Kreetalla on käyty ennenkin, vaan Rethymnon on vielä jäänyt käymättä. Kaupunki houkuttelee, mutta onko siellä mitään muuta kuin satama-alueen ravintolat? Mitä tekemistä löytyy koululaisille?, onko nähtävää tai koettavaa. Liikenneyhteydet ja hintataso. Kertokaa hyviä ja huonoja puolia.
Rethymnon
??????????????
2739
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaupunki on vielä hyvin kreikkalainen, mutta rantakatu ja osa vanhaa kaupunkia on jo kaupallistunut liikaa. Ravintoloita on ympäri kaupunkia, mutta kun poikkeaa rannasta sivukaduille, hyviä tavernoita on paljon. Suosittelen Mesostratia, joka on Neljän marttyyrin kirkon vieressä. Siellä käy paljon paikallisia.
on Kreetan kolmanneksi suurin kaupunki, elämää on siis muuallakin kuin rantakadulla. Historiaan kannattaa tutustua etukäteen, niin kävellessäkin bongaa mielenkiintoisia paikkoja. Hälinää ja väkeä kyllä riittää; itse pidän ihmisistä ja elämästä ympärillä. Ensin aamupäivällä rannalle (pituutta riittää), iltapäivällä pois, vähän syömään ja lepäämään. Ja kunhan polttavin paiste hellittää, rantakadulle "voltailemaan", katsomaan auringonlaskua, kävelemään vanhan kaupungin kauppakujille. Pelihalleja löytyy, samoin nettikahviloita, vesiurheilupaikkoja, ja illalla keskustassa tivolilaitteita. Ihana paikka, jos lapset ovat yli 5-6v..