Hei!
Ajattelin purkaa näitä ajatuksia teille kanssasisarille, mitä enemmän luen noita tekstejänne niin sitä enempi tunnen samaistuvani useimpiin teistä. Ajatuksia ja mietteitä joita teillä on, tuntuvat olevan kuin omasta päästäni.
Noh, syy miksi tähän päätin kirjoittaa, ei ehkä ole täysin järkevä ja aiheeseen suoraan liittyvä, mutta toivoisin silti saavani kommentteja.
Olen vauvakuumeessa, sille ei mahda mitään. Mieheni kanssa olemme nyt päättäneet sitä vauvaa ruveta tekemään (vaikka niinhän sen on ettei lapsia tehdä vaan ne saadaan jos saadaan). Pari kuukautta on nyt tuloksetta yritetty, mutta nou hätä, ajattelen, tulee kun on tullakseen. Mutta siltikin takaraivossa jyskyttää ajatus että mitä jos en saakaan koskaan omaa nyyttiä.... Ajatus stressaa entisestään, kun päässäni pyörii asioita muutenkin.
Toisaalta taas toinen puoli minusta haaveilee opintojen jatkamisesta (tällä hetkellä työskentelen hoitoalalla , sijaisena jo viidettä vuotta), kun sitä vakituista työpaikkaa ei näy kuuluvan. Masentavaa, kun on kaikkensa antaneena työtä puskenut eikä voida palkita millään lailla. Jos lapsi on tullakseen, olisi se vakityö hyvä turva mihin palata äitiyslomalta. Mutta ei....olen alkanut lakata uskomasta itseeni, ettei minusta voi koskaan tulla mitään kummempaa kun mitä nyt olen, elämä junnaa paikallaan. Tuttavapiirissäni on muutama puolituttu joilla elämä tuntuu hymyilevän, menevät naimisiin, ostavat asunnon, opiskelevat ja ovat vakituisessa työssä. Kohta kai on lasten vuoro.
Itse en ole ehtinyt kun ottaa asuntovelkaa miehen kanssa ja käydä samaisessa työpaikassa vuodesta toiseen. Motivaatioita opiskella olisi valtavasti, mutta se ei kai ole nyt taloudellisesti mahdollista. Ehkä olen miettinyt asiaa niin että vauva olisi pakotie pois siitä junnaavasta elämästä....ja liekö se sitten tarpeeksi hyvä syy hankkia lapsia? Jos vakkarityötä en saa, niin voisin äitiysloman jälkeen yrittää lähteä opiskelemaan. Pelkään että jos olenkin sitten joku väliinputoaja ja jäänkin kotiin kotiäidiksi. Millaisia kokemuksia teillä on opintojen ja pienen lapsen yhteensovittamisessa? Miten sitä jaksaa ja kuinka tulee taloudellisesti toimeen?
Mä oon luonteentani sellainen et asioita tulee mietittyä vähän liikaa ja vertailtua muihin omaa elämäänsä, ja mitä enempi toiset tuntuu saavan aikaan niin sitä enempi itse vajoo masennukseen kun ei mitään elämässä tapahdu, vaikka onnellinen olenkin.Miettii et onko musta sit mihinkään, äidiksi, miksikään..
Kaipaisin vähän neuvoja ja jos on samanlaisia kohtalotovereita niin kirjoitelkaa!
Ajattelin purkaa näitä ajatuksia teille kanssasisarille, mitä enemmän luen noita tekstejänne niin sitä enempi tunnen samaistuvani useimpiin teistä. Ajatuksia ja mietteitä joita teillä on, tuntuvat olevan kuin omasta päästäni.
Noh, syy miksi tähän päätin kirjoittaa, ei ehkä ole täysin järkevä ja aiheeseen suoraan liittyvä, mutta toivoisin silti saavani kommentteja.
Olen vauvakuumeessa, sille ei mahda mitään. Mieheni kanssa olemme nyt päättäneet sitä vauvaa ruveta tekemään (vaikka niinhän sen on ettei lapsia tehdä vaan ne saadaan jos saadaan). Pari kuukautta on nyt tuloksetta yritetty, mutta nou hätä, ajattelen, tulee kun on tullakseen. Mutta siltikin takaraivossa jyskyttää ajatus että mitä jos en saakaan koskaan omaa nyyttiä.... Ajatus stressaa entisestään, kun päässäni pyörii asioita muutenkin.
Toisaalta taas toinen puoli minusta haaveilee opintojen jatkamisesta (tällä hetkellä työskentelen hoitoalalla , sijaisena jo viidettä vuotta), kun sitä vakituista työpaikkaa ei näy kuuluvan. Masentavaa, kun on kaikkensa antaneena työtä puskenut eikä voida palkita millään lailla. Jos lapsi on tullakseen, olisi se vakityö hyvä turva mihin palata äitiyslomalta. Mutta ei....olen alkanut lakata uskomasta itseeni, ettei minusta voi koskaan tulla mitään kummempaa kun mitä nyt olen, elämä junnaa paikallaan. Tuttavapiirissäni on muutama puolituttu joilla elämä tuntuu hymyilevän, menevät naimisiin, ostavat asunnon, opiskelevat ja ovat vakituisessa työssä. Kohta kai on lasten vuoro.
Itse en ole ehtinyt kun ottaa asuntovelkaa miehen kanssa ja käydä samaisessa työpaikassa vuodesta toiseen. Motivaatioita opiskella olisi valtavasti, mutta se ei kai ole nyt taloudellisesti mahdollista. Ehkä olen miettinyt asiaa niin että vauva olisi pakotie pois siitä junnaavasta elämästä....ja liekö se sitten tarpeeksi hyvä syy hankkia lapsia? Jos vakkarityötä en saa, niin voisin äitiysloman jälkeen yrittää lähteä opiskelemaan. Pelkään että jos olenkin sitten joku väliinputoaja ja jäänkin kotiin kotiäidiksi. Millaisia kokemuksia teillä on opintojen ja pienen lapsen yhteensovittamisessa? Miten sitä jaksaa ja kuinka tulee taloudellisesti toimeen?
Mä oon luonteentani sellainen et asioita tulee mietittyä vähän liikaa ja vertailtua muihin omaa elämäänsä, ja mitä enempi toiset tuntuu saavan aikaan niin sitä enempi itse vajoo masennukseen kun ei mitään elämässä tapahdu, vaikka onnellinen olenkin.Miettii et onko musta sit mihinkään, äidiksi, miksikään..
Kaipaisin vähän neuvoja ja jos on samanlaisia kohtalotovereita niin kirjoitelkaa!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletko miettinyt että juuri nyt sulla saattaisi olla hyvät mahikset tehdä niitä lapsia. Jos eivät ole vaikinaistaneet niin oikein heille jos lähtisit vauvalomalle. Toisaalta jos taas saat vakkaripaikan niin vauvalomalle lähtiessä sua luultavasti hävettäisi jäädä pois ja pelkäisit työnantajan reaktiota.
Kun teille se pienokainen sitten tulee niin luulen että unohdat hetkeksi ne opiskeluhaaveet. On nimittäin ihana olla kotona ja seurata toisen kehitystä. Muista että ehdit tehdä töitä koko loppu elämäsi.
Niin ja älä sitä lapsettomuutta stressaa! Niin minä tein ja nyt suloinen nyytti jolle antaisin kaikkeni. =)
Otat ihan iisisti. Kaks kuukautta on naurettavan lyhyt aika lapsen yritykselle..Tosin jotkut tulee jo kerrasta,mutta normaali aika on vuosi ennenkuin voi edes mennä tutkimuksiin. Sullahan näyttää asiat olevan ihan hyvin. Olisipa minullakin vakituinen duuni. Sinuna en valittaisi tai ressaisi ollenkaan! Jos sua kuitenkin vaivaa se että tuletko ikinä raskaaksi tai epäilet olevasi hedelmätön niin mene yksityiselle tutkimuksiin! Siinä on sitten yksi asia pois päiväjärjestyksestä. Niin minäkin tein kun epäilen,että en saa lapsia herkästi. Monesti olen ollut masentunutkin ja itkenyt päiviä putkeen. Mutta se on niin,että mitä enemmän ressaat sitä vaikeampaa on tulla raskaaksi. Mene shoppailemaan ja tee jotain mukavaa miehesi kanssa. Sinulla on kaikki hyvin. :)