Vartijoiden TKP:t

Kuinkas pitäisi suhtautua vartijaan, jolla on työmatkalla oma TKP mukana? Sehän rinnastetaan vaaralliseen teräaseeseen ja sen mukana pitäminen on kiellettyä. Siis eihän vartijalla pitäisi olla edes omaa TKP:a, vaan aikas monella moinen jostain syystä on. Tiedän että niitä kannetaan töissäkin mukana, vaikka mukana saisi olla vain työantajan käyttöön antama TKP.

Järjestyslaki 27.6.2003/612

17 §
Vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkominen
Joka tahallaan 9 §:n vastaisesti tuo maahan tai valmistaa vaarallisen esineen tai pitää sellaista kaupan, on tuomittava vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Joka tahallaan 9 §:n vastaisesti pitää hallussaan vaarallista esinettä, on tuomittava 1 momentissa mainitusta teosta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Eli kiinniotto jokamiehen kiinniotto oikeudella?
Pakkokeinolaki 30.4.1987/450
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 LUKU
Kiinniottaminen, pidättäminen ja vangitseminen
Kiinniottaminen
1 §
«Jokamiehen» «kiinniotto-oikeus»
Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos. (12.7.2002/615)

Jokainen saa ottaa kiinni myös sen, joka viranomaisen antaman etsintäkuulutuksen mukaan on pidätettävä tai vangittava.

Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisimiehelle.

Jos kiinniotettava tekee vastarintaa tai pakenee, kiinniottaja saa käyttää sellaisia kiinniottamisen toimittamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää kokonaisuutena arvioiden puolustettavina, kun otetaan huomioon rikoksen laatu, kiinniotettavan käyttäytyminen ja tilanne muutenkin. (13.6.2003/516)

Mutta mihin laitetaan se luvaton TKP? Sen poisottamisella syyllistyisi kaiketi samaan rikokseen, kuin juuri kiinniotettu henkilö?

Tässäpä pohdittavaa tämän palstan aktiivisille lainoppineille
306927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

kyllä omia voimankäyttövälineitä, ihan mitä tahansa voimankäyttövälineitä, saa olla mukana töissä, edellyttäen että niihin on tarvittava koulutus ja vastaavan hoitajan lupa käyttää töissä. ja kyllä, niitä saa kuljettaa kotimatkalla. asia on toinen, jos kauppareissulla kaverilla roikkuu moinen vyöllä, se on kiellettyä, mutta työmatkoilla moinen saa olla mukana. ja voihan se TKP olla firmanki, jota vain säilytetään kotona...

Äänestä
  • Älkäähän nyt pikkuvartijat taas innostuko turhaan. FFalckilla/Puheenjohtajalla on huomattavasti älykkäämpää tekstiä kuin tämä surkea matkimisprovoyritys. Kyllä te olette kertakaikkiaan tyhmiä!

    Äänestä

  • TKP:a. TKP saa olla työtehtävissä mukana, ei kotimatkalla. ja silloinkin vain vastaavanhoitajan "määräyksestä".
    Kotimatkalla TKP:n hallussapito on rikos, josta voi seurata max 1 v vankeutta = oikeus jokamiehen kiinniottoon.

    Äänestä

  • olla omaa kirjoitti:

    TKP:a. TKP saa olla työtehtävissä mukana, ei kotimatkalla. ja silloinkin vain vastaavanhoitajan "määräyksestä".
    Kotimatkalla TKP:n hallussapito on rikos, josta voi seurata max 1 v vankeutta = oikeus jokamiehen kiinniottoon.

    Työmatka luetaan työajaksi, vaikkei siitä palkkaa maksetakaan.

    Äänestä

  • Ei koskaan vartijaksi! kirjoitti:

    Älkäähän nyt pikkuvartijat taas innostuko turhaan. FFalckilla/Puheenjohtajalla on huomattavasti älykkäämpää tekstiä kuin tämä surkea matkimisprovoyritys. Kyllä te olette kertakaikkiaan tyhmiä!

    SE KAIVAUTUI ESILLE SE ISKÄN PERSEESEEN PORAAMA HOMPPELIKUVAAJAPELLE JOTA TÄÄLLÄ EI TODELLAKAAN TARVITA.MEE NUSSIIN NAAPURIN KISSAA JOS SAAT EDES SEISOON ONNETON HINURI.

    Äänestä

  • NAZZI kirjoitti:

    SE KAIVAUTUI ESILLE SE ISKÄN PERSEESEEN PORAAMA HOMPPELIKUVAAJAPELLE JOTA TÄÄLLÄ EI TODELLAKAAN TARVITA.MEE NUSSIIN NAAPURIN KISSAA JOS SAAT EDES SEISOON ONNETON HINURI.

    Hinaan kyllä mielellään kissan luokse.... =op

    Äänestä

Hei. Olen kuvaamista harrastava nuori mies. Mun kädet on alkanut tärisemään ja muutenkin pelottaa, ku tää maailma on ihan hirvee poliisivaltio ja vartijatkin asentelevat kuuntelulaitteita mun pimiöön..

Eli nyt haluaisin kysyä, että voinko ottaa kamerajalustan kylille mukaan. Vai kuuluuko se järjestyslaissa kiellettyyn, 3luku 10§, toisten vahigoittamiseen soveltuvien esineiden ja aineiden listaan.

Sen mukaan yleisellä paikalla ei saa kantaa mitään patukkaa, yms. rinnastettavaa, lyömiseen soveltuvaa esinettä.

Ku mulla on vielä jalustassa sellaiset kokoon menevät teleskooppijalat ja mitä teen mato-onkeni kanssa....Olenko rikollinen.

Mitä vittua, kysyy epätietoinen ja jatkaa...

Tosta sun alotustekstistä ei käynnyt ilmi miten se sun vihaama vartija kanto sitä sun kammoksumaa telaria.

Oliko vartijaksi pukeutunut, tkp näkyvillä vai repussa. Käyttikö jopa telaria rumpukapulana, samalla ku jammaili korvalapuilla ACDC:tä (siihen se on meinaan eripeli)

Vai oliko näkemäsi kummajainen siviili vaatteissa ja tkp oli vyöllä. Kävitkö kysymässä että onko hän vakkevartija vai jopa siviilipoliisi.(semmoisellakin saattaa olla telari ja saattaapa patukan pää joskus vilkkua takinliepeiden välistä. Jos oikein tarkasti toisten lantioita kyylää)

Mutta.. Ainakin tommonen..

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei koske esineitä tai aineita, joiden hallussa pitoon on työtehtävään tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi tarpeen. (tää siis järjestyslaista, minkä jo taidatkin ulkoa osata)

Itse ainakin korostan tota hyväksyttävää syytä.

Varo! Joskus voi myös viereesi tulla raksamies jolla roikkuu mora&vasara vyöllä...

Ja suhtaudu vartijaan niinkuin muihinkin ihmisiin...

Äänestä
  • Jos joku vapaa-aikana jostain syystä ottaa henkilön kiinni ja hänelle on aspi, puukko tai jotain muuta ja ottaa sen häneltä pois sen aikaa että poliisit ehtivä paikalle, niin kiinniottajalla ei syyllisty mihinkään rikokseen. Toihan on jo järjenkäyttöä.

    En suosittele että vartija pitää mitään voimankäyttövälineitä mukana vapaa-aikana. Poliisitkaan eivät pidä mukanaan voimankäyttövälineitä. Jos sinulla ei ole näitä mukana ehkä ajattelet enemmän järjellä etkä lähde ryntäämään hurjiin tilanteisiin luottaen välinesiin enemmän kun pitäisi. Vartijan ei kuuluisi vapaa-aikana ryhtyä mahdottomiin vaan hänen kuuluu soittaa poliisille ihan kun tavallinen kansalainen. On ihan turha ilmoittaa olevansa vartija kun tietää vartijoiden valtuuksista, toiminta-alueista ja toimintavelvollisuuksista. Poliisilla on velvollisuus myös vapaa-aikana ryhtyä toimenpiteisiin vakavien rikoksien ja häiriöiden estämiseksi. Vartijalla ei ole tällaista velvollisuutta. Poliisilla on myös laajempi yleistieto/-taito.

    Joten jäitä hattuun!

    Äänestä

  • nyt järkeä kirjoitti:

    Jos joku vapaa-aikana jostain syystä ottaa henkilön kiinni ja hänelle on aspi, puukko tai jotain muuta ja ottaa sen häneltä pois sen aikaa että poliisit ehtivä paikalle, niin kiinniottajalla ei syyllisty mihinkään rikokseen. Toihan on jo järjenkäyttöä.

