Microsoft on aloittanut uuden sisäisen kehitysohjelman nimeltä Windows K2, jonka tavoitteena on parantaa Windows 11:n laatua ja palauttaa käyttäjien luottamus käyttöjärjestelmään.
Microsoftilla reagoitiin maaliskuussa pitkään jatkuneeseen kritiikkiin Windows 11 -käyttöjärjestelmää ja käyttöjärjestelmäkehityksen heikentynyttä laatua kohtaan. Windows-johtaja Pavan Davuluri esitteli tuolloin joukon tulevia muutoksia.
Kyseessä ei ole yksittäinen päivitys, vaan pitkäaikainen suunnitelma, joka ohjaa Windowsin kehitystä ainakin vuoteen 2027 saakka.
Windows 11 on saanut paljon kritiikkiä erityisesti suorituskyvystä, bugisista päivityksistä sekä käyttöliittymämuutoksista, jotka eivät ole käyttäjiä miellyttäneet. Lisäksi Microsoftin panostus tekoälyominaisuuksiin on joidenkin käyttäjien mielestä tapahtunut perusasioiden kustannuksella.
K2 Windows 11 ei tunnu tulevan kuntoon
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2282978Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell111669Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.51347- 1031216
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1261183- 751117
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531032Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581025Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717947- 135932