Lumisadetta juhannuksena
Katuihin liiduilla piirtämäni linnut
jäivät välinpitämättömien jalkoihin
haalenivat ja menettivät värinsä
eivätkä koskaan päässeet lentämään
liian kylmästä pohjolasta etelään talveksi.
Käpylehmät eivät kasvaneet
vaikka syötin niille ruohoa ja neulasia
silitin ja ohjasin uusille laitumille,
eivätkä ne silti oppineet edes
seisomaan kunnolla ilman tukea.
Hiekkalinnat rikkoutuivat syystuulien voimasta,
pihakeinu oli liian korkea pienille jaloilleni,
äiti kielsi rakentamasta majaa olohuoneeseen,
isä nauroi minulle kun söin jäätelöä kaatosateessa.
Minä pyydystin lumihiutaleita
kielelleni juhannuksena
enkä joulunakaan
saanut kiinni ainuttakaan
vaikka peityin niihin.
Äitini ei ottanut syliin kun pyysin
ja pyysinkin vain koska tiesin lämmön
olevan minulle liian kuumaa.
Isä käski pois kun kysyin
saisinko auttaa rakentamisessa
vaikka tiesin että olisin vain
lyönyt vasaralla sormeeni.
Minä olin vain pettymys vanhemmilleni,
se lapsi joka puki aina
eripariset sukat jalkoihinsa,
tahtoi välttämättä käyttää polvimittaista
valkeaa hametta marraskuussa
eikä uskaltanut sanoa tädille hei.
Kohtunikin seinät olivat olleet sirpaleiset,
vaikka äitini olikin täydellinen
ja isäni juuri oikeanlainen.
Minä en osannut edes olla lapsi oikein
tein asiat väärinpäin
enkä sitäkään oikeaoppisesti.
Tapaninpäivänä katulamput kutsuivat
lentämään lumiukkojen kanssa
aivan kuin siinä piirretyssä
missä oikeanlaista poikaa oli niin rakastettu.
Minä avasin huoneeni ikkunan
katulamppujen valon tasalta
ja lensin lumiukkoja vastaan
vaikkei yksikään niistä lentänyt kanssani,
ei edes pihalle rakentamani lumiukko.
Siltäkin puuttui vasen silmä
ja hattu oli puettu väärinpäin päähän.
Katuihin liiduilla piirtämäni linnut
jäivät välinpitämättömien jalkoihin
haalenivat ja menettivät värinsä
eivätkä koskaan päässeet lentämään
liian kylmästä pohjolasta etelään talveksi.
Käpylehmät eivät kasvaneet
vaikka syötin niille ruohoa ja neulasia
silitin ja ohjasin uusille laitumille,
eivätkä ne silti oppineet edes
seisomaan kunnolla ilman tukea.
Hiekkalinnat rikkoutuivat syystuulien voimasta,
pihakeinu oli liian korkea pienille jaloilleni,
äiti kielsi rakentamasta majaa olohuoneeseen,
isä nauroi minulle kun söin jäätelöä kaatosateessa.
Minä pyydystin lumihiutaleita
kielelleni juhannuksena
enkä joulunakaan
saanut kiinni ainuttakaan
vaikka peityin niihin.
Äitini ei ottanut syliin kun pyysin
ja pyysinkin vain koska tiesin lämmön
olevan minulle liian kuumaa.
Isä käski pois kun kysyin
saisinko auttaa rakentamisessa
vaikka tiesin että olisin vain
lyönyt vasaralla sormeeni.
Minä olin vain pettymys vanhemmilleni,
se lapsi joka puki aina
eripariset sukat jalkoihinsa,
tahtoi välttämättä käyttää polvimittaista
valkeaa hametta marraskuussa
eikä uskaltanut sanoa tädille hei.
Kohtunikin seinät olivat olleet sirpaleiset,
vaikka äitini olikin täydellinen
ja isäni juuri oikeanlainen.
Minä en osannut edes olla lapsi oikein
tein asiat väärinpäin
enkä sitäkään oikeaoppisesti.
Tapaninpäivänä katulamput kutsuivat
lentämään lumiukkojen kanssa
aivan kuin siinä piirretyssä
missä oikeanlaista poikaa oli niin rakastettu.
Minä avasin huoneeni ikkunan
katulamppujen valon tasalta
ja lensin lumiukkoja vastaan
vaikkei yksikään niistä lentänyt kanssani,
ei edes pihalle rakentamani lumiukko.
Siltäkin puuttui vasen silmä
ja hattu oli puettu väärinpäin päähän.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.