Finstones

Ei ole oikea paikka tälle mutta parempaakaan osastoa en huomannut.
Tämän harrastuksen parissa käy ihmisen ahneus ilmi jatkuvasti. Lähes päivittäin.
Itse maalaan mutta en välitä niiden etsimisestä. Koen mukavaksi ajankuluksi ja tavaksi ilahduttaa kanssakulkijoita ja etenkin lapsia.
Aivan tajutonta kun yritin jättää kivoja lapsenomaisia kiviä leikkipuistoon lasten löydettäväksi niin paikallinen aikuinen (aina sama/samat) käy nekin koluamassa. Ei mitään rajaa. Ja sitten niitä ei edes raskita laittaa eteenpäin 😂 Rakennetaanko näistä joku hiivatin alttari takapihalle?
Eikö voisi miettiä omaa napaa kauemmaksi? Jotta muillekin jäisi löydettävää ja iloa ulkoiluun.
Alkaa menemään maku näiden maalaamisesta vaikka sinällään kiva harrastus mutta muutamat harakat sen pilaa.
Tänäänkin yksi ihminen vienyt lähes kaikki joita ns piilottelin. Mutta ei ilmeisesti viitsinyt kaikkia julkaista kun on jo kivihamsterin maineen saanut. Harmi vain että olin näköetäisyydellä häneen kun kirjaimellisesti tonki puskia ennenkuin löysi jättämäni 😂
Kyllä pitää päässä jokin tärähtää että oikeasti kaivellaan kaikki koirankakkaroskisten ympäristöt ja puut kuraojien takana ettei vaan yksikään jäisi löytymättä.
Herätys ihmiset! Jos olet jo kymmenen löytänyt yhdellä reissulla niin tarvitsetko vielä OIKEASTI lisää vai oletko vain ahne?
3286
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eräs tuttuni kuuluu tavallaan tähän joukkoon. Julkaisee "lapsiensa" löytöinä maalattujakiviä kun ei tahdo myöntää itse kaikkia etsineensä

Äänestä

Hamsteri kotiutunut reissusta ja vienyt lähes kaikki kivet joita oli suosituilla alueilla ympäri kaupunkia. Aivan käsittämätöntä ahneutta aikuiselta. leikkipuiston läheisyyden taas tyhjentänyt. Nauti näistä. Toivottavasti kompastut ja murrat jalkasi jotta se hillitsee ahneuttasi!!

Äänestä

Maalatut kivet on ihan kivoja ja ei siinä ketään satuteta jos sellaisen maalausharrastuksen keksii. Pitää muistaa vaan oikeanlainen maali. Mutta eipä tässä maailmassa enää mikään ole pyhää kun kaikki pitää sotkea ja tuhota :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei ole oikea paikka tälle mutta parempaakaan osastoa en huomannut.
Tämän harrastuksen parissa käy ihmisen ahneus ilmi jatkuvasti. Lähes päivittäin.
Itse maalaan mutta en välitä niiden etsimisestä. Koen mukavaksi ajankuluksi ja tavaksi ilahduttaa kanssakulkijoita ja etenkin lapsia.
Aivan tajutonta kun yritin jättää kivoja lapsenomaisia kiviä leikkipuistoon lasten löydettäväksi niin paikallinen aikuinen (aina sama/samat) käy nekin koluamassa. Ei mitään rajaa. Ja sitten niitä ei edes raskita laittaa eteenpäin 😂 Rakennetaanko näistä joku hiivatin alttari takapihalle?
Eikö voisi miettiä omaa napaa kauemmaksi? Jotta muillekin jäisi löydettävää ja iloa ulkoiluun.
Alkaa menemään maku näiden maalaamisesta vaikka sinällään kiva harrastus mutta muutamat harakat sen pilaa.
Tänäänkin yksi ihminen vienyt lähes kaikki joita ns piilottelin. Mutta ei ilmeisesti viitsinyt kaikkia julkaista kun on jo kivihamsterin maineen saanut. Harmi vain että olin näköetäisyydellä häneen kun kirjaimellisesti tonki puskia ennenkuin löysi jättämäni 😂
Kyllä pitää päässä jokin tärähtää että oikeasti kaivellaan kaikki koirankakkaroskisten ympäristöt ja puut kuraojien takana ettei vaan yksikään jäisi löytymättä.
Herätys ihmiset! Jos olet jo kymmenen löytänyt yhdellä reissulla niin tarvitsetko vielä OIKEASTI lisää vai oletko vain ahne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu