Miksi ihmiset ei voi hyväksyä erilaisuutta?

Tämä voi olla aika turha viesti, mutta kerrompa kuitenkin.

Aloin seitsemännen luokan alussa kuuntelemaan heavy-musiikkia. Kiinnyin siihen ja pian en juuri paljoa muuta kuunnellutkaan. Pukeutumiseni oli tuolloin aivan normaalia massatyyliä. Kukaan kavereistani ei myöskään tiennyt, mitä musiikkia kuuntelin. Ja vain sen takia, koska pelkäsin, että minua aletaan nimittelemään wannabe:ksi ja vaikka miksi.

Nykyään minulla on mustat hiukset, koska pidän niistä. Ja pukeutumiseni on myöskin hieman muuttunut. Koska en vain yksinkertaisesti pidä massamuodista. Ongelma on se, että 'kaverini' ovat huomanneet tämän ns. muutoksen minussa vasta nyt ja tulevat kyselemään minulta kaikkea tyhmää tyyliin ''oletko sä gootti nykyään?''. Myös wannabe -nimityksiä olen saanut. En pahemmin välitä siitä, mitä muut minusta ajattelevat, sillä olen juuri sellainen kuin itse haluan, eivätkä muiden mielipiteet vaikuta asiaan. Mutta sitä en ymmärrä, miksi he haukkuvat? Onko se heiltä jotenkin pois, että olen erilainen? Vaikka pukeutuisin jätesäkkiin, niin se ei ole mitenkään muilta pois tietääkseni.

Jos joillain on samanlaisia kokemuksia asiasta niin ottakaa ihmeessä kantaa.
Ja muut myös, asiallisesti, kiitos.
171340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mulla oli aivan sama juttu, aloin kuuntelemaan heviä ja tyylini myös muuttui. Mullakin on mustat hiukset ja käytän mustia vaatteita ja koulussa kaikki haukkuu mua wannabehevariksi/gootiksi. En ymmärrä miksi he niin tekevät. Muutenkin mua haukutaan ja kaverit oli aluks aika kauhuissaan ja sano että musta ei saa tulla goottia koska gootit on muka rumia. Mun mielestä gootit on kauniita :) No, mitä mä taas selitän...

Äänestä

Kavereilta en ole kertaakaan saanut kuulla negatiivista palautetta tyylistäni, mutta se taitaa johtua siitä, että kaveripiirini koostuu melkein pelkästään gooteista ja hevareista x)

Eräs entinen kaverini kylläkin kommentoi negatiiviseen sävyyn muita kavereitani ja väitti, ettei meillä ole muuta yhteistä kuin kiinnostus kuolemaan. Huvittavaa sinänsä, ihan kuin gootit vain pohtisivat kuolemaan jatkuvalla syötöllä...

Minun kohdallani äiti on se, joka ei ymmärrä. Hän ei voi sietää mustia vaatteitani, meikkejäni, eikä musiikkimakuani. Jatkuvaa haukkumista, halveksumista yms. on todella raskas kuunnella. Äiti ei tajua, vaikka kuinka yrittää selittää, että pukeudun näin, koska se tuntuu hyvältä ja tunnen olevani oma itseni mustissa vaatteissa.

Wannabeksi minua ei ole kertaakaan vielä sanottu, mutta se ei varmasti ole kivaa kenestäkään... varsinkaan silloin, kun tosiaan tietää, ettei ole mikään wannabe, joka väittää itseään hevariksi ja kuuntelee vaikkapa Uniklubia ja The Rasmusta :D

Mutta joo... parastahan olisi, jos jokainen saisi vapaasti olla, mitä on ilman kenenkään haukkumisia. Mutta sellaista ei elämä koskaan tule olemaan... ei ainakaan niin kauan kuin ihmisiä on.

Äänestä

että tuo ei ole enää erilaisuutta, se on kohta muotia.

Äänestä

Kiinnostukseni metalliin heräsi joskus ala-asteen loppupuolella. Kuuntelen vieläkin metal-musiikkia, mutta pidän vielä enemmän vanhoista ja uusista gootti-rock bändeistä, joita kuuntelen yksinkertaisesti siksi, että pidän niiden musiikista.
Musta vaatetus tuli kuvioihin pari vuotta sitten, mutten kuitenkaan ole mikään absoluuttinen mustaan pukeutuja, vaan käytän mustan kanssa tummanpunaista, liilaa, vihreää, sähkönsinistä etc. ja pukeutumistani voin sanoa ihan rehellisesti gootti-tyyliseksi.
En ole ikinä värjännyt hiuksiani kokonaan mustaksi ja tämänhetkinen hiustilanteeni on sivusta lyhyeksi sängeksi leikattu, edestä valkoinen ja takaa musta,(pidän lacrimosan tilosta)
Tällä hetkellä olen oppilaitokseni ainoa gootti, hevareiden, teinien, hoppareiden ja muiden joukossa ja pistän kuulemma useiden mielestä törkeästi silmään xD
ylä-asteen alussa sain useasti kuunnella ihmisten nälvimistä ja huomauttelua, muttei se pahemmin minua haitannut, annoin sen vain mennä ohi korvien.

Minulla ei ole mitään erilaisia tai tavallisia ihmisiä vastaan, mutta todella ilkeitä ihmisiä vastaan on. Ei ole kovinkaan helppoa olla reagoimatta jos joku tulee epäkohteliaasti sanomaan päin naamaa, että kuuntelet paskaa musiikkia ja näytät rumalta. Kuitenkin tuollaisissa tilanteissa vain katson kyseistä henkilöä "kyllä minä tiedän, että olet idiootti, eikä sinulla ole käytöstapoja. Sinun ei tarvitse erikseen kertoa"-ilmeellä...

Mielestäni se on jokaisen oma asia miltä näyttää ja mitä tekee, niin kauan kunhan se ei vahingoita muita.

Ja vaikka gootit tai hevarit eivät enää välttämättä olekaan mikään pieni sisäpiiri underground mikälie-tyyli, niin olkaa rohkeasti sellaisia kuin haluatte. Pätee myös muihin ihmisiin.

Äänestä

aika samankaltaista ku mullaki.ei voi mitään ku jotkut ihmiset ovat niin vitun ahdasmielisiä...mut hyvä ku kuuntelet heviä!

Äänestä

...on typeriä ja ahdasmielisiä. Ei siitä pääse mihinkään. Itse mitään wannabe titteliä en ole saanut mutta...em...pukeutumisen perusteella kovikseksi sanottu.Hienoa ettet välitä toisten mielipiteistä ja olet oma itsesi.

Asennetta.:)

Äänestä
  • On sitten Suomalainen tai Afrikkalainen.
    Me Suomalaiset olemme niin ...ennakkoluuloisia ja vääräasenteisia ulkomaalaisia kohtaan!!.
    Totta,Suomen-laki on se,joka päättää teoista,joita me Suomalaiset aiheutamme pahaa muille tai päinvastoin,mitä ulkomaalaiset aiheuttavat meille täällä Suomessa.
    Laki pitäisi olla KOVEMPI ja rangaistukset KOVEMPIA,muuten asiat menevät negatiivisempaan suuntaan mitä ne nyt ovat!!. =(
    "Porsaan reikiä" löytyy vielä jonkin verran Suomen-laista!!.

    Äänestä

  • Ethän sinä (Lover-of_Darknes) ole edes koviksen näköne!

    Äänestä

  • Peppu kirjoitti:

    Ethän sinä (Lover-of_Darknes) ole edes koviksen näköne!

    ..mutta jotkut fiksut ihmiset pukeutumisen perusteella niin sanovat eivätkä tajua että pukeutuminen tulee musiikin eikä minkään kovistelun mukana.

    Äänestä

mielestäni te mustahiuksiset mustiin pukeutuvat ns. gootit olette kauniita :)

ei niistä pissisten mielipiteistä kannata välittää.

Äänestä

ihmiset arvostelee AINA pukeutumisen perusteella! ja jos käyttää mustia vaatteita tai meikkejä ei tarkoita sitä että olisi luonteeltaan kovis. jotku gootitkin voi olla tosi sympaattisia.. :)
mua on itteäni nimitelty kanssa kovikseks, mut omat kaverit ei oo mua onneks haukkunu. ja jos kaverit haukkuu, nii sanompahan vaa että on niin vitun typeriä että jättäkää semmoset kaverit ja helvetin äkkiä! kannattaa vaan olla todella ylpeä omasta tyylistään ja siitä että erottuu massasta! :D

Äänestä

meitsi on täys ug-hoppari ja sillä siisti. en kulje muodin mukana. isot löysät vaatteet mitä välii? hevarithan ne ei meitä hoppareita hyväksy. aina pitää tulla huitoo hevareita jonku vitun pesis mailan kanssa vaik en jaksais. on mul itel hevari kamujakin. enkä yleistä tuota "hevari" termiä. olkaa millasia ootte. eläkää ja antakaa muidenkin elää =)

Äänestä

Meillä yläasteella oli sen verran paljon hevareita ettei minua ärsytetty juurikaan siksi mitä kuuntelin... lähinnä siksi että minä vain näytin erilaiselta... mutta kyllä se meni ohi kun vain katsoin niitä jälkeenjääneitä massatuotteita häijysti ja murisin... ;D

Että näin minulla... tiedän tunteen...

Äänestä
  • Mun kaverit aina haukku mua wannabeks... Ja niitten mielestä mä kuuntelin paskaa musiikkia ja ne aina sano mulle että lopeta jo toi esittäminen, kyllä me tiedetään että sä kotona kuuntelet jotain britney spearsia.. sillo mä kyllä loukkaannuin, koska mun mielestä mulla on oikeus kuunnella ja olla just semmonen ku mä OIKEASTi oon, ja mä en esittele mitään. Mä jätin ne kaverit, ja nyt oon ihan yksin, mutta mielummin mä oon yksin ku oon semmosten kavereitten kanssa jotka ei pidä musta semmosena ku mä oikeasti oon. Ja neki suuttu mulle ku en tullu niitten kanssa iltasin puistoon juomaan. Täytyy sanoa että oon onnelisempi nyt, vaikka tää yksinäisyys joskus tuntuu vähän raskaalta. Mutta yks asia on selvä, hevistä mä en luovu, vaan siks että joku ns.kaveri käskee.

    Äänestä

Mä oon itekkin vasta 13..
Mutta mä pukeudun mustaan..
Vihaan sitä että tollanen tyyli on muodissa,
Niitä mustapukeisia tyttöjä joilla on joku uniklubi paita näkee monta joka päivä,ei siin mitään mutta kun tarvii olla niin hirveen synkkä!!
VAikka pukeudun mustaan niin pukeudun ihan vaan mustiin farkkuihin,bändipaitoihin,ja maihreihin tai skeitti kenkiin.Ihan niinkun hevari pojatkin..tunnen ihan sairaan monta mua vanhempaa poikaa jokka kuuntelee hevii ja pukeutuu mustaan..samanlaiset vaatteet mulla on kun niilläkin
ei mulla tarvii olla mitään gootti hökötys vaatteita..
ja kun kuuntelen aika synkkää metallii ja blackkii ja tollasta niin tarkottaako se että mun pitäis viillellä itteeni ja olla tosi synkkä?
Mä oon ihan hirvee pälättäjä ja kauhee kikattaja..niin kyl pärjää paremmin kun sellasella teko synkkyydellä..
vaiks näin nuori oonkin niin siittä on silti monta vuotta kun aloin pukeutuun mustaan ja kuunteleen hevii..Sillä Sipuli.Piste.Mä en kyl ees ite tajuu mitä ajoin tällä takaa...

Äänestä

Kaverisi voivat myös haukkua sen takia että ovat mustasukkaisia koska eivät itse uskalla tehdä samaa. Eli olla oma itsensä. Mutta itsekin olen aika sekasikiö tuon pukeutumisen puolesta. Sellainen punkkari/metalli tyttönen eli mustaan pukeudun aika useasti. ^^ Mutta kaverit melkein kaikki enemmän näitä hiphoppareita. Mutta eihän sillä pukeutumis tyylillä, musiikki maulla etc. pinnallisilla asioilla niin väliä ole. Ja erinlaisuus on rikkaus. Nykyään sekin taitaa olla muotia. *huokaus* Kaikki pukeutuvat niin oudosti ja luulevat olevansa 'erinlaisia'. Ei se pukeutumis tyyli kaikkea kerro.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haunted kirjoitti:

Tämä voi olla aika turha viesti, mutta kerrompa kuitenkin.

Aloin seitsemännen luokan alussa kuuntelemaan heavy-musiikkia. Kiinnyin siihen ja pian en juuri paljoa muuta kuunnellutkaan. Pukeutumiseni oli tuolloin aivan normaalia massatyyliä. Kukaan kavereistani ei myöskään tiennyt, mitä musiikkia kuuntelin. Ja vain sen takia, koska pelkäsin, että minua aletaan nimittelemään wannabe:ksi ja vaikka miksi.

Nykyään minulla on mustat hiukset, koska pidän niistä. Ja pukeutumiseni on myöskin hieman muuttunut. Koska en vain yksinkertaisesti pidä massamuodista. Ongelma on se, että 'kaverini' ovat huomanneet tämän ns. muutoksen minussa vasta nyt ja tulevat kyselemään minulta kaikkea tyhmää tyyliin ''oletko sä gootti nykyään?''. Myös wannabe -nimityksiä olen saanut. En pahemmin välitä siitä, mitä muut minusta ajattelevat, sillä olen juuri sellainen kuin itse haluan, eivätkä muiden mielipiteet vaikuta asiaan. Mutta sitä en ymmärrä, miksi he haukkuvat? Onko se heiltä jotenkin pois, että olen erilainen? Vaikka pukeutuisin jätesäkkiin, niin se ei ole mitenkään muilta pois tietääkseni.

Jos joillain on samanlaisia kokemuksia asiasta niin ottakaa ihmeessä kantaa.
Ja muut myös, asiallisesti, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu