Pitääkö viidenkympin kriisi paikkansa? Viisikymppiä on ikä, jolloin moni käy läpi suuria elämänmuutoksia. Silloin myös erotaan tai toteutetaan haaveita.
Vastaukset 4
- Anonyymi00001
Ero on toki suuri elämänmuutos, mutta miten niin ero olisi eri asia kuin toteuttaa haaveita?
- Anonyymi00002
Viidenkympin kohdalla ei ollut enää mitään 'hätää'. Mun riisi oli 40 kohdalla, kun huomasin että hittolainen, näitähän (vuosia) tulee koko ajan lisää. Siihen asti niillä ei ollut mitään merkitystä. Nykyisinkin mun ikä on isompi vaiva muille kuin itselleni.
- Anonyymi00003
Eipä ole ikäkriisejä ilmaantunut tähän mennessä. Helpolla pääsee kun hyväksyy ittensä sellaisena kun on, muiden hyväksyntää en ole kalastellut ja mulle on ihan sama mitä ajattelevat. Tähän ikääni olen kyllä jo kokenut vaikka mitä ja pask ...kin saanut niskaan, mutta nykyään kaikki menee kuin vesi hanhen selästä enkä välitä hittojakaan siitä mitä muut ajattelee.
- Anonyymi00004
Hoh-hoijaa. Eikö ihmisen kriisi tarkoita hänen omaa, sisäistä kamppailuaan asioista ja aiheista. Sillä ei niinkään ole tekemistä muitten ihmisten ajattelemisten kanssa. Mielestäni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721148
- 1011100
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔72967Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23963Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22897Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126890- 129828
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27761Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6738- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143642Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132642- 19627
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.56601- 35600