Koiran elämää

Viime aikoina olen törmännyt koiraa ulkoiluttavaan henkilöön. Täytyy suruskseni todeta, kuin pientä koiraa kiskotaan ei saa tutustua muihin koiriin. Pieni koira heiluttaa häntää ja hyppii kahdella jalalla ja yrittää tulla koirani luo emäntä kiskoen väkisin vetää koiransa pois. Se tietysti kertoo taluttajastaan kaiken. Päivät pitkät useat koirat ovat yksin kotona kun sitten lenkille viedään ja kiireesti kotiin eikä saa ottaa mitään kontaktia toisiin koiriin. Koirakin kaipaa sosiaalisuutta , mutta on täysin omistajansa armoilla on surullista. Kun kysyin , miksi sinän revit koiraasi vastaus oli en minä revi. Kaksi kertaa olen nähnyt tämän tapahtuvan. Kaiken huipuksi vielä vastasi, että on hänen koirallaan muita koirakavereita. Eipä ole näkynyt, yksitoikkoista elämää on koiralla/koirilla , joilla ei ole eläämää. Olin pyytänyt häntä keskustelemaan jättäen postlaatikkoon lapun. Eräänä aamuna kun näin hänet kysyin nämä edellä mainitut asiat. Hän oli töykeä käytöksinen ja sanoi, että on tyhmää jättää postariin lappuja. Yhtä tyhmää ja ilkeää on koiran kohtelu. Lapun laitoin juuri siksi kun en tavoittanut muuten. Eikä suinkaan ole tyhmää pyytää keskustelemaan oli se muoto mikä tahansa. Mies puolinen on aina antanut heidän koiransa tervehtiä meidän koiraa,.
1081115
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 108

Vanhimmat

Tämä slue on tapahtumatikasta seutua.

Äänestä
  • Täällä tapahtuu.
    Joku aika sitten yksi ukko oli väittänyt erään henkilön laittaneen heidän postilaatikkoon kortteja.
    Tämä ei pidä paikkaansa hänellä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Hänellä on niitä vihamiehiä oman käytöksensä vuoksi - jolloin voi tapahtua mitä vaan.
    Tästä tämä raivostunut ukko pysäytti autonsa ja oli raivonnut pää punasena ja uhkaili melkein oli käynyt lyömään. Pihassa oli tuolloin ihminen , joka kuuli myös tämän.
    Pitäisi aina olla varma asioista, ennekuin menettää hermonsa.
    Samainen ukko oli hänen puolisolleen myös syytellyt ja uhkaillut hänen olettamaa henkilöä. Se, mitä tämä raivooja kertoo nyt muille, ei ole totta. Täällä sitten mainitaan postilaatikkoon jätetystä viestistä kun ei ole muuten tavoittanut. Ei siinä ole mitään ihmeellistä ne ovat tietääkseni aivan asialliset. Ennemminkin käytös on omituinen henkilöllä itsellään.

    3Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Täällä tapahtuu.

    Miten tämä liittyy tähän koira-aiheeseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Lyllä liittyy jollain tavalla enrmpää valottamatta.

    2Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Miten tämä liittyy tähän koira-aiheeseen?

    No ei mitenkään, mutta päässäni viirasi taas eilen. Sorry.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    No ei mitenkään, mutta päässäni viirasi taas eilen. Sorry.

    Luulempa ja tiedänkin - että sinulla on aina viirannut.

    2Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Täällä tapahtuu.
    Joku aika sitten yksi ukko oli väittänyt erään henkilön laittaneen heidän postilaatikkoon kortteja.
    Tämä ei pidä paikkaansa hänellä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Hänellä on niitä vihamiehiä oman käytöksensä vuoksi - jolloin voi tapahtua mitä vaan.
    Tästä tämä raivostunut ukko pysäytti autonsa ja oli raivonnut pää punasena ja uhkaili melkein oli käynyt lyömään. Pihassa oli tuolloin ihminen , joka kuuli myös tämän.
    Pitäisi aina olla varma asioista, ennekuin menettää hermonsa.
    Samainen ukko oli hänen puolisolleen myös syytellyt ja uhkaillut hänen olettamaa henkilöä. Se, mitä tämä raivooja kertoo nyt muille, ei ole totta. Täällä sitten mainitaan postilaatikkoon jätetystä viestistä kun ei ole muuten tavoittanut. Ei siinä ole mitään ihmeellistä ne ovat tietääkseni aivan asialliset. Ennemminkin käytös on omituinen henkilöllä itsellään.

    Onko näissä mainituissa korteissa nimiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Miten tämä liittyy tähän koira-aiheeseen?

    Koirahan tuollakin on ja yhdistyy toiseen juttuun.

    Äänestä

  • Nyt se sama tyyppi kuljettaa koiraansa meidän ohitse valinnut reitin , ettei koiraparan tarvitse tavata ketään.
    On ankeeta elämää.

    2Äänestä

Sinun koirasi/ rakkisi on kenties sitä lajia, johon ulkoiluttava henkilö ei halua koiraansa tutustuttaa. En minäkään halua koirieni ongelmarotujen kanssa hengaavan. Ne voi olla samalla sekunnilla kurkussa kiinni ilman mitään varoituksia.

Taidan kävellä huomenna postilaatikkosi ohi ja jättää tiedoksesi Herätkää -lehden.

Äänestä
  • Sinun päässäsi on iso ongelma pahempi kuin mainitsemasi rakilla. Kyllähän se on niin , että narun päässä ne ongelmat on

    2Äänestä

  • Jospa tutustuisi tuohon lehteesi ihan itseksesi vaan, näyttää siltä että yläkerrassa heittää.

    2Äänestä

  • Kerrotko mikä koira minulla on kun tunnut tietävän?

    Äänestä

  • Mikä koira?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kerrotko mikä koira minulla on kun tunnut tietävän?

    Rähisevillä tatuoiduilla hamppua polttavilla akoilla on yleensä joku rähinärotu. Bull tms. huonopäinen elukka. Meillä kainuulaisilla alfauroksilla on yleensä seisojia. Kuvaa ja peilaa meidän maskuliinisuutta ja viriiliyttä.

    Äänestä

  • Olipas raju kannanotto "Sinun rakkisi"... kun noin raivostuit, jäi ehkä huomaamatta, kun mies tulee sen koiran kanssa vastaan, antaa tutustua ja no problem.
    Kyllä te ämmät olette täysiä kusipäitä, myös Sinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Olipas raju kannanotto "Sinun rakkisi"... kun noin raivostuit, jäi ehkä huomaamatta, kun mies tulee sen koiran kanssa vastaan, antaa tutustua ja no problem.
    Kyllä te ämmät olette täysiä kusipäitä, myös Sinä.

    Kirjoittaapi ite iso kusipää.

    1Äänestä

  • Mikähän se loota mahtaa olla? Jospa laittasi kaikkiin lootiin varmuuden vuoksi.

    2Äänestä

Kyllä se on näin, että vastuullinen koiraihminen ei omaa koiraansa bittpullin, seefferin, dalmatialaisen, tms. lahopää-rodun kanssa tutustuta. Ravintola valitsee asiakkaansa ja koiranpitäjä oman koiransa seuralaiset. Luulisi olevan itsestään selvää, että aina pitää ajatella vain ja ainoastaan koiran parasta.

Meillä on tällä hetkellä kaksi seisojaa ja molemmat ovat onneksi jo luonnostaan niin tervepäisiä, että karttavat lahopää -rotuja. Hyviä koiria ovat. Retkottavat pihalla nytkin ja toinen katsoo ohi uivaa sorsaa. Hyvin pysyvät pihassa kun eivät ole päästään lahoja.

Äänestä
  • Lahopää omista kirjoittaa noin. Nyt on pienista kilteistä koirista kysymys, jotka tuntevat toisensa. Narun päässä on ongelma ei näissä koirissa tiedän tapauksen kuulin tästä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Lahopää omista kirjoittaa noin. Nyt on pienista kilteistä koirista kysymys, jotka tuntevat toisensa. Narun päässä on ongelma ei näissä koirissa tiedän tapauksen kuulin tästä.

    "Narun päässä on ongelma" ... sille tosiaan kuulostaa. Korkki kiinni tältä illalta ja huomenna uusi rähinöinti päälle? "Tiedän tapauksen jne." On kyllä kissankasvattajalla jutut.

    3Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Onhelms osui hyvin sinnuun korkki vadta aukesi

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    "Narun päässä on ongelma" ... sille tosiaan kuulostaa. Korkki kiinni tältä illalta ja huomenna uusi rähinöinti päälle? "Tiedän tapauksen jne." On kyllä kissankasvattajalla jutut.

    Ei taida osus tällä kertaa ei ole kissan kasvattajasta kyse jos ossaat aloituksen lukea?

    Äänestä

  • 🤣🤣🤣anteeksi nyt naurattaa, melkeen kusikin meni housuun. Toivottavasti sulla ei ole koiraa, mutta jos olisi, arvatenkin sitten räkyttävä, vauvana pidetty lamppuharja. Nämä on muuten pahiten pilattu, kiitos naisten "osaavan" kasvatuksen.
    Muuten noi "tappajakoirat" on aivan loistavia, mutta pitää kouluttaa, kuten mainitsitkin, kuin myös ne räksyttävät lamppuharjat. Niiden omistajat on niin älykääpiöitä, että toteavat "HÄN (käytetään kyllä ihmisestä, ei koirasta tai muustakaan elukasta) on niin pieni, ettei tarvi opettaa". Voi puhä yksinkertaisuus!

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    🤣🤣🤣anteeksi nyt naurattaa, melkeen kusikin meni housuun. Toivottavasti sulla ei ole koiraa, mutta jos olisi, arvatenkin sitten räkyttävä, vauvana pidetty lamppuharja. Nämä on muuten pahiten pilattu, kiitos naisten "osaavan" kasvatuksen.

    Mulla ei ole koiraa mutta kavereillani on.

    1Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Mulla ei ole koiraa mutta kavereillani on.

    Terkuin toist puolen jokkee.

    2Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei taida osus tällä kertaa ei ole kissan kasvattajasta kyse jos ossaat aloituksen lukea?

    Jellona kissa on kajjaanin kuuluisuus.

    2Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    🤣🤣🤣anteeksi nyt naurattaa, melkeen kusikin meni housuun. Toivottavasti sulla ei ole koiraa, mutta jos olisi, arvatenkin sitten räkyttävä, vauvana pidetty lamppuharja. Nämä on muuten pahiten pilattu, kiitos naisten "osaavan" kasvatuksen.
    Muuten noi "tappajakoirat" on aivan loistavia, mutta pitää kouluttaa, kuten mainitsitkin, kuin myös ne räksyttävät lamppuharjat. Niiden omistajat on niin älykääpiöitä, että toteavat "HÄN (käytetään kyllä ihmisestä, ei koirasta tai muustakaan elukasta) on niin pieni, ettei tarvi opettaa". Voi puhä yksinkertaisuus!

    Melkein kaikki puhuvat koirista hän.
    Kyllä mulle opetettiin jo koulussa, että ihmisistä puhutaan hän muodossa ja eläimistä se. Meidän koirista puhutaan aina se muodossa vaikka rakkaita perheenjäseniä ovatkin.

    2Äänestä

Aloittaja on selvästi aloitteleva koiraharrastaja. Hänellä on pakottava tarve neuvoa muita oman lyhyen kokemuksensa tiimoilta. Saman koin minäkin noin 30 vuotta sitten. Nyt on kertynyt kokemusta omalla kohdalla 13 koirasta ja paljon olen katsonut myös naapureiden koirien perään.

Eli jos vastaantulija ei halua leikittää koiraansa lamppuharjasi kanssa niin yleensä on syy miksi näin tehdään. Aloittelijan suuria virheitä on olettaa, että kaikki muut koirankusettajat ovat automaattisesti ääliöitä. Joskus näin, mutta onneksi harvoin.

Suoranaisena ihmeenä pidän avautumista asiassa. Avautumisen paikka on silloin kun veri lentää tai koiran ylläpitoa on laiminlyöty. Jonkun yksittäisen ukon yrmeydestä en numeroa tekisi. Toki olisihan se varmaan paikallaan soittaa vaikka kansanradioon jos kokee omaa koiranomistajaegoaan loukatun.

1Äänestä
  • Puhut asiasta - joka ei koske ollenkaan kuvaamasi tapausta.
    Tapaus on aivan eri luokkaa tämä kuvauksesi on sinun kuvitelmaasi, eikä mikään kohdistu kyseiseen tapaukseen.

    4Äänestä

  • Aloituksessa mainittu mies puolinen taitaakin olla fiksu

    2Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Aloituksessa mainittu mies puolinen taitaakin olla fiksu

    Tämä koiraongelma koskettaa meitä kaikkia. Lähes aina ulkoiluttaminen on sen näköistä, että voi kun piti lähteä. Kännykkä on lenkillä ainoa ilon aihe. Mikä ihmeen statussymboli se tämä koira on, kun pitää joka huushollissa olla. Sotkevat ja räksyttävät, valtaavat jalkakäytävät, eikä varmasti väistetä. Koiraverolla saisi valtio jo aika paljon rahaa velkojen maksuun.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Myös paskattavat mihin vaan, enkä ole nähnyt niitä korattavan. Talvella hiihtoladullekkin eikä korjannut.

    Väärillä raiteilla olet ei mikkään statussymbooli haluat käsittää vain asian niin joka sinua miellyttää. Suu väärinpäin lenkkeilee ja kulkeepi koiransa kanssa. Kenenkään ei todellakaan tarvitse rakkejansa kenenkään kottiin viedä. Eikö täällä ole kohtaamisesta kyse ja ihmetystä koiran kohtelusta ja taluttajan käytöksestä??? Revi siitä taas länkytydtä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Myös paskattavat mihin vaan, enkä ole nähnyt niitä korattavan. Talvella hiihtoladullekkin eikä korjannut.

    Pidetäänkö pinkin värinen liitu mukana ja merkitään sydän jokaisen korjaamattoman läjän ympärille ?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Pidetäänkö pinkin värinen liitu mukana ja merkitään sydän jokaisen korjaamattoman läjän ympärille ?

    Jospa piät pinkin värisen paskapussin ja korjaat läjät.

    1Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Jospa piät pinkin värisen paskapussin ja korjaat läjät.

    Näin väärin voi asian ymmärtää. Minulla ei ole koiraa, enkä kanna paskapusseja mukanani.
    Tarkoitus oli kiinnittää huomio siihen, miten vastuuttomia koiranomistajat yhteiskunnassa on." Minä ja minun perheenjäseneni paskannetaan mihin halutaan."

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Tämä koiraongelma koskettaa meitä kaikkia. Lähes aina ulkoiluttaminen on sen näköistä, että voi kun piti lähteä. Kännykkä on lenkillä ainoa ilon aihe. Mikä ihmeen statussymboli se tämä koira on, kun pitää joka huushollissa olla. Sotkevat ja räksyttävät, valtaavat jalkakäytävät, eikä varmasti väistetä. Koiraverolla saisi valtio jo aika paljon rahaa velkojen maksuun.

    Huonon itsetunnon omaavalla täytyy olla aina joku riippuvuus mukana. Tupakka, kännykkä tai koira. Joka haastateltavankin täytyy kantaa koira, jota pussaillaan ja rapsutetaan niin, että epiteelit lentää. Ei tietenkään tänä itsekkyyden aikana ajatella kanssaihmisiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Juuri niin.

    Tai himo lenkkeily naamat irvissä…

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Myös paskattavat mihin vaan, enkä ole nähnyt niitä korattavan. Talvella hiihtoladullekkin eikä korjannut.

    ..juu yksi paskatti putkikoiraansa hiihtoadulle.

    1Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Tai himo lenkkeily naamat irvissä…

    Himolenkkeily näkkyy muuallakin kuin kropassa.
    Jos saa itsensä laidutettua juoksemalla /lenkkeilemällä niin valitettavasti naamasta näkyy muutokset huonompaan suuntaan kurtut ilmestyvät nuoremmillekkin ja muuttuu ikäistään vanhemman näköiseksi. Mieluummin lihaa luiden ympärillä kuin ennenaikainen vanheneminen (addiktio) kurittaa ja rääkätä itseään. Tietysti se on jokaisen oma asia - mutta ei se kaunista katsottavaa ole.

    4Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Ju, tuo on hyvin usein käytetty perustelu lihavilla ihmisillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    No sun mielipide toki lihavatkin voi laihduttaa, mutta järki siinäkin. Ei noi luuviulut näytä hyvältä ite luulevat vaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Ju, tuo on hyvin usein käytetty perustelu lihavilla ihmisillä.

    Mun sisko laihdutti ja otti aurinkoo niin et oli kuin papu niin ruskea . Sanoin hänelle suoraan, että ennen olit kaunis nyt oot kuin noita-akka. Liika ruskettaminen vanhetaa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Puhut asiasta - joka ei koske ollenkaan kuvaamasi tapausta.
    Tapaus on aivan eri luokkaa tämä kuvauksesi on sinun kuvitelmaasi, eikä mikään kohdistu kyseiseen tapaukseen.

    Eri juttu..pienen valkoisen koiran kiskojasta on kyse ja taluttajan käytöksestä. Aina ollut vihaisen näköinenkin näin kerrottiin. Kuuleman mukkaan mies ollut asiallinen.

    2Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Tai himo lenkkeily naamat irvissä…

    Sehän vanhentaa ihmistä

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Ju, tuo on hyvin usein käytetty perustelu lihavilla ihmisillä.

    Hyvä peruste mieluummin vähän pyöreämpi - eikä heinäseipään kokoinen ja naama kuin kurttukaali.

    Äänestä

Ja silti et uskalla sanoa päin naamaa mitään..

Äänestä
  • Sinäkö se tiiät? No tuo rakkikoira ”ukko”’kyllä läväytti päin naamaa sellasta sontaa millä ei ole mitään perää.
    Hullunkiiltob silmissä raivosi.ja antaaa ihmisille väärää infoa näin on kuulunut.

