Hei, haluaisin kysyä sijaisvanhemmilta mitä te toivotte bioilta?
Rupesin miettimään, kun biopalstalla joku oli sitä mieltä että esim.lapsen lääkärissäkäynteihin on biovanhempien turha osallistua.
Usein täällä keskitytään kaikkeen negatiiviseen, mutta jos te siis itse saisitte valita niin minkälaiset biovanhemmat toivoisitte omalle kohdallenne, ja missä määrin/minkälaista yhteistyötä?
Rupesin miettimään, kun biopalstalla joku oli sitä mieltä että esim.lapsen lääkärissäkäynteihin on biovanhempien turha osallistua.
Usein täällä keskitytään kaikkeen negatiiviseen, mutta jos te siis itse saisitte valita niin minkälaiset biovanhemmat toivoisitte omalle kohdallenne, ja missä määrin/minkälaista yhteistyötä?
Vastaukset 52
Vanhimmat
että biot eivät lupaisi liikoja ja pitäisivät ne lupaukset mitä lapsilleen tekevät. Että keskustelisivat kanssamme lasten asioista. Että eivä haukkuisi meitä eikä itseään lapsille.
omalle biolapselleni uskaltanut koskaan luvata mitään keskustelematta ensin adoptiovanhempien kanssa.
Nyt viime aikoina on lapsi ruvennut itse puhumaan että haluaisi tulla kylään pidemmäksikin aikaa, ja minä kiertelen aihetta kuin kissa kuumaa puuroa.
Haluaisin kyllä häneen tiiviimmän suhteen, mutta pelkään että vanhemmat kokisivat sen jotenkin uhkana ja ehkä lopettaisivat tapaamiset kokonaan.
Ristiriitainen tilanne.
Vielä jahtaat lastasi, vaikka olet jo antanut hänet pois? Eikö lapsesikin olis parempi, jos eläisit omaa elämääsi, etkä sekoittaisi hänen elämäänsä enempää. Hän on jo saanut äidin ja isän, ihan oikeat, sellaiset mihin sinä et pystynyt. Elä omaa elämääsi.
Ovathan he sopineet Leilanin kanssa adoption aikaan,että hän saa lapsensa kanssa tavata.Silloin lapsella on oikeus tavata äitiänsä.Leilanihan kertoi,että lapsi haluaisi tavata enemmän,eikö lapsen tahtoa pitäisi kunnioittaa?Vai väkivaltaisesti katkaista välit äitiinsä,sitäkö ajat takaa?Julma olet,
koe jahtaavani, juurihan kerroin etten oikein uskalla edes ottaa yhteyttä.
Luuletko, että lapselle tosiaan olisi parempi, jos nyt kun hän on n. kahdentoista ja siis murrosiän kynnyksellä tosiaan katkaisisin välit kokonaan?
Minä tapaan häntä maks. kerran vuodessa, en usko sen ihan kauheasti hänen elämäänsä sekoittavan. En vaan oikein tiedä miten voisin vastata lapsen omiin tapaamis-pyyntöihin hänen nykyistä perhettään loukkaamatta.
Kuule, ihan käsi sydämellä sinulle sanoisin:minä tiedän että lapseni on saanut olot joihin minä en olisi pystynyt. Tiedätkö sinä miten vaikeaa on jatkaa omaa elämää lapsesta luopumisen jälkeen? Osaatko edes kuvitella?
Sitäpaitsi, oikea äiti ja isä voi olla monestakin syystä. Minun lapsellani on kaksi oikeaa äitiä. Se äiti joka häntä on kasvattanut/hoivannut/rakastanut koko lapsuuden ajan, ja sitten minä jota ilman hän ei olisi edes syntynyt.
puolestasi,että sinulle tuollaista joku heittää,on tosi sydämetön ihminen.Älä välitä,sinä tiedät teidän asianne paremmin,kuin kukaan muu.Hyvät yöt sinulle,kirjoitellaan huomenna.
minä arvostan avoimmuutta ja suoruutta. pahinta mitä olen biojeni kohdalta saanut on selkään puukotus.
siis kun eletään tietyllä tavalla erilaisissa maailmoissa ja tavat ja normit voivat olla kaukanakin toistaan, niin avoimmuus puolin ja toisin on tärkeää.
että sanotaan suoraan ja kaartelemati miltä tuntuu ja mitä toivotaan. ei olla edessä kuin sokerilla kuorrutettu imeläleivos ja takanapäin panetella ja haukuta.
Leilani: jos lapsi toivoo tapaamisia, niin minusta olisi hyvä ottaa asia puheeksi. vaikka varovaisestikin, tyyliin: oli vähän nn:n kanssa puhetta jos voitaisiin tavata ensi kerralla vähän pidempään/ nopeammin kumpi nyt sopisi...
sillä kyllä me sijaisvanhemmat sittenkin tiedämme, että varsinkin murrosiässä juuret ja taustat nousevat esiin. ja että niiden työstäminen ja läpikäyminen ovat TODELLA TÄRKEÄ osa tervettä kasvua.
kuinka monen kipuilu johtuukaan taustan selvittämättömistä kysymyksistä?
vastata yksiselitteisesti koska me sijais vanhemmat saamme huostaamme lapsia joilla elämä jostakin syystä omassa kotona ei ole lapselle "turvallista" jne.
Toivon tietenkin sellaista biovanhempaa joka haluaa parantaa oman elämänsä tilanteen ja mahdollistaa oman lapsensa kotiin paluun.
Lääkärissä, neuvolassa ym.käynnit mielestäni ovt myös yksillöllisiä, eli kohdallamme ei tulisi kysymykseenkään että bioäiti olisi mukana näillä käynneillä.
Mutta taas terapia käyntejä toivoisin myös bio vanhemmille että olisivat mukana lapsen ja meidän kanssa yhdessä.
Toivoisin että biovanhemmat kuuntelisivat lastaan ja meitä.
Olisivat rehellisiä ja ei lupauksia mitkä eivät tule toteutumaan.
Yhteistyö olisi luotettavaa ja avointa.
Aidot kysymykset joihin myös annetut vastaukset kuuntelisi tavalla että välittää lapsesta ja sijaisvanhemmista ym.ym.
Mutta toisekseen jos biot olisivat esimerkillisiä toiveitteni mukaan niin ei kait huostaanottojakaan tarvitsisi tehdä niin paljon.
Alusta saakka toivoin (ja uskoin), että biovanhemmat korjaisivat tilanteensa. Ajattelin, että kuka tahansa vanhempi tekee kaikkensa, jotta saisi lapsensa takaisin ja lapsella olisi hyvä olla kotona. Lapsen ei olisi tarvinnut olla kauaa meillä, kun hän olisi päässyt takaisin. Biovanhemmille tarjottiin paljon erilaista apua, mutta mitään he eivät kuitenkaan ottaneet vastaan. Vuosi vuodelta he ajautuvat yhä syvemmälle alkoholismin ja muiden ongelmien syövereihin.
Jos omaa elämää eivät haluaisikaan korjata, niin toivoisin sitten asiallista suhtautumista siihen, että lapsi asuu nyt muualla (ja tätä menoa tulee asumaankin), kun eivät kerran voi tarjota kotia lapselle. Eli antaisivat lapsen kiintyä sijaisvanhempiin, eivät kieltäisi sitä, eivät haukkuisi lapselle sijaisvanhempia, eivät lupaisi lapselle kotiin paluuta milloin viikon milloin kuukauden päästä, eivät lupaisi lapselle mitä kaikkea hän saisi, kun palaisi kotiin jne., kertoisi lapselle millaisia kaikenlaisia ongelmia (raha, sairaus) heillä onkaan, kun lapsi on heiltä pois viety, kuinka lasta tarvittaisiin kotona jne. Jos suhtautuminen lapseen olisi hieman toisenlainen, normaalimpi vanhempi-lapsi-suhde, ehkä lapsikin kokisi vanhempansa myönteisemmin/luottaisi heihin. Tällä toiminnallaan he kuitenkin tekevät hallaa vain itselleen (ja aiheuttavat ahdistusta lapselleen).
Olisi hyvä, jos he olisivat yhtään kiinnostuneita lapsensa elämästä: lapsi kokisi, että he välittävät. He eivät soita lapselleen, ja jos soittavat, soittavat humalassa ja lupailevat yhtä ja toista ja itkevät kuinka paljon rakastavat. He eivät kysele lapsen kuulumisia. Jos lapsi kertoo tehneensä jotain mukavaa, alkaa heti sijaisvanhempien mollaaminen, ja kertominen, kuinka siellä kotona olisi sekin asia ollut vielä mukavampaa.
Myös se vähentää luottamustani heitä kohtaan, kun he keksivät kaikenlaisia tarinoita meistä sijaisvanhemmista sosiaalityöntekijöille.
Lapselle ei ole biovanhempia haukuttu, ja muutenkin olemme suhtautuneet asiallisesti ja yrittäen ymmärtää. Mutta sanomattakin selvää, että oikeaa yhteistyötä ei ole, biovanhemmat eivät edes osallistu mihinkään yhteisiin palavereihin tms. eivätkä halua puhua meidän sijaisvanhempien kanssa ollenkaan (meissäkö vika?)
Koska en voi enää odottaa biovanhemmilta juuri mitään, toivoisin itselleni sitten ymmärrystä ja kärsivällisyyttä, kykyä kestää haukkuja ja kykyä olla tukena lapselle. Jos tämä tällaisena jatkuu lapsen aikuisuuteen saakka, mistä niitä voimia oikein saa? Tiedän, että tällaisen asian ihmetteleminen saa aikaan sen, että mielenterveyteni ja kykyni sijaisvanhempana todetaan olemattomiksi tällä palstalla, enkä ota kantaa sellaiseen. Tähän asti olen selvinnyt hyvin. Jos joskus koen, etten pysty enää tähän, aion silti säilyttää mielenterveyteni ja kykyni vanhemmuuteen luopumalla lapsesta. Silloin hän ei kuitenkaan palaa biokotiinsa, vaan toiseen sijaisperheeseen tai laitokseen. Ja huom. En ole nyt luopumassa lapsesta, tämä oli vain selvennys. Ihmettelen vaan sitä, että biovanhemmat siihen pyrkivätkin, että luopuisimme lapsesta. Mutta sittenhän lapsi joutuisi taas uusiin ympyröihin! Onko siinäkin sitten tarkoituksena, ettei lapsi kiintyisi keneenkään ikinä? Että lapsi ei kokisi olevansa kotona missään? Ettei hänellä olisi ketään tärkeää tai läheistä ihmistä?
Ja vielä tämä pakollinen lisäys: kerroin ainoastaan omasta kokemuksestani. En yleistä tätä koskemaan ketään muuta biovanhempaa.
Toivo: Kirjoitit niin surullisen totuuden mukaisesti, että ei voi muuta, kuin sanoa, että olen kanssasi täysin samoilla linjoilla. Pelkään kyynistyväni joka päivä yhä enemmän näiden surkeiden totuuksien kanssa.
pelata kokonaan pois lastenelämästä.Näin on.
En ole lukenut kokonaan tätä ketjua, mutta se EI PIDÄ PAIKKAANSA ETTÄ BIOVANHEMMAT PYRITÄÄN POISTAMAAN LASTEN ELÄMÄSTÄ JA AJATUKSISTA. Ei lapsen juuria kitketä, ei heidän läheisiään eikä vanhempiaan. On äärimmäisen harvinaista, että tapaamiset evätään tai biot häivytetään pois lapsen elämästä. Joskus vaan on LAPSEN EDUN MUKAISTA ettei bioja TAVATA.
Meillä biot ovat mukana lapsen elämässä ja kuvioissa. Lapselle on tärkeää, että LAPSESTA OLLAAN KIINNOSTUNEITA ja SEURATAAN HÄNEN ELÄMÄÄNSÄ. Tärkeää on, että lupaukset pidetään eikä luvata jos ei pystytä pitämään. VANHEMMUUDEN JAKAMISTA kannatan kovasti, YHTEISEEN HIILEEN PUHALTAMISTA lapsen parhaaksi. VAnhemmat otetaan mukaan asiohin ottamaan kantaa, tukemaan ja jakamaan NIIDEN VOIMAVAROJEN MUKAAN joita heiltä löytyy. Kun lapsi on sijoitettu pois vanhemmiltaan, ei silloin ole aina samanlaisia resursseja kuin sijaisvanhemmilla. Mutta meidän sijaisvanhempien tehtävänä on TUKEA JA KANNUSTAA vahvaan vanhemmuuteen ja sitä kautta mahdollistaa lapsen ja vanhempien hyvä välit.
Aina se ei onnistu ja kaikki sijaisvanhemmat eivät tiedosta asiaa... valitettavasti vaikka sitä koulutuksessa toitotetaankin.
Silloin kun vanhemmuus on totaalisesti kadoksissa eikä arjen realiteetit ole hallussa on lasta suojeltava jopa biovanhemmiltaan ja se on kylmä totuus. Onneksi asioita voi saada paremmalle tolalle JOS ITSE VAAN HALUAA, KYKENEE JA JAKSAA KOSKAAN EI OLE LIIAN MYÖHÄISTÄ.
Olen paljon miettinyt tätä kysymystä. Ehkä sen ajankohtaisuuden vuoksi.
Nyt aamulla vielä lasten nukkuessa ajatuksiini tuli samainen kysymys.
Vastaukseksi laittaisin ehkä, jos biovanhemmat sijoituksen pitkittyessä ottaisivat ikäänkuin isovanhempien aseman. Isovanhemmat ovat mukana lasten elämässä tukien vanhempien kasvatusta. He viettävät lasten kanssa lyhyitä hetkiä nauttien yhdessäolosta. He jakavat vanhempien kanssa lasten ilot ja surut, mutta he eivät kilpaile paikasta lapsen sydämmessä. He kuuluvat sinne automaattisesti tärkeänä osana.
Jokaisen pitää ymmärtää, ettei lapsella voi olla kaksia vanhempia, jotka vaativat lapsilta eri asioita. Ei lapsi voi muuttua jokaisen aikuisen odotusten mukaisesti. Ei lapsi ole kameljontti, joka muuttaa käytöstään ja tunteitaan sen mukaan kenen luona hän on. Lapsi kärsii kaikkein eniten siitä, että häntä vaaditaan tahtomaan jotain mitä ei itse halua tai tuntemaan jotain mitä muut tuntee eikä hän itse.
Meidän ei pitäisi miettiä, mitä me toisiltamme odotamme vaam mitä lapsi odottaa meiltä. Jokaisessa opuksessa puhutaan kaikkien osapuolten kuulemisesta. Kuitenkin me aikuiset tiedämme parhaiten mitä lapsi meiltä odottaa ja mikä on lapsen edunmukaista.
En ehkä vieläkään vastannut kysymykseen, koska ei minun odotukseni paljon siinä paina. Minun lapseni rakastavat vanhempiaan ja siihen heillä on täysi oikeus. Minun lapseni rakastavat sijaisvanhempiaan ja siihenkin heillä on täysi oikeus. Se että me vanhemmat olemme kateellisia toinen toisillemme ei ole lasten syy, mutta siihenkin meillä on täysi oikeus
siskojenkin,ja sukulaisten kanssa katkaistu,ja tapaamiset toteutetaan vain,ja ainoastaan sijaisäidin tekemän listan mukaan aina.Sama mitä huoltokokouksessa sanoo.Soskutyöntekijät vaihtuvat koko ajan,yhdeksäs jo menossa.
menneet hyvin,ja sopimusten mukaan.En juo,eikä mitään syytä sanota,miksei tapaamisia lisätä.
Jotain mätää jutussa on. Jos tapaamisista on sovittu niiden PITÄISI TOTEUTUA sopimusten mukaan. Sijaisäiti ei voi niitä mielensä mukaan vatkata. Ota yhteys sos.työntekijään (vaikka vaihtuvat) on heidän tehtävänsä pitää huoli siitä, että sovittu (toivottavasti on paperilla) toteutuu. Ehkä itse tiedät miksi kaikki ei mene sovitusti!
jossa tapaamispäivät laittanut puoli vuotta eteenpäin,ennen huoltokokousta,ja ne menevät sillain,kun hän on laittanut.Sama mitä sanomme.Näin on ollut jo puolitoista vuotta.Vaihtuvat sosiaalityöntekijät eivät ota kantaa.
sinun kannattaisi puhua asiasta sossujen kanssa etukäteen ennen huoltokokousta. Onhan sinulla oma tukihenkilö?
On tietenkin sekin mitkä ovat sinun vaatimuksesi koska nekin ovat asioita jotka tulee ottaa huomioon.
Kuinka usein sinulla on tapaamiset?
Miten usein haluaisit tapaamisia?
Lapsen ikä ja se miten lapsi tapaamiset kokee.
Miksi sijaisäiti näin tekee on ehkä rutiinimainen tapa joka on heille ehkä sopiva ja käypä.
Sosiaali työntekijöiden vaihtuminen ei tähän pitäisi vaikuttaa kumpaankaan suuntaan. Sinuakin on kuultava ja neuvoteltava yhdessä sopivat tapaamis ajankohdat. Säännöllisyys on usein se tärkein motiivi. Me sijaisvanhemmat haluamme myös tietää varmanpäälle koska tapaamiset ovat ja toteutuvat toivonmukaan myös näin.
tarkoitat?Ei ole edes ollut kertaakaan puhettakaan mistään tukihenkilöstä.Siis onko tukihenkilö soskutoimistosta,vai mistä?Ei ole ollut soskujen kanssa tapaamisia muuten,kun huoltokokouksissa.Paitsi kävivät kotona katsomassa,että koti sopiva paikka tapaamiselle.Me tapaamme säännöllisesti kolmen viikon välein,vuorokauden.Haluaisin pidempiä tapaamisia,että saisi tavata sisarensa myös.Tapaamisista pitänyt kiinni.
jos sossut eivät reagoi, kerro tilanne vaikka johtavalle sosiaalityöntekijälle, siitäkin, ettei sinulle ole annettu perusteluja siitä, miksi noin toimitaan. Paperille laitat, mitä on aluksi sovittu, ja miten homma on oikeasti toteutunut. Tietysti sossujen kanssakin voisi varata ajan ilman sijaisvanhepia, ehkä on helpompi siten kertoa asiansa ja perustella näkökulmansa?
Siis meillä ainakin kuunnellaan biovanhempia, itse asiassa biovanhemmista vain riippuu, kuinka usein haluavat tavata (ei nyt joka päivä mutta joka viikko olisi mahdollista vaikkei kotiinpaluu ole lähitulevaisuudessa näkyvissä).
Tukihenkilöstä en osaa sanoa mitään, mutta joissain kaupungeissa (ainakin jyväskylässä muistaakseni) on jonkinlaisia biovanhempien ryhmiä tms. joista saa ymmärtääkseni tarvittaessa tukihenkilönkin esim. juuri tällaisten asioiden hoitoon ja muutenkin vertaistueksi. Joskus jossain koulutuksessa on tällaisen ryhmän edustaja käynyt kertomassa toiminnasta.
Jos sinulla ei ole tukihenkilöä joka ainakin eräissä tapauksissa voi olla sos.työntekijä. Sovi ja pyydä lapsesi asioista päättävää sossua kotiin tai tilaa aika hänelle ja pyydä kuulemista ja mielipiteidesi ja toiveidesi kirjaamista ylös. Kerro, miten sinä toivot tapaamisten toimivan.
Minä pyysin lasten asiosta päättävää sossua ottamaan yhdeyden biovanhempiin ja pitämään palaverin jossa en ole mukana. Siinä käsiteltiin käsittääkseni heidän toiveitaan ja mielipiteitään perhehoidosta, tapaamisista ja monesta muustakin asiasta. Sossut ovat yleensä kovin kiireisiä, mutta jos on aloitteellinen saa (toivottavasti) vastakaikua ja pääsee kuultavaksi ilman sijaisvanhempia. Ei meidän aina tarvitse olla joka palaverissa mukana.
Toivottavasti saat tapaamiset rullaamaan edes osittain toiveittesi mukaisesti.
Lämpimin ajatuksin: Helena, sijaisäiti
vuoden sisällä 3 soskutyöntekijää vaihtunut,neljäs vaihtuu juuri,ja heti jää kesälomalle,eli aika toivottomalle tuntuu.Kukaan ei oikein edes kerkiä tutustumaan asioihin,kun taas vaihtuu työntekijä.Minun toiveeni sivuutetaan,aivan kuin eivät edes kuulisi,eikä niitä edes kirjata ylös.Kiitos sinulle asiallisesta kommentista.Lämpöiset ajatukset,myös sinulle.
Ilmaisitko selvästi huoltokokouksessa omia mielipiteitä tapaamisista? Jos ilmaisit, kuka ne toiveet sitten tyrmäsi? Minullekin on yhdessä huoltokokouksessa ehdotettu, että lapsen kotilomia harvennettaisiin. Olin todella ällistynyt ja aloin kysellä syytä. Koska lapsi itse oli myös paikalla, ei asioista voitu puhua täysin avoimesti, koska lapsen tunteet on otettava huomioon. Lapsi poistettiin vähäksi aikaa huoneesta ja syy selitettiin: haluttiin rajoittaa lapsen tapaamisia isän kanssa. En suostunut lomien harventamiseen ja selitin, että samalla minun (bioäidin) ja lapsen tapaamiset harvenevisiva ja se ei ole ollut tarkoitus. Isän tapaamisia ollaan sitten muuten koetettu harventaa.
on sosiaalityöntekijä joka on sinua varten ja ei toivottavasti sama kuin lapsen ja sijaisperheen tukihenkilö sossu siis.
Tiedän että näin ei ole kaikissa kunnissa mutta voit kysyä perään. Onko sinut sitten lapsen äitinä jätetty ilman minkäänlaista tukihenkilöä vaikka lapsesi otettiin sinulta huostaan.
Mielestäni lapsensijoitukseen menettäneet vanhemmat tarvitsevat tukea ja mahdollisuuden keskustella tästä vaikeasta tilanteesta ja saada tuke rohkaisua jatkaa parempaan tulevaisuuteen ja mahdolliseen lapsen kotiin palaamiseen.
Sinun on helpompi puhua sosiaalityöntekijän kanssa joka ei ole lapsesi valvoja ja samalla nämä kaksi sossua voivat tehdä erilaisia johtopäätöksiä ja mielestäni hyötyä kaikille asianomaisille. Sinä voit tavata oman sossu tulihenkilön tarpeen mukaan tai tilanteesta riippuen harvemmin mutta kuitenki aina enne huoltokokousta.
Meillä eräästä pienestä kunnasta sijoitettu lapsi ja siellä toimii tämä mielestäni hyvin.
samoin kuin aikuinen tyttäreni joka on mukana kokouksissa.Ei niitä tyrmätä,niitä ei vain oteta milläänlailla huomioon,ovat niin kuin eivät edes kuulisi toiveitamme.Vaihtavat puheenaihetta,ja ne sivuutetaan,eikä niitä kirjata mihinkään ylös.Kirjataan vain,että tapaamiset jatkuvat samallalailla.
Kukaan ei,edes ole puhunut sellaisesta.Ensimmäisen kerran kuulin asiasta vasta nyt.Ei meillä ole ollut,kuin kaksi kertaa vuodessa huoltokokous.Kerran kävivät toteamassa,että kotimme on sopiva lapsen tapaamiselle.
Jos lapsesi on kouluikäinen ja tapaatte 3 viikon välein, niin mielestäni se on riittävä tapaamistiheys. Täytyyhän lapsen saada levätäkin ja nauttia vapaista viikonlopuista koulunkäynnin lomassa. Lomalla tapaamiset voisivat olla sitten pitempiä ja esim. kesälomalla tuo 3 viikon väli on sopiva.
Meillä tapaamiset kerran kuukaudessa ja lapsen mielestä liian tiheästi. Hän haluaisi tavata biosukua lomalla ja muutaman yön kerrallaan. Mutta kerrn kuussa tuntuu liian raskaalta, kun matkaakin on useita satoja kilometrejä ja päivätapaamiseen menee koko päivä, koska matkoihin menee monta tuntia.
Ei hitsi, onhan johonkin voitava valittaa tuollaisesta! Pitäähän sinuakin kuunnella! Olet varmaan saanut miljoonia ohjeita, mitä tehdä, mutta ihan aikuisen oikeesti, johonkin on valitettava tuollaisesta. Minä en nielisi ikinä mitään vastaavaa. Voimia sinulle!
ne 500 kilometriä,mutta silloin lapseni sisaret eivät näe toisiaan,ja sehän ei ole tarkoitus,ettei lapsi saa nähdä lainkaan veljeään,ja siskoaan.Sehän on laitonta,ja järjenvastaista.Lapsella on oikeus tavata sisaruksiaan,ja muutakin sukua,ja lapsi haluaisi itse tavata paljon useimmin.Samoin,kuin sisarukset tavata toisiaan.
Meillä matkaa on vain 300 km yhteen suuntaan ja me sijaisperheenä (sijaisäiti) kuljettaa lapsen tapaamiseen. Samalla tapaamisella lapsi tapaa koko biosuvun. Mutta en todellakaan olisi valmis kuljettamaan lasta useammin kuin kerran kuukaudessa, sillä perheessämme on muitakin sijoitettuja eikä tapaamisia ole voitu sovittaa samalle viikonlopulle. Jatkossa yritetään kuunnella myös lapsen ääntä näissä asioissa ja jos hän haluaa harventaa tapaamisia, niin toivottavasti niin tapahtuu. Lapsi ei ymmärrä miksi pitää jatkuvasti tavata ihmistä, joka on hänelle täysin ventovieras. Ei kuukausittaiset tapaamiset saa aikaan kiinteää suhdetta, jos lapsi suoraan synnytyksen jälkeen sijoitetaan sijaisperheeseen. Veri ei ole vettä sakeampaa, vaikka biovanhemmat muuta väittävät.
tapaamisia rajoitetaan entisestään.
synnytyksen jälkeen sijoitettu,vaan asui luonani monta vuotta,ja meillä lämpöiset välit edelleen,psygologin lausuntokin siitä.Meillä sijaisäidin ei tarvitse kuljetella.Minä haen,ja vien,tai sitten matkustan lapsen luokse,mutta silloin lapsi ei näe sisariaan.
toivoisin bioäidiltä:
- työrauhaa, että luottaisit meihin ja meidän rat-
kaisuihin,
- lapselle huomiota, että kertoisit lapsellesi, että rakastat häntä ja että hän on tärkeä siitäkin huolimatta, vaikka asuu muualla
- että pitäisit lupauksesi, jos lupaat soittaa niin soita, tai jos olet sanonut tulevasti käymään niin tule!
- että antaisit lapsesi ymmärtää, että hyväksyt sijaisperheen, vaikka et hyväksyisi huostaanottoa.
Olemme lapsellesi hyvin läheisiä ja jos haukut meitä hänelle, laskee sinun arvostus hänen mielessään.
- että puhuisit totta, että sinuun voisi luottaa
- että osallistuisit enemmän lapsesi elämään positiivisessa mielessä, ei haukkumalla ja riitelemällä ja tuomitsemalla
- että voitaisiin yhdessä olla äitejä, sinä isolla Ä:llä ja minä tosipienellä ä:llä
Ketä oli paikalla huoltokokouksessa? Kyllä heilläkin on esimiehet. Ota yhteyttä häneen. Jos sossu on noin sanonut, voit aina valittaa hänestä. Itse olet ainakin antanut itsestäsi sellaisen kuvan, että et ole "hulttio" yms. eli sinulla on täydet "valtuudet" valittaa tuollaisesta. Ei muuta kuin eteen päin valituksen kanssa. Tai ota yhteyttä niihin paikkoihin, joita täällä palstoilla mainitaan. En nyt muista niitä. Pela.. jotkain....
kun uhkailee täällä päivät pitkät mutta mitään ei ole kuitenkaan tehnyt saadakseen lisää tapaamisia/lasta kotiin tms. Uhkailuja, uhkailuja, kuinka sijaisvanhempia tarkkaillaan ja kun lapsi täyttää 18 niin sitten napsahtaa... ja milloin mitäkin. Eiköhän sitä jokainen tervejärkinen (sellaiseksi itseään sanoo) osaisi eteenpäin valittaa, jos asiatonta kohtelua saa.
silloin rangaistukseksi otetaan tapaamiset pois.On minulla siitä mustaa valkoisella,vaikka sanomalehdessä käsittelyyn.En toki toimettamana istu.Odottelen kun asia tulee käsittelyyn.
Mihin käsittelyyn se nyt tulee?
sitten jokaiselle.
Uhotaan ja uhkaillaan, kyttäillään ja puhutaan selän takana, mutta mitään ei tehdä oikeasti :)
Hyvää mielikuvituselämän jatkoa!
En ole tästä asiasta kanssasi ollenkaan samaa mieltä.
Minun käsittääkseni tällä kirjoittajalla huostaanottoon päädyttiin muutama vuosi sitten hänen masennuksensa takia, joka taas johtui miehensä kuolemasta. Ihmisen täytyy olla aivan epäinhimillisen vahva, jos tällaiset kokemukset eivät aiheuta suuria mullistuksia niin mielenterveyden kuin henkisten voimavarojen suhteen. Vaikka masennuksesta alkaisi pikkuhiljaa selvitä, on itsetunto useinkin kohdannut sellaisen kolauksen ettei viranomaistahoille helposti ainakaan valita.
Täällä palstalla on jokaikinen lukenut tämän henkilön kirjoituksia. Mutta kun kenenkään päähän ei viime aikoja lukuunottamatta ole näyttänyt pälkähtävän, että kyseessä voivat olla suuressa hädässä ja ahdistuksessa elävän kanssaihmisen kirjoitukset. Ei ole malttia eikä kärsivällisyyttä lukea yhtään rivien välistä, jos mieleltään järkkynyt katkerasti kirjoittaa, ei vaikka itsellä pitäisi niin sanotusti olla puhtaat jauhot pussissa.
Minä en tiedä tämän äidin tarinasta mikä on totta ja mikä ei, mutta ette tiedä tekään, rakkaat arvostelijat.
Jos vaikka lähden oletuksesta että huostaanotto on äidin ja lapsen vastustuksesta huolimatta ollut alussa masennuksen takia jopa välttämätön.
Jonkun ajan kuluttua lapsi on sijoitettu perheeseen, ja edelleen oletetaan että tämä perhe ei ole ollut sieltä parhaimmasta päästä. Oletetaan että on totta, sijaisäidin motiiveihin puuttumatta, että todella tehtiin insesti epäily ilmoitus kun bioäiti haki huostaanoton purkua, ja epäilys todettiin 8 KUUKAUDEN tutkimusten jälkeen aiheettomaksi, samalla kun äidiltä koko tutkimusten ajaksi evättiin tapaamisoikeus.
Minusta ei ole ihme, jos ihminen on tuollaisen jälkeen hyvinkin katkera sos.toimelle ja sijaisvanhemmille yleensä. Ihan varmasti jopa ihminen, joka alun alkaen ei edes ole masentunut, reagoisi aika voimakkaasti. Näyttäähän täälläkin moni näihin hänen kirjoituksiinsa vastaavan suorastaan törkeästi, vaikka itsellä ei ole olevinaan mitään ongelmaa. Motiiviksi riittää, että ei suostu "täälläkin paskaa nielemään" kun on oma yhteistyö omien biojen kanssa vaikeuksissa. Eiköhän tällä bioäidillä ole vielä vähän vahvemmat motiivit olla epäilevä ja katkera.
No, jatketaan vielä "olettelua". Oletan, että äiti on yhä sen verran poissa tolaltaan psyykkisesti, ettei lapsi voi vielä pysyvästi muuttaa takaisin kotiin. En silti käsitä, miten tapaamisten rajoittaminen ja äidin kaikkien toiveiden täydellinen sivuuttaminen sekä soskun että sijaisperheen taholta mitenkään voisi olla kotiinpaluuta aikoinaan tukeva toimi. En tarkoita, että lapsen pitäisi äidilleen olla mikään psykiatrinen sairaanhoitaja, mutta luulisin että pelkkä enempi yhdessä olo olisi hyväksi sekä äidille että lapselle. Esim. ne viikonloppulomat,varsinkin kun äidin omat aikuiset lapset voisivat olla tilanteessa tukena ja turvana.
Mutta kun se on teillä, arvoisat lukijat, niin selkäytimeen juurtunut ajatus että kaikki biot on paskoja. Juoppoja tai narkkareita. Myötätuntoa teiltä ei löydy kuin vahvoille, täydellisille ihmisille, sellaisille jotka osaavat kirjoittaa. "Uhkailijalla" ei ole aina sana hallussa, sekö on riittävä syy siihen ettei tarvitse yrittääkään ymmärtää, tai yrittää asettua toisen kenkiin.
Mielestäni täytyy todella toivoa, ettei koskaan joudu kokemaan niin raskaita asioita kuin puolison kuolemaa tai lapsen huostaanottoa/sijoituksen tarpeetonta jatkamista/yhteistyökyvyttömiä sossuja. Saattaisi olla teillekin kova paikka pudota sieltä jalustalta alas, ja vielä saada haukut niskaan jokaisessa keskustelussa johon jotain uskaltaisitte kirjoittaa.
Kiitos teille, erinomaiset sijaisvanhemmat. Olette jälleen kerran onnistuneet oivasti myös bioperheen tukemisessa ja ymmärtämisessä.Jopa usean kirjoittajan voimin, ja pitkän ajan kuluessa. Eikä ole ollut edes omasta tapauksesta kysymys, sehän se on helpottanut olemaan objektiivinen.
melkein kaikki meni nappiin,sinä olit ainut melkoisesta joukosta jolta löytyi ymmärrystä,ei loan heittelyä,sitä saan tarpeekseni.Tässä vaan on nähnyt niin paljon kaikennäköistä.
Oletko sosiaalityön opiskelija?
Ilmiselvästi kyseinen kirjoittaja on elänyt traumatisoivien kokemusten keskellä, on sitten provoilija (mitä yhä enemmän epäilen) tai ei, ja siksi ymmärränkin hänen hyökkäävän asenteensa.
Se ei siltikään oikeuta häntä haukkumaan sijaisvanhempia, joita hän ei tunne, eikä levittämään aiheesta aivan väärää tietoa. Mikäli hän on henkisesti tasapainoinen, hän ymmärtää sen itsekin. Moni sijaisvanhempi on häneen asiallisesti ja empaattisesti yrittänyt ottaa kontaktia, mutta hän on torjunut kaiken, huomaat sen varmaan itsekin.
Me sijaisvanhemmat, eli homot, lesbot, pedofiilit, väkivaltaiset, kirkossa käyvät, kotia pakkomielteisesti desinfioivat, klamydiaa sairastavat hullut, jotka saamme 200 euroa/vrk varastettujen lasten kiduttamisesta, me emme saa puolustautua emmekä vastata samalla mitalla. Meidän pitää olla hiljaa, niinkuin kunnon vanhemman kuuluu, sillä ainoastaan meitä saa haukkua, mehän olemme tämän yhteiskunnan syöpä, joka vie viattomilta lapset ja lisäksi koto-Suomelta rahat.
Olen sitä mieltä, että minäkin saan turhautua ja kirjoittaa vastakommenttia, vaikka se jonkun mielestä olisikin merkki mielenterveyden ongelmista ja kykenemättömyydestä vanhemmaksi.
Palstalla on myös monta biovanhempaa, jotka katkeruudesta, surusta ja vihasta huolimatta jaksavat suhtautua asiallisesti sijaisvanhempiin. Miksikö? Miksi vastaan heille asiallisesti?
välein psykiatrin luona,keskustelun aihe sijoitus,ja hän tietää mitä tapahtunut.Joten ei mielikuvitusta,niin kuin sijaiset väittävät.
jollen sitten elämän opiskelija. Oletko sinä sijaisisä?
Mutta kuule, suurin osa tämän palstan vakituisista käyttäjistä aika suurella todennäköisyydellä erottaa mikä ei voi olla totta. (Ref.Me sijaisvanhemmat, eli homot, lesbot, pedofiilit, väkivaltaiset, kirkossa käyvät, kotia pakkomielteisesti desinfioivat, klamydiaa sairastavat hullut, jotka saamme 200 euroa/vrk varastettujen lasten kiduttamisesta...)
Luulisin ainakin, että kaikki sijaisvanhemmat, ja kaikki ne biovanhemmat jotka onnekseen ovat saaneet yhteistyökykyisen sijaisperheen.
Niin, ne biovanhemmat jotka kirjoittavat asiallisesti, ja sinä vastaat samoin? Miksikö? Ehkä siksi, kun se ei vaadi niin paljon. Todellista luonteen suuruutta ja lähimmäisenrakkautta minusta osoittaa vasta se, jos edes yrittää ymmärtää niitä jotka ajattelevat/kirjoittavat toisin kuin mitä itse ajattelee. En tarkoita terrorismin tai rikollisuuden hyväksymistä, mutta kun tällä palstalla pitkän puimisen jälkeen varmasti tiedetään syyt katkeruuteen, ja jopa voitaisiin antaa asiallista vastausta, tai kokonaan pidättäytyä kirjoittamasta.
Kun sinullakin on oikeus purkaa turhautumista tänne, miksei hänellä?
Olen toki lukenut tämän kyseisen bio-äidin kirjoituksia. Minulla oli tarkoitus kysyä, että voidaanko todella äitejä kohdella noin huoltokokouksissa? Minulla on oma lapsi sijoituksessa ja meillä menee todella hyvin. Tuntuu uskomattomalta lukea näitä juttuja. Voihan se olla niinkin, että minä reppana olen sittenkin sinisilmäinen ja uskon suurelta osin nämä kirjoitukset. Minua on aina kuunneltu huoltokokouksissa ja mielipiteitäni kysytty. Sen takia tuntuu uskomattomalta em. kohtelu. Olen kyllä sitä mieltä, että kyllä täällä Suomessa vielä oikeutta löytyy. Tämä on sitten vaan minun mielipiteeni.
joka on kokouksissa mukana,miten meidän mielipiteemme sivuutetaan.Sinulla on sitten hyvä tuuri.Minulla on kaksi bioäitiä kaverina,joilla myös huonot kokemukset sijoituksista.
Kohtelua ja sekä sos.tointa että sijaisvanhempia on moneksi.
Minäkin kuulun niihin biovanhempiin, joka muistaa useimmissa viesteissä arvostaa ja kiittää ent.sijaisvanhempia omalle lapselleni.
Tiedostan jopa sen, että silloisessa tilanteessa asioiden LOPPUTULOS oli lapsen parhaaksi. Mutta itse prosessiin liittyi asioita, joita en ensin ollut todellakaan uskoa todeksi, vieläkin ihmettelen, jopa ajoittain katkerasti.
Esim.sijaisvanhemmista:
heti sijoituksen ensimmäisestä päivästä lähtien keneltäkään lupaa kysymättä tai edes etukäteen ilmoittamatta sijaisvanhemmat käyttivät itsestään nimityksiä äiti ja isä. Lapseni oli ainut lapsi perheessä. Ensimmäisessä yhteisessä tapaamisessa koin aika järkytyksen, vaikka asiaan myöhemmin osasin suhtautua luonnollisesti. Se kuitenkin johti siihen, että välttyäkseni hämmentämästä lastani enempää, kutsuin itse itseäni hänelle etunimelläni. Edistää lapsen palauttamista biokotiin, ihan varmasti niin...
Emme saaneet sijaisvanhemmilta lupaa käydä lapsen kanssa esim. elokuvissa, mäkkärillä, leikkipuistossa tms. Tapaamiset olivat valvomattomia, mutta sijaisvanhempien toiveet huomioiden vain sisätiloissa.Aika tylsäksihän ne leikki-ikäiselle muodostuivat, en tiedä oliko tarkoitus juuri se, vai voiko tähän olla jotakin järkevää syytä?
Esim.sosiaalihuollosta:
Yhdessä keskustelussa lapseni ollessa vielä vauva, sanoi sosku minulle: sinähän voit yrittää ajatella tästä lapsesta vähän niinkuin koiranpennusta. Se on vielä niin pieni, että teidän kiintymys on samalla tavalla yksipuolista, sinä rakastat mutta lapselle ei ole vielä ehtinyt semmoisia tunteita muodostua. Hankit sitten myöhemmin uuden, kun sopii elämäntilanteeseen paremmin. Näin siis lohdutettiin äitiä joka harkitsi adoptiota lapsensa parhaaksi.
Lisäksi, kun adoptiopäätös tehtiin, sitä ei sossu eikä tuomari tms. vaivautunut minulle edes lähettämään. Adoptio kun minun aloitteestani lähti, niin ei ollut väliksi etukäteen edes ilmoittaa minä päivänä lapsi virallisesti oli viimeistä päivää "minun".
Niistä huoltosuunitelmien tekemisestä sanoisin, että kun niitä kokouksia ei nauhoiteta, ja kirjallinen kappale tulee postissa vasta usean päivän jälkeen, on aika turhauttavaa alkaa korjauksia pyytää jälkikäteen. Valitusoikeus on, mutta esim. nuo minun asiani yksittäisinä tapauksina juridesesti katsoen ovat niin vaatimattomia ettei niistä olisi kannattanut valittaa. Tunnetasolla ne eivät ole unohtuneet vieläkään. Ja kun tuollaisia "pikkujuttuja" tapahtuu tarpeeksi, painuu oma usko omiin kykyihin aika alas. Sitten sitä nyökyttelee pikkuhiljaa kaikelle mitä ehdotetaan, todistaakseen että on yhteistyökykyinen. Joka keskustelu kahden kesken soskun kanssa avattiin hänen puoleltaan kehumalla ja ylistämällä sijaisperhettä. Ovat ihmisinä hienoja, olin samaa mieltä, mutta siinä tilanteessa tulisi sossun kai kysyä bioäidin omaa mielipidettä, toiveita tai ehdotuksia? Kun en ollut esittänyt sijaisperhettä kohtaan mitään kritiikkiä, oli tuo ylistäminen aika tarpeetonta. Sitten puolen tunnin kehujen jälkeen pää kallellaan herttaisesti: "niin, mitenkäs se sinun elämäsi nyt menee?" En minä muuta osannut kuin pala kurkussa sopertaa että ihan hyvin, mutta jos se lapsi kuitenkin vielä jatkaisi siellä sijaisperheessä... Minulla ei ollut alkoholi-tai huumeongelmaa, enkä ollut väkivaltainen. Lapsi ei myöskään sinä lyhyenä aikana jonka luonani oli, koskaan ollut likainen tai nälissään, saati yksin. Osittain muista syistä johtuen paloin loppuun, ja vaikka aloin toipumaankin jo, vei jokainen tapaaminen ja keskustelu soskun kanssa itsetunnon yhä uudelleen pohjalukemiin.Enpä lopulta uskonut koskaan pystyväni kunnon kotia tarjoamaan.
Mutta kun minä masennuksen jälkeen olin voimaton ja alakuloinen, niin minun kanssa oli helppo tehdä "yhteistyötä". Nyt jälkikäteen joskus melkein toivon, että minulla olisi ollut edes himpun verran sitä taistelutahtoa ja sitkeyttä, jota varsinkin eräällä tänne kirjoittavista on. Vaikea kun ei käytä nimimerkkiä, mutta varmaan itsensä tunnistaa.
minun kanssa samallalailla soskut on yrittäneet tehdä niin sanottua"yhteistyötä",mutta eivät saa lyötyä jalkoja alta.Sitkeyttä on vaatinut aikalailla,ettei taitu.Useinhan on niin,että biovanhemmat yritetään pelata syrjään.Vaikeita asioita,ja jokainen juttu erilainen.Ellei biovanhemmalla ole ketään tukemassa rinnalla,niin siinä on todella yksin.Voimia sinulle toivon.Toivottavasti saatte tapaamisia enemmän lapsesi kanssa.
Tottahan te molemmat puhutte. On tuota nähty. Se teennäisyys ja valheellisuus, mikä "lastensuojelussa" paistaa on suorastaan kuvottavaa. Mutta missään vaiheessa en ymmärtänyt, miksi kaikki on niin, kenen "etua" tällaisella ajetaan.Ei sosiaalityöntekijöillä pitäisi olla mitään omaa intressiä sellaiseen, jos ei ole henkisesti sairas, eikä kaikki voi sitäkään olla. Nyt kun olen itse päässyt irti tästä, ja sijaisvanhempana se toki oli helpompaa. Lapsethan otetaan pois, jos soskujen uhkailuja ei totella, niin käy joskus meillekin, jos ei muista tarpeeksi kumarrella ja olla kiitollinen ja vaatii liikaa esim. apua lapselle. Teillä tilanne on toinen, kun oma lapsi on kyseessä.
vaan sijaisäiti ja biologinen äiti.
Eivät kaikki palstalla kävijät tiedä, että syy sijaislapsen hankintaan ei ole yleensä raha, ilkeys, ilmaistyövoima (lapsi työhön), omien traumojen korjailu, kotiin jäämisen helpottaminen, työttömyys tms. Täällä on ajoittain ulkopuolisia lukemassa näitä juttuja, ja tämän bioäidin kommentit on välillä oiottava.
Olen muutamaan otteeseen vastannut tällekin bioäidille asiallisesti. Neuvonut, mitä voisi tehdä. Ja sitten taas luen hetken päästä toisesta ketjusta, kuinka "te sijaisvanhemmat olette niin kauheita". Enempää en voi netin kautta tehdä. Myös moni muu sijaisvanhempi on tehnyt näin: kertonut käytännössä, miten voisi edetä, kysynyt tarkennusta, jotta osaisi paremmin neuvoa. Ja aina hetken päästä tulee tyly vastaus. Ihan kun hänellä jäisi "vaihde päälle" eli kun hän höyryää toisaalla asiattomilla kommenteillaan, hän jatkaa samalla linjalla asiallisiinkin vastauksiin. Kuten sanoin, itse en voi tehdä enempää. Todella turhauttavaa. Totta, vaatii todella paljon ihmiseltä, että kykenisi auttamaan tällaisessa tilanteessa netin kautta tällä tavalla kirjoittavaa ihmistä. En koe enää, että minun tehtäväni olisi auttaa, vaikka auttamatta jättäminen tekeekin minusta pienen rikkahippusen. Teen oman osuuteni toisaalla.
Jos asia todella on kuten hän välillä kertoo, silloin pitää tehdä jotakin eikä vain uhota!
että täällä on monta eri kirjoittajaa.Ottiko noin koville,kun empatia kirjoitti?Hyvät päivän jatkot sinullekin.
erittäin hyvä kirjoitus Empatialta. Ei todellakaan ottanut päähän, enkä ole eri mieltä hänen kanssaan, vaikka toinkin esille toista näkökulmaa. En ota näitä asioita niin henkilökohtaisesti; koen, että asioista voi keskustella ja olla eri mieltäkin.
Tiedän, että täällä on eri kirjoittajia. Sinun kirjoituksesi kuitenkin erottaa aina joukosta. Hyvää päivän jatkoa myös sinulle.