Olin ajamassa kesäisenä yönä kotia kohti vieraalta paikkakunnalta. Matka alkoi jo painaa, ja ajattelin pysähtyä jossain hetkeksi haukkaamaan happea. Käännyin pienemmälle tielle ja huomasin lähestyväni järveä, jonka ympärillä oli monenlaista lomamökkiä. En löytänyt minkäänlaista rantaparkkia, jonne olisin voinut pysähtyä, joten kurvasin hiljaa erään autiolta näyttäneen mökin pihaan.
Nousin autosta ja katselin ympärilleni.
Ketään ei näkynyt, joten rohkaistuin istumaan rannan suuntaan olevalle penkille.
Hengittelin lämmintä kesäyön ilmaa ja yritin hetkeksi unohtaa autolla ajamisen.
Katselin järvelle ja mietiskelin kenen rannalla istuskelin.
Ilma oli oikein leppoisa.
Jonkun ajan kuluttua kuulin askeleita takaani.
Säikähdin ja nousin ylös.
Minua kohti käveli nainen kesämekossa.
Ei mitään hätää, naisen ääni sanoi.
Hän sanoi huomanneensa, etten ole pahoissa aikeissa.
En olekaan, vastasin hänelle, mutta kun tuo ajaminen alkoi niin väsyttämään.
Nainen antoi luvan istua penkillä kaikessa rauhassa. "Minä olen Riitta."
Hei Riitta, minä olen Jonttu.
Riitta asteli aivan penkin taakse.
Yhtäkkiä tunsin miten hän tarttui käsiini ja nopealla liikkeellä pujotti ne käsirautoihin.
Käsiraudat hän kiinnitti penkin selkänojaan.
"Tulepas Pentti katsomaan mitä täällä on, hän huusi."
Kohta paikalle asteli vähän mahakas mies, joka oli ilmeisesti nimeltään Pentti.
Tällaisen sait napattua, hän sanoi Riitalle ja katseli minua.
He olivat noin 65-vuotias pariskunta, jotka olivat siis huomanneet minut hiippailemassa heidän mökkinsä pihalla.
Pitäisikö tästä soittaa poliisille? He kyselivät toisiltaan.
Minä vannoin olevani ihan viaton matkalainen, joka ei tarkoittanut mitään pahaa.
Mistäs sen tietää, Pentti sanoi. Nykyään voi liikkua kaikenlaisia hiippareita.
Riittaa tilanne näytti hymyilyttävän.
Istuin penkillä kädet käsiraudoilla kiinni selkänojassa. Tilanne alkoi tuntua kuunottavalta. Mitä jos tuo pariskunta olikin se outo osapuoli tässä.
Mitä tykkäät maisemasta? Pentti kysyi yhtäkkiä.
Kaunis on maisema, sanoin takaisin.
Pentti istahti viereeni penkille ja hymyili.
Onkos sulla kiire minnekään?
Ei mulla minnekään kiire ole, änkytin takaisin.
Meillä käy niin harvoin vieraita, että voisit jäädä istumaan iltaa kanssamme, Pentti jatkoi.
Kai se sopii, mutta istunko minä tässä penkissä kiinni koko ajan, naurahdin samalla ääneen.
Katsotaan, jos irrotetaan sut, kunhan aletaan luottamaan paremmin, Pentti totesi.
Mitenkäs minä teidät voisin vakuuttaa, utelin arasti.
Mietitään sitä, Riitta sanoi ja hymyili leveästi.
Riitta tuli myös istumaan penkille minun toiselle puolelleni.
Leikitäänkö sellaista luottamusleikkiä, hän kysyi.
Kysymys sai minut vähän kauhistumaan.
Pentti hykerteli toisella puolen.
Riitta alkoi selittää innoissaan.
Siinä leikissä testataan vähän sun aikeita.
Nyökkäsin.
Ensin avaan käsirautasi ja sinä riisut paitasi pois.
Sydämeni jyskytti ja hikeä pukkasi iholle.
Noh? Soitetaanko poliisille, Riitta kysyi.
Ei soiteta, kyllähän mä voin riisua.
Riitta avasi käsiraudat.
Riisuin paitani.
Sitten Riitta kiinnitti käsiraudat uudelleen selkänojaan.
Istuin heidän välissään ylävartalo paljaana.
Tunsin heidän molempien katseensa ihollani.
Ihanasti sun nännit kovettuu, Riitta huokaisi.
Nyt huomasin sen itsekin ja siitäkös ne vasta kovettuivatkin.
Riitta kumartui kohden minua ja suuteli rintaani.
Pentti seurasi perässä Riitan esimerkkiä.
En voinut muuta kuin antaa asioiden tapahtua.
Riitan huulet hipaisivat vasenta nänniäni.
Minulta pääsi ihan pieni voihkaisu.
Kokeile sinäkin Pentti nänniä, Riitta neuvoi.
Yhtäkkiä molemmat nännini oli heidän suissaan.
Riitta imi vasenta ja Pentti oikeaa nänniäni.
Se tuntui kiveksissä asti.
Ihana vihlaisu kulki pitkin vartaloani.
Kyllä tämä alkaa luotettavalta tuntua, Pentti ilmoitti.
Riitta ei kuitenkaan ollut vielä asiasta varma.
Molemmat nousivat yltäni ja katsoivat hymyillen toisiaan.
Tykkätkö sinäkin tästä, Pentti kysyi Riitalta.
Kyllä sinä tiedät, että tykkään.
Sitten Riitta kysyi minulta, että haluanko jatkaa leikkiä?
Haluan, sain sanottua.
Riitta nousi penkiltä ja astui eteeni.
Hän veti kenkäni pois jaloista.
Sitten hän tarttui housujeni lahkeista ja alkoi vetää niitä pois jaloistani.
Pentti kehotti häntä vetämään ne hitaasti alas.
Hetkessä housujen vyötärö laskeutui niin, että kullini paljastui sen alta.
Riitta veti alushousutkin samalla kertaa alas.
He molemmat huokailivat selvästi kiihottuneina tilanteesta.
Ihanaa, Riitta sanoi ja riisui housuni kokonaan jaloistani.
Sullahan on vähän valunu jo limaa kullista, Pentti katseli.
Nyökkäsin nolona.
Kullini sykähteli puoliksi kovana.
Olin kokonaan alastomana, ja edelleen kiinni penkin selkänojassa.
Onpas meillä ihana vieras, eikö olekin Pentti?
On. Tykkään kovasti, Pentti vastasi Riitalle.
Riitta levitti jalkojani.
Ota sinäkin Pentti kullisi esille, Riitta huokaili.
Pentti nousi penkiltä ja laski housunsa.
Hänen kullinsa oli jo ihan kovana.
Riitta laskeutui Pentin eteen ja al
Kerran kesällä.
9
2539
Vastaukset
eteen ja alkoi imeä hänen kulliaan.
Pentti murahteli ja selvästi nautti tilanteesta.
Hetken imettyään Riitta kääntyi ja tuli jalkojeni väliin.
Hän levitti jalkani vielä leveämmälle.
Sitten hän nosti jalkojani ylöspäin.
Kullini kellahti vatsaani vasten.
Riitta laskeutui alemmas ja tarttui pakaroistani kiinni.
Tämä on luottamusleikin tärkein vaihe, hän sanoi minuun katsoen.
Riitta sylkäisi sormiinsa ja painoi ne pakaroideni väliin.
Samalla Pentti laskeutui polvilleen ja tuli myös jalkojeni väliin.
Riitta otti Pentin kovan mulkun käteensä ja alkoi suunnata sitä kohden pakaroitani.
Minä säikähdin ja yritin nousta pystyyn.
Käsiraudat kuitenkin estivät aikeeni ja painauduin tiukemmin penkkiin kiinni.
Riitta nosti toisen kätensä suuni eteen.
Samalla hän ohjasi toisella kädellä Pentin mulkun pyllyreiälleni.
Tämä tuntuu ihanalta, Riittä kuiskasi.
Vähitellen Pentin kyrpä alkoi painua sisääni.
Minulta pääsi iso voihkaisu, kun tunsin kullin ohittavan sulkijalihaksen.
Pentti painoi kullinsa syvemmälle.
Riitta katseli ihan läheltä miten hänen miehensä alkoi nussia minua.
Se tuntui vähän kivuliaalta, koska asentoni penkillä oli niin huono.
Yritin rentouttaa pyllyni.
Pentti ärähteli isoon ääneen ja työnsi itseään edes takaisin.
Riitta otti kätensä pois suuni edestä.
Voihkin ja huokailin.
Riitta siirtyi suutelemaan miestään.
Hän kuiskaili Pentin korvaan.
Ihan kaikkea en kuullut, mutta jotain tytön voihkinnasta se oli.
Sitten Riitta taas suuteli Penttiä.
Oma kullini heilui kovana vatsaani vasten.
Se valui nesteitä koko ajan. Olin niin kiihottunut.
Pentti tosiaan nussi minua, kuin naista siinä penkillä.
Suupielistäni valui kuolaa.
Voihkin mulkku perseessä.
Yhtäkkiä Riitta halusi Pentin lopettavan.
Vedä se hitaasti ulos. Katsotaan miten reikä on avautunut.
He molemmat katselivat reikääni, kun lojuin jalat levällään penkillä.
Ihanaa, ihanaa, kyllä tämä on luotettava vieras, Riitta iloitsi.
On varmasti luotettava, Pentti säesti.
Riitta avasi käsiraudat.
Sitten hän ohjasi minut kontilleen maahan.
Hetkessä hän oli riisunut oman mekkonsa, jonka alla ei ollut mitään.
Riitta tuli eteeni penkille istumaan ja levitti jalkansa.
Nyt on minun vuoroni saada jotain, hän sanoi ja painoi pääni jalkojensa väliin.
Aloin nuolla Riitan karvatonta pillua, joka ihan valui kosteudesta.
Riitta alkoi voihkia isoon ääneen, kun kieleni liikkui hänen pillullaan.
Samalla tunsin Pentin tulevan taakseni.
Reikäni oli jo valmiiksi auki, joten Pentin mulkku luiskahti helposti sisääni.
Olin heidän välissään kontillaan.
Riitta vei oman kätensä klitorikselleen ja käski työntää kieleni pilluun sisälle.
Sitten he alkoivat kysellä toisiltaan laukeamisesta.
He halusivat laueta samaan aikaan.
Pentti työnsi kyrpäänsä syvemmälle.
Riitta halusi tietää laukeaako Pentti sisääni?
Pentti murahteli myöntävästi.
Riitta tunki omat sormensa pilluunsa ja levitti lisää jalkojaan.
Nuole pyllynikin, hän vaati.
Kieleni löysi Riitan pyllyreiän nopeasti.
Maistelin sitä voimakkain liikkein kielellä.
Sisään, sisään, Riitta voihki.
Työnsin kieleni pyllyreikään.
Riitan ääni nousi voimakkaammaksi.
Samalla Pentti tarrasi pakaroihini ja työntyi syvemmälle.
Hän aavisti Riitankin olevan kohta valmis.
Nyt, nyt, nyt, Riitta huusi isoon ääneen.
Silloln Pentti painoi itsensä pakaroitani vasten ja tunsin miten hänen elimensä alkoi pumpata spermaa sisääni.
Ääni oli melkoinen, kun pariskunta laukesi samaan aikaan.
Molemmat voihkivat ja huokailivat.
Hetken päästä tilanne rauhoittui ja Riitta painoi tärisevät jalkansa yhteen.
Hän nousi penkiltä ja asteli taakseni.
Riitta otti miehensä mulkun käteensä ja veti sen hitaasti ulos pyllystäni.
Tunsin miten spermaa valui samalla pitkin vakoani kiveksille asti.
Onpa ihanan näköistä, Riitta ihaili ja Pentti mutisi myöntävästi.
Nyt vieras saa nousta ja mennä mökin suihkuun pesemään pyllynsä, Riitta lupasi.
Nousin maasta seisomaan ja näin pariskunnan jälleen suutelemassa toisiaan.
Tulet sitten meidän kanssa kahville mökin keittiöön, Pentti lisäsi.
Mutta älä pue vaatteita. Sun pitää olla täällä aina alasti, Riitta ohjeisti.
Lähdin etsimään mökistä suihkua.
Miten sitten ilta jatkuikaan....- Anonyymi00004
Hyvin kirjoitettu
- Anonyymi00006
Kaikenlaista tuubaa tänne jauhetaan buaahaa
- Anonyymi00001
uu mikä tarina jatkoaaa
- Anonyymi00002
Ohhoh odotan jatkoa🥰
- Anonyymi00005
Spedellä taas suoltaa aivopieruja uutterasti buaahaa
- Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Spedellä taas suoltaa aivopieruja uutterasti buaahaa
Buaahaa spede mitäs pieret buaahaa. Sitähän se on kun sulla aivojen tillalla on persreikä buaahaa.
- Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Buaahaa spede mitäs pieret buaahaa. Sitähän se on kun sulla aivojen tillalla on persreikä buaahaa.
Sää mää ja bää on persereikä buaahaa
- Anonyymi00009
Tämä oli kuitenkin hyvä tarina
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2793475Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211923Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.311575- 841451
- 1381093
- 811044
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.681028Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.90885Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.199751Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61727