Inderes arpoo

Käsi pystyyn kuka on vaurastunut näillä vinkeillä? 😃 Tässä esimerkki..
Helmikuu 2025 Juha Kinnunen :

Toistamme Bittiumille vähennä-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintamme 6,8 euroon (aik. 7,0 €) negatiivisten ennustemuutoksien mukana. Q4-tulos oli pitkälti odotuksiemme mukainen ja ohjeistus vuodelle 2025 oli suunnilleen odotettu. Negatiivisella puolella Medical -segmentin suorittaminen ei tällä hetkellä vakuuta eikä näkyvyys tulevaan juuri parantunut. Jossain määrin epävarmuutta lisää myös toimitusjohtajan yllättävä vaihtuminen. Arvostus on kohtuullinen tuloskasvun jatkuessa, mutta alekorissa osake ei mielestämme ole.

Nyt 40e 👋
3197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä kävikään?

Äänestä

inderes on käyttökelpoinen noissa yhtiön kehitysennustuksissa vuos tai kaksi eteenpäin. Osta&myy suositukset ovat joo silkkaa arpomista jotka puolet ajasta vaikuttaa suoraan sanoen haitallisilta: ennustavat että nousee 20% seuraavan vuoden aikana ja myy??

Äänestä

Liikaa arvailujen varassa ja ennusteet pielessä usein. Paria yhtiötä myynyt näiden suositusten mukaan ja sen jälkeen arvo noussut moninkertaisesti. Huuhaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Käsi pystyyn kuka on vaurastunut näillä vinkeillä? 😃 Tässä esimerkki..
Helmikuu 2025 Juha Kinnunen :

Toistamme Bittiumille vähennä-suosituksen ja tarkistamme tavoitehintamme 6,8 euroon (aik. 7,0 €) negatiivisten ennustemuutoksien mukana. Q4-tulos oli pitkälti odotuksiemme mukainen ja ohjeistus vuodelle 2025 oli suunnilleen odotettu. Negatiivisella puolella Medical -segmentin suorittaminen ei tällä hetkellä vakuuta eikä näkyvyys tulevaan juuri parantunut. Jossain määrin epävarmuutta lisää myös toimitusjohtajan yllättävä vaihtuminen. Arvostus on kohtuullinen tuloskasvun jatkuessa, mutta alekorissa osake ei mielestämme ole.

Nyt 40e 👋

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu