millaisia sijaisvanhempia?Toimiiko teillä,ja sijaisvanhemmilla yhteistyö,ja millälailla?
Mitä toivotte
biovanhemmat,
15702
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Inhimillisempää,ja halvempaa tukea lapsen omaa perhettä.Sijaisvanhemmuus syrjäseutujen ratkaisu työttömyyteen,ja siksi huostaanotot yleistyvät koko ajan.
sijaisvanhemmiksi homoja,enkä lesboja.
Oletko todella sitä mieltä, että lapsia huostaanotetaan siitä syystä, että sijaisperheitä on liikaa ja heille on lapsia löydyttävä?
Rohkenen olla eri mieltä.
Huostaanoton syyt ovat kyllä aivan muualla kuin sijaisperheissä.
meillä omaamme.
Hei!
Kiva kuulla kaikenlaisia mieleipiteistä liittyen sijaisvanhemmuuteen. Me toimimme tällä hetkellä tukiperheenä ja myöhemmin mahdollisesti sijaisperheenä. Vähän ehkä syrjässä asumme, mutta emme suinkaan ole työtä vailla. Minulla itselläni on kaksi yliopistollista loppututkintoja ja töitä on yllin kyllin tiedossa. Miehenikin on töissä. Olimme ajatelleet ilmoittautua jo melko pian halukkuutemme ryhtyä sijaisperheeksi, mutta kun pride-valmennuksessa selvisi maksettava hoitopalkkio ja kulukorvaus, niin meillä suunnitelmat vaihtuivat sen takia, että töissä ollessani tienaan moninkertaisesti siihen nähden kuin olisin kotona sijaislasten kanssa. Meillä on omiakin lapsia, velkaa talosta ja autosta jne., joten tällä hetkellä sijasvanhemmille maksettavalla rahallisella korvauksella emme pärjäisi.
Muutaman vuoden kun olen töissä ja saamme velkoja maksettua ja vähän vielä asuntoa laajennettua, niin sitten on taloudelliset puitteetkin ottaa vastaan sijoitettuja lapsia. Monesta asiasta joudumme kuitenkin silloin tinkimään rahallisesti, mutta niin paljon saamma tilalle, että olemme valmiit siihen. Tosin myöhemmin palaan aivan varmasti takaisin työelämään -kunhan saan lapsukaiset vähän isommiksi.
Onhan se mahdollista, että joku ryhtyy sijaisvanhemmaksi rahan takia, mutta vaikka olen itse tutustunut viimeisen parin vuoden aikana moneen sijaisvanhempaan ympäri Suomea, niin itse en ole siihen törmännyt. Nykyään useimmat sijaisvanhemmiksi haluavat käyvät pride-koulutuksen. Siellä ammattilaiset punnitsevat jokaisen motivaation ja resurssit ryhtyä hommaan.
Kesäisin terveisin Pikku Myy
koulutusta on kerrakseen,30 tuntia pride-koulutus.Mihinkään toiseen ammattiin ei noin mitättömällä koulutuksella pääse.30 tuntia.Sijaisvanhemmista pulaa,joten melkein kukatahansa kelpaa,kunhan käy 30tunnin priden.Tuo on aivan soopaa,ei kukaan ensin säästelisi rahaa,että olisi varaa ottaa sijaislapsia,ja tappiolla lapsia hoitelisi.Tuohon et usko,edes itsekkään.
Kyllä se vaan on totta, että jos on huono taloudellinen tilanne niin ei ole varaa ottaa sijoitettuja. Meilläkin viivästyi useamman vuoden ennenkuin aloimme sijaisperheeksi ainoastaan sen takia, että halusimme maksaa talon lähes kokonaan ennenkuin tulot putoaa.
Kuinka monen peruspäivärahalla olevan työttömän tiedät makselevan isoja asuntolainoja? Yhdestä sijoitetusta lapsesta kun saa rahaa vähemmän kuin työtön, joka saa PERUSpäivärahaa.
Eihän biovanhemmaksikaan mitään koulua käydä, ei edes sitä 30 tunnin Pride-kurssia, mikä kyllä tekisi hyvää bioillekin. Yleensä ammatissa ollaan töissä työpaikalla ja kotielämä on muualla. Sijaisvanhempana kaikki tapahtuu kotona. Tuskin kukaan ajattelee, kun sijaislapsi herää aamulla, että "jaahas, lähdenpä töihin". Kyllä se on sitä perhe-elämää eikä niinkään ammatissaoloa.
miksi et adoptiota hakenut?Yksi sijaisäiti tuohon vastasi,että siksi kun ei saanut adoptiolasta,sijaislapseen ottamiseen ei niin paljoa vaadita.
Kuten nikistäni huomaat, meillä on myös biologisia lapsia. Mielestäni adoptiolasta ei edes saa jos itse pystyy lapsia saamaan.
Meillä oli ajatuksena auttaa jotain lasta, joka ei voi kotonaan asua. Vaikka olisimme itse saaneet 10 biolasta, niin tämä ei olisi yhtään lasta saanut pois laitoksesta. Päinvastoin, koska meidänkin perheellä on rajansa, tuskin koskaan haluaisin kymmentä lasta.
Meillä on 2 sijoitettua lasta, eikä kummankaan äiti varmasti luopuisi kokonaan lapsestaan. Adoptioon annettuja lapsia ei tarvitse laitoksiin sijoittaa, heille kyllä riittää lapsettomia perheitä. Emme koskaan ole edes kyselleet adoptiolasta, koska sijaisperheistä on kova pula.
Miksi tätä raha-asiaa täällä vatkataan jatkuvasti? Katsokaa perhehoitoliiton sivuja, sieltä näkyy ettei sijaisperheet todellakaan voi tehdä tätä "työtä" rahasta.
ja eihän se edes niin ole tarkoituskaan.Niin ette ole kysynyt adoptiolasta,ja kuitenkin kuvittelet,että bioäidit luopuisivat lapsistaan?Ristiriitaista.Sijoituksessahan lapset on tarkoitus kotiuttaa,kun kriteerit eivät täyty,näin ainekin laki sanoo.
Voi että voi olla ihmismieli vinkurallaan jos tuo on todellakin käsitys huostaanoton perusteista. Minä kun olen ymmärtänyt että syyt löytyvät biovanhemmista tai kotioloista. Kuinka helppoa olisikaan jos kaikki ihmiset olisivat täydellisiä ja rakastaisivat lapsiaan. Mitäpä jos ei lapsen oma perhe halua myöntää ongelmiaan ja siten eivät apua kaipaakkaan tai ainakaan vastaan ota? Minun mielestäni pitäisi olla myös laki sellaisia vanhempia vastaan jotka todella eivät lastaan ansaitse ja voitaisiinkin lopettaa vanhemmuus!!!
kysyttiin,ja yhteistyöstä miten toimii ei tullut asiasta yhtään vastausta?Sijaisvanhemmille tuli kiire vaihtaa puheenaihetta.Se siitä yhteistyöstä.
Kysymys oli osoitettu biovanhemmille ja ei siihen sijaisvanhempien tarvinnut vastata. Mutta eipä näköjään biotkaan paljon kysymyksiin kommentoineet.
vastata,vastasivat kuitenkin heti vaihtaen puheenaihetta.