Heikkimäen asemakaavaa ollaan muuttamassa. Kaupunkiympäristölautakunta om käsitellyt asiaa 7.5.2026 (Asemakaavan muutos 726 Vierumäen yrityspuisto).
Pöytäkirjasta käy ilmi mm. seuraavaa:
"Suunnittelualueen pinta-ala on noin 18,5 hehtaaria. Suunnittelualue ei ole esirakennustöiltään valmista alueen muiden kortteleiden tapaan. Alue koostuu pääosin olemassa olevasta teollisuus- ja varastorakentamisen korttelialueesta, mutta laajenee metsätalousalueelle n. 5 ha. Tehokkuusluku teollisuuskorttelille on kaavassa 0,8, joka tarkoittaa 86 147 k-m2 rakennusoikeutta."
Ja
"Asemakaavanmuutoksen tavoitteena on kaupungin elinvoimaisuuden vahvistaminen lisäämällä suurten yritys- ja teollisuustonttien lukumäärää, joiden avulla mahdollistetaan suurempia tiloja vaativien yritysten sijoittuminen Heinolaan. Tämän asemakaavan vahvuutena on erityisesti sen sijoittuminen sähkölinjojen läheisyyteen, mahdollistaen siten myös jonkin sähköintensiivisen toimijan helpon sijoittumisen suunnittelualueelle."
Pöytäkirja löytyy osoitteesta https://kokoukset.heinola.fi/dynasty2025/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20261351-9
Summa summarum:
Tyhjäksi jäänyttä Heikkimäen yrityspuistoa laajennetaan vielä 18,5 hehtaarilla. Ja lautakunta hyväksyi tämän! Voiko tämä olla enää tottakaan.
Heikkimäki on maksanut heinolalaisille tähän mennessä ehkäpä noin 10 miljoonaa (korkoineen) ja rahaa halutaan käyttää lisää.
Heikkimäen asemakaavan voimaantulosta on kohta 10 vuotta ja alueella on nolla yritystä. Alue ei koskaan maksa itseään takaisin ja alueen tyhjyys kertoo suoraan, että Heikkimäen yrityspuisto on valtava virhe. Virhe, jota halutaan kasvattaa nyt entistäkin suuremmaksi, lähes 20 hehtaarilla.
Heikkimäki ei ole koko historiansa aikana vahvistanut kaupungin elinvoimaa, vaan ainoastaan heikentänyt kaupungin taloutta. Se ei kuitenkaan näköjään estä sen laajentamista.
Heikkimäkeä laajennetaan mittavasti. Virhe.
33
372
Vastaukset 33
- Anonyymi00001
😁😁
- Anonyymi00002
😬😬
- Anonyymi00003
Asemakaavamuutoksen tavoitteena on kaupungin elinvoimaisuuden vahvistaminen😂
Miten Heikkimäki on tähän mennessä vahvistanut kaupungin elinvoimaisuutta?- Anonyymi00004
Nyt on kyllä todellista kesäteatteria Heinolassa! Eipä ihme, että Lahti saa jatkuvasti uusia asukkaita Heinolasta! Parempi kait on karistaa kaupungin tomut kuin pelätä verorahojensa puolesta..
- Anonyymi00006
Anonyymi00004 kirjoitti:
Nyt on kyllä todellista kesäteatteria Heinolassa! Eipä ihme, että Lahti saa jatkuvasti uusia asukkaita Heinolasta! Parempi kait on karistaa kaupungin tomut kuin pelätä verorahojensa puolesta..
Lahti saa myös jatkuvasti uusia yrityksiä.
Heinolan Heikkimäen saldo on 0 kpl. - Anonyymi00008
😵💫😵💫
- Anonyymi00009
Anonyymi00004 kirjoitti:
Nyt on kyllä todellista kesäteatteria Heinolassa! Eipä ihme, että Lahti saa jatkuvasti uusia asukkaita Heinolasta! Parempi kait on karistaa kaupungin tomut kuin pelätä verorahojensa puolesta..
😬😬
- Anonyymi00011
🤣🤣
- Anonyymi00015
😀😀
- Anonyymi00020
😂😂
- Anonyymi00021
🤔🤔
- Anonyymi00022
Anonyymi00006 kirjoitti:
Lahti saa myös jatkuvasti uusia yrityksiä.
Heinolan Heikkimäen saldo on 0 kpl.😀😀
- Anonyymi00036
Päätöntä menoa!
- Anonyymi00005
Voi hyvänen aika sentään.
Ettekö tiedä Heikkimäen todellista tilannetta?
Teollisuuspuistossa on nykyisin halli hallin vieressä ja vain yksi tai kaksi rakentamaton tontti. Tästä syystä tarvitaan kiireesti uusia rakentamattomia teollisuustontteja.
Tutustuisitte paremmin kaupunkimme asioihin!- Anonyymi00007
Kyllä tänne kaivataan rakentamattomien tonttien sijaan rakennettuja tontteja 🤣 Heikkimäen kaikki tontit kun ovat rakentamattomia.
- Anonyymi00010
Heikkimäki vahvistaa Heinolan elinvoimaa yhtä paljon kuin Sunny Car Center vahvisti Hämeenlinnan elinvoimaa.
- Anonyymi00012
Sunny Car Centerissä oli mukana nigerialaishuijausta.
Meillä temput tehdään ilman nigerialaisten ammattiapua. - Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Sunny Car Centerissä oli mukana nigerialaishuijausta.
Meillä temput tehdään ilman nigerialaisten ammattiapua.Mutta hankkeiden hyöty on samaa tasoa😊
- Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Mutta hankkeiden hyöty on samaa tasoa😊
Heikkimäki 1. vaihe on jo täyteen rakennettu, seuraavaksi tarvitaan Heikkimäen 2. vaihe.
- Anonyymi00016
Anonyymi00014 kirjoitti:
Heikkimäki 1. vaihe on jo täyteen rakennettu, seuraavaksi tarvitaan Heikkimäen 2. vaihe.
😂😂😂
- Anonyymi00025
Anonyymi00014 kirjoitti:
Heikkimäki 1. vaihe on jo täyteen rakennettu, seuraavaksi tarvitaan Heikkimäen 2. vaihe.
Onko rakennettu täyteen mielikuvitushalleja?
- Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Onko rakennettu täyteen mielikuvitushalleja?
Miljoonamokahalleja täysi.
- Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Miljoonamokahalleja täysi.
😂😂😂
- Anonyymi00017
Heikkimäessä on runsaasti pysäköintitilaa keskustassa asioiville, joten eiköhän lopeteta aiheeton valittaminen mikä on joillekin elämäntapa.
- Anonyymi00018
Voisikohan Heikkimäestä rakentaa rautatien Heinolan ydinkeskustaan?
- Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
Voisikohan Heikkimäestä rakentaa rautatien Heinolan ydinkeskustaan?
Voi. Heinolan eteläinen keskustahan nyt jo rajautuu Heikkimäkeen. Myös Metroa on suunniteltu työmatkalaisille.
- Anonyymi00028
Anonyymi00019 kirjoitti:
Voi. Heinolan eteläinen keskustahan nyt jo rajautuu Heikkimäkeen. Myös Metroa on suunniteltu työmatkalaisille.
Heikkimäki 1 on vertaansa vailla oleva kansainvälisen tason kohde, jota tullaan katsomaan monista maista. Tästä syystä tarvitaan pikaisesti Heikkimäki 2 projekti, jotta kaikki halukkaat mahtuvat tutustumaan tähän kohteeseen.
Hyvin pian Heikkimäkeen alkaa kulkemaan HOHO bussilinja (Hop-On-Hop-Off), joka kierrättää tänne tulevia turisteja erilaisissa nähtävyyksissä. Kiireettömille ja lapsiperheille on tarjolla kiertoajelua Heikkimäessä traktorivetoisella Tuk-Tuk junalla.
Tarjontaa turisteille on pian yllin kyllin ja voimme vastata yhä suurempien turistivirtojen palveluiden kysyntään. - Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Heikkimäki 1 on vertaansa vailla oleva kansainvälisen tason kohde, jota tullaan katsomaan monista maista. Tästä syystä tarvitaan pikaisesti Heikkimäki 2 projekti, jotta kaikki halukkaat mahtuvat tutustumaan tähän kohteeseen.
Hyvin pian Heikkimäkeen alkaa kulkemaan HOHO bussilinja (Hop-On-Hop-Off), joka kierrättää tänne tulevia turisteja erilaisissa nähtävyyksissä. Kiireettömille ja lapsiperheille on tarjolla kiertoajelua Heikkimäessä traktorivetoisella Tuk-Tuk junalla.
Tarjontaa turisteille on pian yllin kyllin ja voimme vastata yhä suurempien turistivirtojen palveluiden kysyntään.Heikkimäki on yrityspuistonakin vähän kuin traktorivetoinen tuk-tuk -juna luotijunien rinnalla.
- Anonyymi00035
👍🏻👍🏻
- Anonyymi00030
Heikinmäelle voisi perustaa uskonnollisen teemapuiston. Puistossa voisi olla monenlaisia Raamattu-aiheisia aktiviteetteja, kuten "Syntisen pudotus" vesisäiliöön ensimmäisellä kivellä, Daavidin ja Goljatin väliset painiotelut, golfia Golgatalla sekä "Murra Jerikon muuri" -peli. Tämä teemapuisto palvelisi hienosti paikallisia uskonnollisia yhteisöjä ja tarjoaisi elämyksiä kaikille kävijöille.
- Anonyymi00033
Heikkimäki itsessäänkin on ollut alusta saakka nimenomaan uskon asia. Vähän samaan tapaan kuin Heinolan kehityskin. Tosiuskovaiset ovat kehuneet Heikkimäkeä ja Heinolan vetovoimaa. Jotkut syntiset ovat uskaltaneet olla eri mieltä.
- Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
Heikkimäki itsessäänkin on ollut alusta saakka nimenomaan uskon asia. Vähän samaan tapaan kuin Heinolan kehityskin. Tosiuskovaiset ovat kehuneet Heikkimäkeä ja Heinolan vetovoimaa. Jotkut syntiset ovat uskaltaneet olla eri mieltä.
Hyvin todettu.
Tulokset näkyvät. Jos joku väittää muuta, niin on harhainen.
- Anonyymi00037
Heinolassa asiantuntevat päättäjät ratkaisevat kaupungin taantumisen ja elinvoimaongelmat laajentamalla typötyhjää ja valtavaksi virheeksi osoittautunutta Heikkimäen yrityspuistoa mittavasti. Tämä voisi olla hauska hölmöläisvitsi, jos se ei olisi totta.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411583- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69956Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi303841- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
- 62602
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571