35 vuotta on kulunut mutta sama meininki kuin sovjeettiaikana jatkuu aina vain. Esimerkkinä on venäläisten hyökkäyssota Ukrainaa vastaan. Yle kaivaa esiin tuekseen mahdollisimman venäjämieliset tai mukaneutraalit asiantuntijat. Esimerkiksi nyt (kesäkuun puolivälissä 2026) "Black Bird Groupin" Paroinen vai oliko se Paronen jupisee jostakin kylästä jonka moskoviitit kohta valtaavat. Muussa, vapaassa, ei-suomalaisessa mediassa kuvaus on aivan toista ja painopiste ihan muualla. Magyarin joukot napsivat sovjeetteja pois tasaiseen tahtiin, öljyjalostamot mossahtelevat huolimattoman tupakoinnin vuoksi... Käihkö on itku kurkussa selittelemässä että ei sitä venäjää vielä ole voitettu. Ulkomaalaisia asiantuntijoita ei kuulla ennenkuin niiden kommentit tulevat kiertotietä jonkin brittilehden tms. uutisoinnin kautta. Lukijain kommentit sensuroidaan ylellä, tietyt sanat ovat tabu, käyttäjätunnuksia on mustalistattu mitä ilmeisimmin. Onneksi on vapaa media. Sitä eivät toisaalta ole iltapäivälehdet, joille putiinista puhuminen on se ns. hillotolppa. Rahvas ostaa heti ja lukee tötterö pyöreänä. Aina välissä sitten lööpitään jotakin itsehoito-ohjeita kuinka saat maksasi kuntoon juhannuksen jälkeen (hepoako kesäpäivän seisaus sille tekisi?).
Conny Sundom
värkstellande direktöör
Yle on neuvostomyönteisten suojatyöpaikka.
2
<50
Vastaukset 2
- Anonyymi00001
parempi kiun rasisti oersujen
Toki näin on. Kuitenkin verorahoilla kustannetun ja ennen kaikkea neutraalin ja journalismin sääntöjä noudattavan median odottaisi olevan tiedonvälittäjä eikä venäjännyyhkijä. Persuthan ne venäjäfaneja ovat, tykkäävät kumartaa voimapolitiikkaa ja inhoavat vapaata keskustelua, väittelyä ja--herra paratkoon--naisia vallassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561