Lindtman kertoo, että päihtyneenä ajamisesta sakot saanut kansanedustaja Joona Räsänen (sd) saa jatkaa kansanedustajan tehtävässä
Sdp onnistui
Anonyymi-ap
13172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miksei saisi, onhan tuolla aseellakin ammuskellutkin kansanedustajana, eihäm tuo mies edes kunnon kännissä ajanut. Aika vähäinen temppu lopulta vs jollain aseella ammuskelu.
?
?
-SDP:n " KansanEdustaja " Joona Räsänrn ottaa Ryypit murheeseen "Työ-Pullosta "
- - ja Jatkaa hommia Ja nostaa HUIPPU-PALKKAA - Vaikka ajoi PÄISSÄÄN - !
?
?
Kiinnitin jo heti tämän haastattelun alkuvaiheessa huomion siihen miten demarit ja Antti vähättelevät omia töppäyksiään, eivätkä kerro koko totuutta. Antti kertoi, että Räsänen oli ilmoittanut hänelle, että "oli saanut sakot alkoholin vaikutuksen alaisena auton kuljettamisesta". Ei tuollaista rikosnimikettä olekaan, ja rikoshan tässä on tehty. Oikea ilmoitus olisi ollut, että "kärysi rattijuoppoudesta". Sama linja jatkuu koko haastattelun. "Salailua, sanomattomuutta, kiertelyä, kieroilua, muiden parjaamista". Tätä oli koko haastattelu. Ei mihinkään suoraan kysymykseen suoraa vastausta. Kaikki Antin sanoma on niin löyhää puhetta, että niitä voidaan sitten tarvittaessa muutella. Siinä on demareiden "korjausohjelma". Ja jos Kela-korvauksia leikataan, eikö se osu pahimmin juuri vanhuksiin, sairaisiin eli juuri niihin joista Antti sanoo välittävänsä. Vai tehdäänkö demarilainen päätös, että kansaa jaetaan ja ainoastaan "parempituloisilta" leikataan. Ajaako Antti eriarvoisuutta Suomeen. Ei kiitos demarit
Tähän mennessä lamaa on aina maksaneet vähä osaiset varsinkin oikeistohallitusten aikana.
Ne joilla ei ole ostovoimaa sitäkään vähää viedään siinä myös samalla pienyrittäjää alhoon, konkurssiin jne,, ei varakas kärsi sellaisesta no voihan shamppanjan vaihtaa kuohuviiniin,,,
Joo, määkin luin ton jutun ja taas tuli mieleen, että noin ne demarit painaa jutun villasella. Sama touhu Tuppuraisen kiusaamistapauksen kanssa. Media on hiljaa, ei puolta tavuakaan kirjoiteta, mutta auta armias, jos kyseessä olisikin ollut persu! Voi sitä vihervassarihuutoa ja media vetäisi kauheita lööppejä...
Ei Antti-pojun säälittelyjuttu ainakaan muhun tehoa. Olen oppinut jo muutamassa vuosikymmenessä, mitä nuo isoimmat puolueet on. Valehtelevia kusipäitä, oma etu ensin ja saatanan kovia valehtelijoita!
Haistakoon vitun noi kaikki saatanan valehtelijapaskat! Antti-pojulla on kaksi äiyiä, toinen kotona ja toinen töissä. "Työhaastattelua" tehtäessä lieneen Takiais-Tytti ollut nojatuolin takana supattelemassa, mitä poju saa sanoa.
Mutta eihän persuillakaan olisi kovin montaa edustajaa jos kaikki tuomion saaneet pistettäsiin ulos eduskunnasta.
Kyl pitää sanoo että , SDP on tosiaankin vain , Kansan Kusettajia , koko porukka .
ei tuo SDP.n Lindtman tuonut esiin, kuin isotuloisten veron, no montako niitä on ?
Eikös ne kusettajat löydy persuista, vai miten se menikään?
Kylläpäs persut taas uhriutuu.
Nyt vaan mietitte iskää ja nauratte itsellenne.
Koko ensihoito ja pelastus hymisee nyt yhteen ääneen "aina voi ottaa yhden" ja "oli varmaan vaikea lapsuus".
Siis onko joku oikeasti sitä mieltä, että ihmisiä pitäisi alkaa erottamaan eduskunnasta sakkojen takia? Muistakaa että tuossa pitää yhtenevä olla, että teidän tulee kannattaa välitöntä erottamista oman puolueidenne sakon saajille. (Huom. En itse todellakaan ole demari, SDP on ehkäpä vastenmielisin puolue, kysymys tässä on periaatteellinen..) Kansanedustajien erottamisen kynnys on syystäkin korkea, koska aina kun heitä poistetaan eduskunnasta tehdään demokraattiselle prosessille vahinkoa… Kansanedustajat edustavat kansaa hyvässä ja pahassa… Minusta kritisointi on paikallaan esimerkiksi rattijuopumuksen kaltaisesta perseilystä, mutta helvetin hullua olisi alkaa puuttumaan demokraattiseen valintaan jonkin sakon tähden.
Ajattele, jos hän olisi humalassa ajaessaan, ajanut Suomeen työvoimapulaa ratkaisemaan tulleen afrikkalaisen päälle ? Mites sitten suu pannaan ? Hirveää.
Näitä löytää vasemmistosta.
Nyt 36-vuotias Näkkäläjärvi tuomittiin vuonna 2011 törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 30 päivän ehdolliseen vankeuteen ja oheissakkoon. Vuonna 2006 Näkkäläjärvi sai sakkotuomion vahingonteosta, kotirauhan rikkomisesta ja eläinsuojelurikoksesta osallistuttuaan kissantappoon.