Kaksoiskansalaisuus

Olen aivan pihalla kaksoiskansalaisuuden
oikeuksista.
Jos lapsi syntyy ulkomailla, äiti EU-ulkomaalainen ja isä EU-suomalainen, merkitty Suomen väestörekisteriin saanut sos.turva tunnuksen. Mitä oikeuksia molemmissa maissa on kaksoiskansalaisella, lapsella ja esim minulla.

Olen yrittänyt saada selvää tuloksetta.
2278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lapsen syntyessä kahden EU-kansalaisen jälkeläisenä toisen ollessa Suomen kansalainen hän saa hakemuksesta Suomen kansalaisuuden. Edellytyksenä syntymätodistus Suomen väestörekisteriin, mikäli lapsi on syntynyt muualla kun Suomessa.

Mitä tulee sosiaaliturvaan, se riippuu siitä, missä maassa olette juuri nyt. EU:ssa sosiaaliturvan määrää asuinmaa, ei kansalaisuus. Lapsen tai perheen ollessa ulkomailla ja vakituisen osoitteen puuttuessa Suomessa, oikeutta KELA - korttiin ei ole.

Lapsen ollessa poika, hänen tulee säilyttääkseen myöhemmin Suomen kanslaisuus suorittaa asevelvollisuus tai hakea tästä vapautusta. Lisää tästä aiheesta saa pääesikunnasta. Ulkosuomalaiset naiset voivat halutessaan hakeutua naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen.

Eli lyhyesti sanottuna : Asioihin vaikuttaa olennaisesti teidän / lapsen nykyinen kotimaa, seuraavaksi vanhempien kansalaisuus, jossa EU on kaksoiskansalaisuutta ajatellen merkityksetön, vain se, että toinen kansalaisuus on Suomen kansalaisuus merkitsee.

Äänestä
  • Kiitosten paljous luoksesi rynnätköön, niin selkeä oli vastaus kysymykseeni. Kyllä nyt on hyvä edetä asioissa eteenpäin. Nykyään näitä uusia tilanteita tulla tupsahtaa eteen, on vain edettävä tilanteen vaatimalla tavalla.

    Onnea ja menestystä elämääsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Magda kirjoitti:

Olen aivan pihalla kaksoiskansalaisuuden
oikeuksista.
Jos lapsi syntyy ulkomailla, äiti EU-ulkomaalainen ja isä EU-suomalainen, merkitty Suomen väestörekisteriin saanut sos.turva tunnuksen. Mitä oikeuksia molemmissa maissa on kaksoiskansalaisella, lapsella ja esim minulla.

Olen yrittänyt saada selvää tuloksetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu