Kävin metsäpalstalla tänään ja paljon oli puuta tienvarressa pinoissa, mutta paljon näkyi vielä tuulenkaatoja metsissä.
Eihän tuo mitään nopeaa homma ole tuulenkaatojen korjuu metsistä.
Omassa muutaman hehtaarin metsäpalstalla, josta suurin osa on taimikkoa oli 40-50 tuulenkaatoa.
Ei siellä oikein pääse kulkemaan, kun rungot makaavat oksineen maassa.
Täytyy ilmoitella jollekin puunkorjuu firmalle, niin saavat korjata puut pois.
Paljon on vielä tuulenkaatoja metsissä
2
268
Vastaukset 2
- Anonyymi00001
Eipä ne taida noin pieniä puumääriä ostella, käyvät katsomassa paikanpäällä, mutta ei mitään pieniä määriä kannata lähteä metsäkoneella ja ajokoneella korjaamaan.
Sellaisen hakkuukoneen kuskaaminen metsäpalstalle maksaa jo monta sataa ja metsäkoneen tuntityöhinta on yli 200€ ja saman verran puuajokoneelta.
Eikä metsurityönäkään kannata teettä, varmaan metsurin tuntipalkka on yli 150€.
Ehdottivat, että hankintana voi myös tehdä, mutta ei sekään ilmaista ole että itse tekisi, koska ei ole minkäänlaiisak uljetus välineitä, eikä niitä sieltä käsivoimin jaksa millään raahata.
Lisäksi kun on selkävaivoja, jalkavaivoja ja sydämessä eteisvärinää ollut eli levossa pulssi lyö päälle 130 ja on ihan sekaisin, että varmaan siitäkin johtuu, ettei ole edes pirteä.
Jo moottorisahan, polttoaineen, teräketjuöljyn ja eväiden raahaaminen metsään muutaman sadan metrin päähän otti voimille.
Yli 50km pyörälenkki ei ole yhtään mitään verrattuna siihen miten raskasta tuulekaatojen korjuu on.
Lisäksi itikat, auringon porotus, risut, oksat ja muu epätasaisuus, niin antaa olla.
Ei taida metsurit enää nykypäivänä tehdä raskaita puiden kaatoja, vaan ne on annetu metsäkoneille ja metsurit harventaa ja istuttaa taimikoita.
Eipä taida kukaan edes huolia tuollaista tuulenkaato ryteikköä 40-50 puuta, jossa on mäntytukkia, pikkutukkia ja kuitupuuta edes ilmaiseksi, jos antaisi, siinä on aivan liikaa raskasta työtä ja vaatii moottorisahat ja puidenkuljetus laitteet.- Anonyymi00002
Kyllä ja koneella ajettuna juurivaurioita etenkin kuusimetsään. Itse kävin yhdellä syrjäisellä palstalla päättämässä vaan konkelot nurin ja vikaantuneet puut mutta sinne sai jäädä tuulenkaadot pehmenemään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1072227- 103896
- 66843
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21766Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561