Pystyykö tyhmä ymmärtäään olevansa tyhmä?

Anonyymi-ap

Mites vaasalaiset on, pystyykö sekaisin oleva ymmärtämään että on sekaisin? Siis jos selittää sekaisin olevalle että hän on sekaisin, niin pystyykö hän hyväksymään sen?

Otetaan yksinkertainen esimerkki.
Ensiksi, mistä tunnistaa että joku on sekaisin? Sekaisin oleva ihminen on sellainen jonka todellisuudentaju on kadonnut, sellainen ihminen voi kuvitella ja uskoa että musta on valkoista tai valkoinen on mustaa, tyhmyys on viisautta ja viisaus on tyhmyyttä, tai vaikka siihen että se ei tärkeää on tosi tärkeää tai tärkeämpi ei ole tärkeää. Tuolla tavalla, nurinkurisesti ajatteleva ihminen on sekaisin.

Jatketaas hiukan,
Ihminen ei pärjää ilman yhteistä, on täysin mahdotonta että vastasyntynyt pärjäisi ilman aikuisten apua, tai ihmisen psyyke kestäisi vuosikymmenten yksinäisyyttä, toiset ihmiset ja yhteisöllisyys, yhteinen on siis täysin välttämätön asia. Historia ei tunne yhtäkään ihmisolentoa joka olisi pärjännyt koko elämänsä ilman toisia ihmisiä.

Kuitenkin historia tuntee miljoonia ihmisiä joilla ei ole ollut yksityisyyttä, oikeastaan ei tarvitse mennä kuin kaksi sukupolvea taaksepäin niin ihmisillä ei ollut juuri ollenkaan yksityisyyttä, ei ollut omia huoneita tai omia tavaroita, vähäiset vaatteet tai niiden tekemiseen tarvittavat välineet yleensä saatiin.

Kovasti koulutettu nykyihminen kuitenkin kuvittelee ja uskoo, että se yksityisyys ja yksityinen on tärkeämpää kuin se yhteinen ja jaettu. Ja jos ihminen arvostaa jotain vähemmän tärkeää enemmän kuin sitä tärkeämpää, voidaan loogisesti päätellä että hän on sekaisin, sillä hänen arvomaailmansa ei ole realistinen ja todellinen, vaan hän elää valheessa.
Oletko sinä sekaisin?

20

334

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Täytyy muistaa että ihmisjoukot a varsinkaan yksilöt eivät ajattele järjellä vaan tunteella, itseensä uskovaiset ihan avoimesti sanovat että tärkeintä on tunteet, ja toissijaista todellisuus. Tiede on osoittanut lukuisia kertoja kausaalisuuden olemassaolon, mutta silti ihmiset uskoo valintojensa olevan syistä vapaita. Vapaa tahto on harha millä myydään valinnan illuusiota, ihmisen käytöstä ohjaa fysiikan lait ja psykologian lainalaisuudet, markkinavoimat tietenkin ruokkivat tuota harhaa että pystyvät paremmin hyväksikäyttämään ja huijaamaan. Nämä sivistyneet koulutetut ovat todellisuudessa syyn takia lampaita joita ohjallaan pelolla, hajota erillisiksi yksilöiksi niin on helppo hallita. Pakokauhussa ihmiset päättivät ajattelemaan vaan itseään ja omien etua.

    • Anonyymi00002

      Juoppo puolustaa juomistaan, hölmö hölmöyttään, nainen vapauden illuusiotaan, sellaiseen ne tunteet on.

      • Anonyymi00015

        ja ej son pojke meken ...

        solepojke...

        mekenesano ... poka ?


    • Anonyymi00003

      Omasta ja äidin mielestä älykäs ja hyvännäköinen, todellisuudessa tyhmä ja ruma.

      • Anonyymi00013

        Siinä todellinen aforismien helmi.


    • Anonyymi00005

      Kylläpä nyt tuli niin paljon fiktiota.
      Lähes kakki keksittyä, ei faktaa.

      • Anonyymi00006

        Oliko arvomaailmaan sopimatonta, joten ei voi olla totta. Eikö oo ihanaa kun voi vaan valita itsekkyydestä aihetuvalle subjektiivisuudelle sopivan todellisuuden, antaa omille tunteille vallan ja unohtaa rationaalisuuden.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Oliko arvomaailmaan sopimatonta, joten ei voi olla totta. Eikö oo ihanaa kun voi vaan valita itsekkyydestä aihetuvalle subjektiivisuudelle sopivan todellisuuden, antaa omille tunteille vallan ja unohtaa rationaalisuuden.

        Jokainen saa määritellä arvomaailmansa ihan itse!


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Jokainen saa määritellä arvomaailmansa ihan itse!

        Ootko joku raiskari?


    • Anonyymi00007

      Tuskin mikään on helpompaa kuin silmien tai ymmärryksen sulkeminen, sillä se on refleksi.

    • Anonyymi00009

      Vastaa itse.

    • Anonyymi00012

      orpo, purra, kokoomus ja persut nyt ei ainakaan ymmärrä olevansa tyhmiä

    • Anonyymi00014

      Ymmärtääkö aloittaja, että hänellä on käsitteet sekaisin?

      Hän kyselee, että pystyykö tyhmä ymmärtäään olevansa tyhmä ja rupeaa puhumaan sekaisin olevista ihmisistä niin kuin he olisivat tyhmiä, vaikka sekaisin voi mennä niin tyhmä kuin viisaskin ihminen.

      • Anonyymi00021

        Juu, tyhmyys ja sekainen mieli eivät ole sama asia.


    • Anonyymi00017

      entä jos haluaa esittää tahallisesti tyhmnää?

      • Anonyymi00018

        Maailma on peili, ympäristö heijastelee ihmisen käytöstä. Valehtelijalle se peili valehtelee ja valehtelija menettää lopulta todellisuudentajunsa. Vain rehellinen voi olla realisti.


    • Anonyymi00019

      Verhon takana äänensä antelijat, ne nyyntakeettomat pysty mitään vastuuta kantamaan, koska yksikään äänestäjä ei katso olevansa vastuussa niistä ongelmista mihin äänestely on suomen johtanut.

    • Anonyymi00020

      Itseään peilistä katsovalle PS persulle se on varmaan ylivoimainen tehtävä. Ymmärtää olevansa tyhmä.

    • Anonyymi00022

      Ihanaa tämä itsensä uskovaisuuden vapaus, kun saa valita sen mikä on oikein mikä väärin, voi tehdä pahuutta ja kuvitella että hyvyys maailmassa lisääntyy.

    • Anonyymi00023

      Nej

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      373
      866
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      842
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      78
      642
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      625
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      615
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      152
      594
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      576
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    10. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      57
      556
    Aihe