Hei taas, ihana!
Et ehkä tunnista, tai muista minua, mutta minulle sinä olet jäänyt mieleen ihanimpana kokemuksena.
Muistan, kuinka tapasimme ravintolassa, kun yhteinen ystävämme huomasi minut väkijoukosta ja kutsui pöytäänne. Muistan kuinka hymyilit ja flirttailit minulle, sekä sen kuinka ennen pitkää olimme jääneet pöytään kaksin, muiden häipyessä omille teilleen. Muistan, kuinka tarjouduin saattamaan sinut polkupyörällesi ja koska en ollut juonut kuin pari olutta, tarjouduin kyyditsemään sinut kotiisi, kunhan alkoholi olisi palanut pois.
Minulla oli pakettiauton takaboksissa pari vanhaa patjaa, jotka olivat tarkoituksenani viedä kaatopaikalle arjen tullen. Vitsailit, aikoisinko siepata sinut ja käyttää hyväkseni. Vastasin, ettei sellainen ollut tullut mieleeni, mutta jos sinä haluaisit tehdä minulle niin, niin nyt olisi loistavat puitteet sellaiseen. Naureskelimme skenaariolle ja huomasin sinulla olevan samankaltainen huumori kuin itselläni. Tykästyin sinuun heti.
Paitsi, että olit mielestäni kovin hyvän ja viekoittelevan näköinen, olit selvästi päättänyt saada harrastaa seksiä sinä yönä. Kävellessämme kaupungin katuja, kiehnäsit kyljessäni ja jossakin vaiheessa halusit suudella kanssani. Muistan, että olit yllättynyt, kuinka hyvin suutelin, ja miten pohdit, osaisinko tehdä huulillani ja kielelläni muutakin? Muistan kehuneeni takaisin omaa suutelutaitoasi ja sitä, kuinka innokkaasti imit, sekä huuliani, että kieltäni. Mietiskelin ääneen millaisia ihmeitä tuollainen sulosuu voisi saadakaan aikaan. Muistan, kuinka vastasit "No, riippuu siitä miten tämä loppuilta etenee, mä en lupaa mitään, mutta tähän asti ihan hyvältä vaikuttaa".
Pääsimme pyöräsi luo ja tarjouduin taluttamaan sitä, kun suuntasimme kohti vajaan kilsan päässä olevaa autoani. Päästyämme autolle, pysähdyimme suutelemaan ja sanoit "Kyllä sä taidat jatkossa olla" ja painoit pitkän ja vaativan suudelman huulilleni.
Luoksesi päästyämme, emme malttaneet pitää näppejämme erossa toisistamme, vaan suutelimme kiihkeästi toisiamme hyväillen. Muistan kuinka kätesi hakeutui pakaroilleni ja vedit minut itseäsi vasten. Muistan kuinka käteni löysivät juuri sopivan kokoiset rintasi ja alaselkäsi notkon. Vedit minut kiireesti kotiovellesi, ennen kuin itikat söisivät meidät hengiltä.
Sisälle päästyämme jatkoimme kiihkeää suuteluamme ja tunsin kuinka samaan aikaan lantiomme painuivat toisiaan vasten ja kuinka niiden yhteinen tanssi sai elimeni kovettumaan. Muistan sinun huomanneen saman ja sen, kuinka tartuit käteeni, ohjaten sen ohuiden kesähousujesi sisään. Tunsin kosteutesi ja pillusi kuuman hohkan pikkuhousujesi läpi, ja kuinka sormeni kastuivat märiksi, kun hieroin kiihotuksesta turvonneita häpyhuuliasi ja vaativana niiden välissä nöpöttävää klitoristasi. Siirsin käteni pikkuhousujesi sisään ja aloin hieroa liukasta pilluasi, välillä häpyhuuliasi sormien väliin puristellen ja välillä taas pyöritellen klitoriksesi ympärillä, satunnaisesti sivuttain kevyesti ja nopsaan liikutellen.
Muistan, kuinka kätesi avasivat housuni ja löysivät tiensä kiimasta sykkivälle kullilleni, ja kuinka työnsit kätesi omiin pöksyihisi, ja kuinka suudelmien välissä kuiskasit "liukkariks". Tämän jälkeen märkä kätesi tarttui kulliini ja alkoi vatkata sitä omien mehujesi liukastamana niin, että pelkäsin laukeavani liian aikaisin. Niinpä siirsin kätesi suulleni ja imin pillusi mehut sormistasi, minkä jälkeen suutelin sinua uudelleen.
Muistan, kuinka ehdotit "Siirrytäänpäs buduaarin puolelle, niin pääset alkulähteelle, kun noin näkyy hyvin maistuvan". Pudotit housusi kääntyessäsi kohti makuuhuoneesi ovea, paljastaen kauniin, lyhyelle karvalle trimmatun pillusi ja täyteläiset pakarasi. Pudotin omani ja astelin kulli tanassa perässäsi sängyn luo. Muistan, kuinka riisuin sinut kokonaan alasti, ja kuinka kauniit rintasi, kovettuneine nänneineen, olivat täydellisimmät, mitä olin koskaan nähnyt. Otin rintasi kämmeniini ja puristelin niitä varovasti, kohottelin niitä aloittaen metsämansikkaa muistuttavien nänniesi imemisen ja nuolemisen. Muistan, kuinka seisoit siinä hiljaa, silmät suljettuina ja kätesi niskassani, ohjaten minua rinnalta toiselle, kunnes halusit vaihtaa osia.
Kukaan nainen ei ollut ennen sinua osoittanut hyväilyjä omilleni nänneilleni. Piirsit ensin varovaisesti ympyrää kynsilläsi niiden ympärillä, sitten varovasti nipistellen nännipihoja ja lopulta pehmeästi kielellä kutillen. Muistan, kuinka ihanalta, ja oudolta, käsittelysi tuntui ja kun vielä otit kiihotuksesta sojottavat nännini huuliesi väliin, imien ja kielessäsi hyväillen. En ollut koskaan aiemmin kokenut sellaista.
Jatkuu..
Jos tarina olisi mennt toisin
3
382
Vastaukset
- Anonyymi00012UUSI
Otin lopulta kiinni hiuksistasi ja nostin sinut ylös, kasvojeni tasolle. Katsoin sinua silmiin ja käskin, edelleen hiuksistasi kiinni pitäen, kääntymään ympäri ja käymään polvillesi sänkysi laidalle. Tottelit mukisematta ja työnsit persettäsi pidemmälle, tarjolleni. Käskin sinun levittää vielä jalkojasi ja katselin, kuinka pillusi avautui edessäni, peppureikäsi kiiltäen kiimasi mehuista. Polvistuin taaksesi, painaen kasvoni vasten edessäni avautuvaa pilluasi. Aloitin pitkillä nuolaisuilla, aina alhaalta, klitoriksesi läheltä ylös, peppureikääsi asti. Sitten työnsin kieleni sisään pilluusi, niin pitkälle kuin pystyin ja painettuani huuleni tiiviisti vasten häpuhuuliasi, aloitin imemisen. Imin pilluasi, en klitoristasi, sen vuoro olisi myöhemmin. Muistan, kuinka voihkit, kun imin seuraavaksi häpyhuulesi turvoksiin ja herkiksi, ja kuinka pillusi seinämät olivat niin turvoksissa, että se oli tiukka kuin nuorella naisella.
Käskin sinun kääntyä selällesi, ja kun olit kääntynyt, tartuin nilkoistasi, levittäen jalkasi äärimmilleen auki, häpyhuultesi levittyen ja paljastaen pinkkinä helottavan täytettä odottavan pillusi. Muistan, kuinka painoin terskan vasten turvonnutta pilluasi. Asetin sinut jaloistasi sopivaan kulmaan työntyä sisääsi ja muistan, kuinka inahtelit kullini työntyessä tuohon märkään ja liukkaaseen, kuumaan onkaloon. Kun aloin työnnellä kulliani sisälläsi eestaas, muistan kuinka jo voihkit nautinnosta, vaikka tämä oli vasta alkua ja olit ehtinyt kertoa, että et ollut koskaan tuntenut mitään erityistä penetraatiossa, etkä varmasti laukeaisi siitä.
Lopetin ennen laukeamistani ja laskeuduin jalkojesi väliin antamaan sinulle suuseksiä. Muistan, kuinka haistoin pillusi kiiman, ja kuinka maistoin sen miedon suolaisen maun, kun aloitin nuolemisen sieltä, missä kullini oli juuri ollut. Kun nuolin pilluvakoasi ylöspäin ja lähestyin klitoristasi, sinä painoit häpyäsi vasten kieltäni. Tunsin poskienikin kastuvan sinun mehuistasi ja suljin klitoriksesi huulieni syleilyyn. Aloitin varovaisen imemisen, pumppasin rytmikkäästi imien klitoristasi, saaden sen kasvamaan ja herkistymään entisestään, kunnes se nöpötti häpyhuulten välistä kuin pieni penis. Samalla kun imin, tarjosin kielelläni välillä kevyempää, välillä painavampaa kosketusta koko klitoriksesi alueelle, en vain sen huippuun. Muistan, kuinka tartuit yllättäen hiuksiini ja aloit nytkähdellä liian aikaisin karanneen orgasmin kourissa. Hieroit pilluasi suutani vasten ja puristit pääni reisiesi väliin niin, että sattui.
Kun olit saanut huipentumasi, nousin päällesi ja asetin kullini jälleen pillunhuultesi väliin. Tartuit minua pakaroiden sivuilta ja vedit vasten itseäsi. Tunsin, kuinka uppoudin sinun ahnaaseen, nussimista huutavaan pilluusi. Aloin työnnellä rauhalliseen tahtiin, haluten tuntea ihanan onkalosi seinämän poimut kulliani vasten. Kiihdytin tahtia ja pian se muuttui rajuksi rynkytykseksi, ja muistan kuin voihkit kovaan ääneen, mutta en ollut varma, oliko se täysin nautinnosta.
Pian laukesin sisääsi, työntelyn tahdin rauhoituttua jälleen ja sperman pursutessa pillustasi peppuvakoosi, irrottauduin sinusta ja sanoin haluavani, että nuolisit kullini puhtaaksi yhteisistä eritteistämme. Yritit vähän vastustella, koska epäilit oman pillusi makua, mutta sanoin jo suudelleeni sinua pillusi makuisilla huulillani ja että nuolisin sitten vastaavasti spermani pillustasi, jos antaisit. Muistan, ettet juuri empinyt, vaan vedit minut ylemmäs vierellesi niin, että sait imaistua vielä puoliseisokissa olevan kullini ihanien huuliesi väliin. Kielesi kolusi kaluni kaikki sopukat, suusi imiessä vielä loputkin spermat putkesta ja tunsin jälleen kiihottuvani ja kovenevani. Sitten näykkäisit kullini juurta ja käskit minut nuolemaan pillusi puhtaaksi, niin kuin olin luvannut.
Näin, että osa spermasta oli jo valunut peppureijällesi, josta aloitin alapääsi putsaamisen. Nuolin peppuvakoasi pitkin lipasuin ja kiusoittelin anustasi kieleni kärjellä. Tunsin sen sykähtelevän kosketuksen alla, vetäytyvän ja välillä taas työntyvän kieltäni vasten. Siirryin ylemmäs pillunhuulten väliin, nuollen omat mällini vieläkin turvonneilta huulilta ja niiden välistä, syvältä pillustasi. Tunsin ja kuulin sinun jälleen kiihottuvan ja hengityksesi kiihtyvän, joten jatkoin jälleen kohti klittaasi, nyt hellemmin kuin aiemmin. Tällä kertaa orgasmisi ei karannut yllättäen, vaan kasvoi ja kohosi kohti kliimaksia. Toinen orgasmisi oli vielä rajumpi ja pidempi kuin ensimmäinen. Olin sujauttanut sormeni anukseesi juuri ennen orgasmiasi ja tunsin senkin kouristelevan sormeni ympärillä. Orgasmisi jatkui kauan ja sen hiljalleen hiivuttua kipusin sängylle viereesi.- Anonyymi00013UUSI
Muistan, että nukahdimme hetkeksi lusikkaan, minkä jälkeen heräsin erektioon, joka löysi tiensä pakaroittesi väliin ja kohti anustasi. Heräsit, kun hieroin terskaa vasten peppureikääsi ja sanoit "Väärä reikä", levittäen hieman jalkojasi ja ohjaten kullin oikeaan paikkaan, pillusi suulle. Työnnyin hitaasti sisääsi ja tunsin lämpimät seinämät kullini ympärillä. Muistan, kuinka ohjailit itse tahtia ja työntöjen syvyyttä lantiotasi keinutellen ja pyörittäen samalla, kun sormesi pyöri klitoriksellasi, ja kuinka välillä kätesi etsi kivekseni, puristellen niitä hellästi. Suutelin ja näykin niskaasi ja selkääsi, käteni vaellellessa kylkeäsi pitkin lantiolta rinnoillesi ja kaulallesi.
Nyt minä tulin ensin ja sinä vähän myöhemmin. Tunsin pillusi supistelevan vielä sisälläsi olevaa kaluani vasten. Muistan sen tuntuneen siltä, kuin pillusi olisi yrittänyt imeä loputkin spermat kullini kätköistä, kuten ihana suusi oli tehnyt aiemmin. Käteni hakeutui takapuoleltasi, pakaroittesi alta kohti pilluasi ja löysi liukkaan, spermaisen jalkovälin. Luiskautin mällin liukastaman peukaloni varovasti peppureikääsi, työntäen samalla kaksi muuta sormea pilluusi, joka nyt tuntui jo väljemmältä. Sen seinämät olivat vetäytyneet ottamaan sisään jotakin isompaa. Laitoin sisään kolmannenkin sormen ja aloin runkata sinua lyhyellä liikkeellä molempiin reikiisi. Voihkit ja ynisit ja näin kätesi hapuilevan kohti yöpöytää. Löysit laatikon nupin ja vedit sen auki. Kurkistin ylitsesi ja näin siellä ison, paksun ja reilusti omaani kulliani isomman dildon.
Ojensit sen minulle olkasi yli ja sanoit kiusoittelevalla äänensävyllä "Eiköhän nyt ole isojen poikien vuoro?". Tartuin ojentamaasi tekokyrpään ja ihailin sen kokoa. Nuolin sen mahtavaa terskaa ja vartta, liukastaen sitä ditä vielä syljelläni, kunnes käskit lopettaa homostelun ja keskittyä olennaiseen. Siirsin kateutta aiheuttavan jättikyrvän pakaroittesi alle ja lähdin viemään tuota uhkaavan näköistä, tumman ruskeaa jötikkää kohti pilluasi. Vedit jalkojasi enemmän koukkuun, samalla avaten niitä hieman. Pidit ylempää jalkaa kädelläsi polvitaipeesta ja näin, kuinka suljit silmäsi. En survaisssut dildoa ahnaana odottavaan pilluusi suin päin, vaan kiusoittelevan hitaasti, kuin sovitellen, miten sen sinne parhaiten saisi mahtumaan. Muistan kiihottuneeni tästä epäsovinnaisesta tilanteesta suunnattomasti. Lopulta asetin dildon kohtisuoraan pillun aukollesi, häpyhuultesi väliin ja katsoin, kuinka sen muhkea terska lipsahti sisään, pienen vastustuksen ohittaen. Sen jälkeen tuo valkoisen miehen kauhistus alkoikin liikkua sisälläsi helpommin. Ohjasit minua käyttämään sitä niin, että se tuntuisi sinusta mahdollisimman hyvältä, ei liian syvälle ja välillä kulmaa muuttaen. Dildo sousi pillussasi litisten ja lätisten minuuttikaupalla, kunnes pyysit vetämään sen varovasti ulos.
Ihmettelin, kun en havainnut orgasmia, mutta sanoit ettei se olekaan sitä varten. Se vain tuntuu hyvältä syvällä pillussasi hyvin hoidellun esityön ja orgasmin jälkeen, mutta ei läheskään aina tee muuta kuin sattuu. Olin jälleen itsekin kiihottunut ja seisokki valmiina, mutta ilmoitit haluavasi nähdä, kuinka runkkaisin samalla, kun sinä hyväilisit nännejäni ja anustani. Koko asetelma oli itselleni uusi, mutta suostuin, koska olit itse antanut minun tehdä sinulle asioita, joita ei ilman luottamusta annettaisi tehdä.
Muistan miettineeni, että opin sinun kanssasi yhden yön ja aamun aikana enemmän seksistä, ja omasta seksuaalisuudestani, kuin mitä olin oppinut siihen mennessä.
Et ehkä muista minua, mutta minä muistan sinut, ikuisesti. Kiitos, että sain rakastella ja jakaa tuon ihanan hetken sinun kanssasi. Olet rakas.
Ps. Noin olisin kirjoittanut, jos emme olisi tavanneet enää toiste, mutta onneksi tapasimme vielä monta kertaa ja sittemmin päivittäin jo yli kymmenen vuoden ajan. Kiitos rakas, kaikista yhteisistä kokemuksista ja nautinnoistamme 😘
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2703354Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211843Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.281517- 821379
- 1371038
- 811004
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.64839Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86766Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61697Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51676