Kommentti... Nyt riitti Windowsin tötöily..

Kommentti: Nyt riitti Windowsin tötöily – vaihdoin Linuxiin, ja tämä oli tulos
Microsoft haluaa, että käytät sen Copilot-tekoälyä – halusitpa tai et. Turhauduin ja päätin kokeilla elämää ilman Windowsia, kirjoittaa Taloussanomien esihenkilö Matti Järvi.

Lokakuussa 2025 Microsoft julisti, että jokaisesta Windows 11 -tietokoneesta tulee ”AI-PC”- Yhtiön oma Copilot -tekoäly tulee olemaan ”kaiken tekemisen keskiössä”. Julistuksessa mainittiin, että kaikki tapahtuu ”sinun luvallasi”.

Viimeinen virke on sanahelinää. Microsoftin pitkäaikainen toimintatapa on ajaa käyttäjälle väen vängällä yhtiön omaa ohjelmistoa ja kahmaista yhä isompi osa käyttäjän datasta itselleen.

Windowsiaan virittäneille on tuttua, että Microsoft on vuosien ajan tuonut Edge-selaintaan yhä uudestaan näkyville ja ohjannut käyttäjiä sen pariin, vaikka oletusselaimeksi olisi valittu jokin muu.

Nyttemmin Copilot-upotus on tullut näkyväksi osaksi useimpia Microsoftin päivittäisiä hyötyohjelmia. Esimerkiksi Outlookissa ja Excelissä on Copilot-painikkeensa, joiden avulla käsiteltävästä dokumentista voi pyytää analyysia – teoriassa, koska ainakin omalla kokemuksellani integraatiot ovat heikkolaatuisia, eivätkä usein esimerkiksi ymmärrä että tietoja halutaan juuri ruudulla näkyvästä asiakirjasta.

Tekoälyn lisäksi Microsoft puskee aggressiivisesti OneDrive-pilvitallennustaan. Käyttäjää ohjataan varmuuskopioimaan esimerkiksi omaa työpöytää tai kuvakansioita pilveen, jolloin henkilökohtaisesta informaatiosta tulee yhä tiukemmin Microsoft-tiliin ja yhtiön palveluihin sidottua. Käyttäjä muuttuu yhtiöstä riippuvaiseksi.

Vuonna 2024 Microsoft esitteli Recall-toiminnon, joka tallentaa säännöllisesti käyttäjän toiminnasta näyttökuvia. Microsoftin mukaan kuvat tallennetaan ja analysoidaan paikallisesti, eikä niitä lähetetä Microsoftille. Yksityisyysasiantuntijat kritisoivat toimintoa heti “kultakaivoksena” mahdollisille hyökkääjille: pelkojen mukaan käyttäjän Windows-tiliin tunkeutuva voisi nähdä kaiken, mitä tietokoneella on viime aikoina tehty.
10294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Aika luopua Windowsista! Se tuntuu muutenkin Androidiin ja iOS verrattuna ihan kamlalata!

Äänestä

16 Gt? Se on niin 2018 – nyt Microsoft suosittaa jo 32 gigaa.

uositus perustuu kasvaviin suorituskykyvaatimuksiin, sillä modernit pelit, selaimet, Discord ja suoratoistosovellukset kuluttavat samanaikaisesti merkittävästi muistia. Lisäkapasiteetti parantaa järjestelmän vakautta ja antaa peleille enemmän liikkumavaraa.

Microsoft on luvannut Windows 11:een keskusmuistin käyttöä parantavia optimointeja, mutta niitä ei ole vielä nähty. Tämän vuoksi suurempi RAM-määrä toimii toistaiseksi parhaana käytännön ratkaisuna.

1Äänestä
  • Huh.

    Äänestä

Tulko siulta mitta täytteen!

Äänestä

Windows on saatnan ohjelma!

Äänestä

Mies on tehnyt viisaan päätöksen jonka minä tein jo yli 10 v. sitten. Eli heitin Windowsin jorpakkoon enkä ole sekuntiakaan tätä katunut.

Äänestä

Olen samaa mieltä!

Äänestä

Samat fiilikset!

Äänestä

Windows on pelkkää tuskaa!

Äänestä

Kamala windows

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kommentti: Nyt riitti Windowsin tötöily – vaihdoin Linuxiin, ja tämä oli tulos
Microsoft haluaa, että käytät sen Copilot-tekoälyä – halusitpa tai et. Turhauduin ja päätin kokeilla elämää ilman Windowsia, kirjoittaa Taloussanomien esihenkilö Matti Järvi.

Lokakuussa 2025 Microsoft julisti, että jokaisesta Windows 11 -tietokoneesta tulee ”AI-PC”- Yhtiön oma Copilot -tekoäly tulee olemaan ”kaiken tekemisen keskiössä”. Julistuksessa mainittiin, että kaikki tapahtuu ”sinun luvallasi”.

Viimeinen virke on sanahelinää. Microsoftin pitkäaikainen toimintatapa on ajaa käyttäjälle väen vängällä yhtiön omaa ohjelmistoa ja kahmaista yhä isompi osa käyttäjän datasta itselleen.

Windowsiaan virittäneille on tuttua, että Microsoft on vuosien ajan tuonut Edge-selaintaan yhä uudestaan näkyville ja ohjannut käyttäjiä sen pariin, vaikka oletusselaimeksi olisi valittu jokin muu.

Nyttemmin Copilot-upotus on tullut näkyväksi osaksi useimpia Microsoftin päivittäisiä hyötyohjelmia. Esimerkiksi Outlookissa ja Excelissä on Copilot-painikkeensa, joiden avulla käsiteltävästä dokumentista voi pyytää analyysia – teoriassa, koska ainakin omalla kokemuksellani integraatiot ovat heikkolaatuisia, eivätkä usein esimerkiksi ymmärrä että tietoja halutaan juuri ruudulla näkyvästä asiakirjasta.

Tekoälyn lisäksi Microsoft puskee aggressiivisesti OneDrive-pilvitallennustaan. Käyttäjää ohjataan varmuuskopioimaan esimerkiksi omaa työpöytää tai kuvakansioita pilveen, jolloin henkilökohtaisesta informaatiosta tulee yhä tiukemmin Microsoft-tiliin ja yhtiön palveluihin sidottua. Käyttäjä muuttuu yhtiöstä riippuvaiseksi.

Vuonna 2024 Microsoft esitteli Recall-toiminnon, joka tallentaa säännöllisesti käyttäjän toiminnasta näyttökuvia. Microsoftin mukaan kuvat tallennetaan ja analysoidaan paikallisesti, eikä niitä lähetetä Microsoftille. Yksityisyysasiantuntijat kritisoivat toimintoa heti “kultakaivoksena” mahdollisille hyökkääjille: pelkojen mukaan käyttäjän Windows-tiliin tunkeutuva voisi nähdä kaiken, mitä tietokoneella on viime aikoina tehty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu