Tervemenoa eläkkeelle Rauno Lahti

Anonyymi-ap

Vuodatuksesi eläkkeelle siirtyessäsi oli pateettisuudessaan melkoisen surkuhupaisaa luettavaa. Mainitsit, että lehti on aina pitänyt kaupunkilaisten puolta, mitä on kylläkin todella vaikea lukijana allekirjoittaa. Toimitus on suhtautunut pikemminkin aina jostain kumman syystä epäluuloisen vihamielisesti lukijoihinsa, ja leikannut muunmuassa vähitellen lähes kaikki mielipiteen ilmaisu- mahdollisuudet lehdessä, niin ainakaan, jos ei halua ilmaista henkilöllisyyttään aina suurinpiirtein sosiaaliturvaansa ja kengän numeroaan myöden.

Siitä et maininnut mitään, että toimitus tuki aina ja täysin kritiikittä kymmenen vuoden ajan Sari Raution ja muun sen aikaisen hallinnon toimia, eikä sitä tietysti toimittajana voi äänen sanoakaan, niin ainakaan ilman häpeän punaa poskillaan. Juttusi oli niinikään täynnä omaa kehua, ja mainitsit varmana tietona, ettet päässyt YLEeen puoluetaustasi vuoksi? Herää kysymys, mistä sinä sen niin varmasti tiesit - olisiko ollut kuitenkin niin, että et ollut pätevä tuohon tehtävään, ja olisiko niinkin, että jäit piskuiseen maakuntalehteen, koska kykysi eivät muuhun riittäneet?

50

535

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Pravda kertoo puolueettoman totuuden.

    • Anonyymi00002

      Aarno Juutalainen oli HäSan huonoin toimittelija

    • Anonyymi00003

      Rauno Lahtea voi kuvata vaan sivistyneen vaatimattomaksi. Vähä ihmettelen mihin mm. päätoimittajia on tarvittu.

      • Anonyymi00029

        Jaa nykyistä. 🤣🤣🤣


      • Anonyymi00042
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Jaa nykyistä. 🤣🤣🤣

        Vanhus se jaksaa.


    • Anonyymi00004

      Aloittaja itse on jäänyt jumiin pieniin juttuihinsa.

      • Anonyymi00005

        Lahti jäi jumiin pieneen lehteen, ja yrittää nyt nostaa itseään suuremmaksi kuin onkaan


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Lahti jäi jumiin pieneen lehteen, ja yrittää nyt nostaa itseään suuremmaksi kuin onkaan

        Suuret puheet ohittaa totuuden.


    • Anonyymi00007

      Juutalainen oli kunnon persu.

      • Anonyymi00008

        Niin on myös aloittaja.


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Niin on myös aloittaja.

        Niin on.


    • Anonyymi00010

      Vosi sanoa kärjistäen, että puolet toimittajista saisi irtisanoa välittömästi, aina päätoimittajaa myöden

      • Anonyymi00011

        Taitaa muuten olla ainoa sanomalehti Suomessa jossa pääkirjoitukset koskevat toimittajien normaalia perhe-elämää,kissan ruokintaa, renkaanvaihtoa ja kaupassa käymistä.


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Taitaa muuten olla ainoa sanomalehti Suomessa jossa pääkirjoitukset koskevat toimittajien normaalia perhe-elämää,kissan ruokintaa, renkaanvaihtoa ja kaupassa käymistä.

        Lahti kirjoittaa mistä jotain ymmärtää.


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Lahti kirjoittaa mistä jotain ymmärtää.

        V-M Virtanen oli kynämiehiä. Voisi varmaan kirjoittaa sujuvasti vaikka romaanin.


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        V-M Virtanen oli kynämiehiä. Voisi varmaan kirjoittaa sujuvasti vaikka romaanin.

        Lahti tosin oli kirjoittajana hyvä myös. Maanläheinen ukkeli. Molemmat siis kai jäi eläkkeelle. Lehti tarvitsisi uusia vahvistuksia.


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Lahti tosin oli kirjoittajana hyvä myös. Maanläheinen ukkeli. Molemmat siis kai jäi eläkkeelle. Lehti tarvitsisi uusia vahvistuksia.

        Moi RL.


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Taitaa muuten olla ainoa sanomalehti Suomessa jossa pääkirjoitukset koskevat toimittajien normaalia perhe-elämää,kissan ruokintaa, renkaanvaihtoa ja kaupassa käymistä.

        Sen vuoksi kestotilaus.


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Sen vuoksi kestotilaus.

        Tilaa Apu ja Me Naiset jos nämä perhekertomukset ovat sinulle tärkeitä.


    • Anonyymi00016

      Moi AJ.

    • Anonyymi00019

      Juutalainen oli kyllä heikkolaatuinen taloustoimittaja.

      • Anonyymi00021

        Minusta hän oli tosi hyvä. Ruoti mm. Sunny Car Centeriä hyvin. Syytä ehkä olikin ruotia. Oli se kyllä aika karmea munaus.


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Minusta hän oli tosi hyvä. Ruoti mm. Sunny Car Centeriä hyvin. Syytä ehkä olikin ruotia. Oli se kyllä aika karmea munaus.

        Persuille napsahti tuomioita.


      • Anonyymi00030
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Persuille napsahti tuomioita.

        Selvitettiinkö koskaan mikä rooli Juutilaisella oli Ilkkalan tuomioon johtaneessa tietovuotojutussa?


      • Anonyymi00043
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Selvitettiinkö koskaan mikä rooli Juutilaisella oli Ilkkalan tuomioon johtaneessa tietovuotojutussa?

        Hän todennäköisesti seurasi sivusta tapausta ja kirjoitteli sitten niistä uutisia.


    • Anonyymi00020

      Onko Lahti lehden tohtoreita joita on kuulemma monta.

      • Anonyymi00022

        Ei tekstit millään koulutuksella kohene. Pitää olla lahjakkuutta.


      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Ei tekstit millään koulutuksella kohene. Pitää olla lahjakkuutta.

        Näin se on. Peruskoulusta vaan töihin koska opiskelu on toimittajalle pelkkä rasite.


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Näin se on. Peruskoulusta vaan töihin koska opiskelu on toimittajalle pelkkä rasite.

        Vanhuksilla on vielä voimassa tälläinen hierarkia ja herranpelko eli mitä lukeneempi ihminen sen fiksumpi se on. Eihän se näin mene.


      • Anonyymi00026
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Vanhuksilla on vielä voimassa tälläinen hierarkia ja herranpelko eli mitä lukeneempi ihminen sen fiksumpi se on. Eihän se näin mene.

        Olen samaa mieltä. Koulutusta ja osaamista arvostetaan aivan liikaa ja niitä kannattaa välttää. Toimittajalle riittää hyvinkin peruskoulu ja niin monella onkin.


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Koulutusta ja osaamista arvostetaan aivan liikaa ja niitä kannattaa välttää. Toimittajalle riittää hyvinkin peruskoulu ja niin monella onkin.

        Pääseehän tyhmäkin kokeista läpi kun lukee 15 vuotta


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Pääseehän tyhmäkin kokeista läpi kun lukee 15 vuotta

        Minä en lukenut ja pääsin läpi kokeesta heti. Hyvä havainto.


      • Anonyymi00032
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Minä en lukenut ja pääsin läpi kokeesta heti. Hyvä havainto.

        Sinä tuskin pääsit.


    • Anonyymi00031

      Tummien havumetsien miehet katoavat, jäljelle jää Z-vauvoja.

      • Anonyymi00033

        Jotka intoutuvat tekoälystä.


      • Anonyymi00034

        Vihdoinkin


      • Anonyymi00035
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Jotka intoutuvat tekoälystä.

        Vanhukset siitä innostuu. Täälläkin oli joku pönttö dementikko persuvanhus kysynyt koska on kunnallisvaalit avannut siitä ketjun ja kopioinut tekoälyn antaman tiedon suoraan ketjuun. Kunnallisvaalit on käävän tekoälyn mukaan huhtikuussa 2026. No dementikko ei sitten enää muistanut että nehän pidettiin jo vuosi sitten tuplavaalina. No, oppiipahan luottamaan tekoälyyn. Sekä tutkituttamaan aivosurkastumansa kun ei tuotakaan enään muistanut.


    • Anonyymi00036

      Onhan Lahti vaatimaton mies!

      • Anonyymi00037

        Onkos Häsarissa nyt tai onko koskaan ollut yhtään hyvää toimittajaa? Avaaja tilaa ja lukee, mutta miksi? Jos kaikki toimittajat, mielipiteet ja muutkin kirjoitukset on koko ajan huonosti, huonoja ja huonon huonoja.


      • Anonyymi00038
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Onkos Häsarissa nyt tai onko koskaan ollut yhtään hyvää toimittajaa? Avaaja tilaa ja lukee, mutta miksi? Jos kaikki toimittajat, mielipiteet ja muutkin kirjoitukset on koko ajan huonosti, huonoja ja huonon huonoja.

        On siellä ollut hyviäkin toimittajia, mutta iso miinus ja häpeä toimitukselle on edelleen Raution aikaisen hallinnon nuoleskelu ja kämmien salailu


      • Anonyymi00039
        Anonyymi00038 kirjoitti:

        On siellä ollut hyviäkin toimittajia, mutta iso miinus ja häpeä toimitukselle on edelleen Raution aikaisen hallinnon nuoleskelu ja kämmien salailu

        Morjensta Kari!


      • Anonyymi00040
        Anonyymi00039 kirjoitti:

        Morjensta Kari!

        Eikä karitus muuta nuoleskelua mihinkään


    • Anonyymi00041

      Juutilainen ja Ilkkala olivat siihen aikaan kaupungin kovimmat persut.

    • Anonyymi00044

      Kaupunkiuutissa asioin ja tapasin Lahden kerran ja samalla viimeisen.

      • Anonyymi00046

        Kaupunkiuuti oli hyvä lehti.


    • Anonyymi00045

      Lahti oli hyvä toimittaja. Juutilainen ei ollut,

    • Anonyymi00047

      Pöö.

    • Anonyymi00048

      Kiitos Rauno Lahdelle lehtivuosista!

      Juttusi olivat mielenkiintoisia ja usein saivat etsimään lisää tietoa aiheesta. Niinhän kunnon juttujen pitääkin tehdä.

      Mukavia eläkepäiviä sinulle toivottaa pitkäaikainen Hämeen Sanomien lukija!

      • Anonyymi00049

        Miltä tuntuu kehua itseään? Tyyliin sopii.


      • Anonyymi00050
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Miltä tuntuu kehua itseään? Tyyliin sopii.

        Lahti oli hyvä toimittaja!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3402
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1883
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      29
      1549
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1421
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1068
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1024
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      67
      953
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      806
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      717
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      706
    Aihe