On esimerkki miten Suomen talous on tuhottu, yli kolme vuotta tulos Euroopan huonoiten kehittynyt talous, Euroopan surkein työllisyys.
Orpon hallitus
Anonyymi-ap
18161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Erilaista tietoo tullu muutamana päivänä.
Hallitus yrittää epätoivoisesti jatkuvasti valehdella, että "ihan nurkan
takana on jo orastavaa kasvua ja työttömyyskin jo taitettu".
Ainakin tällä viikolla on taas saanut lukea satojen ihmisten irtisanomisista
ja Purra haluaa lisää velkaa 62000000000 euroa.
Vähäisetkin kasvuennusteet on peruttu.
Iranin sota on nyt syypää kaikkeen missä Suomen hallitus epäonnistuu....
Miksi vain Suomen ! Miksei muitten valtioiden.
Euroopan maissa hallitukset räätälöivät hätätoimia bensan, energian ja ruoan hinnan laskemiseksi.
Suomen hallitus aiheuttaa lisää hätää kansalaisilleen.
Häpeällistä totuudenmuuntelua hallitukselta:
Teollisuuden tilauskirjat ovat kuulemma täynnä, mutta miksi se ei näy sitten
talouskasvussa ?
Työmarkkinoilla on kuulemma avoimia työpaikkoja on tarjolla ennätysmäärä,
mikä väite herättää hilpeyttä, kun töitä ei ole kuin ehkä joka kymmenennelle
työttömälle jos kysyntä ja ammattitaito kohtaavat.
Suomen selviytyminen tästä ahdingosta vaatii jatkuvaa täystyöllisyyttä monta hallituskauttwa, muutaman kuukauden orastava kasvu samalla työttömyys on lisääntynyt ei kerro todellisuutta.
Miksi persuhallitus sitten tehtailee työttömiä kuin liukuhihnalta ?
https://www.youtube.com/watch?v=d4EbZaWTO-M
sinä maksat
Sdp- väestönvaihtopuolue
Kokoomus haluaa maahanmuuttoa yhtä lailla sanoi Marttinen viikolla.
"Valtiovarainministeriön arvio yhteisöveron kevennyksen itserahoittavuudesta on pudonnut aiemmasta 60 prosentista 34–46 prosenttiin"
Näitä järkyttäviä oikaisuja alkaa nyt tulemaan kun OrpoPurra leikkauskiimassaan on tehnyt erittäin typeriä ja SUomen talouden kannalta aivan uskomattoman tyhmiä ratkaisuja.
Monesta leikkauksesta ei tule lainkaan säästöä vaan päinvastoin, pitkässä juoksussa tulee kuluja entistä enemmän, nimenomaan sotemaksujen noususta ja asumistuen muutoksista.
Nii työllisyydestä tämä johtuu ja säästämisestä.
Nyt on leikattu niin että se on vaikuttanut työllisyyden kehitykseen, kun työllisten määrän pitäisi lisääntyä, olisi pitänyt lisääntyä sen minkä Orpo lupasi, onkin vähentynyt sen verran.
Orpon olisi pitänyt jatkaa samaa mitä kaksi edellistä hallitusta teki.
Miten muuten voisi olla, kun on Euroopan surkein hallitus ?
Aloitta jankutus täyspreseestä
Nokia noussut lähes 180 prosenttia 12 kuukaudessa ja lintmaanipöntö tili nollakorolla
Voiko tyhmempää olla? Pskanjankuttaja joka ei osaa mitään
Lintmaanihulu tietty luuli että suomen nostaa wokelähetit ja matutaksikuskit vilttumikä ääliö
Mutta Orpo suitsuttaa, että olemme onnistuneet kaikessa :D
Työttömyys on voitettu ja talouskasvu on hurjaa :D