tippa tulee varmasti silmään, kun esikoinen aloittaa nyt syksyllä eskarin. en varmasti ole ainut vanhempi joka sen tekee. haikeus tulee kun ajattelee, että vuodet vierii ja lapset kasvaa. kohta ei ole sängyssä ahdasta aamulla, ei tuhinaa, naurua ja kutittelua. olen ollut onnellisessa asemassa, voidessani olla lasten kanssa kotona. toisinkin ois voinu olla.rakastan pentujani sydämmen pohjasta asti, ja niin hekin minua.onnea kaikille jotka aloittavat eskarin, ja myös vanhemmille.
haikeus
minna400
5777
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Muistan kuin eilispäivän, kun esikoinen lähti iso reppu selässä kouluun. Itku pääsi. Nyt hän sai kutsuntakirjeen puolustusvoimilta ja voin sanoa, että se tuntui vielä riipaisevammalta.
elämä on yhtä luopumista, pitää antaa aikanaan lasten lähtä kotoa, kokeilemaan siipiään. pelko itsellä kurkussa, kuinka käy. parhaansa sitä jokainen yrittää että lapsella hyvä ja turvallinen olla kotona että maailmalla. itsehän ne polkunsa tallaavat, täytyy yrittää olla tukena, jos tukea tarvitsevat.monet itkut on itkemättä ilot ja surut. mutta lapset ovat lapsia aina ,vaikka olisivat 70-kymppisiä!! mökö! muutaman kuukauden päästä naurat taas ilosta ,kun poika pääsee intistä.siitähän tulee "mies"
...täällä..minäkin seurasin vasta äskettäin itku kurkussa kun pieni, arka poikani kiipesi koulun mäkeä ylös aloittaen ensimmäisen kouluvuotensa.
Nyt tuo hujoppi aloittaa lukion abivuoden, kutsunnat ovat marraskuussa, ajokortti lähes taskussa...haikeaa ja niin ihanaa nähdä, että on onnistunut kasvattamaan fiksun ja vastuuntuntoisen nuoren.
Kyllä lapsen kasvattaminen kunnon kansalaiseksi on varmasti niitä elämän hienoimpia saavutuksia.
Meidänkin poika aloittaa pian eskarin. Kyllä tässä on haikea mieli ja odottavakin että miten kaikki sujuu. Poikamme on ujonpuoleinen ja tutustumiseen "oman aikansa" tarvitseva mutta ajan kanssa "lämpenee". Sitä toivoo vaan lapselleen kaikkea hyvää ja että on osannut antaa oikenalaiset "eväät" maailmalle kun itsenäistyminen pikkuhiljaa alkaa. Itse mietin, olenko osannut olla hyvä äiti ja välillä poden huonoa omaatuntoa kun en ole ehtinyt leikkiä jne. aina kun lapsi sitä olisi toivonut. Meillä onneksi on perheessä useampi lapsi, joten heillä on seuraa ollut ja tulee olemaankin toisistaan. Toivon että elämä kohtelee pienokaistani "hellin käsin", opettaa kohtuudella iloista ja pettymyksistä ja että lapsi aina muistaa äidin rakkauden.
Itsekin olen ollut kotona monen monta vuotta lapsieni kanssa ja kuten sanottu, mieli on haikea ja melkein itku kurkussa mutta täytyy muistaa että tämä on vain elämää. Ja hyväksi lapselle saada uusia kaveruussuhteita ja esikouluaikana jo oppia tulevaa koulunkäyntiä varten.
Minunkin puolestani onnea ja voimia kaikille eskariperheille. :))