On tämä todella täysin epäonnistunut
Hallitus taas Sairaitten ja Vanhusten kukkarolla
Sairaanhoito maksut on nousu peräti 90% vuoden 2023 tasosta.
Hallitus taas Sairaitten ja Vanhusten kukkarolla
Sairaanhoito maksut on nousu peräti 90% vuoden 2023 tasosta.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Nouseehan ne, koska Marinin soten rahoitusmalli on täydellisen sutta ja sekundaa.
Juuri näin. Hurlum hei!
Te raukat ette ota mistään vastuuta. Miksi ihmeessä menitte hallitukseen, kun kaikki on toisten syytä. Mitä ihmeen syytä siellä on Persuilla olla, Lindman oli aivan oikeassa erotkkaa.
Hallitus teki virheen ensimmäisessä päätöksessään, eli hallitus ei perunut edellisen hallituksen päätöksiä.
Jos niin olisi tehty. Ei velkaa olisi tarvinnut ottaa puoliakaan nykyisestä. Suurin menoerä olisi ollut mariinin tekemien velkojen maksaminen.
Kun hallitus on lähes tuplannut politiikkamaksun, on se tehnyt samalla mojovan tulon siirron julkista terveydenhoitoa käyttäviltä yksityisille terveysjäteille.
Toviottavasti Purran ykköshallitus tulee toimimaan viisammin ja maksaa Orpon hallituksen ottamat velat pois.
Nooh, ei nyt sentään 90 rosenttia ellei käytetä Trumpin rosenttilaskusääntöjä.
Tämä hallitus tekee nyt Korotuspäätökset eikä siinä ole Marinin hallituksen tekemisessä mitään vaikutusta.
Tämä Äärioikeiston Kaaoshallitus on saanut Suomen selvityskuntoon
Eli epäonnistunut kaikessa mitä tämä Koalitio on saanut aikaan ja onhan se tehnyt sen että Suomi on Euroopan pohjalla on siinä saavutusta jota ei voi muutako sanoa että Saatanan Tunarit asialla.
Paskin hallitus ikinä saatanan tunarit !
Onneks lähtö tulee ens keväänä lallalalalalalalalalallllaaaaaaaaaa !
Perus Ässä ottaa voiton, kansa tykkää.
Ei aivan, mutta lähes 90 prosenttia.
"Poliklinikkamaksu nousee hallituskauden aikana kaikkiaan 41,80 eurosta 78,40 euroon, mikä tarkoittaa peräti lähes 90 prosenttia vuoden 2023 tasosta."
Se Sannahan on kuulemma niin rikas. Rahat pitäisi ulosmitata siltä pois ja antaa köyhille joita se sai tähän maahan niin paljon lisää. Ei kuitenkaan ulkomaalaisille jota piti haalata leipäjonoihin viemään leivän suomalaisen köyhän suusta. Sellaista on samppanjasosialismi.
Perus- eli hihaässä ottaa voiton, jos neljäs/viides sija lasketaan voitoksi.
Poliklinikka on eri asia kuin terveyskeskus. Osa ihmisistä ei käy koskaan poliklinikalla elämänsä aikana. Terveydenhuollon maksukatto on edelleen voimassa.
👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍
rahat pois ja kalteiden taakse huuliaan maalaamaan ja persettään esittelemään saatana-sanna
Sairas hallitus järkyttävä
Tuppurainen valehtelee KANSALLE
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2790d965-2a5f-4c5e-92b2-d366f0bef27f
Ei mitään hyvää oo Tämä Kaaoshallitus saanut aikaan Etelän Varikset Pääosassa kun tehdään päätöksiä.Rahaa löytyy Yksityispuolelle Terveydenhoidossa ja niitä käyttää nämä jotka on ennenkin käyttäneet Yksityistä nyt Kela korvaa näitten Vastaanottomaksuista saman kuin maksaisi julkisella puolella
.Tällekin päätökselle annettiin jatkoaikaa ja Kokoomuksen kannattajat kiittää ja Persut vikisee ja antaa Orpon mellastaa.
Valehtelet.
Tottahan tuo kirjoittelee toisinkuin nämä Persut tuommoinen puolue joka Petturuudella nousi valtaan .Eli tekivät ja Pettivät .EK valheella niinkö Juudas.
Tämän hetken terveydenhuolto perustuu kokonaan viime hallituskaudella tehtyyn sote-malliin ja rahoituslakiin. Samalla viime kaudella luotiin epärealistiset minimihenkilöstörajat ja hoitoonpääsyajat, joita ei voi toteuttaa muuten kuin kalliilla vuokratyövoimalla ja nämä kuluttavat sote-alueilta rahat.
Sehän on selvää että ei sellaista Hallitusta ole olemassakaan joka yhdellä kertaa ois saanut tämän valtavan uudistuksen valmiiksi ilman ettrikö siinä ois korjattavaa .Tätä Terveydenhoiton uudstusta on ajettu Vuosikymmenet nämä Oikeistopuolueet ja varsinkin Kokoomus on ajaneet Yksityisen sektorin suurentamista ,niinkö Sipilän Hallituksen aikaan jossa Kokoomus Keskusta ja Persut oli Pääosassa ja tuo Hallitus ois lisännyt paljon enemmän vielä Yksityistämistä mutta ei saanut sitä maaliin.Marinin hallitus teki tämän uudistuksen viimme metreillä ja sehän ei Kokoomukselle passaa kun pitää Orpon mielitekona ja koko puolueen saada tämä Yksityinen sektori päästä valtaasemaan Suomen terveydenhoidossa ja Julkinen sektori ajettua mahdollisemman pieneksi
Yli 1,5 miljoonaa ihmistä käy yksityisellä työterveyshuollossa. Sekö pitäisi lakkauttaa?
Kuulkaapas nyt demarit te olette jääneet housut nilkoissa kiinni VALEHTELUSTA ja kansa ei usko teitä!!!
-Se ei meille käy.
Meille ei demarit ja vasurit sekä kepu käy.
Mitäpä varas muuta tulee kuin identifioimaan kaiket kunniat.
-luvunlukua-
Kyllähän tämän Orpo Purran kaaoshallitus on saanut aikaan paljon pahaa tähän maahan ja näkeehän se kannatuksen katoamisesta. Tämähän on aivan surkea luku jotka tätä äärimmäisten taitamattomien ja Ahneitten.Sekasikiö hallitus on saanut Suome kansalaisilta tuomion vähän yli30% on näitten Petturriden ja Ahneiden kannatusluku ja siinäkin on jokainen Prosentti liikaa.!
Turhaan öyhötät koska kaikki johtuu edellisen kakarahallituksen toimista.
Marinin hallituksen aikana työttömyys oli pohjalukemissa. Nyt työttömiä on tullut liki satatuhatta lisää ja valtion velka lisääntyy 17 miljardia. Tämä on faktaa eikä persujen ropakantaa,
Työttömyys on syntynyt viiveellä Marinin hallituksen toimien takia.
Demarien kyky valehdella on käsittämätön.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011966825.html
Antti Lindtman kehui Espanjan vierailunsa jälkeen Espanjan taloutta, mutta jätti mainitsematta miten sosialistinen edellinen hallitus tuki sitä suomalaisten miljardeilla elvytyspaketin kautta ja huomatkaa ketkä puolsivat tuota elvytyspakettia ja ketkä olivat sitä vastaan.
Persuilta menee Hätäpaska jytky ens keväänvaalien jälkeen.
Juuri tämä on totta ja samaan aikaan Tuppurainen valehtelee minkä pystyy. Suomalaiset ovat idioottikansaa jos tämä menee vaaleissa läpi.
Orpopurra valehdellut kolme vuotta hallituksessa, kaikki mennyt päinvastoin mitä luvanneet.
Tämä kaikki on Sanna Marinin hallituksen syytä. Sanna otti uutta velkaa hirvittävän paljon, jotta vasemmisto ja vihreät pysyy tyytyväisinä. Korkomenot ovat hirveitä, lyhentääkin pitäisi. Sanna ei yhtään osannut ajatellaa nokkaansa pidemmälle, tulevaisuutta. Nyt ollaan tässä.
Seuraavana on vasemmiston ja vihreiden hallitus. He joutuvat korjaamaan Sannan hallituksen virheitä. Toivottvaasti Suomi joutuu todella tiukkaan EU:n kontrolliin. Muutoin tuho periii Suomen.
Seuraava hallitus joutuu korjaamaan nykyjallituksen katastrofaalisia päätöksiä.
Olet aivan väärässä. Syy ei ole nykyhallituksessa vaan edellisessä Sanna Marinin hallituksessa, jossa myös Keskusta hääräsi ja sai aikaiseksi tuon Sote uudistukseen, jossa kepulaisille tuli valtavasti hyväpalkkaisia virkoja ja luottamautoimia.
Nykyhallituksen suuri vika on ollut, että se ei ole uskaltanut peruuttaa Sannan hallituksen päätöksiä.
joo ja veroeuroja riittää nätten ketkupäättäjien kokouspalkkioihin vielä normipalkan lisäksi.....on tämä suomi yks perkeleen roistola...