Mitä ihmettä teete koiralle joka pelkää ukkosta.Polonen läähättää vaikka viisi tuntia ja on aivan paniikissa.
mikä olisi hyvä neuvo, neuvokaa joilla samoja ongelmia ja joista päästy eroon.
Kaikkeni olen yrittänyt.
mikä olisi hyvä neuvo, neuvokaa joilla samoja ongelmia ja joista päästy eroon.
Kaikkeni olen yrittänyt.
Vastaukset 6
Vanhimmat
äänille. Jostain pitäisi saada kasetteja ym. tarvittavaa. Aloitatte pienellä volyymillä ja samalla seuraatte koiran vointia. Toleranssin pitäisi nousta ajan kanssa. Toinen vaihtoehto on eläinlääkäriltä rauhoittavaa lääkettä - onneksi ei Suomessa ukonilmoja ole usein.
Meillä ei olla huomaavinaan koiran pahaa oloa (vaikka pahalta tuntuu katsella) ja ollaan vain ihan normaalisti. Koira ei saa tulla sänkyyn ja sohvalle ukonilmallakaa , jne.
Minusta tuntuu ettei siihen ole parannuskeinoa, toivoisin kuitenkin että jalostuksessa ei käytettäisi tällaisia koiria, sillä se on perityvä ominaisuus. Jokin hermorakennejuttu se on.
Tuo siedätyshoito on tietenkin hyvä kokeillä, mutta kyse on kyllä ihan muusta kuin siitä äänestä, koira aistii sähköä ja sen vapina alkaa jo paljon aiemmin kuin jyrinät alkaa, vain me ihmiset huomaamme sen ukkoseksi jyrinästä, koira on vapissut jo paljon aiemmin.
ihan normaali ominaisuus, että pelkää ukkosta
kun toivon koiraltani sellaista hermorakennetta ja käytöstä, ettei ukkosta, ihmisiä, autoja, pyöriä, veneitä, raketteja, helikopteria etc, hötkyillä. Toivon, että koirani luottaa minuun niin, että kun minä olen rauhassa ja ok, niin koirakin uskaltaa olla.. Mietin tätä ukkosjuttua pitkin viikkoa ja tämä on minun mielipiteeni, jokainen tehköön niin kuin parhaaksi näkee.
laita kaikki verhot kiinni ja radio päälle,niin koira ei kuule niin voimakkaana ukkosen jyrinää, tai pistä koira johonkin huoneeseen, mikä on kaukana ikkunoista mene sinne ja rauhottele sitä.
kiitos hyvästä neuvvosta, koirani nauttiin muutenkin musiikin kuuntelusta.Nyt vain laitan kovemmalle. Vaikutus on aivan näkyvä.
kiitos