poika repii

Meiti 1v ja 2kk poitsu toisinaan leikki hyvin muiden kanssa ja taas toisinaan, niin kuin tänäänkin puistossa hän saattaa mennä ihan lähelle ja kouraista vaatteista tai puristaa kädestä ja samalla katsoo minua sekä kitisee. Aivan syyttä!Otin poikani ja vein kauemmas ja toruin. No, poika sitten meni toisen kerran aivan lähelle ja osoitti tuos äsken repimänsä pojan päätä (jossa ei ollut lakki)selosti minulle jotain,otti oman lakkinsa pois ja asetti sen toisen päähän. Minä kokoajan jännänä että mitä se nyt meinaa...Joskus eteenkin ruokapöydässä hän puristelee käsivarttani ja katsoo miten reagoin.Asiasta on keskusteltu usen.Yleensä hän kuitenkin sitten halaa kättäni lopuksi. Perheessämme ei ole väkivaltaa ja pojankanssa ollaan,uidaan,käydään kerhossa,puistossa ja hän on kovasti mukana koti töissä. Miten minun pitäisi tehdä repimis hetkellä? Inhottaa kun joskus tulee kiellettyä "liian aikaisin" kun hän ei mitään sitten teekkään
1419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No eiköhän tuo nyt ole aivan normaalia 1-vuotiaan käytöstä. Eihän sen ikäinen vielä hallitse esim. motoriikkaansa niin, että tajuaisi voimansa. Tekniikkakin on puutteellista, tuskin poikasi osaa vaikkapa itse laittaa kenkiä jalkaan kunnolla? Tuo "repiminen" on tapa ilmaista jotain kun ei sanoja siihen vielä ole. Puistoepisodinne oli aivan selvä tapaus: poika ilmaisi ettei kaverilla ole hattua päässä. Silloin on tärkeää, että itse ilmaiset pojalle ymmärtäneesi mitä hän tarkoittaa, vaikka sanomalla "ihan totta, pojalla ei tosiaan ole lakkia päässä!" Mieti millainen tunne olisi itselläsi jos puhuisit, mutta kukaan ei tuntuisi ymmärtävän puhettasi. Etkö silloin käyttäisi kaikkia mahdollisia keinoja tulla ymmärretyksi? Kaikkihan me haluamme tulla ymmärretyiksi, myös 1-vuotiaat. Tietysti haet pojan pois jos repii toisia, mutta muista ettei 1-vuotias tee sitä pahuuttaan tai halusta satuttaa toista. Hänellä on asiaa ja näin hän se ilmaisee. Jos ilmaiset ymmärtäneesi mitä poika tarkoittaa, ei hänen tarvitse niin voimakkaasti hakea tapoja ilmaista itseään. Tällöin ikään kuin annat sanat pojan repimiselle ja poika kokee suurta helpotusta; "äiti tajuaa! Minä osaan ilmaista itseäni!"
Kun hän sinua hihasta tarraa, voit sanoa "ei!", mutta turha sen kummemmin alkaa "moralisoimaan". Ei kuitenkaan ymmärrä selityksiä ja ihmettelee vain miksi äiti hermostuu minulle. Mieluummin suosittelisin tuota repimisen takana olevan sanoman tulkkausta sanoiksi.
Ei näin pienistä asioista kannata hermojaan menettääkään, tulee aika kovat paikat muuten myöhemmin kun alkaa "oikeat uhmat". ;-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muita kirjoitti:

Meiti 1v ja 2kk poitsu toisinaan leikki hyvin muiden kanssa ja taas toisinaan, niin kuin tänäänkin puistossa hän saattaa mennä ihan lähelle ja kouraista vaatteista tai puristaa kädestä ja samalla katsoo minua sekä kitisee. Aivan syyttä!Otin poikani ja vein kauemmas ja toruin. No, poika sitten meni toisen kerran aivan lähelle ja osoitti tuos äsken repimänsä pojan päätä (jossa ei ollut lakki)selosti minulle jotain,otti oman lakkinsa pois ja asetti sen toisen päähän. Minä kokoajan jännänä että mitä se nyt meinaa...Joskus eteenkin ruokapöydässä hän puristelee käsivarttani ja katsoo miten reagoin.Asiasta on keskusteltu usen.Yleensä hän kuitenkin sitten halaa kättäni lopuksi. Perheessämme ei ole väkivaltaa ja pojankanssa ollaan,uidaan,käydään kerhossa,puistossa ja hän on kovasti mukana koti töissä. Miten minun pitäisi tehdä repimis hetkellä? Inhottaa kun joskus tulee kiellettyä "liian aikaisin" kun hän ei mitään sitten teekkään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu