Minua kiinnostaisi tietää mitkä ovat ne syyt jotka "pakottavat" teidät antamaan lapsenne adoptoitavaksi? Mitä te ajattelette lapsestanne sitten kun tapaatte (jos tapaatte) sen pois antamanne lapsen joskus aikuisiässä? Onko teille kenellekään syntynyt hyvää ja pysyvää suhdetta myöhemmin?
Adoptoitu
Nainen
171875
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
laittanut väärälle palstalle.Adoptio palsta on erikseen.Useimmat meistä yrittävät saada sijoituksesta lapsen kotiin.Sijoitus eri,kuin adoptio.
yleensä vanhempiaan säännöllisesti,ja käydä kotona lomilla.
ja lapsi palaa kotiin.
hei...
Kyllä se on niin, että myös lapsen adoptioon antaneet äidit ovat biovanhempia. Miksei heitä hyväksytä tänne? Onhan sijaisvanhemmuus-keskustelukin olemassa kuten adoptiopalsta. Tämän palstan otsikossa lukee Biovanhemmat ja heihin kuuluu myös adoptiolasten biologiset vanhemmat.
Sitä paitsi minä tiedän kolmekin äitiä, joiden lapsi on ensin huostaanotettu ja kun lapsi on asunut jo vuosia sijaisperheessä niin äiti on antanut sijaisperheen adoptoida lapsen. Ainakin yhtä äitiä sossu painosti allekirjoittamaan adoptiopaprut ja sijaisvanhemmat anoivat sitä pari vuotta. Toisella äidillä omat sukulaiset suostuttelivat kirjoittamaan adoptiopaprut!!!! Kaikkien näiden lapset oli sijoitettu ihan pieninä ja äideille sanottiin, ettei sijoituksia tulla purkamaan ikinä. Ei adoption bioäidit ole yhtään huonompia eikä parempia kuin muutkaan bioäidit. Kyl heidät pitäis tänne toivottaa tervetulleeksi.
anteeksi, että tuli vähän väärän viestin alle :(
kaikki ihmiset,jotka haluavat kirjoitella.
Mielestäni biovanhemmista puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan niitä lapsen/aikuisen ihmisen BIOLOGISIA vanhempia - eli siis eikös se ole sama asia, sijoitetun sekä adoptioon annetun kohdalla?
Itse ainakin ottolapsena puhun bio-äidistä ja bio-isästä, jolloin taustastani tietävät ymmärtävät heti, keitä tarkoitan. Kasvattivanhemmistani puhun AINA vanhempinani.
Kun ekaa kertaa tulin lueskelemaan tätä bio-palstaa, hämmästyin sen sisältöä - luulin todella tulleeni hiukan toisenlaiselle palstalle.
En arvannut törmääväni sijoitettujen/huostaanotettujen lasten vanhempien palstaan - koska alunperin ajatus biovanhemmista on itselleni ollut ensisijaisesti tuo ADOPTIOon liittyvä.
ennemminkin tuolla adoptio puolella kirjoittelemassa.Täällä enemmistö sijoitetun lapsen vanhempia,ja moni heistä yrittää saada lapsensa kotiin takaisin.Tietty bioäitejä ovat kaikki jotka synnyttäneet lapsen.
Tämä palsta on vasta perustettu tänä kesänä. Sijoitettujen ja adoptoitujen lasten/aikuisten biovanhemmille ei ole oikein ollut keskustelupaikkaa. Lisäksi asia on monille niin arka ja hävettävä, ettei sitä välttämättä edes uskalla keskustella. Monista tuntuu siltä, ettei maailmassa ole ketään samaa kokenutta. Totuus on tietenkin se, että Suomessa on tällä hetkellä yli 8000 huostaanotettua alaikäistä ja Suomessa adoptoidaan vuosittain noin 100 henkilöä. Uusista adoptioista suuri osa on perheen sisäisiä tai aikuisadoptioita.
Täältä palstalta monet ovat varmasti oppineet paljon. Tässäkin keskustelussa on varmasti monille selvinnyt se, että adoptiolasten biovanhemmatkin ovat samassa jamassa, vaikka tilanne on tavallaan erilainen. Jokainen kun tuppaa ajattelemaan asioita omasta elämästään käsin. Niin sinullekin varmaan kävi, kun palstalle tulit. On hienoa, että voidaan oppia uutta ja lukea toistemme kokemuksista. On täällä palstalla adoption biovanhempiakin ollut. Heille on olemassa suljettu msn-ryhmä. Jos bioäitiäsi kiinnostaisi semmoinen, niin Adoptiopalstalla on siihen linkki. Tervetuloa!
lentää välillä niskaan,kyllä toiset asiallisestikin kirjoittelevat.Elämässä ei aina kaikki mene,niin kuin on suunnitellut,ja jokainen tapaus on erilainen.Kyllä tänne mahtuu adoptuitujenkin vanhemmat keskustelemaan.Ihmisiähän me kaikki olemme.
