pulauttelusta

meillä on vauva reilu puoli vuotta ja pulauttelee edelleen runsaasti, onkohan normaalia? Neuvolassa olen asiasta maininnut monta kertaa, mutta vastauksia olen saanut tyyliin... kaikki vauvat pulauttelee, toiset enemmän, toiset vähemmän.
Meillä pikkuinen kun tuntuu välillä pulauttelevan ainakin puolet maitoannoksestaan. kiinteä ruoka pysyy paremmin, mutta välillä sitäkin tulee kyllä.
oisko mitään hyviä vinkkejä miten pulauttelua saisi vähennettyä?
2268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

MOI
Olepa huoletta jos vauva kasvaa....
meillä oli samoja tuntita... vaimo meinasi ihan hermostuakin jo asiaan...
sitten huomasimme ettei meidän vauvalle sopinut esim. röyhtäyttämis hommelit. imetys tapahtui makuullta ja kun jäi loikoilemaan toviksi ei pulauttelua tapahtunut l'äheskään niin paljoa.
kun siirryttiin kiinteään ruokaan pulauttelu alkoi vähenemään.
kyllä vauva ilmoittaa aika nopeasti jos nälkä jää.
pulauttelu on sinänsä normaalia; toisille enemmän kuin toisille, sillä mahalaukun portti ei ole vielä kehittynyt valmiiksi pikkuisella... kyllä se siitä sitten rauhoittuu.
- niin ja koitapa itse lipittää vaikkapa litra tai kaksi maitoa tai vettä ja kuvittele että alat kieppumaan tai joku taputtelee selkään jne. saaattaisipa siinä vähän pulahtaa nestettä itse kultakin.
-jaksamisia... kyllä se pulauttelu rauhoittuu.....

Äänestä

poika on nyt 5,5kk ja välillä tuntuu että sapuskaa on enemmän rinnuksilla sun muualla kuin siellä masussa...joskus on tosin päiviä jolloin pulauttelua on vähemmän mutta harvemmin. Eiköhän se siitä vielä helpota ajan mittaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselisin kirjoitti:

meillä on vauva reilu puoli vuotta ja pulauttelee edelleen runsaasti, onkohan normaalia? Neuvolassa olen asiasta maininnut monta kertaa, mutta vastauksia olen saanut tyyliin... kaikki vauvat pulauttelee, toiset enemmän, toiset vähemmän.
Meillä pikkuinen kun tuntuu välillä pulauttelevan ainakin puolet maitoannoksestaan. kiinteä ruoka pysyy paremmin, mutta välillä sitäkin tulee kyllä.
oisko mitään hyviä vinkkejä miten pulauttelua saisi vähennettyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu