Puolanka on Suomen heikoin kunta

Anonyymi-ap

108

1756

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Heikoin kunta titteli ei tule tyhjästä. Ja syynä moiseen on se, että samat ihmiset ovat ihmisiät olleet sotkemassa kunnan asioita maatalous edellä. Onhan välistä järkeviäkin päätöksiä tehty, mutta kyllä Puolanka on kuntana erinomaisen uraantunut ja taantunut tukiaisten kuittaaja. Kunnan imagokin on niin alhaalla, että jopa metsätilojen myynti on erittäin "haastavaa", kuten olen saanut itse kokea. Puolangan naapurikunnissa ne menee kaupaksi kohtuu hyvin, mutta ei Puolangalla.

      Ongelma voisi hoitua sillä, että puolue uudistuisi tai että äänestäjät sivistyisivät. Ja kyllä johtokin voisi harkita, että pitääkö sitä hautaan asti olla kepuloimassa ihmisten asioita. Henkilökohtaisella tasolla olisi suotavaa, että ei lähdettäisi pelkästään siitä että kumppanin täytyy olla naapurin V-nainen tai muu samasta pihapiiristä löytyvä. Pienessä piirissä satoja vuosia tapahtunut "piehtarointi" on, kuten pormestari epäsuorasti sanoikin yksi iso syy Puolagan ongelmiin.

    • Anonyymi00002
    • Anonyymi00003

      Voi kyynel. Itke itke ja valita. Kyllä se vielä helpottaa.

      • Anonyymi00004

        Tarkka analyysi siitä, että miksi puolangala on Suomen heikoin kunta. Näitä lisää kiitos :)


      • Anonyymi00005

        Luuliko kepureppana, että tilastot tilataan paikalliselta kepuyhdistykseltä? Ja siksi kyynelehtii, kuten Peltolan hengissä oleva maajussi. Toinen meni jo huumesekoiluissa.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Luuliko kepureppana, että tilastot tilataan paikalliselta kepuyhdistykseltä? Ja siksi kyynelehtii, kuten Peltolan hengissä oleva maajussi. Toinen meni jo huumesekoiluissa.

        Puolanka on erinomainen kunta. Ja Peltola pormestari parhaasta päästä. Peltola kerää seuraavissa kuntavaaleissa valtavan äänimäärän ja elämäntapavalittaja korkeintaan 5 ääntä.


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Puolanka on erinomainen kunta. Ja Peltola pormestari parhaasta päästä. Peltola kerää seuraavissa kuntavaaleissa valtavan äänimäärän ja elämäntapavalittaja korkeintaan 5 ääntä.

        Varmasti se sen tekee sitä ei epäillä, Ja tukevoitetaan asemaa Suomen kurjimpana kuntana. Ja samalla saadaan lisävahvistus sille, että sukulaisten kesken lisääntyminen ei välttämättä hyvinvointia saatikka älyllistä kapasiteettia lisää.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Varmasti se sen tekee sitä ei epäillä, Ja tukevoitetaan asemaa Suomen kurjimpana kuntana. Ja samalla saadaan lisävahvistus sille, että sukulaisten kesken lisääntyminen ei välttämättä hyvinvointia saatikka älyllistä kapasiteettia lisää.

        Rannalta Puolangalla tullut vain sekundaa, harmi.


      • Anonyymi00087

        Mummolla taitaa olla jo uusi elämä.


      • Anonyymi00095
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        Mummolla taitaa olla jo uusi elämä.

        Niin. Naapurpitäjässä nähty. Seura tuntematon.


      • Anonyymi00118
        Anonyymi00095 kirjoitti:

        Niin. Naapurpitäjässä nähty. Seura tuntematon.

        Kun käy työssä toisessa pitäjässä voi kehitellä muutakin elämää jo samalla.


      • Anonyymi00119
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Tarkka analyysi siitä, että miksi puolangala on Suomen heikoin kunta. Näitä lisää kiitos :)

        Kyllä se kaikista surkein kunta on perikunta.


    • Anonyymi00009

      Usein kristillisinä esiintyneet keput eivät ole lukeneet suurta kirjaa, jossa sanotaan seuraavaa.

      Lainaus "1. Mooseksen kirjan 19. luvun jakeissa 31–38 kerrotaan, miten Lootin tyttäret juottivat isänsä humalaan ja makasivat hänen kanssaan. Halakhassa, Mooseksen laissa, insestikielto on kuitenkin yksi tärkeimpiä kohtia, ja kielletyt sukupuolisuhteet luetellaan hyvin tarkasti."

      Mitäpä sanovat salavuoteutta koko elämänsä harjoittaneet kepulit em. tiedosta? Kyllä luulisi puhuttelevan jopa paatuneimpia kepuja tieto, että salavuoteus on karmea synti jos sitä harjoitetaan lisääntymistarkoituksessa toisen puolankakepun kanssa.

      • Anonyymi00016

        Milloin sinulla "lootin pojalla" alkaa seuraava ryyppyputki ?
        Selvinpäin analysoidaan raamattua ja humalassa haukutaan demokraattisesti valittua kunnan johtoa.


    • Anonyymi00010

      Onko kunnan suojatöissä talonmiespari pitkä ja pätkä, niin pätkä serkkujen välistä syntynyt?
      Rutsa näkyy ja kuuluu.

      • Anonyymi00013

        Sitä se kepujen keisari Bokassa kuulutti. Että rutsa leviää Puolangalla kun eivät reppanat uskalla astua kuin sukulaisia tai naapureita.


      • Anonyymi00014

        Tuosta voisi päätellä että jokivarressa on synnytty siinä tapauksessa sisarusten välisestä rutsasta.


    • Anonyymi00015

      Jossain mielessä Puolanka taas Suomen kärkeä, mmihmisten aktiivisuudessa. Missä muussa kunbassa on niin paljon harrastustoimintaa suhteeasa väkimäärään, ei missään. Työttömyydestä ja pienituloisuudesta huolimatta Puolangalla on hienoja, suurenmoisia ihmisiä, no, paria ammattivalittajaa lukuun ottamatta.

    • Anonyymi00017
      • Anonyymi00018

        Jos strategia lupaa hyvinvointia ja mittari näyttää heikoimman tuloksen, kumpi on totta?
        Puolangalla vastaus on yksinkertainen: molemmat.


      • Anonyymi00019

        Puolangan vahvuus perustuu yksituumaisuuteen ja hyvään johtamiseen. Siitä kiittäkäämme paria elämäntapavalittajaa, jotka toiminnallaan ajoivat opposition alas ja saivat lähes kaikki kuntalais siirtymään pormestarin tueksi.


    • Anonyymi00021

      Minun, kuntalaisen kuntosalilla voi käydä konkreettisesti toteamassa, miksi hyvinvointi-indeksi on maan alhaisin. Se näkyy kepujen mitättömissä voima-arvoissa. Vätykset ei hankkineet hyvinvointia, koska pelkäävät hikoilla ja rasittaa itseä.
      Sai nauraa ainakin taxiramille ja tälle Teemulle, joka tunnetaan tuomioistaan:
      https://varjokirjuri.substack.com/p/rikolliskunta-kolme-nayttoa-vallan

      • Anonyymi00022

        Minun salini löytyy koulun piha-alueelta.


      • Anonyymi00023

        Oletko saanut porttikiellon jo kuntosalillekin ?


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Oletko saanut porttikiellon jo kuntosalillekin ?

        Porttikieltä sille, joka ryskää miesten painoilla, kun kepuloiset vätystelee taljojen takana piilossa lasten painoilla? Niinkö?
        Kerro missä kirjallinen päätös syrjinnästä? Sellaisen halua, sillä pääsee taas uuteen rikostutkintaan kepuista. Se olisi erittäin hyvä päätöspaperi.
        Ei keput uskalla antaa syrjintäpäätöksiä. Pelkääkö kepuhuijarit silloin oikeutta vai Varjokirjuria, vaiko molempia?


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Oletko saanut porttikiellon jo kuntosalillekin ?

        Missä on kirjallinen päätös kuntosalin käyttökiellosta?
        Jos kielto on annettu ilman päätöstä, se ei ole sääntö – vaan mielivaltaa.
        Jos päätös on olemassa, pyydän sen nähtäväksi.
        Siitä alkaa viranomaisvastuu. Kuten alkoi laittomasta hankinnasta, josta tuomio MAO 183/2021 ja rikossyytteet kepuille.


      • Anonyymi00026
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Missä on kirjallinen päätös kuntosalin käyttökiellosta?
        Jos kielto on annettu ilman päätöstä, se ei ole sääntö – vaan mielivaltaa.
        Jos päätös on olemassa, pyydän sen nähtäväksi.
        Siitä alkaa viranomaisvastuu. Kuten alkoi laittomasta hankinnasta, josta tuomio MAO 183/2021 ja rikossyytteet kepuille.

        Miksi käyt noin kuumana ?


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Porttikieltä sille, joka ryskää miesten painoilla, kun kepuloiset vätystelee taljojen takana piilossa lasten painoilla? Niinkö?
        Kerro missä kirjallinen päätös syrjinnästä? Sellaisen halua, sillä pääsee taas uuteen rikostutkintaan kepuista. Se olisi erittäin hyvä päätöspaperi.
        Ei keput uskalla antaa syrjintäpäätöksiä. Pelkääkö kepuhuijarit silloin oikeutta vai Varjokirjuria, vaiko molempia?

        Kepulle riittää, että kuntalaiset äänestävät kepua ja pormestaria, jotta pari elämäntapavalittajaa ei pääse vallan kahvaan. Valta kun demokratiassa jaetaan vaalituloksen perusteella.


    • Anonyymi00027

      Julkinen sali – mutta kepuporukka pysyy poissa.
      Pelätäänkö rautaa vai sitä, että kaikki ovat samalla viivalla?
      Outoa, että julkisella salilla ei näy niitä, jotka siitä eniten puhuu. Mikä siinä pelottaa?

      • Anonyymi00029

        Minun mielestä keput pelkää itseään. Kun tietävät kuinka mitättömiä ovat. Ja kaikki muutkin paikallaolijat näkee kepujen mitättömyyden. Siksi niitä ei näy siellä.


    • Anonyymi00030

      Työttömyys olisi 100 henk lisää, mutta kepulit haalineet loppusijoitus paikkaan. Kunnantalolle. Yksikään ei työllistyisi oikeissa töissä. Siinä ylipainoisen Peltolan valitukset.

    • Anonyymi00031

      Nyt tämä selvisi.
      Kepujen indeksi lähellä nollaa. Ja kuntalaisten jotka ei äänestä kepuroistoja on 100. Ja siksi keput kateellisia ja pelokkaana toisia rutsanneena ymmärtävät tämän. Se aiheuttaa vihaa kepuraakeissa.

    • Anonyymi00032

      Miksi kunnantyövoiman mt saikut maan huippua?
      Siksi että roskasakki kerätty suojatyö keskukseen jonka seinässä kunnan vaakuna.

    • Anonyymi00033

      "Puolanka on Suomen heikoin kunta"

      Joko Orpo on ehtinyt hoitaa Puolangankin?

    • Anonyymi00034

      Puolanka on Kainuun parhaiten johdettu kunta.

      • Anonyymi00036

        Tällä Peltolan räkyttäjäläskillä näyttää olevan Putin-kompleksi. Ei ymmärrä viimeisen tarkoittavan huonointa.


    • Anonyymi00035

      Varjokirjuri otti mediaherruuden! Siis toistan OTTI.

      • Anonyymi00038

        Kannatus on varjokirjurilla oman äänen lisäksi 4 ääntä. Kunnan johtoa kannattavat kaikki muut kuntalaiset.
        Puolangan Puolesta ryhmässä on korkeintaan yksi perässähiihtäjä.


    • Anonyymi00039
      • Anonyymi00040

        Lukijat
        Tätä ei lueta enää Puolangalla.

        Tätä luetaan koko maassa.
        Koska kyse ei ole kunnasta.
        Vaan siitä, mitä tapahtuu, kun järjestelmä alkaa vuotaa.

        Media
        Ja samaan aikaan: media ei enää kysy ensimmäisenä kunnasta.
        Se katsoo ensin täältä.
        Koska täällä on se, mitä muualla ei ole: aineisto.
        Ja se riittää.


      • Anonyymi00041

        Jo on suuret luulot itsestä. Ainut merkittävä aikaan saannos on pormestarille tullut valtava kannatus kuntalaisten keskuudessa pelkällä valittamisella.


    • Anonyymi00042

      Mistä kahdesta asiasta tunnistaa puolankalaisen kepulin?
      1) vätystelevästä elämäntavasta
      2) lyhyestä elinajan odotteesta

      • Anonyymi00043

        Huomaa tollokin, että et tunne puolankalaisia. Elät 4 samanlaisen muodostamassa kuplassa.


    • Anonyymi00044

      Jos oltaisiin silloin 10 vuotta sitten otettu maahanmuuttajia niin nyt olisi alaluokillla paljon oppilaita ja lisää tulisi liukuhihnalta. Olisi ihan erilainen tekemisen meininki eikä tarvisi valittaa ettei perintötekijöille voi mitään kun vätykset on jatkuvasti saikulla.

      • Anonyymi00045

        Ihan oikeat vätykset täällä valittaa paikkakunnan päättäjistä, luoja on suonut niille harvinaisen suppean älytoiminnon.


      • Anonyymi00046

        Pisa-tulokset yleensä romahtavat missä maahanmuuttaja-taustaisia kolmansista maista . Aina löytyy sellaisia, jotka yrittävät tehdä luokatonta bisnestä valtion piikkiin mistä hyvänsä jolloin haitat sekä kustannukset jäävät muiden riesaksi.


      • Anonyymi00088

        Tulihan se sieltä, minkälaista "maailmanlopun bisnestä" valtion vanhassa virastotalossa oli tarkoitus pyörittää. Puolangan kunnassa viisas johto, ei sille lämmennyt ja siitä syystä on joutunut jatkuvan kiusanteon kohteeksi.
        Toivottavasti Ville ja Katri ottavat tuon seikan huomioon.


    • Anonyymi00047
      • Anonyymi00048

        Lopeta Lootin tyttärien velipoika tuo joutava kaivelu. Et saa 5 ääntä enempää missään vaalissa.


      • Anonyymi00049

      • Anonyymi00050
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Varjokirjuri se on etevä. Eikä ole missään vaaleissa ehdolla.
        Kepuseniilit ne vaan tyrkyttää itseään. Ja suurin osa ei pääse läpi.

        https://varjokirjuri.substack.com/p/jarjestaytynyt-rikollisryhma-puolangan

        Varjokirjuri ei ymmärrä, että hän on se, joka on tehnyt jatkuvilla valituksilla ja herjaamisella kuntavaalissa kepusta käytännössä ainoan puolueen jota kuntalaiset äänestävät. Varjokirjuri on luonut "Puolanka-puolueen" joka korvaa poliittiset puolueet.
        Varjokirjuri on tehnyt samalla pormestarista jo tässä vaiheessa tulevien kuntavaalien ääniharavan. Varma valtuustopaikka myös kaikille muillekin, joita varjokirjuri on nimeltä haukkunut ja arvostellut.
        Elämäntapavalittajien oma äänimäärä on 5 ääntä jos yleensäkään uskaltavat lähtä kuntavaaliin ehdolle.


    • Anonyymi00051

      Kepulaisuus tuhoaa kaiken Suomessa kuten venäläisyys maailmassa.

      • Anonyymi00052

        Varjokirjuri on taitava vaalipäällikkö, joka toiminnallaan tekee puolueista yhden suuren puolueen eli hän yhdistää puolueet ja tekee kuntavaalista lähes puhtaan henkilövaalin. Varjokirjuri jää historiaan henkilönä, joka lopetti kuntavaalissa poliittiset puolueet ja tukee samalla siirtymista pormestari-malliin.


    • Anonyymi00053
      • Anonyymi00056

        Varjokirjuri on etevä kepun vaalipäällikkö. Varjokirjuri on myös varmistanut pormestarin valinnan seuraavalle kaudelle ja varmistanut valituksillaan, että rakennusmestarilla on riittävä pätevyys rakennustarkastajan virkaan. KHO:n päätös tulee 2 v kuluttua ja rakennustarkastaja ehtii ylipätevöityä tehtävään ja ansaitsee kunnon palkankorotuksen.


    • Anonyymi00054
      • Anonyymi00057

        Taitavasti sinä keräät kepulle ääniä.


    • Anonyymi00055

      Itsestään liikoja luulevia, keskiverto kansalaista heikompaa ainesta olevia, kovaa ääntä pitäviä, identiteetti kriisissä olevia varsin kuritonta ainesta.

      • Anonyymi00058

        Orpon hallituksestako puhut?


    • Anonyymi00059
      • Anonyymi00061

        Puolangan kepu on suuri hyvän johtamisen ansiosta mutta ei kepu ilman varjokirjurin ansiokasta toimintaa kuitenkaan noin suuri olisi.


      • Anonyymi00062

        Kepujen nimi pitää vaihtaa petostelijaksi


    • Anonyymi00060

      Puolan lanka ei vahvaa, karhunlanka voittaa.

    • Anonyymi00063

      Puolankalan kuntajohto jännittää maanantaina, että saiko se ainaisella öykkäröinnillä, kepuloinnilla ja änkyröinnillä Kainuun suuntaan Puolangan vuodeosaston suljettua. Oma arvaus on, että sinnikäs työ palkitaan ja vuodeosasto lähtee. Kuntajohto voi sen jälkeen miettiä mitä toimintoja vapautuvalle tilalle keksitään.

      • Anonyymi00065

        Tuleeko avovankila kepuille. Jotka tuomitaan nyt hovissa ja tulevissa oikeudenkäynneissä.


    • Anonyymi00064

      Lehmien psykoterapiakeskus? Kepulaisten tuhkaamo?

      • Anonyymi00066

        Mt valittajien varjo keskus.


    • Anonyymi00067
      • Anonyymi00068

        Taas palataan siihen sisäsiitos-ongelmaan. Siinä samassa degeneroituneessa kunnassa ei vaan huomata, että kepuloimalla, maatiastukia väärin perustein nostelemalla, änkyröimällä jne. ei lakia ohiteta. Naapurikunnissa asia on tajuttu jo vuosikymmeniä sitten, mutta tässä samaisessa kunnassa ei.


      • Anonyymi00070

        Niin paljon kuin kepuja halveksinkin niin mielestäni yksittäiseen henkilöön (joka ei ole nk. julkisuuden valokeilassa) kohdistuva herjaaminen on tarpeetonta. Tosin en tiedä, notta onko kuvaamasi Matti esim. mukana Puolangan päätöksissä tms., mutta ei persoonaan käyviä solvauksia.


      • Anonyymi00072

        Anonymiteetin ikävä puoli on henkilöön kohdistuva räkyttäminen. Kitkerimmät kommentit pitää sanoa omalla nimellä ja naamalla. Yleisellä tasolla tapahtuva naljailu ja vinoilu on toinen asia.


      • Anonyymi00076
        Anonyymi00072 kirjoitti:

        Anonymiteetin ikävä puoli on henkilöön kohdistuva räkyttäminen. Kitkerimmät kommentit pitää sanoa omalla nimellä ja naamalla. Yleisellä tasolla tapahtuva naljailu ja vinoilu on toinen asia.

        Rutsauksen ikävä sivujuonne, ettei rutsauksen uhrit kestä totuutta. Ja toiseksi rutsatut niin heikkoa tekoa, että loisivat mt- saikuilla tai nuorina sairaseläkeläisinä.
        Kyllä se varmaan sieppaa kun ymmärtää olevansa rutsauksen kävelevä toteemi.


    • Anonyymi00073

      Puolangan ongelma ei ratkea niin, että samat suvut, samat verkostot ja sama ajattelu kiertävät suljetussa piirissä sukupolvesta toiseen.

      Pienessä syrjäkylässä syntyy helposti maailma, jossa kaikki tuntevat toisensa, kaikki valvovat toisiaan ja poikkeava ajattelu nähdään uhkana eikä mahdollisuutena.
      Silloin päätöksiä ei enää arvioida niiden laadun perusteella, vaan sen perusteella kuka kuuluu piiriin ja kuka ei.
      Juuri siksi ulkopuolinen kritiikki herättää niin voimakkaan reaktion: se rikkoo suljetun järjestelmän peilin.

      Kehitys alkaa vasta silloin, kun uskalletaan hyväksyä avoimuus, todellinen kilpailu, uudet ihmiset, uudet ajatukset ja se tosiasia, ettei maailma pääty kuntarajan kylttiin.

      Varjokirjuri kuvannut teidän pientä sisäsiittoista kepupopulaatiota eräässä julkaisussa:
      https://varjokirjuri.substack.com/p/a-mirror-to-power-what-breaks-when

      • Anonyymi00074

        4. Totuuden jälkeinen valta on hermostunutta valtaa

        Hannah Arendt muistutti, että vallasta tulee vaarallista, kun se ei enää kysy, mikä on totta:

        "The moment we no longer ask what is true or false, but who says it, power replaces truth."
        — Hannah Arendt, Truth and Politics (1967)

        Syndikaatti ei kiistä enää asioiden tapahtuneisuutta – se pyrkii mitätöimään lähteen. Se on merkki vallan psykologisesta puolustuksesta, ei toiminnallisesta hallinnasta.


    • Anonyymi00078

      Varjokirjuri on tehnyt Puolangasta vahvan ja yksituumaisen kunnan: kuntalaiset äänestävät kepua ja lähes kaikki tukevat pormestaria.

    • Anonyymi00079

      Teepä Varjokirjuri julkaisu näistä kepulaisista sukulaistennussijoista.
      Ja vielä seniili-sepon aikaansaamasta transusta.

      • Anonyymi00080

        Milloin joutuu kirjuri maalittamisesta käräjille?


      • Anonyymi00081
        Anonyymi00080 kirjoitti:

        Milloin joutuu kirjuri maalittamisesta käräjille?

        Ei taida kirjuri noita törkeimpiä viestejä kirjoittaa. Melkoista moskaa tuolla edellä. Vastustan teidän kepuleiden suhmurointia, mutta jonkinlainen tolkku pitää kirjoituksissa olla.


    • Anonyymi00082

      Kepuorjien räksytys loppui kuin seinään, kun rutsatuilla, degeneroiduilla aivoilla ymmärsivät loppujen lopuksi, että kansalaiset ja lukijat tietää heidän satavuotisen rutsan jäljet.
      Totuus pelottaa. Kepuorjia.

      • Anonyymi00083

        Totuus eli käräjät ja hovioikeuskäsittelyt pelottaa vaikka kuinka kepuliturvauskontoa hoetaan ja ylistetään maanpäällisenä taivaana.


      • Anonyymi00084
        Anonyymi00083 kirjoitti:

        Totuus eli käräjät ja hovioikeuskäsittelyt pelottaa vaikka kuinka kepuliturvauskontoa hoetaan ja ylistetään maanpäällisenä taivaana.

        Harmi kun sinulla käräjät pelottaa.,.


    • Anonyymi00085

      Kepuorjat ei kelpaa muualle kuin syrjäkylien navetoihin. Navetan nurkalta sitten huudellaan ja kehutaan itseä.
      Muuan syrjäkylän nevettauuno leikkii surkeaa lakimiestä, joka aiheuttaa suunnatonta mainetappiota ja myötähäpeää puolankalaisille. Jälleen tulee tappio tälle kepuorjien navettauunolle.

      • Anonyymi00086

        No no, kepun vaalipäällikkö. Keskity vain puolueen ja ennen kaikkea pormestarin kannatuksen nostamiseen.
        Hyvinhän sinä olet siinä onnistunut. Käänteinen mainostaminen on toisaalla todella tehokas keino nostaa kannatusta.


    • Anonyymi00090

      Kepuilla puuttinin ajatus logiikka.
      Kirjoittamalla kepurikollisuudesta, kepujen asiakirjoihin nojaten, silloin Puolangan kepurikollisuus kasvaa.

      • Anonyymi00092

        Valittajat ovat tyyppi esimerkki kaikenlaisen rikollisuuden harjoittamisessa.


    • Anonyymi00093
      • Anonyymi00094

        Ottaako aivoon kun rakennustarkastaja ei suostu purkamaan ja maksamaan uuden hienon kuntosalin purkamista ? Eikä myöskään edistä vanhan valtion virastotalon muuttamista hotelliksi, johon kerättäisiin väkeä etnisten maiden vankiloista ?


    • Anonyymi00096

      Keskustapuolue pyrkii ensi vaalien jälkeen levittämään sitä heikkoutta koko maan laajuiseksi.

    • Anonyymi00098

      Kepulit pyrkivät salailemaan navettojen kauheuksia. Eläimiä kidutetaan hengiltä ja ylpeillään kepujen salaisissa klaanikokouksissa mainituilla urotöillä. Suomen tulee olla Rehellinen. kepujen karmeat tekemiset ja ainainen valehtelu eivät maatamme pelasta. Ei edes neuvostoliiton liehittely, jota erityisesti Paav0 P Väyrynen harrastaa. Pahimmillaan Paavon kannatus Puollangalla oli 51 %. Se kertoo kaiken puolankalaisten Isänmaan rakkaudesta.

      Vielä 1970 -luvullakin oli kepuleissa isänmaallisuutta. Ei enää. Kävin viikko sitten Latvan hautausmaalla ja sielläkin toistakymmentä sankarivainajaa pienestä kyläyhteisöstä. Turhaan taisi mennä heidänkin panos. Stalinin diktatuuria he lähtivät torjumaan ja pahin vihollinen löytyikin ihan omasta pitäjästä.

    • Anonyymi00099

      Jännä homma tuo Stalinin ja Peltolan vertailu. Kumpiko on/ oli esim. demokraattisempi. Minä väitän, että niukasti Stalin. Ja hän saattoi olla senkin vuoksi rennompi kuin Peltola, että hänellä oli jonkin verran resursseja, joita Peltolalla ei ole. Molemmat ehdottomasti äärimmäisen vallanhimoisia, joiden ongelma on ollut potea korvaamattoman pienen miehen kieroumaa. Ja saman vaivan äärellä pyörivät tällä hetkellä myös strump, orban ja putin. Keskimmäinen väistyi yllättäen suosiolla kupattuaan sitä ennen yhteisiä rahoja melko monta euroa.

      Luetaan Harri "suurten" ja "ikuisten" johtajien joukkoon ja ihmeteltäköön sitä ainaista kaipuuta sotkemaan yhteisiä asioita. Minä olen korvaamaton on se korvamato, joka monia em. ongelmaisia yhdistää. Ei tule sellaista päivää, että se mato hiljenisi. Normaali päättäjä tulee melko pian (< 15 vuotta) siihen lopputulemaan, mutta osa ei usko edes eliniän aikana. Eduskunnassakin on näitä ikuisuuksia Ben Zyskovitsin johdolla(vai mikä se oli), joka ei luovuta puhki soitettua levyään vaikka hengellä uhattaisiin. Surullista, hupaisaa ja samalla huolestuttavaa.

      Jos järjellinen olento hautoo sitä korvaamattomuuttaan niin kannattaa tehdä vesilasitesti. Eli lasi täyteen vettä ja tuikkaus siihen veteen sormella. Jos veteen jää sormen mentävä kuoppa niin silloin on ihminen korvaamaton ja kannattaa jatkaa esim. kuntapolitiikassa satoja vuosia. Hautausmaaltakin näitä korvaamattomia löytyy, mutta en erittele asiaa tällä kertaa sen tarkemmin.

      • Anonyymi00100

        Harri Peltola on paras kunnan johtaja kaikilla mittareilla. Varjokirjuri kerää kepulle ja pormestarille paljon ääniä.


      • Anonyymi00101
        Anonyymi00100 kirjoitti:

        Harri Peltola on paras kunnan johtaja kaikilla mittareilla. Varjokirjuri kerää kepulle ja pormestarille paljon ääniä.

        Virkarikosmittarilla aivan ylivoimainen. Yhdessä Mari Tuulia Haapalaisen ( os. Veijola) kanssa.


      • Anonyymi00102
        Anonyymi00100 kirjoitti:

        Harri Peltola on paras kunnan johtaja kaikilla mittareilla. Varjokirjuri kerää kepulle ja pormestarille paljon ääniä.

        Niinpä ja jokainen keskustaäänestäjä tunnustaa olevansa rikollisuuden suosija ja totuuden pimittämisen kannattaja. Taitaa varjokirjuri olla kuitenkin kepulle kipeä tosiasioiden esiintuoja.


      • Anonyymi00104
        Anonyymi00100 kirjoitti:

        Harri Peltola on paras kunnan johtaja kaikilla mittareilla. Varjokirjuri kerää kepulle ja pormestarille paljon ääniä.

        On ainakin näissä kuntaa kohdanneissa kepuloinnessa melko korkealla. Ja minulla on taas pakottava tarve kimittää "harri on ihana ihminen, joka on synnieistä vapaa lehmien kanssa peuhaaja, minä äänestän häntä aina ja laitan öljytynnyrin kokoiseen ahteriini tatuoinnin Harrin naamasta" Ketä moinen kepulaisuus palvelee? Jos on tyhmä ja erityisen tyhmä testamenttaamaan äänensä loppuiäksi hyypiölle, joka vihaa Kainuuta niin anti mennä.

        Mutta ei tarvitse ihmetellä huomista päätöstä Puolangalan vuodeosaston lakkauttamisesta, kun kuntajohto haastaa riitaa aamusta iltaan nimenomaan Kainuun suuntaan. Tilattu lopputulos. Vaikka henkilösuhteilla ei pitäisi olla painoarvoa niin onhan niillä. Peltola on yrittänyt koko poliittisen uransa (onko se todellakin jo 60 vuotta kestänyt ikuisuus) ajan änkyröidä. Huomenna saadaan uusin todiste siitä, että kannattaako olla koko ajan nk. paskamainen naapuri. Selvänä pysytellyt kuntajohto olisi saanut pidettyä vuodeosaston.


    • Anonyymi00103

      Kyllä tässä pärjätään.

    • Anonyymi00105

      Peltola taitaa uhriutua kunta mukanaan? Eihän terve kuntajohto halua ajaa aktiivisesti oman kuntansa vuodeosastoa alas. Nyt taitaa haluta. Ja nimenomaan uhri edellä; "minua Harria ei ole kuunneltu ja nyt Kainuu rankaisee minua pientä lehmien paijaajaa/ rääkkääjää/ tukiaisten hihaan käärijää ja kunta menee siinä mukana. Äänestäkää suolijärveä, kun meitä taas koetellaan. "

      Ja vaalikarja mölisee mukana. Meitä puolankalaisia ei ole huijattu. Moni on sanonut ja muutama useampaan kertaan, että olette idiootteja omahyväisine haihatteluineen. Niin kauan, kuin kepu puolankalaa nakertaa menee kaikki vähän niin kuin hanurin soitteluun.

      Yhden ihmisen etu on harvoin yheisön etu. Yhden pikku-ukon elättämiseen menee likemmäs 2 % kunnan verotuloista. Maataloustukien kautta enemmän. Puolangalan omavaraisuusaste rahojen suhteen on noin 40 %. Luku on hirveä. Kohta taas joku kepu huutamaan. että Puolankalalla menee vahvasti. Minun mielestä ei. Suomen heikoin kunta titteli on ansaittu, enkä minä moisesta kyllä juhlaa tekisi.

      • Anonyymi00106

        Kerrankin älyllään oleva kommentoija.

        Kepujen räkytys pelkkää Stalin...äh eiku lehmänlypsäjän katteetonta kehumista. Sellaista suolijärven narsisti vaatii vähälahjaisilta orjiltaan.
        Kuka syytteessä virkarikoksista? Suolijärven narsisti.


      • Anonyymi00108
        Anonyymi00106 kirjoitti:

        Kerrankin älyllään oleva kommentoija.

        Kepujen räkytys pelkkää Stalin...äh eiku lehmänlypsäjän katteetonta kehumista. Sellaista suolijärven narsisti vaatii vähälahjaisilta orjiltaan.
        Kuka syytteessä virkarikoksista? Suolijärven narsisti.

        Lopeta itsesi kehuminen. Vain viisi kuntalaista on kanssasi samaa mieltä. Kaikki muut ovat pormestarin tukena.


      • Anonyymi00109

        Pikku-ukko vaihdettiin pormestariin. Siitä asti kunnalla on mennyt hyvin.


      • Anonyymi00111
        Anonyymi00109 kirjoitti:

        Pikku-ukko vaihdettiin pormestariin. Siitä asti kunnalla on mennyt hyvin.

        Ei vaihdettu vaan savustettiin.
        Kyllä kunnantalolla tiedetään oikea syy.


      • Anonyymi00112
        Anonyymi00106 kirjoitti:

        Kerrankin älyllään oleva kommentoija.

        Kepujen räkytys pelkkää Stalin...äh eiku lehmänlypsäjän katteetonta kehumista. Sellaista suolijärven narsisti vaatii vähälahjaisilta orjiltaan.
        Kuka syytteessä virkarikoksista? Suolijärven narsisti.

        Orjapyramidin pohjasakka käsittää ettei heiltä tule älyllisiä kommentteja. Siksi kateus paistaa kun joku kehuu toista kommentoija.
        Kepuorjan jääneet suolikylille navettaan räksyttämään. Ja sisäsiittoisuutta harrastamaan.


      • Anonyymi00113
        Anonyymi00112 kirjoitti:

        Orjapyramidin pohjasakka käsittää ettei heiltä tule älyllisiä kommentteja. Siksi kateus paistaa kun joku kehuu toista kommentoija.
        Kepuorjan jääneet suolikylille navettaan räksyttämään. Ja sisäsiittoisuutta harrastamaan.

        Mikä äly sinun kommentilla?


      • Anonyymi00114
        Anonyymi00113 kirjoitti:

        Mikä äly sinun kommentilla?

        Et ymmärrä lukemaasi. Olet varmuudella kepujen orjapyramidin pohjasakkaa. Hieman kastemadon alapuolella.


      • Anonyymi00115
        Anonyymi00111 kirjoitti:

        Ei vaihdettu vaan savustettiin.
        Kyllä kunnantalolla tiedetään oikea syy.

        Kunnanjohtaja yritti täyttää kunnan sellaisilla kolmansien maiden asukkailla, joita muut eivät ota vastaan. Vanhan valtion virastotalokin ikkunoista pilkistelisi etnisten maiden vankiloista vapautettuja eli sama ilmiö, minkä Castro aikoinaan teki.


      • Anonyymi00116
        Anonyymi00112 kirjoitti:

        Orjapyramidin pohjasakka käsittää ettei heiltä tule älyllisiä kommentteja. Siksi kateus paistaa kun joku kehuu toista kommentoija.
        Kepuorjan jääneet suolikylille navettaan räksyttämään. Ja sisäsiittoisuutta harrastamaan.

        Ei paista kehu vaan sääli.


      • Anonyymi00117
        Anonyymi00114 kirjoitti:

        Et ymmärrä lukemaasi. Olet varmuudella kepujen orjapyramidin pohjasakkaa. Hieman kastemadon alapuolella.

        Miksi sinä kuitenkin teet käänteistä vaalityötä keskustan ja pormestarin puolesta. Ajoit opposition alas ja pormestarin kannatus on käsittämättömän suuri.


      • Anonyymi00120
        Anonyymi00117 kirjoitti:

        Miksi sinä kuitenkin teet käänteistä vaalityötä keskustan ja pormestarin puolesta. Ajoit opposition alas ja pormestarin kannatus on käsittämättömän suuri.

        Voisitko kepulehmä vaihtaa kasettia? Saman kepu-uikutuksen olemme kuulleet jo satoja kertoja.


      • Anonyymi00121
        Anonyymi00120 kirjoitti:

        Voisitko kepulehmä vaihtaa kasettia? Saman kepu-uikutuksen olemme kuulleet jo satoja kertoja.

        Sinun käänteisen mainostamisen ansiosta pormestarin kannatus on niin suuri ja se nostaa samalla keskustapuoluetta.


    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      253
      3198
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      19
      1780
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      23
      1463
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      138
      1312
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1268
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      80
      1268
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1082
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1055
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      998
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      967
    Aihe