Kannustus joka kannattaa kannattamatonta
näin lyhyesti voi selittää uutta konseptia,
jolla viranomaiset oivalletusti tukevat sen,
ettei henkilö sekoittuisi ongelmiin
ettei häiritsisi muita elämässä kuten viranomaisia, josta päälle bonukset
että henkilö pitäisi itsestään paremmin huolta
että ihminen jäisi työttömäksi
sopimus työttömyydestä on allekirjoitettava erikseen
mitä suurempi kannattamaton, sitä isommaksi kannustusraha kasvaa
Kannattamattoman kannustuksen raha
3
88
Vastaukset 3
- Anonyymi00001
Talouden Pörssin tukipilari on kannattamattomuus
Se on yleinen tieto, mutta toisia saavuttaa vasta juuri
Kannattamattomuudella on hinta-arvo
Sen pystyy myymään eteenpäin
Vapaa aika on hyvä kannattamattoman yksi myyntikohteista.
Kun vapaata aikaa ei ole, sen pystyy ostamaan erikseen tai myymään.
Kiireisessä yhteiskunnassa se on hyvin tärkeä kaupan väline - Anonyymi00002
Työttömyyssopimukseen liittyy saavuttamattomuuden hyväksyminen
Se on vaikea, on tutkittu, yleisesti kaikille ihmisille.
Elää elämä tyhjänpanttina saavuttamatta yhtään mitään.
Tässä juuri piilee yksi ytimistä, että työttömyyssopimukseen kuuluu saavutuksista luopuminen.
Kun yksi luopuu saavuttamisesta, se antaa toisille hyvän tien saavuttaa.
Valinnainen työttömyyssopimus laimentaa kilpailullisuutta.
Toiset voivat tulla kuuluisiksi ja rikkaiksi, mutta toisille riittää säännöllinen ja varma kannattamattomuuden korvaus koko elämälle.
Ehdotettu kannattamattoman saavuttamisen liittämistä työtä tekevien verotukseen. - Anonyymi00003
Muita pointtikohteita ovat, että kannattamattoman pitää lähteä ulkomaille ja saada sama korvaus.
Pitää synnyttää lapsia ja saada korvaus ilman lastensuojelun väliintuloa.
Pitää olla asunto, auto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591541- 261174
- 851038
- 42847
- 65816
- 92784
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.14737Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115676
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �144614- 4612
- 43591
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19546
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t73537- 43536
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17487