Vaimoni on jo jonkun aikaa halunnut kunnon seksisessiota, useamman miehen kanssa. No, ei siinä mitään, laitoin viestiä parille hänen vakipanoistaan ja sovin treffeistä. Tapaamista edeltävänä iltana Toni soitti ja kysyi voisiko hän kutsua Panun, yhden kaverinsa mukaan. Oli kuulemma ihan ok tyyppi, hiukan saamaton naisten kanssa mutta hyvin varusteltu, siltä osastolta. Kysyin rouvalta onko hän kiinnostunut uudesta kaverista, ja hetken mietittyään vastasi myöntävästi. Jostain syystä en yllättynyt.
Ovikello soi sovittuun aikaan, pojat tulivat ja asetuimme olohuoneeseen. Vaimoni halasi ja pussasi Mikan ja Tonin, vanhat tutut ja sitten hän keskittyi Panuun, tähän uuteen tuttavuuteen. Nuori kaveri, hiukan yli kolmenkymmenen. Huomasin Panun katseen harhautuvan vaimoni rintoihin, nämä kun näkyivät kivasti läpi kevyestä mekosta joka hänellä oli päällään. Vaimoni halasi Panua, painoi kunnon pusun tämän suulle ja toivotti pojan tervetulleeksi.
Istuimme alas, hain kaikille lasit kuohuvaa ja kerroin illan säännöt. Jokainen saa rakastella vaimoani, kukin vuorollaan ja niin monesti kuin pystyy. Suuhun saa laueta, jos vaimoni ei kiellä ja pyllyyn voi koittaa. Rouva kyllä sanoo jos ei halua. Kumia ei tarvita.
Kellään ei ollut mitään sääntöjä vastaan, kilautimme illalle ja ja hätistin miehet suihkuun...
He lähtivät pesulle, halasin vaimoani ja kysyin mitä hän on Panusta mieltä? "Mikäs, kivan oloinen kaveri, katsotaan mihin pystyy" hän sanoi hymyillen. Suutelin kultaani, koitin mekon alta vasta sheivattua pimppiä ja totesin sen märäksi. Sinä olet jo ihan märkä, sanoin. Vaimoni hymyili, suuteli minua ja painutui vartaloani vasten.
Pojat tulivat pesulta, kukin verhoutuneena pyyhkeeseen. Talutin rouvani huoneen keskelle, kävin hänen taakseen ja hitaasti laskin mekon olkaimet alas. Mika ja Toni ovat jo näiden kanssa tutut, sanoin, tuleppa Panu maistamaan aikuisen naisen tissejä. Panu teki työtä käskettyä. Hän imaisi vaimoni rinnan suuhunsa, käsien vaeltaessa tämän pakaroilla. Me muut istuimme alas ja katselimmee kuinka asiat etenevät. Panu nuoli ja imi kultani rintoja, kouri hänen pyllyään, ja vaimoni nautti silminnähden tämän nuoren miehen kiihkosta. Kultani laski kätensä Panun pyyhkeelle ja pudotti sen lattialle. Vaimoni suuteli Panua, kävi polvilleen tämän eteen ja otti jo kovenneen peniksen käteensä. "Ihana pippeli, voi kun se on niin kova ja iso", kuulin vaimoni huokaavan. Hän antoi Panun terskalle suukon, nuoli vartta ja imaisi tämän kiveksen suuhunsa, runkaten samalla seisovaa elintä.
Hain meille muille viskit, riisuin itsekin vaatteeni. Kultani nousi ylös, tiputti mekkonsa lattialle ja otti Panua kädestä. "Tule", hän sanoi ja johdatti Panun pylly keikkuen makkariin. Vaimoni kävi sängylle kontilleen, tarjosi pyllyn ja pakaroitten välistä pilkottavan turvonneen pimpin Panulle. " Tule mun sisään, pane mua nyt.." Panu kävi vaimoni taakse, asetti terskan kultani pimpin huulille ja työntyi kerralla sisään. "Oi luoja, oi luoja kun tekee hyvää" rakkaani huokaisi. Panu nussi kultaani, kouri tämän rintoja. Me muut katselimme parin rakastelua etäämmältä. Hetken kuluttua Panu vetäytyi vaimostani, käänsi tämän selälleen ja työnsi elimensä syvälle vaimoni emättimeen. Hän pani, imi kultani rintoja eikä edes huomannut että olimme läsnä. Väistämätön tapahtui, Panun hengitys kiihtyi, hän suuteli vaimoani ja laukesi tämän sisään koristen. "Oi kun teki hyvää" vaimoni huokaisi. "Älä muuta sano" sanoi Panu. "Tuo lasi viiniä, niin kohta jatketaan.." vaimoni huokaisi...
Kolme miestä vaimolleni
5
2355
Vastaukset 5
- Anonyymi00001
Toin rouvalle lasin viiniä, hän otti ison kulauksen ja asetti lasin yöpöydälle. Kultani avasi reitensä, hieroi hetken klitoristaan ja kysyi "no, kumpi haluaa jatkaa..?" Mika ilmoittautui vapaaehtoiseksi, asettui vaimoni jalkojen väliin runkaten kaluaan. Mika asettui alemmas, asetti terskan vaimoni pimpin huulille ja hieroi tätä elimellään. Vaimoni huokaili nautinnosta, hieroi rintojaan ja hitaasti työnteli lantiollaan Mikan seisovaa elintä vasten. "Tule mun sisään" hän huokaisi. Mika painoi itsensä vaimooni ja alkoi hitaan rakastelun. Toni siirtyi vaimoni vierelle, hieroi tämän tissejä ja suuteli häntä. Mika työnteli penistään vaimooni, Toni imi tämän rintaa ja hyväili kaluaan. Hetken päästä Toni työnsi elimensä vaimoni suuhun. Kultani imi Tonia, työnsi vastaan kun Mikan penis kerta toisensa jälkeen upposi syvälle kultani vaginaan. Minä ja Panu katselimme äänettöminä tuota kolmikkoa. Vaimoni pullautti kalun suustaan ja kehui Mikan elintä, niin iso...., tekee niin hyvää...
Vaihtakaas pojat paikkoja, sanoin. Mika veti itsensä ulos ja siirtyi kultani vierelle. Toni käänsi kultani kyljelleen ja kävi tämän taakse lusikkaan. Rouva tarjosi pyllyään Tonille, tämä nosti vaimon jalan pystyyn ja työnsi peniksensä vaimooni. "Voi rakas kun sulla on iso.." vaimoni parahti. Toni nussi kultani märkää emätintä isolla kalullaan, työntäen aina äänistä päätellen pohjaan asti. Mika antoi itsensä vaimolleni, tämä hyväili Mikaa käsin ja kohta imaisi tämän seisovan elimen suuhunsa alkaen imeä sitä hiljakseen. Mika hyväili kultani rintoja, venytteli tämän nännejä ja alkoi huohottaa lupaavasti. "Alkaako olla lähellä?" Vaimo kysyi hymyillen. Mika nyökkäsi ja työnsi itsensä vaimoni suuhun. Vaimoni jatkoi imemistä, työnsi pyllyään vasten Tonin nivusia ja nautti kahdesta miehestä sisällään. Mika parahti ja alkoi täristen laskea siementään vaimoni suuhun. Tämä pullautti Mikan elimen suustaan ja runkkasi lopun satsin rinnoilleen. Mika huohotti ja hieroi penistään kultani tisseille. "Multa tulee kohta..." huohotti Toni. "Tule mun pimpille" vaimo kuiskasi ja kääntyi salamana selälleen levittäen haaransa. Toni kävi jalkojen väliin, runkkasi hetken ja ruiski ison lastin spermaa vaimoni pimpin päälle ja lensihän tuota melko paljon vatsalle ja rinnoillekin.
"Olipa ihanaa, kiitos molemmille" vaimo huokaisi maatessaan vuoteellamme, kahdet siemennesteet vartalollaan. Hyvin pantuna ja huolella kuorrutettuna. Putsaatko pimpin vai tissit, kysyin Panulta nauraen. "Pimpin, jos saa valits" hän vastasi. Ole hyvä vaan, sanoin ja siirryin kultani luo, katsoin kuinka Panu alkoi nuolla rakkaani kuorrutettua pimppaa ja minä painoin suuni hänen rinnoilleen...
-Pasi-- Anonyymi00002
Panu innostui vaimoani nuollessaan sen verran, että tarttui kieltämättä kookkaaseen elimeensä ja työnsi sem isommin lupia kyselemättä kultani sisään. Vaimo parahti kun Panu junttasi kalunsa pohjaan ja aloitti tomeran nainnin. "Oi kun sä olet iso..." huokasi vaimoni, yritin edelleen nuolla hänen rintojaan, mutta ne heiluivat holtittomasti kovien työntöjen tahdissa. "Hellemmin, kulta, hellemmin, pane mua hitaasti.." kuiski kultani, Panu himmasi tahtia ja levitti vaimoni haarukan auki. Hän yhtyi vaimooni meidän katsellessamme. Mika siirtyi vaimoni luo, suuteli tätä suulle ja antoi peniksensä tämän nuoltavaksi. Väistyin kun Toni tuli vaimoni toiselle puolelle, alkoi hieroa kaluaan tämän tisseihin ja runkkaili kevyesti. Vaimoni irrottautui Mikan elimestä ja alkoi nuolla nyt Tonin kalua ja kiveksiä. Panu nussi rauhallisesti, vaimo runkkasi Mikan seisovaa penistä ja upotti Tonin elimen suuhunsa. "Vaihdetaan paikkaa" Mika sanoi Panulle. Tämä veti itsensä vaimoni sisältä, Mika tuli tilalle ja jatkoi rakastelua. Panu antoi nyt eritteistä kiiltävän elimensä kultani käteen. Ota se suuhun, sanoin. Vaimo vaihtoi Tonin peniksen Panuun ja alkoi imeä tätä hellästi. Katselin lumoutuneena kuinka nuo miehet käyttivät vaimoani, kuinka kultani nautti heidän huomiostaan. Toni nuoli ja imi vaimoni rintoja. Vaihtakaas taas, sanoin, ja Toni kävi vaimoni jalkojen väliin. Hän käänsi tämän kyljelleen ja asettui taakse lusikkaan. Vaimoni tarjosi Tonille pyllyään, tämä lipsutteli penistään vaimoni pimpin huulilla ja valutteli eritteitä peppureiälle. Vaimoni huokaisi syvään kun Toni alkoi hitaasti työntyä hänen suoleensa. "Onpa tiukka..." Toni ähkäisi, kultani vikisi kun Tonin aisa työntyi hänen peppuunsa. Panu uitti kaluaan kultani suussa ja Mika runkkaili itseään katsellessaan tätä näytöstä. Hain Mikalle ja itselleni viskit ja niitä nauttien katselimme kolmikon touhuja. Toni rakasteli vaimoani pyllyyn, kiihdytti tahtia ja laukesi huokaisten vaimoni suoleen. Kultani inahti kun Toni veti itsensä ulos pepusta. Panu käänsi vaimon kontilleen ja alkoi asettaa elintään tämän ryppyreiälle. Sentti sentiltä se painui kultani pyllyyn. Mika kävi vaimoni eteen polvilleen ja työnsi kalunsa tämän huulille alkaen naida vaimoani suuhun. "Sulla on liian iso, tule mun pimppiin, sattuu.." vaimoni parahti kun Panu oli työntynyt kasseja myöten pyllyyn. Panu veti itsensä hitaasti ulos vaimoni pepusta ja upotti koko kalunsa kerta työnnöllä vaimoni hyvin pantuun vaginaan. Panu nussi takaa, Mika nussi suuhun. Eikä kestänyt kauaa kun Panu kirahtaen laski satsinsa lasteni äidin pimppiin. Mika kiihdytti myös tahtia ja laukesi vaimoni suuhun. Spermaa valui suupielistä, vaimoni lyyhistyi sängylle huohottae, jalat irstaasti levällään, mies molemmin puolin. "Nyt on pakko pitää tauko..." hän huokasi. Kävin vaimoni jalkoväliin, ja aloin hitaan runkkauksen. Tuo joka reiästä spermaa valuva nainem oli niin kiihottava näky että hetken runkattuani laskin satsini hänen jalkoväliinsä ja vatsalle...
-Pasi-
- Anonyymi00003
Tätä muijaa olisi kiva päästä panemaan porukalla.
https://devki.net/en/53263-beautiful-whore-sonja-from-finland.html
https://www.xrares.org/album/10547/?page=1
https://www.nudevista.net/?q=finnish+whore+sonja&s=p- Anonyymi00004UUSI
Jep, jos tuo porukalla naiminen toteutuu, niin ilmoittaudun mukaan.
M56 Tampere
- Anonyymi00005UUSI
Ja spedellä taas pukkaa paskaa tuutin täydeltä buaahaa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.365842- 100842
- 76630
- 50615
- 65605
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38599- 30566
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei129551Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48547En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25540