Henkilökohtaiset vammaisavustajat huomio

Henkilökohtaisen avustajan työhön ei ole varsinaista koulutusta, muu kuin hoiva- avustajan koulutus joka on osa lähihoitajan koulutusta. Yleensä riittää perustaidot ja soveltuvuus alalle. Erilaisia kursseja on tarjolla,. Avustajia on moneen junaan. Hyvin kokeneita ja asiakaslähtöiseen työhön, auttamiseen motivoituneita. Sitten on kesätyönttekijöitä ja kokeilijoita, kaikki ei alalle sovellu. Ehkä palkan kohtuullistminen toisi alalle pysyvyyttä. Henkilökohtainen avustaja ei tosin voi olla jokaisen alan ammattilainen, kyse ei ole varsinaisesti hoitotyössä, ei siivousalan ammattilaisesta tai kokista, saati terapeuttista. Reipas ja auttamishaluinen asenne ja kohtaamisen taito lienee tärkeintä.

Reipas ja auttamishaluinen asenne ja kohtaamisen taito lienee tärkeintä. Tällöin luulisi olevan auttamishaluinen, aika monissakin asioissa. Mutta kaikillahan ei valitettavasti ole tätä asennetta.

Pitää vammaisena hyväksyä se fakta, että henkilökohtaisen avustajan työ on yleensä ihmiselle se vihoviimeinen työ, jota hakee, vastahakoisesti ja pitkin hampain. Nyt, kun työttömyys on niin valtavaa, ja pahenemassa, avustajien arvostus on lievästi kohonnut.

Lähinnä avustajiksi hakeutuvat edelleen ne, jotka odottavat jo vanhuuseläkkeelle tai sairaseläkkeelle pääsyä, tai etsivät mitä tahansa ensimmäiseksi työpaikakseen. Jos todella pitää hoiva-alasta, varmaan kouluttautuu lähihoitajaksi tai sairaanhoitajaksi ja saa paremmin palkatun, arvostetumman työn.

Jos kuitenkin syystä tai toisesta ei halua/jaksa/voi opiskella, ja jos tykkää kärttype*rsevammaisen mielistelystä, avustajan hommia nykyään riittää. Niissä on ongelmia jo ennen kuin vammainen paljastaa todellisen (karmean) luonteensa. Tunteja on tunti tai pari viikossa, vaikka työmatka on pitkä. Työpäivät ovat pitkiä, vaikka tarvitsisi vain osa-aikaisen työpaikan. Työpaikka on liian kaukana. Palkka on huono, jotain 13 euroa tunnissa plus lisät. Vammainen on muodollisesti 'työnantaja', vaikka hänen ei tarvitse maksaa avustajan palkkaa. Kuka haluaa kehitysvammaisen 'työnantajan'?

Itsellä on kokemusta muutamasta vammaisesta, joita avustin 2kk - 2v. He olivat eri ikäisiä ja eri tavoin vammaisia, mutta kaikki, siis kaikki, olivat ilkeitä itsekeskeisiä narsisteja. Muutenhan työ olisi voinut olla ihan siedettävää.

Avustaja listaa ongelmia avustajissa. Nuo ovat ihan hyviä huomioita. Varsinkin nuori, joka etsii ensimmäistä työpaikkaansa, eikä edes ole varma, haluaako tuollaisen työn vai jotain kivempaa niinku totanoin silleen.

On vakavampiakin asioita kuin minihame ja tekokynnet. Suomen kielen kehnous tai puuttuminen. Laiskuus. Hygienian ymmärtämättömyys. Kyvyttömyys laittaa ruokaa. Valehtelu. Varastaminen, kuten esimerkiksi saikkujen ottaminen aina kun lorvikatarri iskee. Juoruilu. Ilkeys. Kävelykyvyttömyys, mikä tulee vammaiselle ja yhteiskunnalle kalliiksi, kun lyhyetkin matkat on tehtävä taksilla.

Ihan kivaa työtä, mutta riippuu TÄYSIN vammaisesta, onko häntä mukavaa tai edes siedettävää avustaa. Tuo, että vammainen laitetaan 'työnantajaksi', joka voi irtisanoskella mielin määrin ilman mitään vastuuta, menee monella kusi sinne, missä sitä jo valmiiksi on, päähän. Vaaditaan jatkuvaa imartelua, mielistelyä, ihailua, suostumista älyttömiin käskyihin, joustamista loputtomasti, omien ajatusten tukahduttamista. Voin sanoa, että kun sain viimeisen vammaisen jälkeen levätä vuoden, olin kuin kymmenen vuotta nuorempi. Elämä on lyhyt, ei kannata tuhlata sitä.

Tuon vammaisen itse aiheuttaman riskin takia tuollaisten töiden hakemisessa pitää olla varovainen, jos on työttömyystuella. Jos huonon työn saa, ja sitten joutuu lähtemään, se voi tietää monen kuukauden köyhyyttä karenssien, oikeudenkäyntien ja viivästysten ansiosta. Luulen, että jos saa epämieluisan työpaikan, siitä voi yrittää päästä vapaaksi 'osaamattomuudella'. Tyhmän näyttelemisestä ei voine saada karenssia! Viisas näyttelee sitä tyhmää jo haastattelussa, jos alkaa avistella, että tuossapa löhöääkin karmea pikku ärjyjätyranki.