maalla noin 16% BKT:sta, kun Suomella se on jo jotain lähemmäs 90% ja EU:n keskiarvo yli 80% ja vähiten velkaisella EU-maallakin velka on yli 20% BKT:sta. Euroopassa ei kyllä oikein varaa hevostella muiden maiden talouden tilanteella.Kansa siellä kuitenkin alkaa olla perin tyytymätöntä. Inflaatio on huikea, samoin kuin korkotasokin.
- Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Kansa siellä kuitenkin alkaa olla perin tyytymätöntä. Inflaatio on huikea, samoin kuin korkotasokin.
Päällänsä on käytännössä syvä talouslama.
- Anonyymi00025
Anonyymi00021 kirjoitti:
Tuo vastauksesi ei linkity taaskaan juuri mihinkään kirjoittamaani. En missään kohdin väittänyt että Putin olisi mikään maailmanhistorian paras strategi, tai edes hyvä strategisessa ajattelussa suhteessa muihin vastaaviin johtajiin. Sanoin vain että hän tekee päätökset strategisen ajattelun pohjalta, kuten aina suurvaltajohtajat tapaavat tehdä.
Lisäksi antamani esimerkki henkilöstä, jota ajatellaan irrationaaliseksi toimijaksi, mutta joka silti oli hyvin strateginen ajattelija oli kirjaimellisesti Hitler, joka hävisi sotansa. Itseasiassa jopa maailman parhaina pidettyjen strategikkojen ura usein päättynyt totaaliseen tappioon, esimerkkinä Napoleon jonka voittoprosentti käydyissä taistelussa on aivan huikea, ottaen huomioon vihollisen laadun ja taisteluiden lukumäärän (80%-90% laskutavasta riippuen)
Hauskaa sinänsä että joku suomalainen tai Eurooppalainen kertoo Venäjän talouden olevan surkeassa tilassa, kun maalla vähemmän valtionvelkaa kuin Yhdellekään EU-maalla noin 16% BKT:sta, kun Suomella se on jo jotain lähemmäs 90% ja EU:n keskiarvo yli 80% ja vähiten velkaisella EU-maallakin velka on yli 20% BKT:sta. Euroopassa ei kyllä oikein varaa hevostella muiden maiden talouden tilanteella.
- Anonyymi00024
Uutta myönteistä itärintamalta: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/179aec74-e8f1-4ef0-a6f5-dc494433a95f
- Anonyymi00026
Hah hauskaa kyllä tuo lähdekritiikki, nyt kelpaa Suomimedialle kommunistioppositiokin lähteeksi ja Monacossa jonkun miljardöörin edustusvaimona vuodesta 2011 asunut. Hieno tulevaisuuden kuvahan se kieltämättä olisi että Venäjällä kommunistit nousivat valtaan uudestaan ja palauttaisivat Neuvostoliiton kulta-ajat, tuon nykyisen oikeistovallan tilalle, se ei vaan realistista ole lähitulevaisuudessa.
Kuten olen sanonut Venäjän talouden romahduksesta on Suomessa kirjoitettu jo vuosikausia, samoin siitä kuinka kohta on edessä kapina jne. Nuo mainioita esimerkkejä siitä, että projisoidaan omia fantasioita todellisuudeksi. Tosimaailma ei vaan toimi niin, että kun kirjoittaa tarpeeksi monta kertaa Suomesta käsin että Venäjä romahtaa ja hajoaa osiin, että niin myös tapahtuu. Sama koskee sitä Putinin tappavaa syöpää, josta on kirjoitettu vuosikymmeniä ja vieläkin mies on hengissä.
Inflaatio on huikeaa kaikkialla myös EU:ssa se kasvaa ennusteiden mukaan, eihän EU:n keski-inflaation ennusteella ole Venäjän vastaavaan edes älytöntä eroa vuodelle 2026. Jotain puolitoistaprosenttia tms. riippuen lähteestä.
Olisipa meilläkin samanlaiset korot mitä Venäjällä olisi minunkin tilillä rahat kasvaneet nopeasti, Venäjällä tosiaan on vielä kuin vanhaan kunnon aikaa täälläkin korkeat korot jotka yrittää reippaasti inflaation. - Anonyymi00027
Orpo olisi varmaan tyytyväinen Putinin kannatuslukemista, kun syöksyn jälkeen vielä yli 66% kannatus. Hauska tuo valeuutinen, kun siinä väitetään että The Moscow times olisi joku venäläinen lehti, lehtihän on Alankomaalainen ja omistaja myös. Eihän kieli ratkaise sitä minkämaalainen media on… Ei Yhdysvalloissakaan julkaistut espanjankieliset uutiset ole espanjalaisia sanomalehtiä.
- Anonyymi00028
Saamme mielihyvää kaikesta ryssälän johtoa koskevista vastoinkäymisistä, eli edes jotain niin sanottuja hyviä uutisia nykymaailman tilanteessa. Se todellakin on hyvä asia liityen tapahtumiin, joihin emme juuri voi vaikuttaa. Luottamus tulevaan on tärkeintä. Se mistä sen pikkutarkan absoluuttisen totuudellisen faktan saamme, ei voi tietää, eli ei mistään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022784Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1622490Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait255899Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies104881Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka306869Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93739