Suunta on koko hallituksen ajan ollut alaspäin, Purra on tehnyt eniten velkaa
EU:ssa ja vienyt Suomen Kreikan tielle ja EU:n tarkkailuluokalle, saanut Suomen
luottoluokituksen alennetuksi ja Suomessa on EU:n korkein työttömyys.
Seuraavalla hallituksella on lähes mahdoton tehtävä nostaa Suomi nykyhallituksen jättämästä suosta, velkasuosta ja valtiontalouden romuttamisesta,
soten tuhoamisesta ja muusta puhumattakaan.
Hallitus on sössinyt kaiken. Menee monta hallituskautta ennenkuin Suomen
talous on tasapainossa edellyttäen, ettei PS ole hallituksessa.
EU:ssa ja vienyt Suomen Kreikan tielle ja EU:n tarkkailuluokalle, saanut Suomen
luottoluokituksen alennetuksi ja Suomessa on EU:n korkein työttömyys.
Seuraavalla hallituksella on lähes mahdoton tehtävä nostaa Suomi nykyhallituksen jättämästä suosta, velkasuosta ja valtiontalouden romuttamisesta,
soten tuhoamisesta ja muusta puhumattakaan.
Hallitus on sössinyt kaiken. Menee monta hallituskautta ennenkuin Suomen
talous on tasapainossa edellyttäen, ettei PS ole hallituksessa.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Purra uskoo olevansa seuraava pääministeri.
Pyytäkää sitä marinia palauttamaan suomalaisten rahat.
Heikosti meneminen on ymmärrettävää .
Ollaan melkein saari, vain laivalla kulkee tavarat.
Armeija vie myös paljon, vertaa monessa maassa ei ollut armeijaa juuri lainkaan,
Nyt vielä rajoitetaan puun kaatamisesta alkaen,
kaikki pienet teot vie hiljaa alaspäin taloutta.
Heikosti meneminen on ymmärrettävää, kun on täys tupelo hallitus.
Menee enemmän kuin heikosti. tämä meno on järkyttävää.
Lähes 100 miljardia lisää velkaa ja mitä saatiin ?
400000 työtöntä.
"Kiitos" persuhallitukselle !
Surkea koalitio.
Persujen mielestä Suomella menee loistavasti.
Ne vatipäät ei ymmärrä politiikasta mitään.
Hallitus itse uskoo onnistuneensa erittäin hyvin, vaikka yli 70 %
kansasta on täysin eri mieltä.
Verkkouutiset ei kirjoita mitä pitäisi tehdä.
Suomen uutiset kirjoittaa aina mitä pitäisi tehdä vaikka on hallituksessa.
https://www.suomenuutiset.fi/seppanen-ja-strandman-vaativat-ammatillisen-koulutuksen-pelastamista-tilanne-on-vakava/
Joo, kyllä ksai esim. Saksassa on parempi hallitus koska Saksassa on työttömiä vain reilu kolme miljoonaa..?
PS - Heikoin lenkki.
Holohölön mielilukemisia on Ku Klux Klanin perustajan kirja.
ja hitlerin Mein Kampf.
Et osaa saksaa vaanpskaa ampparista
Hallituksella oli hyvä lähtötilanne. Nyt on rikkailla yhä parempi tilanne
ja pienituloisia on hallitus ajanut yhä pahempaan ahdinkoon.
Persut kannattaa tätä politiikkka, ovat miljonäärejä kaikki ilmeisesti .... ?
Pien tulonen pre seilevä maaninen lint soittaa pienoa ja rumuttaa mpparipskaa torven tädeltä
Persu Mari alkaa epäätoivoissaan haalia ääniä talebanien avulla-
Hihi. Rupumaa Suomi alkaa neuvotella talebanien ja Putinin kanssa .....
Eikö tämän maan johdoss ole kellään enää järkeä ?
Hallituksella on ollut pasmat sekaisin alusta asti.
Eikös ne SDP:t ole aina innokkaimpia Putinin kaveeraajia olleet, Haloskat ja silleen..?
Olisiko pitänyt olla vihaisia, Niinistökin piti suhteita yllä kunnes !
Elääkö Halonen vielä ? Sinä elät ainakin menneisyydessä.
Kokoomus on ollut Putinin puolueen veljespuolue.
Suomen hallitus on persut, jotka elää kuin siat pellossa luullen
olevansa ainoa hallituspuolue ja pääministeripuolue.
Suomal höppänä kannattaa roisto ja rosvo hallitustaan, laput silmillä,tv tuijottaen ha uskon kaikki. Eivät huomaa,tajua mitään oikeaa mitä maailma on vaannhöpöttävät julkaista,urheilusta jonka ottelut sovittuja mafia kesken. Finaali on ihmiskauppa ha pedofiilien järjestö.
Hyväuskoisia hönttejä on muuallakin esim Englannissa eivöt tajua mitä n7iden ns kuninkaalliset ovat,. Eikä ruotsihuijaritkaan ole.,
Tässä näkyy syy siihen miksi Suomessa ei talous kasva ja alemmassa tilastossa näkyy seuraus siitä kun talous ei kasva !?
Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !
Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Ranska 57%
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
USA 33%
Sveitsi 32%
Tässä tietoa varallisuudesta !
Mitä tulee varallisuustilastoihin, niin Suomi on länsimaiden peränpitäjiä, koska julkisen talouden menot ovat ja ovat olleet vuosia liian korkeita !
Keskimääräinen varallisuus aikuista kohti eri maissa ! USA Dollari
Listan yläpäässä olevat valtiot/yhteiskunnat omaavat kyvyn ja motivaation tehdä sijoituksia ja investointeja !
1 Liechtenstein $758,637
2 Monaco $727,311
3 Switzerland $696,604
4 Luxembourg $657,564
5 United States $579,051
6 Bermuda $569,232
7 Hong Kong $552,930
8 Australia $550,110
9 New Zealand $472,153
10 Iceland $467,795
11 Cayman Islands $436,749
12 Denmark $426,494
13 Canada $409,297
14 Netherlands $400,828
15 Sweden $381,968
16 Belgium $381,114
17 Singapore $358,204
18 Norway $334,432
19 France $322,074
20 United Kingdom $309,375
21 Taiwan $297,864
22 Israel $273,417
23 Germany $256,985
24 Greenland $251,499
25 Ireland $251,337
26 Austria $250,125
27 Japan $245,238
28 South Korea $237,644
29 Italy $231,323
30 British Virgin Islands $228,342
31 Spain $222,888
32 Qatar $188,106
33 San Marino $186,804
34 Finland $186,208
Lopputuloksena Suomen julkinen velka on nyt tasoa 250 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?
No niin nythän se selkisi.
Menot on korkeat kun Purran ei annettu lopettaa Opetusministeriötä vaikka se olisi tuonut säästöjä.
Ja kun rikollisia vaan pidetään täällä täyttämässä vankiloita ja lisäämässä henkilökuntaa.
Ja julkisen velan määrällekin on syy, nuo samat.
Ja keskimääräisen varallisuuden vähyys johtuu kun Nalle kasasi rahojaan Ruotsiin.
Rikolliset on hallituksessa.
Ei kun heikoin kansa joka tykkää olla orjana. Eivät tajua mitä olevat. Palvoo poliitikk8ja ja TV paskanjauhajia.
Vain persut palvoo poliitikkoja, niitä omia sekopäitään.
Heikoin lenkki on PS.
Ne on kaikki yhtä ja samaa lusmuriporukkaa. Jos menee PS:n kanssa
hallitukseen ei ole enää normaali ihminen.
Vakka on kantensa valinnut Petteri, Riikka ja Sari E.
Sama aate niillä.
Suomessa on ollut kyvyttömät hallitukset aina demareiden ansiosta . Vasemmisto syö yhteiskunnan piikkiin yhteiskuntaa . Siitä velka helvetti johtuu