Vuonna 2024 Hämeenlinnassa hehkutettiin Postin tonttivarausta Moreeniin uudelle isolle logistiikkakeskukselle. Viime vuonna Posti ilmoitti vielä harkitsevansa ylipäätään koko hanketta ja eritoten sen kokoa ja käyttötarkoitusta. Nyt tonttivaraus on päättymässä tämän kuun lopussa ja on mahdollista, että hanke jää kokonaan toteutumatta. No, jotain sentään on tapahtunut, sillä Tiiriön Citymarkettiin on tiettävästi ilmestynyt Postin pakettiautomaatti.
Postin uusi logistiikkakeskus
Anonyymi-ap
11332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Palstan tiedottaja kertoo Hämeen Sanomista lukemiansa uutisia tänne meillekin. Kiitos sillä me täällä emme lue lehtiä ja uutispimennossa ollaan.
Avaaja perziikki iloitsee. Vähä sairasta
Hitto jos uuteen moreeniin ei tulekaan mitään.
Ainakin ramppeja rakennetaan suurella PÖHINÄLLÄ!
Kyllä. Kirstulaan sellaista ei perunapellolle saatu mutta nyt sellainen saadaan ja keskelle metsää.
Onhan siellä tölkkitehdas, tölkkiä lähtee yhtenä kyrp#nä !
Olet siis siellä töissä.
Aivan oikein.
Jep T: Janis Petke
Postinjakajaa ei ole näkynyt viikkoihin missä lie luuraavat?
Tekemässä töitä kun sinä olet kyyläämässä