jos kateus iskee niin ala hävetä sitä. nolostu omasta kateudesta. muuta asennetta ja ala riemuita muiden onnistumisista. siten et ole mulkvisti vaan kiva ihminen.
jos juorututtaa, muista että juoruileva on aina epäluotettava. saa huonon maineen kun länkyttää muiden asiosta.
jos juorututtaa, muista että juoruileva on aina epäluotettava. saa huonon maineen kun länkyttää muiden asiosta.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Oletko koskaan katsonut peiliin?
juu. ihan fyysisessä mielessä mutta myös siinä merkityksessä mitä tarkoitit. eli itsereflektio toimii. havaitsen jos teen virheitä ja korjaan ne ja kasvan ihmisenä.
Juoruilu ja se et asiat sanotaan niin kuin ne on ovat aivan kaksi eriasiaa niitä ei pidä sekoittaa keskenään toiset eivät vaan kestä kritiikkiä jostain syystä ainakaan mikä kohdistuu itseensä. Sitten vedetään herneet nenään ja pahoitetaan se oma mieli.
Kyllä ei lisättävää.
Aloitus kuulostaa juoruilulta
Syyttää muita kateudesta yleistäen eli ensimmäinen virhe.
Ylpeys käy lankeamuksen edelle
Edellä
Ja asiasi oli?
Korjaus: Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Mistä näitä pilkunnussijoita oikein löytyy?
Miksi ei voi sanoa edelle?
Lainaus Raamatusta.
En ole uskovainen
Miksi ei voi sanoa edelle?
Voi sanoa. Anna mennä vaan.
Niin sanonkin
Miksi toiset ihmiset yrittävät nälviä toisten ihmisten sanomisia?
Heillä menee huonosti ja ovat epävarmoja siksi
Heillä ei riitä korvien välissä resurssit muunlaiseen käytökseen.
Totuus ei pala tulessakaan
Miul ainakaa oo muuta vällii koha somekermal männöö huonost.
T:Pena
Makita vai Milkkari? 🤔
Oletteko iloisia mun puolesta kun pääsen vihdoinkin muuttamaan pois Imatralta?
Ihanaa, aivan mahtava tunne! Veikkaan että joku saattaa olla vähän kateellinenkin, niin oisin minäkin, mutta nyt mulla alkaa oikea elämä muualla, on sitä odotettukin!
Hihih.
Ollaa tietysti iloisia!
Muutitko Lpr. ?https://www.is.fi/asuminen/art-2000011984266.html
HeH
Sinähän et siis ole kateellinen ainakaan omasta mielestäsi entä muiden?
Harrikamiehet on kovia tyttöjä juoruilemaan
Ihminen on sairas, kun saa tyydytystä siitä, että toisella menee huonommin juoruilijan toimesta. ( siihen liittyy vahvasti myös kateellisuus/ mustasukkaisuus).