Minä annoin sijaisperheen adoptoida lapseni kuuden vuoden sijoituksen jälkeen. (vauvasta kouluun menoon)
halusin hänelle tasapainoisen perheen jota itse en kyennyt tarjoamaan. Isänsä oli alkoholisti, ja minulla oli mielenterveysongelmia.
Me tapaamme edelleen, kerrasta kahteen kertaan vuodessa, joten en koe häntä hyljänneeni vaikka hänen oman etunsa vuoksi sijoitus oli minusta pakottava.
rakastan lastani, mutta pelkään myös sitä päivää kun hän alkaa kyselemään miksi hänet luovutin.
sattuu kohdalle.Voi sattua kenelle vaan,kenelläkään ei takuita ole.Sairaudesta voi myöskin parantua.On surullista,jos joutuu luopumaan lapsestaan,ja varmasti tarkkaa harkitsee jokainen ratkaisuaan.Hyvä,että lapsenne kanssa saatte nähdä toisianne.Kerro,vaan totuus lapselle,ymmärtää varmaankin jossain vaiheessa elämäänsä.Minulla on lapsi sijoituksessa,ja yritän,että lapsi kotiutetaan,onneksi säännöllisesti saamme tavata.Ikävä molemmilla.
Minusta on tekosi tosi vahva, jos joku sanoo että sinulla ei olisi äidinrakkautta niin suohon koko mielipide. Sinä halusit lapsen parasta ja se toteutui sillä että annat lapselle mahdollisuuden tasapainoiseen elämään.Monet pitää lapsen lähellään vaikka voimia ei itsellä enää olisi. Syyllisyys....se tulee aina, sille ei voi mitään, sen kanssa pitää vain jaksaa ja sopeutua elämään.Kuitenkin olet lapsesi äiti, sitä sinulta ei vie mikään....
jokainen tekee sydämellään lastaan ajatellen ratkaisun,itse en lapsestani luopuisi,koska se ei meidän tapauksessamme olisi lapsen paras.Meillä lämpöiset,läheiset välit,ja pahinta mitä voisi olla on,että meidät toisistamme erotettaisiin.Lapseni sanoi,että silloin hän tekisi itsemurhan.
Olin sijaisäiti lapselleni melkein kaksikymmentä vuotta. Sitten aikuinen lapseni halusi adoption toteutuvan, sillä perusteela että silloin perheeseemme kuuluminen olisi hänen mielestään täydellistä. Bilogisia sukulaisia ei toki olla unohdettu ja tapaamisia on muutaman kerran vuoteen edelleen. Aikuisadoptiossa lapsen oma halu pitää ottaa huomioon. Kukaan ei ole menettänyt ketään ja suhteet toimivat, kun toimitaan avoimin mielin, lapsen etua ajatellen. Tiedän että luovuttaminen ei ole helppoa, mutta rakkautta on myös se että ymmärtää lapsen edun.
Olet tehnyt aivan oikein. Ole lapsellesi rehellinen vastauksissasi.
Leilani kertoi,että hänen lapsensa haluaa useammin tavata Leilania.
Kerroit pelkääväsi sitä päivää, jolloin lapsesi alkaa kysymään, miksi hänet luovutit. Tarkoitatko sijoitusta vai adoptiota vai molempia?
Sinun varmaan kannattaa kertoa asioista rehellisesti. Siis lapsen isän alkoholismista, omista mielenterveysongelmistasi ja siitä, että halusit hänelle pysyvän ja hyvän kodin. Minusta tärkeintä on se, että todella vastaat lapsellesi, etkä ohita kysymyksiä, vääristä totuutta tai muuta.
Jos sinua pelottaa, niin voin sanoa, että lasta pelottaa varmasti yhtä paljon. Häntä pelottaa kysyä, häntä pelottaa se, ettei hänelle vastata ja se, mitä hän saa kuulla. Muista, että lapset kuulevat kaikesta pahasta, mitä tässä maailmassa tapahtuu. Lapsellasi on aivan varmasti lähipiirissä lapsia, joiden vanhemmilla on alkoholi- tai mielenterveysongelmia. Tärkeintä on rehellisyys, sillä mikään ei satuta sillä tavalla kuin valheet tai vaikeneminen.
Muista, että lapsesi on jo saattanut saada asioista selityksen adoptiovanhemmilta. Silti hän varmasti on kiinnostunut asiasta. Yksi tapa lähestyä tätä pelottavaa asiaa olisi sekin, että sinä kysyisit, haluaako hän tietää näistä asioista. Se on vähän kuin hyppäisi mustaan aukkoon, mutta se voi lähentää teitä. Lapsesi ei välttämättä nimittäin kysy luovutuksen syistä, sillä hänkin pelkää ja ehkä haluaa suojella sinua. Aiheen kiertäminen kuitenkin helposti tekee suhteesta etäisemmän ja teennäisen.
Sinun olisi varmaan järkevää miettiä tätä asiaa etukäteen. Eli miettiä sanoja suuhusi kyseistä tilannetta varten. Kirjekin on tietenkin ihan hyvä vaihtoehto tämän asian kertomiseen.