    En suosittele että vartija pitää mitään voimankäyttövälineitä mukana vapaa-aikana. Poliisitkaan eivät pidä mukanaan voimankäyttövälineitä. Jos sinulla ei ole näitä mukana ehkä ajattelet enemmän järjellä etkä lähde ryntäämään hurjiin tilanteisiin luottaen välinesiin enemmän kun pitäisi. Vartijan ei kuuluisi vapaa-aikana ryhtyä mahdottomiin vaan hänen kuuluu soittaa poliisille ihan kun tavallinen kansalainen. On ihan turha ilmoittaa olevansa vartija kun tietää vartijoiden valtuuksista, toiminta-alueista ja toimintavelvollisuuksista. Poliisilla on velvollisuus myös vapaa-aikana ryhtyä toimenpiteisiin vakavien rikoksien ja häiriöiden estämiseksi. Vartijalla ei ole tällaista velvollisuutta. Poliisilla on myös laajempi yleistieto/-taito.

    Joten jäitä hattuun!

    vapaa-ajasta... Ei millään saa hyväksyttävää syytä telarin kantamiseen vapaa-aikana...

    Mutta työmatka häilyy jossain vapaa-ajan ja työajan välissä. esim. työmatkalla sattuneet vahingot/loukkaantumiset menee työnantajan vakuutuksiin.

    Ja joskus on vaan pakko siirrellä tavaroita..

    Äänestä

omista asioistas.

just sun kaltaiset mulkut, jotka kyylää toisten elämää ja valittaa jossain keskustelupalstalla tekee jokaisen meidän elämästä helvettiä.

tsiisös mikä pönttö.

tässäpä meille kaikille pohdittavaa, mistä sunlaisia oikein ilmestyy.

Äänestä

Vartija ei saa kantaa teleskooppipatukkaa työmatkallaan. Tästä on olemassa sisäministeriön antama lausunto. Ja se sen vuoksi, että vartija ei voi omistaa teleskooppipatukkaa ja vastaavan hoitajan on hankittava lukollinen paikka työpaikalla, missä säilytetään voimankäyttövälineitä, jotta niitä ei tarvitse kantaa kotiin. Vastaava hoitaja ei voi suoranaisesti kieltää teleskooppipatukan kantamista työtehtävässä lain puitteissa, jos koulutus on käyty. Vastaava hoitaja pystyy vaan olemaan antamatta firman patukoita käyttöön ja tämä estää silloin teleskooppipatukan kantamisen kohteessa, koska vartija ei voi omistaa teleskooppipatukkaa.

Äänestä
  • Kommentti tähänkin ketjuun.
    En ole oikeasti aikonut kytätä, kantaako vartijat TKP:a vapaa-ajalla taikka työmatkalla, vaan tarkoitus oli herättää keskustelua mahdollisista seurauksista, jos joku niin tekee.

    Älkää provosoituko, vaan miettikää asiaa.

    Siinä voi vartijan hymy hyytyä, kun poka jolle järkkäs sakot muutama tuntia aikaisemmin näpistyksestä kiinniottakin vartijan järjestyslain rikkomisesta. Vartija tietty suhtautuu tilanteeseen, niin että minähän olen vartija ja laittaa hanttiin, koittaen estää kiinnioton ja vaarallisen esineen pois ottamisen. Homma menee painiksi ja kiinniottaja saa siinä silmänsä mustaksi.
    Kiva on vartijan käräjillä kuunnella syyttäjän ja asianomistajan lakimiehen vaatimuksia.

    Eli miettikää niiden työkalujen mukana kantamista vapaa-ajalla. Ei metsurikan kuljeta Hkl:n bussissa moottorisahaa repussaan.

    Äänestä

  • Sivullinen_ kirjoitti:

    Kommentti tähänkin ketjuun.

    tiedät mitä sillä metsurilla on repussaan , herää pahvi ja hanki elämä onneton pellerunkku

    ... ottamaan kiinni näitä vartijoita, vaikka jokamiehen kiinniotto-oikeus antaa siihen mahdollisuuden. (HUOM! EI VÄLTTÄMÄTTÖMYYS!!) Jos asia jotakuta niin kovasti harmittaa niin mielummin sitten ilmottaa asiasta poliisille ja poliisi ottaa sitten yhteyttä firman vastaavaan hoitajaan, joka välttämättä ei edes tiedä, että teleskooppipatukoita kannellaan kotiin työpaikalta. Ja jos tietää niin sitten saa sanktiota.

    Äänestä

  • Kuinkas ne TKP:t saadaan yleensä työpaikalle, jos niitä ei saa kukaan kuljettaa? Poliisiko väijyille varustekuskiksi?

    Toinen juttu on se, että mulla on itsellä tkp hankittuna vanhan teräaselain aikana... mitäs mun nyt sille pitäis tehdä? En saa omistaa sitä, enkä pitää hallussa tai viedä kenellekkään... Ai niin, poliisi jälleen kerran! Tulkaa viemään tämä vaarallinen teräase pois, mutta ampuma-aseet ja kaikki turvallinen räjähdysaine jota kotonani säilytän - luvallisesti.

    No kaiketi te lainoppineet osaatte vastata tähänkin.

    Äänestä

  • - Kosa - kirjoitti:

    Kuinkas ne TKP:t saadaan yleensä työpaikalle, jos niitä ei saa kukaan kuljettaa? Poliisiko väijyille varustekuskiksi?

    Toinen juttu on se, että mulla on itsellä tkp hankittuna vanhan teräaselain aikana... mitäs mun nyt sille pitäis tehdä? En saa omistaa sitä, enkä pitää hallussa tai viedä kenellekkään... Ai niin, poliisi jälleen kerran! Tulkaa viemään tämä vaarallinen teräase pois, mutta ampuma-aseet ja kaikki turvallinen räjähdysaine jota kotonani säilytän - luvallisesti.

    No kaiketi te lainoppineet osaatte vastata tähänkin.

    TKP:n saa myydä ao. koulutukset ja hyväksynnät omaavalle voimankäyttökouluttajalle, joka niitä sitten vartiointiliikkeen puolesta luovuttaa vartijoille vastaavan hoitajan siunaavan käden saattelemana.
    Lain mukaan jos toimitaan, niin tkp kanssa toimitaan kuten kohdekohtaisten kaasujen kanssa, tai jos vuoro aloitetaan konttorilta niin sitten TKP:n saa sieltä. Teoriassa näin.
    Kustannuskysymysten takia näin ei tehdä. Laki sanoo mitä sanoo, vartiointiliikkeissä raha on laki.
    Vartijat tietävät mitä tarkoitan, muut saavat itkeä itsensä uneen.
    Tarina on surullinen siksi, että kaasujen kanssa moni vartiointiliike ei ahneuttaan kustanna vartijoille niitä, mutta armeliaasti sallii vartijan ostaa itse pienellä palkallaan työssä tarvittavan välineen. Kiitos siitä.
    Tkp:n kanssa näin ei periaatteessa saa toimia, joten jää kaksi kustannustehokasta vaihtoehtoa. Joko katsoa läpi sormien vartijoiden omia tkp:tä, tai yksinkertaisesti ottaa linja ettei meidän liike käytä ko. välinettä.
    Säästöä tulee ja homma on nousussa mitä tuloksentekoon tulee.

    Äänestä

  • vastaa, ei maksa mitään kirjoitti:

    Surullista on että ne vartijat todellakin ostavat ne varusteet itse. Työnantajan kuuluu hankkia tarvittava varustus vartijalle. Niin kauan kuin vartijat hankkivat itse varusteet (raudat, lamput, pamput jne.) ei vartiointiliikkeiden tarvitse ryhdistäytyä.

    Äänestä

  • vastaa, ei maksa mitään kirjoitti:

    TKP:n saa myydä ao. koulutukset ja hyväksynnät omaavalle voimankäyttökouluttajalle, joka niitä sitten vartiointiliikkeen puolesta luovuttaa vartijoille vastaavan hoitajan siunaavan käden saattelemana.
    Lain mukaan jos toimitaan, niin tkp kanssa toimitaan kuten kohdekohtaisten kaasujen kanssa, tai jos vuoro aloitetaan konttorilta niin sitten TKP:n saa sieltä. Teoriassa näin.
    Kustannuskysymysten takia näin ei tehdä. Laki sanoo mitä sanoo, vartiointiliikkeissä raha on laki.
    Vartijat tietävät mitä tarkoitan, muut saavat itkeä itsensä uneen.
    Tarina on surullinen siksi, että kaasujen kanssa moni vartiointiliike ei ahneuttaan kustanna vartijoille niitä, mutta armeliaasti sallii vartijan ostaa itse pienellä palkallaan työssä tarvittavan välineen. Kiitos siitä.
    Tkp:n kanssa näin ei periaatteessa saa toimia, joten jää kaksi kustannustehokasta vaihtoehtoa. Joko katsoa läpi sormien vartijoiden omia tkp:tä, tai yksinkertaisesti ottaa linja ettei meidän liike käytä ko. välinettä.
    Säästöä tulee ja homma on nousussa mitä tuloksentekoon tulee.

    Tuota tuota, mikään laki ei vartijaa kiellä omistamasta TKP;tä kannattanee tutustua järjestyslakiin kunnolla.
    Myymimien yksittäiselle vartijalle on kyllä kielletty Suomessa.Ulkomailta TKP;n voi ostaa kohtuullisen vapaasti, Suomeen tuominen on sitten toinen juttu, periaateessa maahantuonti yksityishenkilönä ei ole suoranaisesti kiellettyä.

    Äänestä

  • Sivullinen_ kirjoitti:

    Kommentti tähänkin ketjuun.
    En ole oikeasti aikonut kytätä, kantaako vartijat TKP:a vapaa-ajalla taikka työmatkalla, vaan tarkoitus oli herättää keskustelua mahdollisista seurauksista, jos joku niin tekee.

    Älkää provosoituko, vaan miettikää asiaa.

    Siinä voi vartijan hymy hyytyä, kun poka jolle järkkäs sakot muutama tuntia aikaisemmin näpistyksestä kiinniottakin vartijan järjestyslain rikkomisesta. Vartija tietty suhtautuu tilanteeseen, niin että minähän olen vartija ja laittaa hanttiin, koittaen estää kiinnioton ja vaarallisen esineen pois ottamisen. Homma menee painiksi ja kiinniottaja saa siinä silmänsä mustaksi.
    Kiva on vartijan käräjillä kuunnella syyttäjän ja asianomistajan lakimiehen vaatimuksia.

    Eli miettikää niiden työkalujen mukana kantamista vapaa-ajalla. Ei metsurikan kuljeta Hkl:n bussissa moottorisahaa repussaan.

    Siis viestissäni tarkoitin kyl vaarallisten esineitten poisottamista niiltä jolla todellakaan ei ole lupaa sellaiseen hallussapitoon ja jotka voivat aiheuttaa vaaraa muille. Äläs nyt vaan luule että voit vartijan kimppuun mennä ja vaatia aspin itselles siihen kunnes poliisi on saapunut paikalle. Tuskin ne edes tulisivat. Tällä tavalla ei pelasteta maailmaa vaan saat varmasti sininen silmä ja sun oikeusavustaja tulee kyl nauramaan sinulle. Huomaan selkeästi ettet ole kokenut lakiasioissa vaan luet lakia kun raamattu. Niin kuin joku kirjoitti on aina otettava huomioon, samalla tavalla kun poliisitkin, erilaisia seikkoja ja kokonaisuus. On toimittava tilanteen mukaan. Eli sun tarina meni nyt ihan pipariksi. Toi kuulostaa jo lapselliselta eikä todellisuudessa tule aiheuttamaan kun kiinniottajalle ongelmia. Toinen asia on jos joku narkki heiluu aspin kanssa, silloin on kiinniotto-oikeus, voimankäytön oikeus kiinniotossa jne. Ei ole välttämätöntä ottaa vartijalta aspin pois. Hän tuskin on aiheuttamassa yleistä vaaraa sillä. Riittä että toteat ja ilmoitat asiasta eteenpäin.

    Äänestä

  • Tötsö kirjoitti:

    Tuota tuota, mikään laki ei vartijaa kiellä omistamasta TKP;tä kannattanee tutustua järjestyslakiin kunnolla.
    Myymimien yksittäiselle vartijalle on kyllä kielletty Suomessa.Ulkomailta TKP;n voi ostaa kohtuullisen vapaasti, Suomeen tuominen on sitten toinen juttu, periaateessa maahantuonti yksityishenkilönä ei ole suoranaisesti kiellettyä.

    Ennen kuin kukaan ehtii viisastelemaan niin lisään että puhutaan yhdenkappaleen maahantuonnista ja omaan käyttöön.

    Äänestä

  • Sivullinen_ kirjoitti:

    Kommentti tähänkin ketjuun.
    En ole oikeasti aikonut kytätä, kantaako vartijat TKP:a vapaa-ajalla taikka työmatkalla, vaan tarkoitus oli herättää keskustelua mahdollisista seurauksista, jos joku niin tekee.

    Älkää provosoituko, vaan miettikää asiaa.

    Siinä voi vartijan hymy hyytyä, kun poka jolle järkkäs sakot muutama tuntia aikaisemmin näpistyksestä kiinniottakin vartijan järjestyslain rikkomisesta. Vartija tietty suhtautuu tilanteeseen, niin että minähän olen vartija ja laittaa hanttiin, koittaen estää kiinnioton ja vaarallisen esineen pois ottamisen. Homma menee painiksi ja kiinniottaja saa siinä silmänsä mustaksi.
    Kiva on vartijan käräjillä kuunnella syyttäjän ja asianomistajan lakimiehen vaatimuksia.

    Eli miettikää niiden työkalujen mukana kantamista vapaa-ajalla. Ei metsurikan kuljeta Hkl:n bussissa moottorisahaa repussaan.

    Mitäs kun alkaa tai päättyy joku uusi kohde tai vaikka tilausvartiointi. Jonkunhan ne voimankäyttövälineet on sinne kuitenkin vietävä (tai tuotava). Missäänhän ei ole käsittääkseni mainittu kuka niitä saa kohteeseen kuljettaa, eli se on kuka tahansa vartiointiliikkeen edustaja vaikkapa vartija. Työmatkahan voi olla esim. toimistolta voimankäyttövälinevarastolta kohteeseen. Ja tilausvartiointihan voi olla vaikka vain öisin, eli välineet pitää roudata joka vuoron päätteeksi takaisin.

    Eli ei sinun kannata mennä sitä kiinniottoasi tekemään noin heppoisin perustein.
    Ensin tutkitaan, sitten hutkitaan!

    Äänestä

  • Tavy on valitettavasti lausunnossaan jättänyt huomiotta läjäkaupalla asioita, ja lausunut sellaista mille ei löydy perusteita lainsäädännöstä. Kyse on enemmänkin valvontaviranomaisen näkemyksestä ja mieltymyksistä, eikä millään tavalla velvoittavasta lausunnosta.

    Vartijalla saa olla oma tkp, jos sellaisen on laillisesti hankkinut. Vartija voi käytännössä kantaa niin töissä kuin matkalla töihinkin omaa tkp:tä, joskaan asiaa koskevissa pykälissä ei ole lainkaan riittävästi asiaa selvitetty. Pykälien mukaan kukaan ei tosiaankaan saisi tkp:tä viedä sinne työpaikalle, eikä esimerkiksi piirivartija saisi kantaa tkp:tä siirtyesään kohteesta toiseen, vaan joka kohteessa pitäisi olla oma tkp, jonka vartija hakee kohteesta. Sen sijaan siihen eivät säädökset ota mitään kantaa, kuka tkp:n omistaa.

    Se että voimankäyttövälineitä ei tarvitse kantaa kotiin, ei ratkaise mitään, sillä on aivan sama kantaako vartija tkp:n vartioimiskohteesta vartioimisliikkeeseen vai kotiinsa. Vain harvoissa kohteissa on mahdollista saati edes turvallista säilyttää voimankäyttövälineitä.

    Vastaavalla hoitajalla ei LYTP:n mukaan ole erikseen säädettyä oikeutta kieltää tkp:n kantamista, mutta vastaava hoitaja voi käyttää työnantajan valtaa ja kieltää sen sillä - ainakin näkyvillä olevan tkp:n kantamisen. Kiellon noudattamatta jättämisellä ei ole vartijalle juridisia, vaan mahdollisia työnjohdollisia kurinpitoseurauksia.

    Mutta mikään ei siis estä vartijaa omistamasta tkp:aa.

    Äänestä

  • hps kirjoitti:

    Tavy on valitettavasti lausunnossaan jättänyt huomiotta läjäkaupalla asioita, ja lausunut sellaista mille ei löydy perusteita lainsäädännöstä. Kyse on enemmänkin valvontaviranomaisen näkemyksestä ja mieltymyksistä, eikä millään tavalla velvoittavasta lausunnosta.

    Vartijalla saa olla oma tkp, jos sellaisen on laillisesti hankkinut. Vartija voi käytännössä kantaa niin töissä kuin matkalla töihinkin omaa tkp:tä, joskaan asiaa koskevissa pykälissä ei ole lainkaan riittävästi asiaa selvitetty. Pykälien mukaan kukaan ei tosiaankaan saisi tkp:tä viedä sinne työpaikalle, eikä esimerkiksi piirivartija saisi kantaa tkp:tä siirtyesään kohteesta toiseen, vaan joka kohteessa pitäisi olla oma tkp, jonka vartija hakee kohteesta. Sen sijaan siihen eivät säädökset ota mitään kantaa, kuka tkp:n omistaa.

    Se että voimankäyttövälineitä ei tarvitse kantaa kotiin, ei ratkaise mitään, sillä on aivan sama kantaako vartija tkp:n vartioimiskohteesta vartioimisliikkeeseen vai kotiinsa. Vain harvoissa kohteissa on mahdollista saati edes turvallista säilyttää voimankäyttövälineitä.

    Vastaavalla hoitajalla ei LYTP:n mukaan ole erikseen säädettyä oikeutta kieltää tkp:n kantamista, mutta vastaava hoitaja voi käyttää työnantajan valtaa ja kieltää sen sillä - ainakin näkyvillä olevan tkp:n kantamisen. Kiellon noudattamatta jättämisellä ei ole vartijalle juridisia, vaan mahdollisia työnjohdollisia kurinpitoseurauksia.

    Mutta mikään ei siis estä vartijaa omistamasta tkp:aa.

    LYTP kirjoitettaessa on lainsäätäjälle sattunut pikku moka. Vastaava hoitaja päättää aseesta ja kaasusumuttimesta mutta tkp on unohtunut.

    Veikkaisin että tkp kannosta voi vastaava hoitaja päättää ja vedota 29§ alkuun "Vartija ei saa vartioimistehtävissä tarpeettomasti kantaa voimankäyttövälineitä" Lopullisen tulkinnan antaa oikeus mikäli joku uskaltaa siellä näkemyksensä testauttaa.

    Äänestä

Saahan mukana olla vaikka mitä, jos siihen on hyväksyttävä peruste.

Äänestä
  • Täytyy korjata kun täällä muuten luullaan, että taas vartija, joka ei osaa kirjoittaa.
    Eli olin virheellisesti edellisen tekstin otsikkoon kirjoittanut "puukokin". Oikea sana on "puukkokin".

    Äänestä

  • Aisaaa kirjoitti:

    Täytyy korjata kun täällä muuten luullaan, että taas vartija, joka ei osaa kirjoittaa.
    Eli olin virheellisesti edellisen tekstin otsikkoon kirjoittanut "puukokin". Oikea sana on "puukkokin".

    Onhan se vähän harmaalla alueella saako väijyllä olla puukokin mukana, itsellänikin nahkamies löytyy varustevyöstä. Älä nyt helvetissä kuitenkaan sekoita sitä puukkoa mihinkään voimankäyttövälineeseen. Tulee nimittäin pikkusen sanomista ja pikkusen äkkiä jos joudut voimankäyttötilanteeseen puukon kanssa.

    Äänestä

  • yöpiiri kirjoitti:

    Ei tartuta sivuseikkoihin. Puukolle on tosiaan vaikea keksiä hyvää perustetta vartijan työkaluksi. Enkä ole yhdistänyt mihinkään voimankäyttövälineisiin. Pointti on siinä, että kenen tahansa mukana voi ja saa olla vaarallisiakin aseita, jos vaan siihen löytyy se riittävä perustelu.

    Äänestä

Järjestyslain (612/2003) 9 § kieltää teleskooppipatukan hallussapidon yleisellä paikalla ja yleisellä paikalla olevassa kulkuneuvossa. Teleskooppipatukkaa ei ole määritelty yksityiskohtaisesti järjestyslaissa, mutta sillä on jo nimensä perusteella vakiintuneesti tarkoitettu kokoon painuvaa patukkaa, joka ei ole rinnastettavissa tavalliseen patukkaan. Teleskooppipatukan hallussapitokieltoon on sää-detty poikkeus yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain (282/2002) tarkoittamien vartijoiden ja järjestyslain 22 §:n tarkoittamien järjestyksenvalvojien osalta. Kyseinen poikkeus sallii vartijan ja järjestyksenvalvojan pitää hallussaan teleskooppipatukkaa yleisellä paikalla ja yleisellä paikalla olevassa kulkuneuvossa, jos kyseessä on TYÖTEHTÄVÄ.

Eli ei työmatka, vaan työtehtävä.

Äänestä
  • vartijalle, joka koittaa kaikkia muitakin pykäliä soveltaa omaksi eduksi, pakkotilaan vedoten ajetaan ylinopeutta, pysäköidään yleisillä alueilla miten sattuu.

    Kun ei mene laki ja sen noudattaminen perille niin ei mene. En vaan pysty ymmärtämään, kuinka sama kaveri kuitenkin esiintyy "lainvartijana" ja rikkoo lähes koko ajan lakia, kun se on oman edun kannalta "tarpeen".

    En tiedä mitään muuta ammattiryhmää, joiden kohdalla moista tapahtuu yhtä paljon. Jos lain säätäjä olisi katsonut moiset oikeudet (esim ylinopeus) vartijoille suoda, lukisi se myös laissa.

    Kansalaisten pitää vaan alkaa ilmoitella näistä rikoksista ja rikkomuksista virkavallalle. Ei tuollaista öykkärikäytösta tarvitse kenenkään sietää.

    Varmasti suurin osa vartijoista on ihan OK porukkaa, mutta joukkoon eksyneet poliisikoulun pääsykokeissa hylätyt Rambot pilaavat koko porukan maineen. Kun ei ole poliisin valtaoikeuksia, pitää fiilikseen päästä uskottelemalla itselleen että jostain löytyy joku pykälä joka sallii moisen pöljäilyn

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sivullinen_ kirjoitti:

Kuinkas pitäisi suhtautua vartijaan, jolla on työmatkalla oma TKP mukana? Sehän rinnastetaan vaaralliseen teräaseeseen ja sen mukana pitäminen on kiellettyä. Siis eihän vartijalla pitäisi olla edes omaa TKP:a, vaan aikas monella moinen jostain syystä on. Tiedän että niitä kannetaan töissäkin mukana, vaikka mukana saisi olla vain työantajan käyttöön antama TKP.

Järjestyslaki 27.6.2003/612

17 §
Vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkominen
Joka tahallaan 9 §:n vastaisesti tuo maahan tai valmistaa vaarallisen esineen tai pitää sellaista kaupan, on tuomittava vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Joka tahallaan 9 §:n vastaisesti pitää hallussaan vaarallista esinettä, on tuomittava 1 momentissa mainitusta teosta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Eli kiinniotto jokamiehen kiinniotto oikeudella?
Pakkokeinolaki 30.4.1987/450
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 LUKU
Kiinniottaminen, pidättäminen ja vangitseminen
Kiinniottaminen
1 §
«Jokamiehen» «kiinniotto-oikeus»
Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos. (12.7.2002/615)

Jokainen saa ottaa kiinni myös sen, joka viranomaisen antaman etsintäkuulutuksen mukaan on pidätettävä tai vangittava.

Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisimiehelle.

Jos kiinniotettava tekee vastarintaa tai pakenee, kiinniottaja saa käyttää sellaisia kiinniottamisen toimittamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää kokonaisuutena arvioiden puolustettavina, kun otetaan huomioon rikoksen laatu, kiinniotettavan käyttäytyminen ja tilanne muutenkin. (13.6.2003/516)

Mutta mihin laitetaan se luvaton TKP? Sen poisottamisella syyllistyisi kaiketi samaan rikokseen, kuin juuri kiinniotettu henkilö?

Tässäpä pohdittavaa tämän palstan aktiivisille lainoppineille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu