Pitääkö dekkarissa ratkaistavana olevan rikoksen aina olla henkirikos?
Henkirikoksista on kirjoitettu vetävimmät ja kiintoisimmat dekkarit, mutta minun mielestäni dekkarin ei tarvitse sisältää murhaa.
Hyvänä osoituksena tästä on Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesin seikkailut. Holmeskin toki ratkaisi murhia, mutta ei läheskään jokaisessa kertomuksessa.
Luulisi, että esimerkiksi kidnappauksista, vauhdikkaista pankkiryöstöistä, panttivankitilanteista tai pedofiliasta voisi kirjoittaa varsin rajuja ja kiinnostavia dekkareita ilman murhiakin.
Henkirikoksista on kirjoitettu vetävimmät ja kiintoisimmat dekkarit, mutta minun mielestäni dekkarin ei tarvitse sisältää murhaa.
Hyvänä osoituksena tästä on Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesin seikkailut. Holmeskin toki ratkaisi murhia, mutta ei läheskään jokaisessa kertomuksessa.
Luulisi, että esimerkiksi kidnappauksista, vauhdikkaista pankkiryöstöistä, panttivankitilanteista tai pedofiliasta voisi kirjoittaa varsin rajuja ja kiinnostavia dekkareita ilman murhiakin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kylmaar mie uskon, jotta ihan hyvän dekkarin voi kirjottaa tapattamatta ketään. Jos samoihin kansiin saa mahtumaan jännittävän, älykkään ja hauskan tarinan ollaan harvinaisen herkun ääressä. Liekkö kellään ehdotuksia nimistä? Westlake ja surkuhupaisa Dortmund kavereineen tulee mieleen yhtenä ja Floridan soita rämpivä Hiaase toisena, vaan taitaa raatoo syntyä kummallakin. Ihan tarkka ei muistini ole tässäkään asiassa.
Tappaminen kannattaa tehdä autolla. Ihan vaan jos käry käy niin sankari/murhaaja pääsee pienimmällä tuomiolla. Ainakin täällä reaalimaailman puolella.
...tuota autoajatusta olen harrastajakirjoittajana pohtinut itsekin. Lopputulos näyttää onnettomuudelta ja tuomio tulee ehkä kuolemantuottamuksesta ja liikenteen vaarantamisesta.
Mutta miten varmistaa, että uhri kuolee? Se pitää tapahtua ensi-iskulla.
onnistuu valmistamalla valitulle kohteelle makoisa myrkkyseitikkimunakas. Kuka pystyy todistamaan, etten osannut erottaa myrkkyseitikkiä ja suppilovahveroa toisistaan sieniä poimiessani?
...kuinkas selität, ettet itse sitä syönyt? Olettaen, että on tarkoitus surmata oma puoliso...
En kai minä nyt itse sieniä syö, hieno ihminen.
Ja sitäpaitsi olen allerginen niille, luulisin.
Etkös ole kuullut vanhaa sanontaa, ettei sieniä syö kuin siat ja karjalaiset...
En ole ihan varma voiko näitä kirjoja varsinaisesti ihan dekkareiksi sanoa, mutta ainakin ne täyttävät Loskiksen vaatimukset; ovat jännittäviä, älykkäitä ja erityisesti haúskoja.
Eräänlaisia veijariromaaneja siis.
John Grisham: Veljet
Jeffrey Archer: Miljoonan dollarin petos
Minä olen lukenut ne silmät naurusta sikkaralla ja olen sentään melko murhanhimoinen tyyppi.
dekkarin, jossa kyse oli lahjakorista ja myrkkysienistä, sairaalamaailmaan sijoitettu, mutta kun en muista nimeä...
on ainakin "Tikapuita pitkin taivaaseen" ja "Alla kuoriaisen kellarin", hyviä kirjoja molemmat, mutta taisi tulla ruumiitakin.
Tuntuu, että nykyään ei riitä edes tavallinen murha, vaan etsittävä rikollinen on luonnevikainen, perverssi ja sadistinen sarjamurhaaja. Ilmeisesti nykyään on jo turruttu "tavallisiin" rikoksiin. Ennen riitti dekkarin aiheeksi autovarkauskin, mutta kuka nykyään viitsii semmoista lukea, ellei siihen sitten liity murha ja huumekauppa yhdistettynä seksuaalirikoksiin ja ihmiskauppaan.
Olen lukenut ainakin muutaman murhattoman dekkarin. Voin kertoa nimiä, jos jotakuta kiinnostaa.
...sellaisen kuin Vaaralliset sarjakuvat. Kirjailija oli joku Almila.
Niin... Dekkarin murhaaja on nykyään lähes poikkeuksetta joku todellinen pahan ruumiillistuma. Näin on ollut siitä alkaen kun Thomas Harris puhalsi elämää Hannibal Lecteriin.
Onhan se kyllä toisaalta ymmärrettävää. Rikostutkijan todellisuus on sitä, että juopporemmissä tulee riitaa naisesta/pullosta/makkarapaketista/viinaveloista/yms joka sitten johtaa puukolla/kirveellä/millä tahansa käteen sattuvalla astalolla tehtyyn hengenriistoon. Virkavallan saapuessa tekoon syyllistynyt on usein joko sammunut tai itkee vieressä kun tuli kaveri tapettua...
Siitä on aika paha mennä kirjoittamaan nokkelaa ja jännittävää dekkaria.
Sarjamurhadekkareista yksi parhaimmista on Harri Närhen Vartija. Tarinaa seurataan useiden henkilöiden näkökulmasta. Mutta pakko on hiukan rehennellä, että arvasin loppuratkaisun jo aika alkuvaiheessa...
Matti Almilan Vaaraliset sarjakuvat löytyy Lundiasta. Julkastu 1974 ja lukemisestakin pari vuosikymmentä joten muistikuva sangen haalea. Samalta tekijältä kyllä raatokirjojakin, kuten Ruumis Ruotsin linjalla.
Almila oli muistaakseni varsinaisena työnään Hesarin toimittaja, kuten muutama muukin dekkarikirjailija.
Ei tarvitse aina olla murhaa. Olen suuri Sherlock Holmes- fani ja monet jutut ovat todella hyviä vaikka ei murhaa ollutkaan. Välillä murha on hyvä, mutta välillä saa olla jotain muuta.
samaa mieltä...ei tarvitse!