    3Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Sinäkö se tiiät? No tuo rakkikoira ”ukko”’kyllä läväytti päin naamaa sellasta sontaa millä ei ole mitään perää.

    Tää ns.rakkikoira (ukko) on tapellut niin monien kanssa luuleepi ihtestään suuria.

    Kuullun mukkaan tappeleva pelle.

    1Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Tää ns.rakkikoira (ukko) on tapellut niin monien kanssa luuleepi ihtestään suuria.

    Oikeutta piti hakkee raastuvan kautta ja päättyi hyvin

    2Äänestä

  • Sanoin päin naamaa ja totesi itsekkin et on liian laiha ja naamasta näkyy. Nyt on saanut itsensä kuntoon ja kiloja takaisin. Nyt hän on hyvännäköinen niinkuin ennenkin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Sanoin päin naamaa ja totesi itsekkin et on liian laiha ja naamasta näkyy. Nyt on saanut itsensä kuntoon ja kiloja takaisin. Nyt hän on hyvännäköinen niinkuin ennenkin.

    Vastsus = 20.5.2026,9

    1Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Vastsus = 20.5.2026,9

    Vastaushan kuuluu tuohon 20.5.2026 ( mun sisko jne..,)

    Äänestä

Kyllä ne koirat jo kauempaa alkaa rähistä jos ei toisen olemus miellytä

jos on uros ja naaras kohtaa, sitten nenä menee peräpäähän kohta ja hyppää pukille jos unohtuvat kahden,
sitten on nalkissa niin ei niitä saa irtikään kuin sahalla muna poikki

Äänestä

Taidat olla vähän sekaisin .Mieti nyt vähän kun kaipaat selitystä tähän.

Äänestä

Voi herranenaika mikä vuodatus.On aikuiselta ihmiseltä aika lapsellista käytöstä .

Äänestä
  • Ja sinä lapsellinen stalkkaat ja olet kiinnostunut jutuista, taitaapi joku osua ihteesi? Kaikki tuntuupi lapselliselle kun tunnet jutun ja tekoset. Ei pidä levitellä niitä paska valheitasi muille ja hakea sympatiaa sua ei usko kuin yksi samanlainen kuin sinä. Turvautukaa nyt toisiinne saatte lohtua. Kyllä on kuultu nämä tarinat tästä voisi sanoa, että nämä eivät ole edes lapsellisia vaan tunnehäiriösen omia sepittämiä tarinoita.
    Kyllä olemme kuulleet tänne L-kankaalle asti.

    4Äänestä

  • Joo vuodatusta, joka saattaa osua? Oli muuten sanonut tuosta kortti jutusta epäillyn puolisolle” kukaan muu ei kuulema tiedä hänen asiostaan kuin hänen väittämä henkilö”!
    On aika uskaliasta levitellä valheellista tietoa -mikäli hänen mainitsemissa korteissa ei ole nimiä. Sillä seudulla assuu muutama kanta -asukas, jotka kuulema tietävät koko tämän kyseisen seudun historian ja asukkaat. Kaksi heistä on kuollut, mutta vielä on pienestä lapsesta asunut aukas siellä.
    Joten valheita ja perättömiä , joissa ei ole mitään totuuden siementä. Tv.toist puolen jokkee.

    2Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Joo vuodatusta, joka saattaa osua? Oli muuten sanonut tuosta kortti jutusta epäillyn puolisolle” kukaan muu ei kuulema tiedä hänen asiostaan kuin hänen väittämä henkilö”!
    On aika uskaliasta levitellä valheellista tietoa -mikäli hänen mainitsemissa korteissa ei ole nimiä. Sillä seudulla assuu muutama kanta -asukas, jotka kuulema tietävät koko tämän kyseisen seudun historian ja asukkaat. Kaksi heistä on kuollut, mutta vielä on pienestä lapsesta asunut aukas siellä.
    Joten valheita ja perättömiä , joissa ei ole mitään totuuden siementä. Tv.toist puolen jokkee.

    Asianosaisen tuttava kertoi kortteja olleen kolme ja kussakin oli kaksi nimeä. Vain yksi kortti on enää tallessa., muista on valokuvat arkistoituna.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Kyllä. Niissä oli vastaanottajan ja lähettäjän nimet.

    Kenenköhän nimet niissä mahtaa olla , ettet vaan sitäkin valehtele?

    1Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Kyllä. Niissä oli vastaanottajan ja lähettäjän nimet.

    Ristiriitaista sillä tämä tyyppi oli epäillyt kun oli maininnut epäillyn puolisolle.. mistään nimistä ei ole ollut puhetta.
    Laitappa nimi julki -mikäli sinulla on näyttöä.

    Muistuuko mieleesi kun olit autolla pysähtynyt raivonnut ja uhkaillut?

    4Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Asianosaisen tuttava kertoi kortteja olleen kolme ja kussakin oli kaksi nimeä. Vain yksi kortti on enää tallessa., muista on valokuvat arkistoituna.

    Otappa kopiot niistä ja toimita ne epäillylle niin nimikin näin selviää.

    2Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ristiriitaista sillä tämä tyyppi oli epäillyt kun oli maininnut epäillyn puolisolle.. mistään nimistä ei ole ollut puhetta.
    Laitappa nimi julki -mikäli sinulla on näyttöä.

    Muistuuko mieleesi kun olit autolla pysähtynyt raivonnut ja uhkaillut?

    Ei niitä tietenkään julki laiteta, kun säännöt kieltää. Joskus saattaa saada käsityksen, että henkilö raivoaa ja huutaa autossa, vaikka kyseessä on stereoista kuuluva räppi tahi punkkirokki ja henkilö elehtii villisti tämän tahtiin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Voihan ne toimittaa henkilölle nähtäväksi kun kerran tiedät tästä. Vittu mistään räpistä ei ole ollut kyse vaan jätkä huutanu ja uhkaillu pää punasena. Turha saivarrella

    Ai , että on kova räppäri 50v- 60v.

    2Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Voihan ne toimittaa henkilölle nähtäväksi kun kerran tiedät tästä. Vittu mistään räpistä ei ole ollut kyse vaan jätkä huutanu ja uhkaillu pää punasena. Turha saivarrella

    Eli sinulla on vain toisen käden tietoa? Minä tunnen asian tarkasti viimeistä pilkkua myöten.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    No kerrotko tarkasti niin vastaan vielä tarkemmin. Tuskin uskallat, sillä sinulla on valheet tietonasi.

    2Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    No kerrotko tarkasti niin vastaan vielä tarkemmin. Tuskin uskallat, sillä sinulla on valheet tietonasi.

    ????

    1Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Asianosaisen tuttava kertoi kortteja olleen kolme ja kussakin oli kaksi nimeä. Vain yksi kortti on enää tallessa., muista on valokuvat arkistoituna.

    Onpa hienoa tämä epäilty on odotellut, että tulisitte näyttämään -missä se nimi seisoo?
    Ei vaan kuulu herää epäilys koko jutusta sillä jos asia on mainitsemallasi tavalla ihan varmasti tämä ”uhkailija” olisi ottanut yhteyttä. Uskaliasta on levitellä paska valheita - joissa ei ole perää. Minä olisin selvittänyt jos kerran on noin vankkaa tietoa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Kyllä. Niissä oli vastaanottajan ja lähettäjän nimet.

    Mene näyttämän hänelle kenen nimi niissä seisoo - mitä täällä jauhat?

    2Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Otappa kopiot niistä ja toimita ne epäillylle niin nimikin näin selviää.

    Ne voi laittaa postilaattikkoon tai lähettää postissa asianosaiselle kun tuntuu ns.tietoa olevan!
    Taitaa olla emävälhe?

    1Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ei niitä tietenkään julki laiteta, kun säännöt kieltää. Joskus saattaa saada käsityksen, että henkilö raivoaa ja huutaa autossa, vaikka kyseessä on stereoista kuuluva räppi tahi punkkirokki ja henkilö elehtii villisti tämän tahtiin.

    Monilla on tukkakin lähtenyt räppiä kuunnellessa monilla myös kuulo ja näköaistikin.

    2Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Eli sinulla on vain toisen käden tietoa? Minä tunnen asian tarkasti viimeistä pilkkua myöten.

    Vastsusta on odoteltu kovasti…

    Äänestä

Useimmat koirat elävät kurjan elämän hyvää tarkoittavien omistajiensa rääkättävinä.
Jos koira on 'hän' ja sen omistajat 'isi' ja 'äiti' ollaan jo ihan hakoteillä. Vielä enemmän mennään metsään, kun koiralle aletaan pukemaan villapaitoja, tossuja ja muuta roinaa päälle.
Koira one ELÄIN se EI OLE IHMINEN. Siksi koira haluaa ja ansaitsee eläimellisen elämän.
Onneksi koirilla on yksi etu ihmiseen verrattuna; Niille annetaan armokuolema, ettei tarvita kärsiä loputtomasti.

1Äänestä
  • Totta ja miksi ottaa koira jos se joutuu kaiket päivät esim. olemaan yksin kotona? Se on joillekkin vain maskotti ilman aktiviteettia. Pakonomaisesti kuljetetaan ja narun päässä vihaiset ilmeet ja suut rullalla. On ankeaa elämää koira paroilla.
    Eikä koirasta käytetä sanaa hän.

    4Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Totta ja miksi ottaa koira jos se joutuu kaiket päivät esim. olemaan yksin kotona? Se on joillekkin vain maskotti ilman aktiviteettia. Pakonomaisesti kuljetetaan ja narun päässä vihaiset ilmeet ja suut rullalla. On ankeaa elämää koira paroilla.
    Eikä koirasta käytetä sanaa hän.

    Minä käytän halutessani sanaa hän. Heitä on meillä kaksi. Molemmat heistä ovat touhunneet pihalla koko päivän. Ei huolta. He tosiaan pysyvät pihassa ilman komentamista. Nyt he ovat sisällä. Isompi hän nukkuu kuorsaten tuossa vieressä ja pienempi hän tuolla olohuoneen puolella. Meidän koirat ovat enimmäkseen minun ja nalkutusta harrastavan naaraan kanssa. Minä olen kotona koiruleiden kanssa ja jos Jumala suo pyydän hänet, heidät, meidät ja vielä naapurin kissat aamuruoalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Muista, että hän saattaa tappaa. https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000011955869.html

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Minä käytän halutessani sanaa hän. Heitä on meillä kaksi. Molemmat heistä ovat touhunneet pihalla koko päivän. Ei huolta. He tosiaan pysyvät pihassa ilman komentamista. Nyt he ovat sisällä. Isompi hän nukkuu kuorsaten tuossa vieressä ja pienempi hän tuolla olohuoneen puolella. Meidän koirat ovat enimmäkseen minun ja nalkutusta harrastavan naaraan kanssa. Minä olen kotona koiruleiden kanssa ja jos Jumala suo pyydän hänet, heidät, meidät ja vielä naapurin kissat aamuruoalle.

    Jellona kisu onkin kajjasnin kuuluisuu komea kissa onkin.

    "Minun poika" sanoi Summit ohjelmankin transsukupuolinen täti, kun koiran kuvaa näytti. Ihmisten aivot ja perhekäsitys on aivan sekaisin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    "Minun poika" sanoi Summit ohjelmankin transsukupuolinen täti, kun koiran kuvaa näytti. Ihmisten aivot ja perhekäsitys on aivan sekaisin.

    On seksisin koiran taluttajat…ei kaikki

    Äänestä

  • Tämä on niin totta vaatteet ja kaikki hössötys eläimeen (koiriin)
    on typerää. Asiaa kirjoitat - ihan samaa ajattelen itsekkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Jellona kisu onkin kajjasnin kuuluisuu komea kissa onkin.

    Ne-van jellona

    Äänestä

Lopettakaa jo.

Äänestä
  • …aloitukselle = LOOKING GREAT—)

    3Äänestä

Koirankiskojamuori oli ollut taas tällä kertaa liikenteessä. Nyt Puistolassa. Sellainen iso rytö oli ollut. Huutanut mennessään, että minäpä laitan asian Suomi kakkosneloseen niin osaatte olla hiljaa. Oli aikonut pieksää mennessään homot ja pikkutytöt. Ja somalit, kirvesmiehet ja maasta muuttajat. Kyllä tässä Henkilönä joutuu taas pelkäämään jos taas joku talon kokoinen muori alkaa messuamaan.

Äänestä
  • Näistähän sinun kannattaa tehä viranomaiselle ilmoitus, mikäli näet koiran kaltoin kohtelua. Kun sinulla on tuntomerkit ja tiedät - missä hän asuu. Kyllä viranomaiset tutkivat.

    3Äänestä

Onko lääkkeet ottamatta?

Äänestä
  • Ota sinä lääkkeeksi!

    Äänestä

  • Sanavarastosi kovin köyhä. Luulenpa että sinun ottamat lääkkeet eivät auta sinuun. Pyydä tohtorilta vahvempi, jospaa ne tehoaisi?

    2Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Ota sinä lääkkeeksi!

    Mee nukkumaan.

    Äänestä

  • Onko tää se kajjaanin valetohtori joka reseptit antaapi?

    Äänestä

Oli nähty tänään iltapäivällä Nakertajassa joku mielenosoittaja-akka, joka oli pitänyt messua pienelle koiralle ja kiskonut narusta. Siskon tytön poikakaveri oli ollut tapahtunutta todentamassa ja soittanut paikalle ambulanssin. Oli miettinyt poliisiakin, mutta todennut, että se akka sitä apua eniten kaipaa eikä koira.

Äänestä

Persut äänestivät koiraveron puolesta ja nostivat arvonlisäveroa ruoan hinnassa mikä sai ihmiset hakemaan kotieläimille ilmaista ruokaa ruokajonosta. SDP on vastustanut ruokajonoja eläinten puolesta, koska ihmisen ruoka ei ole lisäaineista vapaata eikä eläimet tiedä mitä syövät.

Äänestä
  • Koiravero on ihan aiheellinen.

    2Äänestä

Tuntemattomien ihmisten kanssa ei kannata olla tekemisissä tässä nykyisessä maailmassa, koskaan ei voi tietää mitä ihmiset ajattelevat esimerkiksi omistamalla koiran.

Äänestä
  • Maailmalla on tapana ettei katsota kasvoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Maailmalla on tapana ettei katsota kasvoihin.

    Kuka ihmisiä muistaa ja naisten meikki on oikeesti turhaa vapaalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Kuka ihmisiä muistaa ja naisten meikki on oikeesti turhaa vapaalla.

    Ihmiset muistavat 90 prosenttia sanallisen viestinnän avulla ja näköaistilla vain kolme prosenttia ja makuaistiin luotetaan kymmenen prosenttia.

    Äänestä

Itsemurha on ainoa keino mikä on todettu auttavan kaikkiin asioihin.

Äänestä

Pienen koirulin remmin päässä mellastava muori oli esittänyt taas temppunsa. Nyt Kätössä. Oli pieksänyt mennessään yläkoululaisen poikaporukan, yhden pyöräilijän ja paikalle erehtyneen poliisipartion. Oli jatkanut matkaansa Nakertajan suuntaan ja mukiloinut mennessään kolme hautausmaan työntekijää. Pieni koira oli kiljunut apua ja kaikki oli rynnänneet karkuun, kun näkivät millainen sieltä on tulossa.

Äänestä
  • Onko tämä etes totta? Koiraa ei monikaan tarvitse kun kohtelu on mitä sattuu. Täällä hyviä kirjoituksia, minkälaista taluttajaa on liikenteessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Onko tämä etes totta? Koiraa ei monikaan tarvitse kun kohtelu on mitä sattuu. Täällä hyviä kirjoituksia, minkälaista taluttajaa on liikenteessä.

    Ytäni kertoi myös pienen koiran kiskomisesta😡

    Äänestä

Pientä koiraa ulkoiluttava ja kiskova kaappipakastimen kokoinen henkilö oli havaittu Paltaniemen venesatamassa. Siskoni tyttö oli huomauttanut kiskomisesta ja niin oli mammutti vain ottanut raivoissaan ja kaatanut Jeep Wranglerin katolleen ja potkinut ikkunat sisään.

Varokaa kansalaiset jos menette aukomaan päätänne tälle kiskojalle. Saattaa läski nk. tummua.

Äänestä
  • 😂🤣

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Viime aikoina olen törmännyt koiraa ulkoiluttavaan henkilöön. Täytyy suruskseni todeta, kuin pientä koiraa kiskotaan ei saa tutustua muihin koiriin. Pieni koira heiluttaa häntää ja hyppii kahdella jalalla ja yrittää tulla koirani luo emäntä kiskoen väkisin vetää koiransa pois. Se tietysti kertoo taluttajastaan kaiken. Päivät pitkät useat koirat ovat yksin kotona kun sitten lenkille viedään ja kiireesti kotiin eikä saa ottaa mitään kontaktia toisiin koiriin. Koirakin kaipaa sosiaalisuutta , mutta on täysin omistajansa armoilla on surullista. Kun kysyin , miksi sinän revit koiraasi vastaus oli en minä revi. Kaksi kertaa olen nähnyt tämän tapahtuvan. Kaiken huipuksi vielä vastasi, että on hänen koirallaan muita koirakavereita. Eipä ole näkynyt, yksitoikkoista elämää on koiralla/koirilla , joilla ei ole eläämää. Olin pyytänyt häntä keskustelemaan jättäen postlaatikkoon lapun. Eräänä aamuna kun näin hänet kysyin nämä edellä mainitut asiat. Hän oli töykeä käytöksinen ja sanoi, että on tyhmää jättää postariin lappuja. Yhtä tyhmää ja ilkeää on koiran kohtelu. Lapun laitoin juuri siksi kun en tavoittanut muuten. Eikä suinkaan ole tyhmää pyytää keskustelemaan oli se muoto mikä tahansa. Mies puolinen on aina antanut heidän koiransa tervehtiä meidän koiraa,.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu