Maataloustuottajien pitämä hintataso ei riitä yritystoiminnan omarahoitteiseen ylläpitoon pidemmällä aikavälillä.
Mutta tuohon saadaan täsmäkorjaus pienellä lainsäädännöllisellä tempulla. Tuottajan pyytämän hinnan päälle lisätään pakollinen maataloustukimaksu, hieman vastaava kuin arvonlisävero, jonka maksaa kuluttaja.
Vaan tämä maataloustukimaksu palautetaan säännöllisesti tuottajalle itselleen, eli kyseessä on pakotettu myyntihinnan korotusmekanismi, jonka tarkoitus on saada yritystoiminnasta kannattavaa ilman julkisista varoista tehtävää subventointia.
Tällä muutoksella saadaan lopulta kuluttaja maksamaan lopputuotteen hinnassa myös varsinaiset tuotantokustannukset.
Mutta tuohon saadaan täsmäkorjaus pienellä lainsäädännöllisellä tempulla. Tuottajan pyytämän hinnan päälle lisätään pakollinen maataloustukimaksu, hieman vastaava kuin arvonlisävero, jonka maksaa kuluttaja.
Vaan tämä maataloustukimaksu palautetaan säännöllisesti tuottajalle itselleen, eli kyseessä on pakotettu myyntihinnan korotusmekanismi, jonka tarkoitus on saada yritystoiminnasta kannattavaa ilman julkisista varoista tehtävää subventointia.
Tällä muutoksella saadaan lopulta kuluttaja maksamaan lopputuotteen hinnassa myös varsinaiset tuotantokustannukset.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Taidat olla sekaisin
Ihan ok ajatus. Mahtaako kaupan hinnat ponnahtaa rajusti ylöspäin?
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti oli vuonna 2025 reilut 15 miljardia euroa. Tuohon voinee pari miljardia ynnätä, jos kaikki maataloustuki siirrettäisiin hintoihin.
Kauppa vähentää sen tuottajahinnasta.
Tämäkö vielä veronmaksajien kustantamien EUn korkeinpien maataloustukien lisäksi?
Vai lopetettaisiinko kansalliset maataloustuet tämän myötä?
Ei tietenkään lopeteta.
Eli vonkaisit lisää maataloustukea.
Elätille kun ei mikään tuki ole tarpeeksi
Ei ole tarpeeksi ,ei tule toimeen.
Teitä heikkotuottoisia tukijusseja on liikaa.
Kolmannes teistä tuottaa lähes kaiken, enemmistöä tuetaan pelkästään elämäntapansa vuoksi.
Ei meitä ole liikaa vaan liian vähän. Viljelijöiden määrä on tasaisessa laskussa. Nyt jo näkyy ongelmat.
Onko muitakin elämäntapoja kuin jokaisen oma elämän tapa ja miksi viljellään kyseistä fraasia?
Puhutaan siis siitä kolmanneksesta jotka oikeasti tuottavat 85-90% raaka-aineista... muita ei oikein edes tarvita.
Kymppitonnin juoksussa ei oikein tarvita muita kuin 3 juoksijaa.
Sinullekin varmaan tekisi hyvää syödä vain 85-90% nykyisestä kulutuksestasi? Tosiasia on, että tuolla parjaamallasi osalla ruokitaan vastaava osa kansasta. Mistäs heille sitten ruoka otettaisiin? Jokainen lehmä tuottaa noin 30 ihmiselle päivän maidot, joka päivä. Jokainen kana munii yhden munan päivässä, teuraskypsä possu on yhden ihmisen vuoden lihan tarve, jokainen teurastettu lihanauta noin neljän ihmisen. Kyllä ne aika paljoon pystyvät nuo pienetkin tilat.
Ehkä jätetään 15% kansasta ilman ruokaa....
Kolmantena päivänä syttyy kapina.
Höpö höpö, meillä on n 15000 veronmaksajien tukemaa maatilaa joilla ei ole sanottavammin edes myyntituloja.
Kaikki maataloustuet lakkautetaan uudistuksen yhteydessä. Koko sektori muutetaan markkinaehtoiseksi yritystoiminnaksi.
Tarkoitatko esim hevostalleja jotka myy palveluksia kaupunkilaisille?
Suomessa on noin 16 000 hevostallia. Tähän lukuun sisältyvät kaikki pienistä kotitalleista ja harrastetalleista aina suuriin täysihoitotalleihin ja ratsastuskeskuksiin. Hevosia näillä talleilla on yhteensä noin 67 300
Sinänsä tässä keskustelussa epärelevanttien hevostallien palvelumyynti tuottaa myyntituloa
Yhtä hevosta tuetaan noin 500 eurolla. Kertyyhän niistä potti. Virtahepoja edustava Hippos taiaa olla suurin yksittäinen tuen saaja, ja olikohan Vermon ravirata. Tulee meetvurstille hintaa.
Tulee toki hintaa. Missä se Vermo sijaitsee?
Maajusseja ei syödä.
Tuotantoeläimiä on liian vähän. Munapulaa ei helpota 20 tuhannen kanan polttaminen taivaan tuuliin.
Lehmät pitää jalostaa vähemmän maitoa tuottaviksi, jolloin niitä tarvitaan enemmän ja saadaan paikattua aukot jauhelihahyllyssä.
Tuota mietin,ettäkun Valio tiputti maion hintaa, niin mitenkä tuottaja reagoi? Vähentääkö hän tuotantoa esim. karsimalla huonommat elukat pois vai yrittääkö lypsää entistä enemmän että jotai jäis käteen. Vai mitenkä se lokiikka toimii?
EU:n poistaessa aikoinaan maitokiintiöt romahti tietysti myös maidon hinta, jonka seurauksena tuottajat yrittivät kompensoida pienempää katetta lisäämällä maidontuotantoa. No sehän vain pahensi tilannetta.
Mutta kuluttajat saivat halpaa juustoa, mikä oli ilmeisesti EU:n motivaationakin lakkauttaa kiintiöt.
Kupla puhkesi Venäjän lopettaessa maitotuotteiden ostamisen EU-maista. Sen jälkeen olikin korkealaitaisten kuskeilla hommia ja halpaa jauhelihaa tarjolla.
Vaikea olla korkeatuottoinen kun mistään ei saa semmoisia rahoja,että tuotos nousisi.
Montako "töissä" kävijää on,jotka ovat vain tiellä työpaikoilla.
nettosaaja pummin poika,
kävi työmaalla,
lähti hippulat vinkuen,
kun kuuli ettei töissä olosta makseta...
Keskustapuolueen osuuskunta estää tuotteen myynnin koska se on haalinut eduskunnassa monopolin ja estää muiden harjoittaa ammattia.Turha uskoa moisiin valeisiin.30 vuodessa EU ei ole tehnyt mitään laillisuuden palauttamiseksi vaan sama meno jatkuu vuodesta toiseen.Jonakin päivänä kuolette tämän takia nälkään.
Tuotantotuet romuttivat maidon hinnan kustannusten vähetessä.Rakennuskulut ja konekulut ovat suurin erä tuotantokuluista. Näin tapettiin kannattavat pientilat suurtilojen tieltä . Nyt on jäljellä öljyriippuvaiset suurtilat jotka kerjää itselleen kalliit öljyt ja sähköt. Kannattavuudesta viis.Joskus Keskustakin tämän huomaa.EU tuskin koskaan.
Hippos on maalaisten järjestö
Espoossa.
Maataloustukia nostaville pitäisi asettaa tukieräkohtainen järjestelypalkkio maksettavaksi.
Suuruus voisi olla luokkaa 2% tuen määrästä.
Tällä kustannettaisiin pieni osa tukijärjestelmän kalliista ylläpidosta.
Viljelijä ei edes tosiasiallisesti joutuisi maksumieheksi sillä tukensa tulevat veronmaksajilta.
Ja tmaataloustuki- tuloja tulisi verottaa korotetusti