Sunnuntaipäivän viettoa

Heräsin tänään aikaisin. Laitoin kahvin tippumaan ja tein aamutoimia.
Rieskan päälle ohuesti levitettä ja kurkun siivut.
Parvekkeelle kahville ja kuuntelemaan lintujen siritystä.
Parvekkeeni on täynnä kukkia ja olen stailannut sen mieleisekseni.

Nyt kevyttä jumppaa ja sitten ulkoasu päälle. Lenkille luontoon.
Jotkut aamuvirkut menevät yleiseen saunaan ja pulhtavat kylmään veteen.
Ei hyvänen aika.
Takaisin kaupan kautta, keittotarpeet mukaan.

Kotona, suihku, päivänlehden luku.
Alkupuuron syönti suomalaisilla mansikoilla.
Näin se päivä etenee.

Keiton valmistus, iltapäiväkahvit.
Päivätorkut
Chättäilyä, puhelinkeskusteluja.
Sovin parin päivän reissusta.

Ulos lenkille ja kauppaan, kun laakerilehti unohtui keitossa.
25275
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Eilen siivoilin parvekkeen ja nyt ostin amppelin joku violetti kellokasvi. Ihan nätti. Paljon ulkoilua, oli kylmempi kuin luulin, ikkunasta näyttää toppikeliltä, ei sinne päinkään.

1Äänestä
  • Odottelen kun torimyyjä myy orvokit puoleen hintaan.
    Ostan niitä ja heitän kuihtuneet pois.
    En istuta niitä mitenkään, vaan laitan purkkeineen parvekelaatikoihin.
    Kylmä tuuli käy.
    Kaulahuivi kaulassa ja käsineet kädessä kävelen rivakkaa tahtia.

    Äänestä

Eilen oli niin lämmin päivä, että takin jouduin riisumaan kesken ulkoilun.
Tänään kevyemmin pukeuduin, vaan alkumatkan tuntui viileältä. Unohdin lompakon ottaa mukaan. Varhaiskaalia.

Äänestä
  • Varhaiskaalia huomenna kaupasta.
    Kiitti vinkistä.
    Teen kasvislaatikkoa.
    Maku on melkein parempi seuraavana päivänä

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Varhaiskaalia huomenna kaupasta.
    Kiitti vinkistä.
    Teen kasvislaatikkoa.
    Maku on melkein parempi seuraavana päivänä

    Ristikot tuntuvat nykyään vaikeilta.
    Käytetään slangisanoja ja nykyajan nuoriso kieltä.
    Kaipaan Vuokilan ristikoita.
    Substantiivit ovat perusmuodossa ja verbit ovat juuri niinkuin pitää
    Nyt joudun liian usein käyttämään ratkojat- apua







    6. Suomi, 279


    n biisi

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Varhaiskaalia huomenna kaupasta.
    Kiitti vinkistä.
    Teen kasvislaatikkoa.
    Maku on melkein parempi seuraavana päivänä

    Se on totta. Maut ehtivät imeytyvät. Varhaiskaali on monikäyttöinen. Teen salaattiakin, on niin pehmeää. Mikä on parasta niin paistaa pannulla.

    1Äänestä

On hienoa aikaa, vielä voi miettiä kuinka talvella kaipas toukokuuta ja nyt ollaan tässä!

1Äänestä
  • Tuntee selvästi, että voimia on tullut lisää ja mieli on seestynyt.
    Jokapäiväinen ulkoilu on ihan parasta.
    On suunnitelmia eteenpäin.
    Talvella sitä on kuin horroksessa.

    Äänestä

Olen päivisin tavattoman väsynyt. Kyllästynyt elämään.

Lepään kuin sairaalan sänkypotilas, hoitaen itseäni sänkyyn.
Katselen Ruudulta Poirotteja.
Katselen myös erilaisia, piristäviä youtube-videoita.

Eilen istuin hetken auringossa. Etsin, mutta kielon kukkia en vielä löytänyt.

Tänään syönyt mikrossa kuumennettuja valkosipuliperunoita, isoja kasviksia, suvisalaattia ja ryynimakkaran. Välipalaksi kutunjuusto-voileipää.

1Äänestä

Aloittajalta jäi kertomatta missä välissä hän käy vessassa.

1Äänestä
  • Menehän seuraamaan Nojatuolia. Siellä on eritteiden expertti, joka seuraajia on kaivannut.

    1Äänestä

  • Käyn vessassa joka välissä. Sairastan virtsarakon kipuoireyhtymä
    Joka välissä vessassakäynti aina.
    Tunnen paikkoja ja menen sinne, missä on WC.
    Se on kuormittavaa, mutta näin nyt mennään

    Äänestä

  • Juu ja montako kurkkusiivua laittoi rieskalle :D

    1Äänestä

  • Tarkkaa on hänellä elämä, kun yhtä laakerinlehteä pitää kaupasta lähteä ostamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tarkkaa on hänellä elämä, kun yhtä laakerinlehteä pitää kaupasta lähteä ostamaan.

    Koko juttu on pelkkää itsensä korostusta. Miksi jotkut luulevat, että heidän omien
    tekemisiensä luetteloiminen tänne on kiinnostavaa muille ? Toivottavasti tuo ei ole jatkokertomus päivä päivältä, jokainen puuronsa syö - mansikoilla tai ilman -
    ja tekee ruokansa ja käy kaupassa jne. Ei mitään uutta.

    1Äänestä

Korven kauhuttaren aloitus ?

Äänestä
  • Myöhäiset huomenet
    Valvoin myöhäänja uni tuli silmään aamuyöstä.
    Puuroaineet mikroon ja kahvi tippumaan.
    Vähän aneeminen aamupala kun mansikat ja leipä on loppu.

    Ylipaino ja liiat sokerit on itseaiheutettuna riesana.
    Olen jättänyt ruokavaliosta pois leivänpäälliset, kurkkua ja tomaattia lukuunottamatta.
    En käristä mitään, enkä syö lihaa.
    Makea on herkkuani.

    Laitoin pakastimen pois päältä.
    Ei tule ostettua jätskiä ym herkkuja varastoon.
    Viitearvot pitäisi saada kohdilleen, ettei tarvitsisi liittyä diabetestä sairastavien pitkään ketjuun.

    Äänestä

Taitaa olla parodiaa vai sanotaanko satiiriksi tämä päiväkirja-aloitus?

Äänestä
  • Tuo bangaranga iskee kun metrin hatko päähän.
    Erittäin hyvä liikuntabiisi
    Se tietää Bulgarian reissua, jollei voittajaa saada suomeen
    Hyvä että.Bulgaria voitti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Tuo bangaranga iskee kun metrin hatko päähän.
    Erittäin hyvä liikuntabiisi
    Se tietää Bulgarian reissua, jollei voittajaa saada suomeen
    Hyvä että.Bulgaria voitti.

    Bangaranga on se hetki, kun valitset rakkauden pelon sijaan. Silloin korkeampi itsesi astuu esiin. Vahvempana kuin ahdistus, epäilykset, häpeä ja sisäinen kaaos, voittaja Dara kirjoittaa julkaisussaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Bangaranga on se hetki, kun valitset rakkauden pelon sijaan. Silloin korkeampi itsesi astuu esiin. Vahvempana kuin ahdistus, epäilykset, häpeä ja sisäinen kaaos, voittaja Dara kirjoittaa julkaisussaan.

    Bara bada bastu, on hauskaa menoa.

    Äänestä

Tapsa laulaa "sunnuntaina sataa aina, nyt on sunnuntai"...ja totta, täällä sataa ja tuulee, +10 astetta viileää....

Äänestä
  • Kuuntelin upeaa miehen laulua tai ääntä.
    Kieltä en ymmärtänyt
    Mikä basso, mitkä vivahteet.
    Musiikki mahtavaa.

    Sitten vähän hätkädin. Laulaja oli jotenkin niin nukkemainen.
    Ilmeisesti lauloi Merten jumalattaresta.

    Mutta, mutta
    Tekoälyn tuotosta. Siinäpä se omituisuus.
    Liian hyvää ollakseen totta.
    Minua on huijattu.
    Ap

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kuuntelin upeaa miehen laulua tai ääntä.
    Kieltä en ymmärtänyt
    Mikä basso, mitkä vivahteet.
    Musiikki mahtavaa.

    Sitten vähän hätkädin. Laulaja oli jotenkin niin nukkemainen.
    Ilmeisesti lauloi Merten jumalattaresta.

    Mutta, mutta
    Tekoälyn tuotosta. Siinäpä se omituisuus.
    Liian hyvää ollakseen totta.
    Minua on huijattu.
    Ap

    Näin pelaa palvelu loistavasti Suomessa.
    Sain säköpostiini kuvan hyvin iäkkäästä sukulaisestani.
    Kirjastossa sain apua siihen, miten skannataan älypuhelimesta värikuva ulos.
    Ostin siihen raamit fotokaupasta.
    Taas sain apua, kun myyjä leikkasi kuvan sopivan kokoiseksi raamiin ja asetti paikalleen.
    Menin postipaikkaan ja taas neuvot olivat tarpeen.
    Myyjä neuvoi oikeanlaisen paketin, missä lasin tulee kestää kuljetusta.
    Ja että paketti menee iäkkäälle ihmisille suoraan kotiin.
    Nyt on paketti matkalla.
    Toivotaan, että mummo ilahtuu, kun velivainajan tytär lähettää postia
    Ap

    Äänestä

Roikun muutamissa, ennen vaimoni menehtymistä omaksumissani rutiineissa kuvitellen niiden vähentävän vaaraa mielenterveyteni menetyksestä.
Sunnuntain rutiini on aamupäivä kuntosalilla selkä-reisi treeniyhdistelmän parissa.
Lisänä koukistelua scotissa ja pienillä painoilla 10:n viparisarjoja.
Palautusten aikana matalalta penkiltä 10:n sarjoja istumasta nousuja.
Eväänä 3dl:n pullo itse sekoitettua protskujuomaa ja puolikas omena.
Kotona totunnainen, runsas "mukaellulla" raejuustolla täydennetty salaatti.
Herkkulounaana purkkihernarikeittoa mukaeltuna lisukkeilla riittääkseen kolmeksi kerraksi.
Pitkäaikaisen työtoverini, ystäväni ja perhetuttavamme, nyt minun kohtalotoverini kanssa pitkä puhelinkeskustelu.
Vastoin periaatteitani on lasissani nyt MARTINEZ MARSALA SUPERIONEZ RISERVAa. Dolce. Ei järjen häivää mutta, joskin syystä en enää välitä olla aina hirveän tavoitehakuinen ja järkevä.

Huomenna olisi ojentelua ja kahvio saattaisi olla auki. Kesä on sotkenut aikoja.
Yritän myös OP:n tallelokerolle mutta koska se on kaiken muun lailla yhteistä, niin saattavat estää pääsyni.
Toisen menehtyessä kostautuu "kaikki yhteistä" periaate byrokratian rattaiden johdosta.

Molempien ollessa aktiivikuntoisia oli kaiken yhteisomistus hyvä ratkaisu mutta nyt, toisen menehtymisen seurauksena, byrokratia on näyttänyt ikävimmät puolensa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Heräsin tänään aikaisin. Laitoin kahvin tippumaan ja tein aamutoimia.
Rieskan päälle ohuesti levitettä ja kurkun siivut.
Parvekkeelle kahville ja kuuntelemaan lintujen siritystä.
Parvekkeeni on täynnä kukkia ja olen stailannut sen mieleisekseni.

Nyt kevyttä jumppaa ja sitten ulkoasu päälle. Lenkille luontoon.
Jotkut aamuvirkut menevät yleiseen saunaan ja pulhtavat kylmään veteen.
Ei hyvänen aika.
Takaisin kaupan kautta, keittotarpeet mukaan.

Kotona, suihku, päivänlehden luku.
Alkupuuron syönti suomalaisilla mansikoilla.
Näin se päivä etenee.

Keiton valmistus, iltapäiväkahvit.
Päivätorkut
Chättäilyä, puhelinkeskusteluja.
Sovin parin päivän reissusta.

Ulos lenkille ja kauppaan, kun laakerilehti unohtui keitossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu