miehet,että miksi naisen ulkonäkö on tärkeämpi kuin tanssitaito?? Ollaan muutavan kaverini kanssa mietitty joskus asiaa ja ihmetelty että miksi on näin...? Itselläni ei ko. "ongelmaa" ole,pääsen hyvin tanssimaan vaikka en kuulukkaan mihinkään "sisäpiiriin"...;) Itselläni ainakin miehen ulkonäkö on aivan sivuseikka jos vaan on hyvä tanssimaan ja mukava käytöksinen...:) Ja usein olen huomannut,että komeat ja hyvännäköiset miehet eivät osaa tanssia...:( (en sano että kaikki eivät osaa mutta harmittavan usein näin on käynyt)
Kertokaahan...
Jivebunny
181128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
että siellä ollaan myös pokaamassa naisia.
oman mielipiteeni (olen mies), useimmat hyvän näköiset miehet luulevat, että pelkkä ulkonäkö riittää ja siten voi käyttäytyäkin vähän miten sattuu, ehkä se johtuu myös siitä, että he ovat tottuneet siihen, kun naiset (ei kaikki) suorastaan tyrkyttävät itseään, eivät he vaivaudu hankkimaan tanssitaitoa (ei koske kaikkia).
miehille ulkonäkö ole tärkeintä. Miksi aina yleistetään?
...samaa voisin kysyä naisilta, että miksi ei haeta miehiä, joilla on mustavalkoiset tanssikengät...etenkään, kun ei kuulu mihinkään sisäpiiriin?
Ethän vain yleistänyt itsekin ;-)
Taidan kuulua ns. sisäpiiriin, mutta haen silti muitakin naistenhaun aikana.
Taisin sortua vanhanaikaiseen. ;o)
Muutamat ovat kyllä hakiessaan maininnut kengistä...ja kysyneet suoraan, uskaltaako hakea.
Muuten..kuinka siihen "sisäpiiriin" mahdollisesti pääsee...ei sillä, että haluaisin kuulua johonkin "klikkiin". :o)
on pikku "kammo" tanssikenkiä kohtaan...;) Osa käyttäjistä on ns."puoliammattilaisia" jotka on liian hyviä tanssimaan ja sitten on se toinen puoli,että on tanssikengät ja ovat rytmitaidottomia kävelijöitä...:( Haen vieraampia miehiä tanssitaidon perusteella! En naaman taikka kenkien....:)
...liian hyvä tanssimaan???
Eikö ole nautinto, jos mies osaa viedä hyvin. Itsestä on ainakin mukavaa, jos nainen osaa seurata juuri sinne, minne vien...tietenkin täytyy ottaa huomioon se, ettei lähde heti tekemään aivan erikoisempia kuvioita. :o)
Kuinka muuten arvioit tanssitaidon..? Olen huomannut, että kaikkien kanssa tanssi ei suju yhtä hyvin, vaikka tanssitettava olisi ns. "puoliammattilainen"...kuten itse heitä kutsuit. :o)
et toisten kanssa vaan tanssii paremmin ku toisten,oli viejä sitten kuinka hyvä vaan... Itselläni on välillä vieläkin huonon itsetunnon puuskia vaikka tiedän osaavani tanssia hyvin. Jos kohdalle sattuu mies jota pidän hyvänä tanssijana,iskee heti pelko että en pysy kuitenkaan perässä tai jtn vastaavaa. Ja joka kerta on pelko osottautunut turhaksi!:) Olen myös joskuks huomannut että monet hyvät tanssijat (miespuoliset) tekevät tahallaan vaikeita kuivioita jos tanssivat jonkun naisen kanssa ensimmäistä kertaa,eli yrittävät pudottaa naisia. Monen meihen ilme onkin ollut näkemisen arvoinen kun ovat huomanneet minun tulevan perässä ihme kiemuroista huolimatta!!;) Arvioin miesten tanssitaidon näkemäni perusteella,en koskaan hae vierasta "summsnmutikassa"! Missäpäin itse tanssit??
...viejää kuin on miestä.
Olen kuulli usein mainittavan näistä taitavista tanssijoista, jotka haluavat loistaa taidoillaan tanssitettavien silmissä.
Minusta taitoa on se, että pystyy tunnustelemaan tanssitettavan seuraamiskykyä. Ei ole mitään järkeä lähteä heti ensimmäiseksi tekemään jotain ihme kuvioita.
Mielestäni oudomman tanssitettavn kanssa on parempi lähteä perusjutuista liikkeelle, ja pikku hiljaa katsoa, mihin toinen tulee mukaan.
Tietenkin eri asia on tutun kanssa, kun tietää ja tuntee toisen taidot...silloin on mukava leikkiä sitä pudottamista. ;o)
Ankkalinnan suunnalla itse tanssin. ;o) ...noh...leikki sikseen...Etelä-Suomen lavoja kierrän...ja kesällä pohjoisessa.
itsekkin tanssahtelen et-Suomessa pääasiassa!:) Välillä olen ollut "vierailevana tähtenä" Savossa ja Turussakin päin...;)
Itseäni ärsyttää juuri sellaiset (mies)tanssijat,jotka keskittyvät omaan suoritukseensa,eivätkä huomioi naista mitenkään. Yrittävät niin kiivaasti osoittaa omaa osaamistaan että eivät huomaa vaikka nainen jättäisi hänet yksin pyörimään!;) Voisitko valottaa sellaista asiaa vielä,että mikä idea siinä on,kun jotkut miehet jaksavat ylistää kuinka hyvä nainen on tanssimaan ja on niin kevyt vietävä jne mutta eivät sitten kuitenkaan koskaan hae tätä naista tanssimaan??? Itselleni ja jokaiselle tanssivalle ystävälleni on käynyt näin ja sitä on ihmetelty...
...toisten puolesta mitään. Kieltämättä on aika erikoista, jos kehutaan seuraamistaitoa ja tanssimista, niin ei kuitenkaan haeta. Ainakin itse pyrin hakemaan sellaisia, jotka ovat hyviä seuraamaan. Muistan jopa silloin tällöin kehuakin tanssitettavaa. ;o) ...liian usein kyllä jää tekemättä, vaikka olisi aihetta.
Heh...kannattaa kokeilla, millainen ilme viejälle tulee, kun hän alkaa itsekseen pyörimään. Tosin näillä "taitajilla" on kuulema tapana aloittaa opettaminen jossain kohdin, jos ei ole tullut mukana. Eli se siitä tanssinautinnosta.
Tiedä, vaikka olemme pyörineet samoilla lavoilla...ja kenties tanssineetkin yhdessä. :o)
mietin,että olemmeko mahdollisesti törmänneet...??;) Joskus on tullu käytyy aktiivisemminkin tanssimassa mutta kyl se kerta/vko on ihan ok... Ne "opettajat" on tosi ärsyttäviä!!! Menen kursseille jos opetusta haluun,en haluu siellä opetella... Ja monesti siinä on niin,et se mies ei osaa kunnolla viedä ja siks on vaikee naisen tulla perässä... Jos on hyvä viejä,ni mä pyörin ihan mitenpäin vaan!!!:)
kerta viikossa riittää lavoilla käyntiin. :o) ...ainakin sellaiseen rytmiin olen pyrkinyt. Joskus olen käynyt sekä perjantai että lauantai iltana peräkkäin, niin se on jo hieman liikaa...ainakin Tepolle. :o)
Tanssikoulut ovat oikea paikka opetella tanssimista...ja opetuksen pitäisikin jäädä pelkästään opettajille ja kouluun. Lavoilla nautitaan tanssista ja musiikista.
Hmmm..että miten päin vain pyörit...tietenkin ohjauksen mukaan? :o)
mä meen miehen viennin mukaan!;) Mä oon opetellu viemään ja se on etu jos ei muuten pääse tanssimaan ni mä voin tanssittaa sitten likkakavereitani... Ovat olleet sitä mieltä,et mä vien paremmin ku 75% lavoilla olevista miehistä!:) Olen ylpeä siitä...;) Ainoo puute on,et mä en osaa vielä viedä jiveä yms et senku vielä oppis...
Mä käyn nykyään (vain) Riutalla ja Kolmilammilla tanssimassa,ku ei o omaa autoo ni ei tuu oikein lähettyy kauheen pitkälle tanssireissulle....:(
...osaat kuitenkin pitää seuraamisen ja viennin erillään...? :o)
Olen huomannut, että viime aikoina ovat naisparit parketilla yleistyneet...ei kiva.
Riutta on tuttu paikka...mutta Kolmilammilla en kertaakaan ole käynyt.
Muita tuttuja paikkoja minulle on edesmennyt Huvikeskus sekä Ruusuinen.
Kieltämättä auto on melkein välttämätön tanssijalle...tanssipaikat kun ovat niin kaukana yleensä.
tykkää Ruusulinnasta enkä Huvikeskuksesta...:(
Mä en vie muutoin ku naisen kanssa tanssiessa...:) Musta tyttöparina tanssiminen on ok,koska jos kerran tanssimaan lähdetään eikä miehet hae,niin ei ole paljoa muita vaihtoehtoja... Jos se kerran miehiä niin ärsyttää,niin hakisivat sitten tanssimaan eikä ihmettelisi jossain kahvion nurkassa!! Ja oon aivan varma että miehiä ärsyttää enemmän se et joku nainen vie paremmin kuin mies eikä se että naiset tanssivat keskenään...??;)
paikoissa on hyvät ja huonot puolet...ja jokaisella on oma mielipaikka. :o)
Tietenkin haluaa tanssia, jos kerran lähdetään tanssmaan...ei siinä mitään. Ehkä tytöt vain ovat rohkeampia tanssimaan keskenään...kerran vain olen kuuden vuoden aikana nähnyt miesten tanssivan "härkäparina"...se taisi kuitenkin olla pelleilyä. Huumori sallittakoon myös lavoille.
...taas sanoisin tuohon vientiin...että on niin monta viejää kuin on miestä...(ja lisätään nyt tytöt mukaan ;o) )
jos vain viitsivät tulla tansseihin useamman kerran.